Mehiläispesät pyrkivät kasvattamaan uuden kuningattaren, jonka tieltä vanha lähtee parveilemaan ja perustamaan uuden pesän, mutta kasvattaja pyrkii jakamaan pesiä hallitusti. ”Tarhamehiläinen pärjää Suomessa käytännössä vain hoidetuissa pesissä”, kertoo Anu Kankaansydän.

Mehiläiset yllättävät aina

Anu Kankaansydän

59-vuotias Hämeen Sanomien aluetoimittaja. Työskentelee nykyisin Hämeenlinnassa.

Aloitti lehdessä vuonna 1991. Sitä ennen kymmenen vuotta paikallislehti Hämeenkulmassa.

Osti ensimmäisen oman mehiläispesän Vesilahdelta vuonna 2008.

Hoitaa pesiä kotonaan Tampereen Koivistonkylässä harrastukseen suopeasti suhtautuvien naapureiden keskellä. Lisäksi yksi pesä on sukulaisten luona Teiskossa.

On Suomen Mehiläishoitajain Liiton jäsen, joita on yhteensä reilut 2 000.

JOURNALISTI
19.5.2016

Nina Erho, teksti
Laura Vesa, kuva

Anu Kankaansydämen mehiläisharrastus sai alkunsa pihan kuokkavieraista. Nykyään omien pesien tapahtumat ovat raivostuttava mysteeri ja maailman ihaninta seurattavaa.

Mehiläiset tulla surisivat tamperelaisen Anu Kankaansydämen elämään eräänä kesäisenä päivänä vuonna 2007.

”Nuorempi poikamme ryntäsi sisälle kiljumaan, että äiti tuolla on hirveä ampiaisparvi. Koska mummullani oli ollut mehiläisiä ja olin kirjoittanutkin aiheesta, arvasin, että kyseessä oli pesästä erkaantunut mehiläisparvi.”

Kankaansydän ryhtyi googlaamaan, kuka voisi ottaa parven kiinni. Lopulta lähistöltä löytyi mehiläiskasvattaja, joka saapui suojapuku mukanaan. Sen sai pukea päälleen tönköksi jännittynyt Kankaansydän. Kasvattaja itse kauhoi mehiläiset kuupalla omenapuusta laatikkoon ja lupasi tulla hakemaan sen sitten, kun ne olisivat asettuneet.

Pian Kankaansydän alkoi perehtyä mehiläisiin, ja samana syksynä hän meni Nokian työväenopiston kurssille syventämään tietojaan. Nyt takana on jo mehiläistarhaajan ammattitutkintokin, jonka hän suoritti toimittajan työnsä ohella.

 

Tänä keväänä Kankaansydämen vanhan puutalon pihalla on kolme styroksiseinäistä pesää, joiden sisällä on pystyssä kennoston eli ”kakun” sisältäviä puukehiä. Kennoissa mehiläiset valmistavat hunajaa ja kasvattavat uusia sukupolvia. Vielä syksyllä pesiä oli viisi, mutta kahdesta kuoli talvella kuningatar, ja niitä oli yhdistettävä.

”Välillä tässä meinaa pää poksahtaa, kun ei keksi, mitä on taas tehnyt väärin, miksi mikään ei mene niin kuin kirjassa. Mutta yhtä oikeaa tapaa hoitaa pesiä ei ole. Mehiläisiä ei voi kouluttaa, vaan ne kouluttavat meitä.”

Kuningatarten kuoleman huomattuaan Kankaansydän hyppi tasajalkaa harmista. Kärsivällisyyttä koettelee myös elokuinen sadonkorjuu, jossa painavat kehät nostellaan pesistä, hunaja lingotaan irti, käsitellään ja pakataan. Silti rakkaus harrastukseen elpyy aina.

Sisällä Kankaansydän esittelee erivärisiä ja -rakenteisia hunajalaatuja, joista hänen maisemansa tuottaa etenkin ”lehmusta”. Muutakin hyödyllistä pesistä saa, kuten propolista eli kittivahaa, jota sanotaan luonnon omaksi antibiootiksi.

