Numeromagiaa

JOURNALISTI
9.6.2016

Janne Zareff

janne.zareff@yle.fi

Kirjoittaja on Yleisradion toimittaja.

Journalismissa rakastetaan numeroita, koska ne indikoivat ihmisten mielissä luotettavuutta ja konkreettisuutta, jota toimitukset haluavat viestiä, Janne Zareff kirjoittaa.

Pedon luku 666. Epäonnen numero 13. Onnenluku 7. On olemassa valtavasti esimerkkejä siitä, miten numeroille oletetaan maagisia voimia. Googlettamalla esimerkiksi sanan ”numerologia” huomaa, että kyseessä on Suomessakin melkeinpä pienehkö teollisuudenala. Tavallinen tolkun ihminen tietysti tuhahtaa tällaisille taikauskoille. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö hän jollain mielensä syvemmällä tasolla luottaisi numeroiden taikavoimiin hänkin.

Julkisen keskustelun voittaja on se, joka pystyy sisällyttämään omaan väitteeseensä tarkkoja numeroita. Oletetaan esimerkiksi nimeltä mainitsematon maa, jossa halutaan parantaa työn tuottavuutta. A esittää, että päivittäistä työaikaa on pidennettävä 0,5 tuntia viikossa. B esittää, että työviihtyvyyttä on parannettava. Kumpi ehdotus otetaan julkisessa keskustelussa vakavammin ja kumpi saa palstamillejä ja ruutuaikaa?

Kumpikin keino voi lisätä sitä tuotosta, joka työstä syntyy, mutta toisaalta kumpikin voi myös olla hyödytön. 0,5 tuntia lisätyötä voi mennä niin sanotusti kattoon syljeskelyyn, kun taas työviihtyvyyden lisääntyminen voi vähentää sairastavuutta. Kumpikin voi olla tehokas keino jossain ja hyödytön toisaalla. Varmaa on, ettei kumpikaan ole ihmelääke, joka lisää tuottavuutta kaikkialla. Kuitenkin toiseen paljon herkemmin suhtaudutaan sellaisena. Siihen, jossa on mukana numero.

Numerouskovaisuus uusintaa itseään julkisuuden instituutioiden avustuksella. Journalismissa rakastetaan numeroita, koska ne indikoivat ihmisten mielissä luotettavuutta ja konkreettisuutta, jota toimitukset haluavat viestiä. Poliitikot rakastavat numeroita, koska ne uppoavat toimittajiin. Ja koska toimittajat ja poliitikot panostavat numeroihin, osaa myös yleisö niitä vaatia.

Selvimmin tämä näkyy aina vaalien alla, kun nähdään se omituinen näytelmä, jossa jokaisen puolueen on esitettävä muita suurempi luku kulloinkin valitusta aiheesta. Se voi olla jakovara, se voi olla kestävyysvaje, se voi olla lisää annettavaa tai pois otettavaa. Kaikkien on kuitenkin osallistuttava kisaan esittämällä numero. Sillä ilman numeroa puheenvuoro on merkityksetön. Sellaista on numeroiden aito, maaginen voima.



9 2019
Arkisto

Kuolema toimituksessa

Kollegan kuolema pysäyttää toimituksen ja tuo työyhteisön hoidettavaksi paljon käytännön asioita. Surun hoitamiseen ei sen sijaan ole valmista reseptiä.

Daniel Nissén, Lukas Kallenberg,  Mathilda Kull och Karolina Åsmus jobbar på Vasabladet. De unga journalisterna upplever att inhoppare och fast anställda behandlas likvärdigt. Alla är inbjudna till samma personalfester och interna fortbildningar och ingår i samma diskussionsforum. ”Man är en i gänget. Det är viktigt att man får vara med i gemenskapen för att trivas på jobbet”, säger Mathilda Kull.

Journalistförbundet ifrågasätter en praxis där många inhoppare jobbar heltid länge

Under vilka villkor jobbar inhopparna och hur mycket av jobbet görs egentligen av dem? Journalisten utredde en brokig praxis.

