Turun Sanomien rikos- ja oikeustoimittaja Rebekka Härkönen antoi jutullaan äänen niille, joita ei ole kuunneltu. ”Suomi voi olla sananvapauden mallimaa, mutta meilläkin on räikeitä väärinkäytöksiä”, hän sanoo.

Vapaan sanani rajat

JOURNALISTI
28.4.2016

Marja Honkonen, teksti
Jussi Vierimaa, kuva

Yhtä estää itsesensuuri, toista uhkaavat oikeusjutut ja kolmas murehtii lähteidensä puolesta. Kysyimme Rebekka Härköseltä ja yhdeltätoista muulta journalistilta ympäri maailman, miten sananvapaus toteutuu heidän työssään.

”Rikos- ja oikeustoimittajana minua uhkaillaan varmasti enemmän kuin keskimääräistä uutistoimittajaa. Jotkut haluavat tarinansa julki, toiset taas ettei jostain kirjoitettaisi.

En pelkää kirjoittaa mistään, mutta toimittajan työ on muutakin kuin kirjoittamista. On pidettävä terve järki kopassa, vaikka olisi kuinka ison jutun perässä. Suomessakin on aiheita, kuten vakavan rikollisuuden paljastaminen, joihin nokkansa työntämällä altistaa itsensä vaaraan. Sitä täytyy miettiä, kun valmistautuu esimerkiksi tapaamaan lähdettä.

Voin kuitenkin aina valita, kirjoitanko jostain vai en. Ongelmallisempaa on, jos lähteitäni painostetaan tai uhkaillaan. Joskus aiemmin lähteeni ovat joutuneet väkivallan kohteeksi tai heidän omaisuuttaan on rikottu, jotta he eivät olisi kanssani tekemisissä.

Lähdesuoja on toimittajalle konkreettinen työkalu, jolla suojella ihmistä ja jota ilman tämä ei uskaltaisi puhua. Todella sisäistin sen vasta, kun ryhdyin tutkimaan Turun kaupunginsairaalan G1-osaston potilaiden pahoinpitelyitä Kupittaalla.

 

Muutama vuosi sitten todennäköisesti jokainen toimitus Suomessa sai massasähköpostin Juha Kurviselta, jota oli hoidettu Kupittaalla. Keskustelin aiheesta Turun Sanomien silloisen kotimaan päällikön kanssa ja mietimme, ettei aiheeseen voi tarttua oikein mitenkään.

Helmikuun alussa Facebookissa alettiin jakaa ihan villisti Kurvisen blogitekstiä Kupittaan A1-osaston tapahtumista. Olin ihmeissäni. Rikostoimittajana arvioin, ettei valehtelija jaksa jankuttaa samaa asiaa kovin monta vuotta.

Pari päivää myöhemmin etäisesti tuntemani ihminen otti yhteyttä ja kysyi, tiedänkö ettei tämä Kurvinen ”puhu paskaa”. Hän kertoi tuntevansa henkilön, joka antaisi minulle koordinaatteja asian tonkimiseen.

Seuraavana päivänä minulla oli lähde langan päässä. Puhelun jälkeen olin yhtä aikaa tyrmistynyt ja vaikuttunut siitä, mitä minulla oli käsissäni.

Tein projektia alusta saakka muun työn ohessa, koska tuntui epätodennäköiseltä, että sitä koskaan saataisiin lehteen. Sosiaali- ja terveydenhuolto on v-mäinen osapuoli saada vastaamaan. Siellä vedotaan aina salassapitovelvoitteisiin – usein silloinkin, kun asia ei ole salainen. Ollaan varmuuden vuoksi hiljaa kaikesta.

Potilaiden näkemys omasta hoidostaan taas on subjektiivinen. Faktojen tarkistaminen on hiton työlästä. Kun toimitusten väkimäärää supistetaan, on valittava mihin tarttua. Uskon, että Kurvisen sähköposti on vaivannut montaa muutakin kuin minua, mutta moni valitsee helpomman aiheen.

On ongelma, että sosiaali- ja terveydenhuollosta on vaikea saada tietoja. Miten voi kirjoittaa vaikka huostaanottotapauksista, kun ihan kaikki on salattua?

 

Uutinen julkaistiin helmikuun puolivälissä. Jutun julkaisun jälkeen Turun Sanomat sai satoja yhteydenottoja. Se kertoo, kuinka monia mielenterveysongelmat koskevat ja miten voimattomaksi yksilöt tuntevat itsensä, kun järjestelmä kohtelee heitä kaltoin.

Toimittajalla on valtava rooli siinä, että yhteiskunnan heikoimmat tulevat kuulluiksi. Vaatii suurta herkkyyttä kallistaa korvansa silloin, kun jostain kuuluu heikko ja epävarma kuiskaus. Toimittajan pitää antaa ääni niille, jotka ovat altavastaajan asemassa. Siihen asemaan voi joutua kuka tahansa, jos vaikka sairastuu.