Silti parasta harrastuksessa on mennä kesäaamuna yöpaidassa seuraamaan pesien touhuja. Aurinkoisella ja lämpimällä säällä työläiset lennättävät valtavalla vauhdilla mettä ja proteiinipitoista siitepölyä, joka on lähteestä riippuen sinistä, vihreää, keltaista, oranssia tai tummanpunaista. Kun pesän avaa, sieltä tulvahtaa lämmin tuoksu, johon Kankaansydän ihastui jo ensitapaamisella.

Huolella hoidetut mehiläiset pysyvät yleisöstä huolimatta rauhallisina kakullaan, ja kuningatar jatkaa munimistaan.

”Niinä hetkinä kaikki on hienosti ja hyvin.”

Anu Kankaansydän

59-vuotias Hämeen Sanomien aluetoimittaja. Työskentelee nykyisin Hämeenlinnassa.

Aloitti lehdessä vuonna 1991. Sitä ennen kymmenen vuotta paikallislehti Hämeenkulmassa.

Osti ensimmäisen oman mehiläispesän Vesilahdelta vuonna 2008.

Hoitaa pesiä kotonaan Tampereen Koivistonkylässä harrastukseen suopeasti suhtautuvien naapureiden keskellä. Lisäksi yksi pesä on sukulaisten luona Teiskossa.

On Suomen Mehiläishoitajain Liiton jäsen, joita on yhteensä reilut 2 000.



5 2020
Arkisto

Tämä voi olla ainoa tilaisuutemme mediatukeen

Ruotsissa, Tanskassa ja Norjassa valtio on jakanut journalismille koronatukea 24 – 66 miljoonaa euroa normaalin mediatuen päälle. Suomessa tiedonvälitystä ei tueta, vielä. Nyt tilanne on kuitenkin lupaavampi kuin vuosikymmeniin, kirjoittaa Maria Pettersson.

Kuohuva toimitus on loistopaikka edetä uralla, Riikka Räisänen

Ylen uutis- ja ajankohtaistoimituksen päätoimittaja tietää jo, kuka kolumnisti seuraavaksi ehdottaa yhtiön rahoituksen leikkaamista.

Koronan mukana kiire katosi ja filosofia palasi

Kodissamme on nukuttu enemmän kuin aikoihin. Yhtenä yönä en saanut unta, kun olin nukkunut niin jumalattoman paljon edellisinä, kirjoittaa Lauri Rotko.

Medier med mössan i hand

”Det är problematiskt om mediernas roll och deras stödbehov villkoras med coronavirusutbrottet”, skriver Dan Lolax.

Mediatuki on demokratiatuki – ja poliitikkojen olisi aika ymmärtää se

”Median asia ei ole vain median asia. Se on kansalaisten asia. Ja tämä tuntuu poliitikoilta unohtuneen”, kirjoittaa Hanne Aho.

Arvoisat kansalaiset, muistakaa resilienssi!

”Lohdullista – mutta samalla oireellista – on se, että moni journalisti pyrkii edelleen selittämään resilienssin”, kirjoittaa Ville Eloranta.

Verkko toi uutta ay-koulutukseen

”Verkkokoulutus osoittautui yllättävän käteväksi ja vuorovaikutukselliseksi koulutusmuodoksi”, kirjoittaa työehtoasiamies Terhi Tarvainen.

Direktsändningarnas man

Döda: Redaktör Tomas Ek 6. 1.1957 Helsingfors – 2. 5.2020 Helsingfors

Teräväkielinen pomo muisti myös kannustaa

Kuolleita: Päätoimittaja Pekka Hyvärinen 20. 7. 1951 Kuopio – 10. 5. 2020 Helsinki

Uutisia, ei niinkään analyysejä

Kuolleita: Toimittaja Olli Pohjanpalo 21. 3. 1954 Hamilton Kanada – 11. 5. 2020 Helsinki

”Julkaistu kuva oli hyvä kuva”

Kuolleita: Valokuvaaja Mauri Vuorinen 11. 10. 1928 Hämeenkyrö – 30. 3. 2020 Tampere

Oikeutta puolustava marjakapitalisti

Kuolleita: Toimittaja Helena Hyvärinen 6.11. 1950 Tampere – 1.5.2020 Tampere

« Takaisin
logo Suomen Journalistiliiton
ammattilehti
94. vuosikerta