Turun Sanomien rikos- ja oikeustoimittaja Rebekka Härkönen antoi jutullaan äänen niille, joita ei ole kuunneltu. ”Suomi voi olla sananvapauden mallimaa, mutta meilläkin on räikeitä väärinkäytöksiä”, hän sanoo.

Vapaan sanani rajat

JOURNALISTI
28.4.2016

Marja Honkonen, teksti
Jussi Vierimaa, kuva

Yhtä estää itsesensuuri, toista uhkaavat oikeusjutut ja kolmas murehtii lähteidensä puolesta. Kysyimme Rebekka Härköseltä ja yhdeltätoista muulta journalistilta ympäri maailman, miten sananvapaus toteutuu heidän työssään.

”Rikos- ja oikeustoimittajana minua uhkaillaan varmasti enemmän kuin keskimääräistä uutistoimittajaa. Jotkut haluavat tarinansa julki, toiset taas ettei jostain kirjoitettaisi.

En pelkää kirjoittaa mistään, mutta toimittajan työ on muutakin kuin kirjoittamista. On pidettävä terve järki kopassa, vaikka olisi kuinka ison jutun perässä. Suomessakin on aiheita, kuten vakavan rikollisuuden paljastaminen, joihin nokkansa työntämällä altistaa itsensä vaaraan. Sitä täytyy miettiä, kun valmistautuu esimerkiksi tapaamaan lähdettä.

Voin kuitenkin aina valita, kirjoitanko jostain vai en. Ongelmallisempaa on, jos lähteitäni painostetaan tai uhkaillaan. Joskus aiemmin lähteeni ovat joutuneet väkivallan kohteeksi tai heidän omaisuuttaan on rikottu, jotta he eivät olisi kanssani tekemisissä.

Lähdesuoja on toimittajalle konkreettinen työkalu, jolla suojella ihmistä ja jota ilman tämä ei uskaltaisi puhua. Todella sisäistin sen vasta, kun ryhdyin tutkimaan Turun kaupunginsairaalan G1-osaston potilaiden pahoinpitelyitä Kupittaalla.

 

Muutama vuosi sitten todennäköisesti jokainen toimitus Suomessa sai massasähköpostin Juha Kurviselta, jota oli hoidettu Kupittaalla. Keskustelin aiheesta Turun Sanomien silloisen kotimaan päällikön kanssa ja mietimme, ettei aiheeseen voi tarttua oikein mitenkään.

Helmikuun alussa Facebookissa alettiin jakaa ihan villisti Kurvisen blogitekstiä Kupittaan A1-osaston tapahtumista. Olin ihmeissäni. Rikostoimittajana arvioin, ettei valehtelija jaksa jankuttaa samaa asiaa kovin monta vuotta.

Pari päivää myöhemmin etäisesti tuntemani ihminen otti yhteyttä ja kysyi, tiedänkö ettei tämä Kurvinen ”puhu paskaa”. Hän kertoi tuntevansa henkilön, joka antaisi minulle koordinaatteja asian tonkimiseen.

Seuraavana päivänä minulla oli lähde langan päässä. Puhelun jälkeen olin yhtä aikaa tyrmistynyt ja vaikuttunut siitä, mitä minulla oli käsissäni.

Tein projektia alusta saakka muun työn ohessa, koska tuntui epätodennäköiseltä, että sitä koskaan saataisiin lehteen. Sosiaali- ja terveydenhuolto on v-mäinen osapuoli saada vastaamaan. Siellä vedotaan aina salassapitovelvoitteisiin – usein silloinkin, kun asia ei ole salainen. Ollaan varmuuden vuoksi hiljaa kaikesta.

Potilaiden näkemys omasta hoidostaan taas on subjektiivinen. Faktojen tarkistaminen on hiton työlästä. Kun toimitusten väkimäärää supistetaan, on valittava mihin tarttua. Uskon, että Kurvisen sähköposti on vaivannut montaa muutakin kuin minua, mutta moni valitsee helpomman aiheen.

On ongelma, että sosiaali- ja terveydenhuollosta on vaikea saada tietoja. Miten voi kirjoittaa vaikka huostaanottotapauksista, kun ihan kaikki on salattua?

 

Uutinen julkaistiin helmikuun puolivälissä. Jutun julkaisun jälkeen Turun Sanomat sai satoja yhteydenottoja. Se kertoo, kuinka monia mielenterveysongelmat koskevat ja miten voimattomaksi yksilöt tuntevat itsensä, kun järjestelmä kohtelee heitä kaltoin.

Toimittajalla on valtava rooli siinä, että yhteiskunnan heikoimmat tulevat kuulluiksi. Vaatii suurta herkkyyttä kallistaa korvansa silloin, kun jostain kuuluu heikko ja epävarma kuiskaus. Toimittajan pitää antaa ääni niille, jotka ovat altavastaajan asemassa. Siihen asemaan voi joutua kuka tahansa, jos vaikka sairastuu.

Lähteitäni pyrin suojaamaan kaikin tavoin, en vain pitämällä nimet salassa. Olen joutunut tukemaan heitä paljon, etteivät he vahingossa paljastaisi itse itseään. He ovat minua enemmän tässä pyörityksessä.”

Lue myös:

Yhdysvallat: Valtio väijyy vuotajia

Somalia: Aseistettu vartija turvana

Viro: Yleinen mielipide rajoittaa

Turkki: Olemme äärimmäisen huolellisia 

Ruotsi: Ongelmana viestintäosastot 

Puola: Itsesensuuri pahin uhka 

Venäjä: Valtakoneisto vaatii uskollisuutta

Italia: Painostusta oikeusjutuilla

Valko-Venäjä: Itsesensuuri rajoittaa 

Brasilia: Toimituksen linja rajoittaa

Hongkong: Vapaustaistelija



4 2020
Arkisto

Lomauttaminen koronakiireen keskellä on moraalitonta, mahdollisesti jopa laitonta

Näyttää siltä, että moni mediayritys on ilmoittanut lomautuksista ja käynyt yt-neuvottelut ”varmuuden vuoksi”. Aikeissa on paljon moraalitonta ja mahdollisesti myös laitonta, kirjoittaa Maria Pettersson.

Tuomas Peltomäki työskentelee nyt kotonaan Hyvinkäällä. Seurana Nuka-koira.

Kollegan haastatteleminen on parasta journalismia, Tuomas Peltomäki

Nyt-liitteen esimies tietää, ettei Twitterissä selviä hengissä, ellei osaa näytellä tyhmää.

Mitt i vårt livs största story

”Det som händer ställer journalisten i svår position. Vi vinner ingenting på att skapa oro, men är trots allt satta till att granska makten, att ställa våra frågor i en situation där entydlig forskning saknas”, skiver Mikaela Löv.

Näin tehdään valaistus elokuvaan

Elokuvan valaistus on tarkkaa sunnittelua. Matleena Kuusela kertoo, miten työ eteni kesällä ensi-iltansa saavan Eden-elokuvan kohdalla.

Porsastelu päätyy joskus uutisiinkin

”Asiallisen uutistyylin ammattilaisillakin tuntuu olevan sisimmässään sokea piste yksittäisille värittyneille sanoille”, kirjoittaa Ville Eloranta.

Uutismies jakoi ympärilleen hyvää mieltä

Kuolleita: Toimittaja Jussi Salokorpi 2.3.1964 Vaasa – 23.3.2020 Helsinki

« Takaisin
logo Suomen Journalistiliiton
ammattilehti
94. vuosikerta