Naistenlehdet laajentavat naiskuvaa

”Juuri naistenlehdet ovat tehneet naisia näkyviksi ja laajentaneet naiskuvaa sekä lisänneet ylipäänsä suvaitsevaisuutta kertomalla erilaisuudesta”, kirjoittaa Iina Artima-Kyrki.

Työnantaja esittää poikkeuksellisen törkeitä muutoksia työehtosopimuksiin

Mitä tapahtuu, jos työntekijä marssii neuvottelupöytään samanlaisin esityksin kuin työnantaja? kysyy Maria Pettersson.

Politiikkaa on helpompi tehdä, kun toimittajat eivät kyttää, Veli Liikanen

Vihreät päätti lopettaa puoluelehtensä rahoittamisen toimitusta kuulematta. Puoluesihteeri Veli Liikanen ei halua avata aiheesta käymiään keskusteluja.

Moraalittomien väitteiden jyrkkä tuomitseminen ei välttämättä ole tehokasta

Jos jatkuvasti puhumme jostain radikaalina pidetystä ajatuksesta, tuolla ajatuksella on hyvät mahdollisuudet muuttua yhteiskunnan silmissä hiljalleen maltilliseksi ja mahdolliseksi, Janne Zareff pohtii kolumnissaan.

Du skall icke normalisera

Dan Lolax har svårt att acceptera tanken att det finns ämnen som journalister inte ska gå och peta i.

Työehdoista neuvotellaan salassa – miksiköhän?

Neuvottelut työn ehdoista pitävät Journalistiliiton puheenjohtajan kiireisenä. Eräs pimeä perinne mietityttää Hanne Ahoa.

Näin syntyy MTV:n meteorologin sääennuste

Forecan ja MTV:n meteorologi Miina Manninen tietää viikonlopun sään ennen kuin muu Suomi herää.

Olen Retail Manager, sanoi haastateltava

Yhä suurempi osuus yritysväestä tuntuu uskovan, että englanti parantaa menestyksen mahdollisuuksia kotimaassakin, Ville Eloranta kirjoittaa.

”Ilmastonmuutos trendaa nyt kaikkialla, ja ihan syystä. Mutta järjestöt ja brändit käyttävät ilmastoahdistusta keppihevosena omalle asialleen. Joskus on vaikea erottaa, mikä on aiheellista ja mikä ei”, Maria Veitola sanoo.

Maria Veitola kysyy tyhmiä ja se kannattaa

”Se ei aina ole helppoa, mutta usein toimittajan kannattaisi tekeytyä vähän hölmöksi. Katselijat ja kuuntelijat kiittävät, kun tulee parempi ohjelma”, toimittaja Maria Veitola sanoo.

Moni maalittamiseen soveltuva rikosnimike on asianomistajarikos. Yksittäisen virkamiehen kynnys rikosilmoituksen tekemiseen voi olla korkea. Muiden muassa poliisi, syyttäjät, tuomarit ja käräjäoikeuksien laamannit toivovat asiaan pikaista muutosta.

Maalittaminen halutaan kriminalisoida, mutta asia etenee hitaasti

Päättäjät puhuvat julkisuudessa asian kiireellisyydestä, mutta oikeusministeriössä mitään hanketta ei ole käynnissä.

Tapahtumien ”sivutuotteena” syntyy yhteisöllisyyttä

”Jo Helsingin Sanomalehtimiesyhdistyksen ja Aikakauslehdentoimittajien yhdistyksen yhdistymistä suunniteltaessa tavoitteeksi otettiin hyvät jäsentilaisuudet”, kirjoittaa toiminnanjohtaja Kaija Plit.

Tinkimätön toimittaja ja aktiivinen osallistuja

Kuolleita: Toimittaja Tuula Helariutta 24. 4. 1949 Punkalaidun – 10. 9. 2019 Huittinen

”Journalistin tehtävä on kysyä miksi”

Kuolleita: Toimittaja Martti ”Maxi” Kaukonen 15. 9. 1947 Rovaniemi – 12. 10. 2019 Kuopio

« Takaisin
logo Suomen Journalistiliiton
ammattilehti
94. vuosikerta