Toimittajan ja tiedottajan ero

JOURNALISTI
17.3.2016

Kari Sankala, teksti

Päätoimittaja piti tiukasti lehden puolta. Periksi ei annettu tuumaakaan. Tunteiden palo laimeni, mitä enemmän viskisoodaa kaadettiin naamariin.

Joskus törmää johonkin hännystelijään, joka kysyy naama auringolla:

”Mitä tiedottaja?”

Tyyppi arvattavasti vinoilee tai on sitten täysin tietämätön toimittajan ja tiedottajan välisestä erosta. Itse opin tuntemaan tuon eron aikoinaan käytännön kautta.

Oulussa haisee aina, mutta 1980-luvun alussa haisi oikein hyvästi pahalta. Kun Oulu Oy vielä suolasi kaikki heinäpääläisten autot, päätoimittaja Teuvo Mällinen kehotti tekemään jutun ilmansaasteiden vaikutuksista.

Kirjoitin saman päivän aikana jutun: Ilmansaasteet tappavat hitaasti.

Hyvä, että olin ehtinyt kotiin, kun ovella tönötti Kalevan lähetti, että minun pitää tulla heti päätoimittajan tykö jonkun jutun takia.

Kalevan nurkkahuoneessa kuulin, että otsikko oli liian tömäkkä. Niin oli juttukin.

”Mihin tämä perustuu?”

Kävimme lähteet läpi ja päädyimme löysäämään otsikkoa: Ilmansaasteet lisäävät sairastumisriskiä. Seuraavana päivänä kävi kutsu oululaisen teollisuuden tykö illalliselle. Asialla olivat kaksi sellutehdasta Oulu Oy ja Toppila Oy sekä Kemiran lannoitetehdas. Tehtaiden johto uhitteli sisäfileepihvien ja punaviinin lomaan, kuinka kirjoitus pitää heti oikaista.

Päätoimittaja piti tiukasti lehden puolta. Periksi ei annettu tuumaakaan. Tunteiden palo laimeni, mitä enemmän viskisoodaa kaadettiin naamariin. Meikäläisen askista kaivettiin tupakkaa joka välissä.

Kun toinen askikin alkoi loppua, ilmoitin teollisuuspampuille, että nyt loppu ja riitti.

Oulu Oy:n johtaja vinkkasi yhtiönsä tiedottajalle, kaivoi ison setelin taskustaan ja sanoi: ”Kipaseppa Dookkunilta kolome askia punasta Malaporua.”

Silloin koin toimittajan ja tiedottajan eron. Kun toimittaja tarvitsee jotakin, tiedottaja kipaisee.

 



6 2020
Arkisto

Ylen heikentäminen ei ratkaise kaupallisen median ongelmia

Kaupallista mediaa ei tueta toiveilla euroista vaan ihan oikeilla euroilla, kirjoittaa Journalistin päätoimittaja Maria Pettersson.

Kun kyse on elämästä ja kuolemasta, päättäjille ei voi antaa työrauhaa

”Kotona pelkäävälle ihmiselle toimittajasta tulee kirjaimellisesti elintärkeä. Tappavan pandemian aikana kysymykset ovat perimmäisiä”, kirjoittaa Susanna Kuparinen.

Suunnittelet kolumnin kirjoittamista, Tomi Einonen

MTV Uutisten vastaava päätoimittaja keskustelee alaistensa kanssa, kun haluaa saada yhteiskunnalliset näkemyksensä esille.

Verkosta tuli suomalaisten tärkein uutislähde

Sanomalehtien verkkosivut ohittivat televisiolähetykset suomalaisten ykkösuutislähteenä. Verkkouutiset luetaan aiempaa useammin älypuhelimella, kertoo kansainvälinen tutkimus.

Oletko käynyt Terveydenvoinnin laitoksella?

”Yhdysrakenteet vaikuttavat joskus leviävän paikkoihin, joissa alkaa tuntua, ettei kirjoittaja enää lainkaan tiedä sääntöjen perusteita”, kirjoittaa Ville Eloranta.

Vad väljer just du bort från historien?

”Låt den där ena reportern göra en lite större grej på sin idé, trots att det inte direkt har att göra med pandemin. Historien tackar”, skriver Liselott Lindström.

Black isolla B:llä

”Keskustelu epätasa-arvosta ja rasismista on kuumentunut monissa amerikkalaistoimituksissa”, kirjoittaa Juha Rekola.

Syksyllä voi taas keskittyä työnhaun sijaan opiskeluun

Journalistiliiton suositus kesätyöntekijöiden rekrytoinnin aikataulusta on saamassa jatkoa, kirjoittaa Laura Forsén.

Uutismies ja kupletisti

Kuolleita: Toimittaja Janne Linnovaara 15. 6. 1970 Jämsänkoski – 28. 5. 2020 Helsinki

Porilainen monilla mausteilla

Kuolleita: Toimittaja Juha-Pekka Lammi 28. 8. 1953 Pori – 13. 4. 2020 Tampere

Asiantunteva toimittaja tallensi piano- ja urkumusiikkia

Kuolleita: Musiikkitoimittaja Leena Santalahti 21. 2. 1943 Heinola – 23. 5. 2020 Espoo

Energinen kirjallisuuden kääntäjä

Kuolleita: Suomentaja Tarja Roinila 27. 1. 1964 Jyväskylä – 19. 5. 2020 Helsinki

« Takaisin
logo Suomen Journalistiliiton
ammattilehti
94. vuosikerta