Tausta on kallista, huuto halpaa

JOURNALISTI
25.2.2016

Kalle Kinnunen

kpkinnunen@gmail.com

Kirjoittaja on helsinkiläinen freetoimittaja ja kriitikko.

Ylen verorahoitus ei pelastanut ajankohtaisohjelmia silppurilta, kirjoittaa Kalle Kinnunen.

Helmikuun puolivälissä A-Studiosta soitettiin kotkalaismiehelle, jolta oli samana päivänä julkaistu änkyrämäinen mielipidekirjoitus Helsingin Sanomissa. Neljä minuuttia lähetystä parhaaseen katseluaikaan käytettiin haastatteluun, jossa toimittaja ei edes haastanut miehen ajatusten mielekkyyttä. Mies sai kehua olevansa tasa-arvon asialla.

Neljän minuutin höpinä ei ehkä kuulosta merkittävältä asialta, mutta se on oire suuremmasta ilmiöstä. Miksi miehelle annettiin tilaa jankuttaa naisten taitojen ja kyvykkyyden puutteesta?

Ei siksi, että hänen näkemyksillään olisi merkitystä, vaan siksi, että tällainen ohjelmantekeminen on halpaa ja vaivatonta.

Kehitys on ollut nopeaa. Ajankohtaisohjelmien pudotuspeli on pitkällä.

Ohjelmapaikkojen määrän kaventumista ei tarvitse alleviivata, se on itsessään dramaattista. Ylellä on lopetettu Silminnäkijä, Ajankohtainen kakkonen ja aiemmin A-Zoom. Dokumentaarisemmista ohjelmapaikoista ovat kadonneet muiden muassa Tosi tarina, Tutkittu juttu ja Täällä Pohjantähden alla. Tutkivaa journalismia edustaa vielä MOT.

MTV3 puolestaan luopui tutkivan journalismin ohjelmasta 45 minuuttia. Kanavalle jäi tutkiva ryhmä, jonka tekijät ovat yt-neuvottelujen jälkeen joko lähteneet talosta tai siirtyneet tavalliseen uutistyöhön.

Ylen Dokumenttiprojekti oli aikoinaan kotimaisten ja ulkomaisten dokumenttien parhaimmiston paikka, jossa esitettiin vuosien ajan kehiteltyjä, kuvattuja ja leikattuja teoksia. Dokumenttiprojekti oli osatuottajana Oscar-ehdokkuuksia saaneissa, globaalisti merkittävissä kansainvälisissä tuotannoissa.

Ykkösdokumentti-ohjelmapaikan lopettamisen jälkeen Dokumenttiprojektista tuli Ylen ainoa kotimainen dokumenttipaikka. Sinne siirtyivät esimerkiksi reportaasit, jotka olisi aiemmin tehty ja esitetty Ykkösdokumentteina. Tilaa on vähän, tunkua paljon.

 

Jututin useita televisiomaailman sisäpiiriläisiä, kaikkia erikseen. Sekä kaupallisen että julkisen puolen väki toteaa asian kuin yhdestä suusta: rahat loppuivat, ensin Maikkarilta ja pian sen jälkeen Yleltä.

Ajankohtaisohjelmat ja reportaasit ovat kalliita lajeja. Taustoittaminen on aikaa vievää, sillä toimittajan tai toimittajaryhmän pitää ryhtyä yhden asian ekspertiksi. Esteettisesti elämyksellisten dokumenttielokuvien tekeminen vasta tyyristä onkin.

Nyt päivänpolttavia asioita lähestytään tavalla, joka herättää välittömän reaktion. Soitto jo valmiiksi sosiaalista mediaa kuohuttaneelle kotkalaiselle seksistille on taloudellisinta ohjelmantekemistä. A-keskusteluillat ovat halpoja tehdä. Osallistujat tulevat ilmaiseksi. Taustatyöksi riittää, että paikalle saadaan sopiva määrä aggressiivista porukkaa.

