Making of

JOURNALISTI
11.8.2016

Asko Lehtonen
lehtonenasko@gmail.com
Kirjoittaja on Salon Seudun Sanomien yhteiskuntatoimituksen esimies ja Turun Sanomalehtimiesyhdistyksen puheenjohtaja.

Suomalaisten kirjailijoiden työn kuvauksista on koottu monta nidettä, ja elokuva- ja tv-töiden kylkeen tuotetaan ”näin tehtiin” -dokumentteja. Miksi journalismin yleisöä ei kiinnostaisi tietää, miten jutut ovat syntyneet, pohtii Asko Lehtonen.

Yli kolmenkymmenen toimittajavuoden aikana olen kuullut monenlaisia kysymyksiä jutun teosta. Osa on sisältänyt arvostelua, osa ohjeistusta, mutta moni on esitetty puhtaasta uteliaisuudesta: miten jutut oikein syntyvät? Toimittajankin on hyvä kysyä tätä itseltään silloin tällöin.

Johanna Vehkoo usuttaa (Journalisti 6/2016) tiedotusvälineitä kertomaan lukijoille, kuuntelijoille ja katsojille nykyistä avoimemmin lähteistä ja johtopäätöksistä, joihin uutiset perustuvat. Tällä tavalla näytettäisiin, miten journalismi eroaa muusta viestinnästä.

Läpinäkyvyyden vaatimus on asiallinen, mutta minä tarkoitan tässä vähän muuta: kuvauksia siitä, miten jutut syntyvät. Väkisinhän työprosessin aikana mietitään myös journalistisia kriteereitä, mutta nyt se ei olisi pääasia.

 

”Kyseinen aihe syntyi matkalla töistä kotiin Lannevedelle, kun hoksasin, että Uuraisten kirjasto on auki ja piipahdin siellä. Lueskelin jotain luontolehteä, ja siinä oli kirjoitus hyönteisravinnosta.”

Tällä tavalla Keskisuomalaisen toimittaja Tapani Luotola paljastaa (Suomen Lehdistö 4/2016), miten arkisesti syntyi Sanomalehtien liiton kilpailussa parhaaksi rankattu näkökulma. Luotolan kolumni käsitteli hyönteisravinnon mahdollisuuksia helpottaa ruokapulaa.

Kertomuksen kruunaa se, että palkittu kirjoitus syntyi ”siitä tuskallisesta tietoudesta, että luultavasti on minun vuoroni kolumnoida seuraavana”. Hyvään juttuun ei tarvita valtavaa sanomisen pakkoa tai kirjoittamisen intoa, vaan aikataulu ja ymmärrys siitä, että työskentelee yhteisössä.

Lapin Kansan Risto Pyykkö kertoo samassa lehdessä, että hän miettii tekstin rakenteen ajoissa valmiiksi ja kertoo tarinaa kohtauksittain.

Samalla tavalla voisi puhua romaanikirjailija tai elokuvakäsikirjoittaja.

 

Helsingin Sanomien toimittajat ovat kertoneet töistään Kansallisteatterin lavalla Musta laatikko -esityksissä. Lukemani ja kuulemani perusteella tilaisuudet ovat olleet onnistuneita; ainakin ne on myyty loppuun. Ihmiset ovat siis lehden tilauksen lisäksi valmiita maksamaan myös siitä, että näkevät, ketkä juttuja tekevät ja kuulevat, miten se tapahtuu. Se on hienoa.

En halua, että toimittajat tuppautuvat julkisuuteen ohi oman roolinsa.

Anu Silfverberg pohti Journalistissa (7/2016) minäkertojan paikkaa.

Minä saa näkyä jutussa vähintään silloin, kun toimittajalla on selkeä rooli kuvaamissaan tilanteissa, hän kirjoitti. Milloin rooli olisi selvempi kuin silloin, kun toimittaja kertoo asiantuntijana omasta työstään?

