12 2017
Arkisto

Nopeammin, sirpaleisemmin, sekavammin

Digitekemisen tahti toimituksissa on parissa vuodessa kiihtynyt niin nopeaksi, että työntekijät uupuvat paineen alla. Yt-neuvotteluiden uhan ja potkujen pelossa kaikki eivät uskalla myöntää, etteivät enää jaksa.

Uutistoimiston tragedia

STT kehittää tuotteitaan koko ajan, sanoo uutispäätoimittaja Minna Holopainen. Uutistoimiston pahenevat ongelmat kuitenkin kumpuavat koko media-alan tilanteesta.

Uskottavuuskysymys. Rikoksesta tuomittu voi toimia journalistina, mutta tehtävä pitää miettiä tarkoin. ”Pitää olla rehellinen itselleen ja miettiä, onko seuranta-alue ja toimittajan julkikuva ristiriidassa keskenään”, Tuomo Pietiläinen sanoo.

Rikostuomio ei ole este journalistina toimimiselle

Jos journalistin rikostausta tulee toimituksen tietoon, asiaa harkitaan tapauskohtaisesti.

Tuomiolla Turkissa

Pääkirjoitus.

Mot det okända. Anna Back är chefredaktör för Nyhetsbyrån SPT (Svensk Presstjänst). ”Det här måste funka. Om det blir dåligt eller för smått så har vi bara en massa små finlandssvenska lokaltidningar och enbart Yle med nationella nyheter.”

SPT rör om i nyhetsgrytan

En ny finlandssvensk nyhetsbyrå ser dagens ljus. Det sker i rasande takt, med höga insatser och minst lika höga framtidsvisioner.

Vägen mot en ny nyhetsbyrå

Drygt sju månader har gått sedan det första konkreta steget mot en ny nyhetsbyrå togs. Den första november ska Nyhetsbyrån SPT inleda sin verksamhet.

Beställaren. Svante Wahlbeck är sedan april vd för KSF Media. Han är en av arkitekterna bakom nya SPT.  Han sitter också i SPT Ab:s styrelse och är suppleant i STT Oy:s styrelse.

Nyhetsbyrån SPT planerades utanför styrelsen

Dubbelroller och hemlighetsmakeri inget problem för arkitekterna bakom den nya nyhetsbyrån.

Kalliit sanat, halpa kieli

On vaikea ymmärtää, että samalla kun muutama sanomalehden sanavalinta herättää horteistaan puoli kansakuntaa, todella suuret kieliympäristömme mullistukset eivät ole mediatapahtumia lainkaan, kirjoittaa Janne Saarikivi.

Puhelut talteen purkkavirityksillä

Kännykkäpuhelut voi nauhoittaa monin eri tavoin, mutta ihan helppoa se ei ole. Journalisti kokosi yhteen toimittajien tallennusniksit.

Katse asiakkuuksiin. Freelancereiden kokonaislaskutus oli sitä suurempi, mitä enemmän heillä oli toimeksiantajia. ”Myyntityön onnistuminen lisää myös mahdollisuutta valita tuottavampia töitä”,  sanoo Hannu Hallamaa.

Freelancereiden ansiotaso nousussa

Työmarkkinatutkimus: Freelancereiden keskimääräinen ansiotaso nousi hieman kahdessa vuodessa, mutta kokonaislaskutus laski.

Naisten vuoro

Vapaiden naisten saunailloista syntyi kirja, joka opetti tekijöilleen ryhmätyötaitoja.

Liikenteessä. Kalle Pirhonen viettää reilusti yli puolet työajastaan kokoushuoneissa ja toimituksissa sparraamassa yleläisiä kehittämään sisältöjä datan avulla. ”Joskus minulla on slaideja, joskus vain juttelen toimittajien kanssa siitä, millaista apua he toivovat. Välillä käynnit ovat pistemäisiä, välillä teen suunnitellumpia ’kiertueita’. Jatkuvien sähköisten ärsykkeiden maailmassa jengin tavoittaa parhaiten olemalla läsnä.”

Katse yleisöissä

Kalle Pirhosen työtä on tutkia yleisödataa ja antaa työkavereille eväitä siihen, miten sisältöjä voi sen avulla kehittää.

Suomesta saameksi. Ensi talvena Kieletär julkaisee suomalaisen lastenkirjan pohjoissaameksi. Kaija Anttosen mielestä saamelaisillakin on oikeus lukea käännöskirjallisuutta.

Yhden naisen kustantamo

Kaija Anttonen perusti kustantamon tuodakseen saamelaiskirjallisuutta suomalaisten ulottuville.

Vauva vaikeni yöksi

Yleisön tuottama sisältö teettää toimituksille töitä ja koettelee Journalistin ohjeiden rajoja.

Inte stort nog för två

Finlandssvensk journalistik har inte råd med fler misslyckanden, men tjänar en nyhetsbyrå det långsiktiga behovet? skriver Dan Lolax.

Lampaan vaatteet

Voisiko joku niin sanotusti riippumaton taho määritellä natiivimainonnan suorasanaisesti, pyytää Vesa Heikkinen.

Innolla haasteita päin

Kynää ei kannata heittää kaivoon missään työuran vaiheessa, muistuttaa RTTL:n uusi asiamies Anneli Salmivaara.

Nuori Edith. Lohjan Teatterissa mukana oleva Riikka  Kajander harjoittelee nyt nuoren Edith Piafin roolia. Musikaali Edith Piaf – Sydämeni laulut saa ensi-iltansa 28. lokakuuta.

Teatteriperheessä voi heittäytyä

Freelancevalokuvaaja Riikka Kajander on saanut teatteriporukasta itselleen työyhteisön ja toisen perheen.

Raskaan sarjan haastattelu

Markku Peltonen pääsi uransa alussa kysymään Mauno Koivistolta kysymyksen, johon tämä oli jo kyllästynyt vastaamaan.

Yleisöä kunnioittaen

Yleisöllä on paljon asiantuntemusta, jota kuuntelemalla jutuista voi tulla parempia ja kiinnostavampia, kirjoittaa Anna-Sofia Nieminen.

Miehet kertovat

Kolmikannan kulisseissa -kirja sopii mainiosti poikkeuksellisen kiinnostavan työmarkkinasyksyn taustoitukseksi.

SPT också på svenska seminariet

FJF:s svenska seminarium 10 – 11 november inleds med att chefredaktör Anna Back berättar hur man startar en nyhetsbyrå på två månader.

Suoran lähetyksen virtuoosi

Kuolleita: Esko Riihelä.

En noggrann betraktare

Döda: Kurt ”Valle” Snickars.

Takasivu

Provokatiivisia huomioita.

Medieskatt i medvind på Åland

Tv-licensen bör inom två år ersättas med en medieskatt på 110 euro för alla vuxna som tjänar mer än 14 800 euro per år.

Poimuri

Mediasta sanottua.

logo Suomen Journalistiliiton
ammattilehti
94. vuosikerta