Hysteerisiä torikokouksia muistuttavat ”keskustelut” enemmän tuohduttavat kuin panevat pohtimaan eri näkökulmia. Varmaa A-keskusteluilloissa on vain se, että maltillisemmat näkemysosapuolet jäävät sivustakatsojiksi.

Ilmiö heijastuu uutislähetyksiin. Usein pari haastateltavaa saa kertoa näkemyksiään jostain asiasta vuolaasti. Uutistyön ja kontekstoinnin sijaan riittävät asiantuntijoiksi tituleerattujen mielipiteet. Jos hyvin käy, he luovuttavat jutulle valmiin näkökulman.

Katsojaa perehdyttävien inserttien koostaminen haastatteluista vaatii sopimista, jalkautumista, leikkaamista ja ennen kaikkea sitä, että toimittajakin uskaltaa väittää tietävänsä mitä käsittelee. Laiskuusepidemiasta tuskin on kyse, kun myös kaupalliselta puolelta arvioidaan, että Ylen diagnoosi on krooninen pula ajasta ja rahasta.

 

Julkisen palvelun tehtävien suorittamiseksi Yle sai näennäisesti mittavan verorahoituksen. Talon sisällä se ei lohduta, kun osastojen rahahanoja väännellään edestakaisin arvaamattomasti. Varsinaisessa tekijäportaassa kukaan ei luota tulevaan. A-studio on jäljellä, mutta ei sitä voi tehdä pitkäjänteisesti, kun ohjelmapaikkaa ja sisältötavoitteita riepotellaan.

Nimenomaan taustoittavien ajankohtaisohjelmien pitää kuulua julkisen palvelun ydintehtäviin. Ylellä on kymmeniä osaavia ja kunnianhimoisia toimittajia, jotka eivät enää tiedä, mikä heidän toimenkuvansa on. Ylen ajankohtaisohjelmien tulevaisuuteen liittyvillä huolillaan Journalistia lähestynyt konkari totesi, että riskinotto on kielletty.

Tutkivaan journalismiin kuitenkin nimenomaan liitttyy riski: iso ja merkittävä uutinen joko löytyy, tai sitten ei. Sellainen on tutkivan journalismin olemus. Ajankohtaisjournalismia on tuon luonteen vuoksi mahdoton ulkoistaa.

 

Kansainvälisten dokumenttien näkymistä Ylellä pelasti ulkopuolinen voima. Docventures-konsepti on tehnyt vakavista dokkareista suosittuja. Tälle nuorennusleikkaukselle ei ole maailmallakaan oikein vertauilukohtaa.

Tarkemmin katsottuna myös Ylen ajankohtaisohjelmien kriisissä kyse on sukupolvenvaihdoksesta. Jos Ylestä kysytään, ajankohtaisohjelmien määrä ei nimittäin ole laskenut.

Perjantai-illassa nähdään ajankohtaisohjelma Perjantai, jonka perusteella tekijöiden sukupolvenvaihdos ei johtanut tiukempaan otteeseen. Helmikuun alussa Perjantai-ohjelmassa käytiin Ilja Janitskinin kotona. Tapaaminen Barcelonassa jäi jutusteluksi. Eikö toimittaja uskaltanut pistää Janitskinia tilille valheista? Vai oliko Janitskin suostunut tietäen, että ohjelmasta tulee hampaaton? Kumpikaan vaihtoehto ei ole Perjantain kannalta mairitteleva.

Mutta Perjantaihin verrattuna on outoa, että joka arkipäivä nähtävä Kioski on Ylessä samassa ajankohtaisohjelman kategoriassa A-studion tai kuopatun Ajankohtaisen kakkosen kanssa. Kioski on suursatsaus, jonka laajassa tarjonnassa on paljon asiaakin, mutta usein se on kaukana vakavasta journalismista. Esimerkiksi YouTube-tähti Aleksi ”Mentaalisavuke” Rantamaa kertoo joka maanantai Kioskin puolituntisessaan niistä tunteista, mitä hänessä itsessään herää, kun hän kuulee uutisia ja tapaa ihmisiä.