 

Suomalaisten kirjailijoiden työn kuvauksista on koottu monta nidettä, ja elokuva- ja tv-töiden kylkeen tuotetaan ”näin tehtiin” -dokumentteja. Miksi myös uutisten, reportaasien ja henkilöhaastattelujen lukijoita ei kiinnostaisi tietää, miten jutut ovat syntyneet?

Tarinoiden takana olevien tarinoiden kertominen näyttää median kuluttajille, kuinka luovaa toimittajan työ on parhaimmillaan ja kuinka rutiininomaista ikävimmillään. Se valaisee myös, millä perusteilla aiheet ja näkökulmat valitaan.

Lisää kertomuksia jutun teosta, kiitos – silläkin uhalla, että ne saattavat olla kiinnostavampia kuin itse jutut.



9 2020
Arkisto

Rikkaiden omaisuudesta pitäisi julkaista tietoja paljon avoimemmin

Median tulee pystyä perustelemaan kirkkaasti, miksi ihmisten verotietoja on tärkeää julkaista, kirjoittaa Journalistin päätoimittaja Maria Pettersson.

Sinua masentaa, että Iltalehden lukijoita kiinnostaa tosi-tv eikä EU, Erja Yläjärvi

Iltalehden vastaava päätoimittaja Erja Yläjärvi viihtyy hyvin pomona eikä muista itsekään, mistä aiheista teki toimittajana juttuja.

Onko media oppinut virheistään, kun taloustuhon siivoaminen alkaa?

”Kun talous viimeksi horjui, suomalainen media epäonnistui tehtävässään. Se johtui siitä, että tiedotusvälineissä luotettiin järkähtämättä korkeisiin herroihin, joille oli suotu virat”, kirjoittaa Susanna Kuparinen.

Biden ja Trump suomeksi pikavauhdilla

Yleisradion pikatoiminnan tiimi kääntää vaaliväittelyt ja Oscar-gaalat suomeksi muutamassa tunnissa. Esimerkiksi Trumpin ja Bidenin toinen väittely alkoi Suomen aikaa 23. lokakuuta kello 04 ja tekstitetty lähetys TV:ssä kello 12.40.

”Suomeen tarvitaan ehdottomasti pysyvä mediatukijärjestelmä muiden Pohjoismaiden tapaan”, Journalistiliiton puheenjohtaja Hanne Aho sanoo.

Koronatukea haettiin ainakin 271 tiedotusvälineelle

Suurin osa hakijoista on pieniä sanomalehtitaloja. Viestintäministeriön asettama työryhmä pohtii myös pysyvää mediatukea.

Työlainsäädäntö suojaa myös poikkeusoloissa

”Alan uusiin työsopimuksiin on keväästä alkaen ilmestynyt erilaisia covid-19-pykäliä. Kirjaukset ovat kuitenkin pääosin lain ja työehtosopimusten vastaisia ja siksi mitättömiä”, kirjoittaa juristi Mari Marttila.

Kuusi tapaa miellyttää johtolauseneurootikkoa

”Älä ole asenteellinen. Ainakaan neutraaliksi tarkoitettu uutisproosa ei tarvitse sellaisia verbejä kuin jyrähtää”, kirjoittaa Ville Eloranta.

Ackrediteringsbusinessen blomstrar i Afrika

Det här betyder delvis att det är få frilansar som har råd och möjlighet att rapportera från Afrika. Samtidigt är det bra att komma ihåg att det här är verkligheten för största delen av de afrikanska journalisterna, skriver Liselott Lindström.

Voimistelunopettajasta tuli toimittaja

Toimittaja Esko Kähkönen 20. 4. 1927 Rovaniemi – 28. 9. 2020 Rovaniemi

”Imatran aluepäällikkö” ja ay-vaikuttaja on poissa

Toimittaja Heikki Luukkanen 25. 11. 1946 Ruokolahti – 27. 9. 2020 Helsinki

Yksin ei tarvitse selviytyä

Jokaisessa neuvottelussa ei voi voittaa, mutta mitään ei saa, jos ei uskalla pyytää, kirjoittaa Mediakunnan Johanna Sillanpää.

« Takaisin
logo Suomen Journalistiliiton
ammattilehti
94. vuosikerta