Lähteitäni pyrin suojaamaan kaikin tavoin, en vain pitämällä nimet salassa. Olen joutunut tukemaan heitä paljon, etteivät he vahingossa paljastaisi itse itseään. He ovat minua enemmän tässä pyörityksessä.”

Lue myös:

Yhdysvallat: Valtio väijyy vuotajia

Somalia: Aseistettu vartija turvana

Viro: Yleinen mielipide rajoittaa

Turkki: Olemme äärimmäisen huolellisia 

Ruotsi: Ongelmana viestintäosastot 

Puola: Itsesensuuri pahin uhka 

Venäjä: Valtakoneisto vaatii uskollisuutta

Italia: Painostusta oikeusjutuilla

Valko-Venäjä: Itsesensuuri rajoittaa 

Brasilia: Toimituksen linja rajoittaa

Hongkong: Vapaustaistelija



4 2019
Arkisto

Rahahautomo

Valokuvausjärjestö Finnfoto kylpee rahassa, jota se ei ole saanut jaettua kuvaajille.

"Politiikan toimittajat puhuvat liian vähän politiikan sisällöistä"

Vuoden journalistin Vappu Kaarenojan mielestä osa politiikan journalismista tuo mieleen urheilusivut.

Jos sössii lehdistönvapauden, voi heittää hyvästit demokratialle

Kansalaisen kannalta on yhdentekevää, lopettaako journalisti työskentelyn ennakkosensuurin vai netissä käydyn vihakampanjan seurauksena, kirjoittaa Journalistin päätoimittaja Maria Pettersson.

Maailma muuttuu vihamielisemmäksi toimittajia kohtaan

Suomi nousi tänä vuonna sananvapaustilaston kakkoseksi, mutta entistä harvemmassa massa tilanne on hyvä tai tyydyttävä. Kymmenen viime vuoden aikana työnsä vuoksi on kuollut yli 700 journalistia.

Freelanceriksi jääminen on heittäytymistä epävarmuuteen, jossa nirsous johtaa konkurssiin

Ennen halusin tehdä ensisijassa yhteiskunnallisesti merkittävää ja lukijaa koskettavaa journalismia. Sittemmin on valjennut yrittäjän arjen totuus, kirjoittaa Lauri Rotko.

Antaisit itse paremmat erätaukohaastattelut, Susanna Luikku

Avun toimittaja Susanna Luikku tähtäsi jääkiekkoilijaksi, mutta päätyi urheilutoimittajaksi. Hän suhtautuu kriittisesti otteluiden erätaukohaastatteluihin.

Haaga-Helian journalismiopiskelijat tarkistivat kansainvälisessä projektissa kuusi EU-väitettä. ”Työssä huomasi, miten paljon asiaa muutamaan lauseeseen saattaa sisältyä”, sanoo Emmi Syrjäniemi (oik.), joka oli mukana tarkistamassa Ville Niinistön (vihr.) twiittiä. Vierellä tarkistustyötä ohjannut lehtori Kaarina Järventaus.

Journalismin opiskelijat tarkistivat EU-väitteitä: enemmistö ”sinne päin”

EU-vaaleihin liittyvä projekti muistuttaa toimittajia tarkistamaan siteerausten faktat ja miettimään otsikoista syntyviä vaikutelmia.

Kom till Afrika, här finns plats!

När det gäller den finska marknaden för Afrikanyheter behöver jag sällan konkurrera med någon, skriver Journalistens nya kolumnist Liselott Lindström, Afrikastringer för Yle.

Ei mitään muttia – vai sittenkin pari?

Verbittömiä lauseita, mutta-sanalla alkavia virkkeitä, ja-sanan pois jättäviä listauksia. Kaikkia näkyy journalistisissa teksteissä jatkuvasti. Mutta saako näin tehdä, pohtii Ville Eloranta.

Pk-media, invandringskritik och andra ord

Vad finns inbyggt i begrepp som politisk korrekt (pk), islamisering, patriot eller i en valseger som liknas vid en tsunami, frågar Jeanette Björkqvist.

Hyvä juttu, ei kauppoja

Tuomo Pirttimaan juttukeikka Norjan vuonolle sujui kuin unelma, kunnes tuli aika kartoittaa aiheen virallista puolta.

Toimittaja aikoo erota päätoimittajan vaaliehdokkuuden takia

Sanomalehti Pohjalaisen päätoimittajan ehdokkuus eduskuntavaaleissa hiertää toimituksen ja johdon välejä.

Nuoret haluavat reunoilta kovettunutta juustosämpylää siinä missä muutkin

Nuorten hupenevaa kiinnostusta ammattiyhdistysliikkeeseen selitetään usein joko sen imago-ongelmalla tai nuorten ideologisilla valinnoilla. Syy on kuitenkin muualla, kirjoittaa liiton opiskelijalähettiläs Martta Kallionpää.

Tervetuloa takaisin

Journalistiliitossa kokeillaan, millaisia tuloksia eronneiden jäsenten takaisin houkutteleminen tuottaa, liiton tiedottaja Manu Haapalainen kirjoittaa.

« Takaisin
logo Suomen Journalistiliiton
ammattilehti
94. vuosikerta