Innolla haasteita päin

Anneli Salmivaara on aloittanut Radio- ja televisiotoimittajien liiton asiamiehenä. Aiemmin hän työskenteli pitkään eri tehtävissä MTV:n uutis- ja ajankohtaistoimituksessa, viimeksi resurssipäällikkönä. Salmivaara on toiminut aktiivisesti luottamustoimissa MTV:ssa, RTTL:ssa ja Journalistiliitossa.

JOURNALISTI
20.10.2017

Nina Erho, teksti

Kynää ei kannata heittää kaivoon missään työuran vaiheessa, muistuttaa RTTL:n uusi asiamies Anneli Salmivaara.

Millaisen asiamiehen RTTL sinusta saa?

Innokkaan. Tunnen liittosysteemin hyvin, ja on ihanaa päästä palvelemaan jäseniä. Motivaatiotani lisäävät ammattikuntaamme uhkaavat haasteet sananvapaudessa, työehdoissa ja palkkauksessa.

 

Miltä MTV-taustaisesta tuntuu aloittaa työt Ylen tiloissa?

Kuin olisin kotiini tullut. Olen vuosien varrella tavannut työ- ja järjestöyhteyksissä paljon yleläisiä. Tervehdykset käytävillä ovat uskomattoman lämmittäviä.

 

Palaat työelämään työttömyysjakson jälkeen. Miltä se tuntuu?

Oma kokemus helpottaa samassa tilanteessa olevien jäsenten auttamista. Työllistymiseni osoittaa, että kynää ei kannata heittää kaivoon missään työuran vaiheessa.

 

Asiamiehen työhön kuuluu hallintoa, tilaisuuksia, jäsenasioita, taloutta ja tiedotusta. Mistä aloitat?

Jäsenille selvimmin näkyy tiedotus, jossa haluan hyödyntää enemmän esimerkiksi mobiilijournalismia.

 

Mitkä ovat tärkeimmät tavoitteesi asiamiehenä?

Palvella jäseniä ja korostaa journalistisen työn merkitystä. Pienen kansakunnan on tärkeää tietää, mistä asiallista tietoa saa. Laadukasta journalismia ei saa aikaan kuka tahansa. Työtään taidolla ja sydämellä tekevät journalistit ansaitsevat ammattilaisen kohtelun, työmuodosta riippumatta.

 

Mikä on tärkein oppi aiemmista töistäsi?

Sitkeys keskustella vaikeistakin asioista niin kauan, että lopputuloksen kanssa voidaan puolin ja toisin elää.

 

Mitkä työelämän asiat ovat RTTL:n jäsenten näkökulmasta hyvin?

Yhtyneet-sopimus on hyvä ja puolustettava asia. Myös freelancerina pitää voida saada asiallinen toimeentulo.

 

Miten vertaisit asiamiehen työtä luottamustoimiisi?

Asiamiehenä yritän valmistella asiat niin pitkälle ja hyvin, että luottamushenkilöt pystyvät tekemään päätöksiä mahdollisimman tehokkaasti.

 

Miten huomioit RTTL:n eri jäsenyhdistysten tarpeet?

Kun haasteen tietää, sen kanssa pystyy toimimaan. Työparini on YOT:n asiamies Helena Pekarila, jota ilman minulta menisi paljon pidempi aika oppia Ylen asiat.

 

Miten järjestötoimintaan puhalletaan uutta iloa ja eloa?

Kun jäsenet kokevat joukkoon kuulumisen hyödyttävän, he pysyvät mukana. Järjestöissä ollaan turhan ujoja rummuttamaan sitä, mitä kaikkea tehdään ja saadaan aikaan.

 

Mitä teet vapaa aikana?

Olen Pikkukarhun, 4, ja Pikkukeijun, 2, ikionnellinen isoäiti. Illanvietoissa laulan teekkarilauluja, yleisön pyynnöstä piittaamatta. Tämä johtuu lapsuudestani Otaniemen Teekkarikylässä.

Anneli Salmivaara on aloittanut Radio- ja televisiotoimittajien liiton asiamiehenä. Aiemmin hän työskenteli pitkään eri tehtävissä MTV:n uutis- ja ajankohtaistoimituksessa, viimeksi resurssipäällikkönä. Salmivaara on toiminut aktiivisesti luottamustoimissa MTV:ssa, RTTL:ssa ja Journalistiliitossa.



5 2020
Arkisto

Tämä voi olla ainoa tilaisuutemme mediatukeen

Ruotsissa, Tanskassa ja Norjassa valtio on jakanut journalismille koronatukea 24 – 66 miljoonaa euroa normaalin mediatuen päälle. Suomessa tiedonvälitystä ei tueta, vielä. Nyt tilanne on kuitenkin lupaavampi kuin vuosikymmeniin, kirjoittaa Maria Pettersson.

Kuohuva toimitus on loistopaikka edetä uralla, Riikka Räisänen

Ylen uutis- ja ajankohtaistoimituksen päätoimittaja tietää jo, kuka kolumnisti seuraavaksi ehdottaa yhtiön rahoituksen leikkaamista.

Koronan mukana kiire katosi ja filosofia palasi

Kodissamme on nukuttu enemmän kuin aikoihin. Yhtenä yönä en saanut unta, kun olin nukkunut niin jumalattoman paljon edellisinä, kirjoittaa Lauri Rotko.

Medier med mössan i hand

”Det är problematiskt om mediernas roll och deras stödbehov villkoras med coronavirusutbrottet”, skriver Dan Lolax.

Mediatuki on demokratiatuki – ja poliitikkojen olisi aika ymmärtää se

”Median asia ei ole vain median asia. Se on kansalaisten asia. Ja tämä tuntuu poliitikoilta unohtuneen”, kirjoittaa Hanne Aho.

Arvoisat kansalaiset, muistakaa resilienssi!

”Lohdullista – mutta samalla oireellista – on se, että moni journalisti pyrkii edelleen selittämään resilienssin”, kirjoittaa Ville Eloranta.

Verkko toi uutta ay-koulutukseen

”Verkkokoulutus osoittautui yllättävän käteväksi ja vuorovaikutukselliseksi koulutusmuodoksi”, kirjoittaa työehtoasiamies Terhi Tarvainen.

Direktsändningarnas man

Döda: Redaktör Tomas Ek 6. 1.1957 Helsingfors – 2. 5.2020 Helsingfors

Teräväkielinen pomo muisti myös kannustaa

Kuolleita: Päätoimittaja Pekka Hyvärinen 20. 7. 1951 Kuopio – 10. 5. 2020 Helsinki

Uutisia, ei niinkään analyysejä

Kuolleita: Toimittaja Olli Pohjanpalo 21. 3. 1954 Hamilton Kanada – 11. 5. 2020 Helsinki

”Julkaistu kuva oli hyvä kuva”

Kuolleita: Valokuvaaja Mauri Vuorinen 11. 10. 1928 Hämeenkyrö – 30. 3. 2020 Tampere

Oikeutta puolustava marjakapitalisti

Kuolleita: Toimittaja Helena Hyvärinen 6.11. 1950 Tampere – 1.5.2020 Tampere

« Takaisin
logo Suomen Journalistiliiton
ammattilehti
94. vuosikerta