Yhteisöhengen ylläpitäjä

JOURNALISTI
9.6.2016

Eila Hyppönen ja Pekka Laine, teksti

Kirjoittajat ovat Anne Salosen ystäviä ja entisiä esimiehiä. Hyppönen oli Journalistiliiton pääsihteeri (1972 – 2010) ja Laine puheenjohtaja (1992 – 2006).

Kuolleita: Anne Salonen.

Journalistiliiton johdon assistentti Anne Salonen kuoli 57-vuotiaana Terhokodissa Helsingissä 14. toukokuuta. Hän oli syntynyt 8. marraskuuta 1958. Liiton palveluksessa hän oli 33 vuotta.

Suruviesti tuli keskelle kevään heräämistä. Yllättäen ilmennyt ankara sairaus pakotti Annen sairauslomalle runsas vuosi sitten ja lopulta ennenaikaiselle eläkkeelle tämän vuoden maaliskuussa. Hänen voimansa loppuivat aamuyöstä helluntailauantaina.

Anne aloitti Suomen Sanomalehtimiesten Liiton johdon sihteerinä maaliskuussa 1983. Työnantajan nimi vaihtui seuraavalla vuosikymmenellä Journalistiliitoksi ja lopulta myös Annen tehtävänimike liiton johdon assistentiksi.

Anne oli erinomainen organisaattori. Hän piti isojenkin tilaisuuksien langat tiukasti käsissään ja esimiestensä työt järjestyksessä. Hän lähti innolla tekemään asiapapereita vaikka keskellä yötä, kun työehtosopimusneuvottelut olivat ratkaisuvaiheissa.

Vuosikymmenien kuluessa Annesta tuli liiton toimintaan osallistuneiden tuttu ja monien ystäväkin – kaikkien tuntema Saltsu. Hän oli järjestelemässä kymmeniä valtuuston kokouksia ja liki kymmentä liittokokousta silloin, kun niitä vielä järjestettiin.

Anne työskenteli liitossa neljän puheenjoh-tajan aikakaudella. Hän omistautui työlleen, sitoutui tehtäviinsä ja piti yllä perinteitä, mutta oli aina valmis myös kokeilemaan uutta. Hän kantoi vastuuta, huolehti, muistutti ja patisti. Asioiden piti sujua. Journalistiliiton ansiomerkin hän sai viime joulukuussa.

Työtoverina Anne oli hyvän yhteisöhengen ylläpitäjä, tarvittaessa kipakkakin, mutta ennen muuta iloinen ja hauska. Hän organisoi liiton työntekijöiden retkiä ja yhteisiä tilaisuuksia. Hän oli kanssaihmistensä auttaja ja tukija. Moni huono päivä tuli paremmaksi Annen avulla. Turhanpäiväiset murheet hän ajoi pois helisevällä naurullaan.

Anne oli kiinnostunut kulttuureista ja elämänmenosta eri puolilla maailmaa. Hän matkusteli ja opiskeli kieliä, viimeisimpänä ihastuksenaan Ranska ja ranskan kieli. Muutama vuosi sitten hän löysi zumban, jonka pariin hän innosti myös ystäviään ja työtovereitaan.

Anne huolehti elinvoimastaan, hän eli tasapainoista ja onnellista elämää. Sairauden alkuvaiheissakin hän haki voimaa siitä, että tarjolla oli vaihtoehtoja. Hoitojen lomassa hän pääsi toteuttamaan haaveitaan: näki Madonnan Zürichissä, kävi Pariisissa ja teki kumppaninsa kanssa pikavisiittejä eri puolille Eurooppaa.



7 2019
Arkisto

Paluumuuttajat

Viestintätyö houkuttelee journalisteja, mutta kaikki eivät jää sille tielleen. Katri Makkonen ja muut palaajat kertovat nyt, mitä reissu opetti.

Kun sananvapautta loukataan, Suomen media ei puolusta itseään

”Suomi on sananvapauden kärkimaa niin kauan kuin media käyttää sananvapauttaan niin, ettei tärkeää miestä harmita”, kirjoittaa Susanna Kuparinen.

Viestinnän ja journalismin sekoittuminen huolettavat, mutta väärästä syystä

”Viestinnän ja journalismin sekoittuminen on vaarallista ja johtaa journalismin uskottavuuden horjumiseen. Suurin uhka eivät kuitenkaan ole viestintäalalla piipahtaneet toimittajat”, kirjoittaa Maria Pettersson.

On vähän hassua puuhaa lukea uutisia televisiossa, Matti Rönkä

Ylen ykkösuutisankkurin toiveuni on kertoa kansalle vaalituloksista joka sunnuntai. ”Minä en innostu enää mistään”, Rönkä sanoo.

Näin syntyy ruokalehden juttu kauden sienistä

Glorian ruoka & viini tilasi freelance-ruokatoimittaja Anu Braskilta sieniruokajutun. Jutunteko alkoi kesäkuussa 2018. Juttu ilmestyi yli vuotta myöhemmin.

Kikylle ei ole media-alalla perusteita, ja siksi sen on aika mennä

”Media-alalla ei ole paljoa tekemistä Suomen viennin kanssa”, kirjoittaa edunvalvontajohtaja Petri Savolainen.

Ammattiliitot saivat kikystä tarpeekseen

Lisää työpaikkoja ja työlle tekijöitä. Syntyi kilpailukykysopimus eli kiky. Eniten siitä hyötyvät työnantajat.

”Kärpäsenpaskalla” on väliä

”Oikeaoppiset merkinnät osoittavat, että toimitus on kunnioittanut vieraiden kielten ominaispiirteitä”, kirjoittaa Ville Eloranta.

Vardagen är exotisk – och därför behövs utrikeskorrespondenter

”Publiken vill se vanlig afrikansk vardag, för det är något man sällan ser”, skriver Liselott Lindström.

”Lamppuja pitäisi syttyä päivittäin”

Turo Uskali aloitti Jyväskylän yliopiston journalistiikan apulaisprofessorina.

Kumottu kielteinen päätös on paras palaute turvaa hakevien journalistien auttamisesta

”Olen saanut tutustua arkisen sananvapauden sankareihin, jotka ovat paenneet henkensä edestä”, kirjoittaa Juha Rekola

Pikkukalsarit jalassa, väärä avain kädessä

” Palatessa avain ei käynytkään huoneeni oveen”, muistaa Simo Hyttinen.

Kaukomatkailija ja seikkailija on poissa

Kuolleita: Toimittaja Heikki Haapavaara 26. 3. 1956 Kajaani – 26. 8. 2019 Singapore

Intohimoinen toimittaja

Kuolleita: Toimittaja Janne Salomaa Helsinki 24. 4. 1984 – Helsinki 25. 8. 2019

Toimittaja henkeen ja vereen

Toimittaja Riitta Turunen 3. 4. 1961 Ilomantsi – 21. 7. 2019 Helsinki

« Takaisin
logo Suomen Journalistiliiton
ammattilehti
94. vuosikerta