Etenkin Ylessä on puhuttu kansalaisjournalismista, jonka verkko mahdollistaa ja jota YouTubessa on jo nähty. Objektiivinen journalismi on kuitenkin eri laji. Siihen kuuluu harmaata perustyötä ja arkipäiväisyyttä, jossa uutiset löydetään hitaasti. Somejournalismi toimii erilaisella, egoistisella agendalla. Sillekin on paikkansa, mutta todellisuuden tallentamiseen on nyt jäämässä aukko.



4 2019
Arkisto

Rahahautomo

Valokuvausjärjestö Finnfoto kylpee rahassa, jota se ei ole saanut jaettua kuvaajille.

"Politiikan toimittajat puhuvat liian vähän politiikan sisällöistä"

Vuoden journalistin Vappu Kaarenojan mielestä osa politiikan journalismista tuo mieleen urheilusivut.

Jos sössii lehdistönvapauden, voi heittää hyvästit demokratialle

Kansalaisen kannalta on yhdentekevää, lopettaako journalisti työskentelyn ennakkosensuurin vai netissä käydyn vihakampanjan seurauksena, kirjoittaa Journalistin päätoimittaja Maria Pettersson.

Maailma muuttuu vihamielisemmäksi toimittajia kohtaan

Suomi nousi tänä vuonna sananvapaustilaston kakkoseksi, mutta entistä harvemmassa massa tilanne on hyvä tai tyydyttävä. Kymmenen viime vuoden aikana työnsä vuoksi on kuollut yli 700 journalistia.

Freelanceriksi jääminen on heittäytymistä epävarmuuteen, jossa nirsous johtaa konkurssiin

Ennen halusin tehdä ensisijassa yhteiskunnallisesti merkittävää ja lukijaa koskettavaa journalismia. Sittemmin on valjennut yrittäjän arjen totuus, kirjoittaa Lauri Rotko.

Antaisit itse paremmat erätaukohaastattelut, Susanna Luikku

Avun toimittaja Susanna Luikku tähtäsi jääkiekkoilijaksi, mutta päätyi urheilutoimittajaksi. Hän suhtautuu kriittisesti otteluiden erätaukohaastatteluihin.

Haaga-Helian journalismiopiskelijat tarkistivat kansainvälisessä projektissa kuusi EU-väitettä. ”Työssä huomasi, miten paljon asiaa muutamaan lauseeseen saattaa sisältyä”, sanoo Emmi Syrjäniemi (oik.), joka oli mukana tarkistamassa Ville Niinistön (vihr.) twiittiä. Vierellä tarkistustyötä ohjannut lehtori Kaarina Järventaus.

Journalismin opiskelijat tarkistivat EU-väitteitä: enemmistö ”sinne päin”

EU-vaaleihin liittyvä projekti muistuttaa toimittajia tarkistamaan siteerausten faktat ja miettimään otsikoista syntyviä vaikutelmia.

Kom till Afrika, här finns plats!

När det gäller den finska marknaden för Afrikanyheter behöver jag sällan konkurrera med någon, skriver Journalistens nya kolumnist Liselott Lindström, Afrikastringer för Yle.

Ei mitään muttia – vai sittenkin pari?

Verbittömiä lauseita, mutta-sanalla alkavia virkkeitä, ja-sanan pois jättäviä listauksia. Kaikkia näkyy journalistisissa teksteissä jatkuvasti. Mutta saako näin tehdä, pohtii Ville Eloranta.

Pk-media, invandringskritik och andra ord

Vad finns inbyggt i begrepp som politisk korrekt (pk), islamisering, patriot eller i en valseger som liknas vid en tsunami, frågar Jeanette Björkqvist.

Hyvä juttu, ei kauppoja

Tuomo Pirttimaan juttukeikka Norjan vuonolle sujui kuin unelma, kunnes tuli aika kartoittaa aiheen virallista puolta.

Toimittaja aikoo erota päätoimittajan vaaliehdokkuuden takia

Sanomalehti Pohjalaisen päätoimittajan ehdokkuus eduskuntavaaleissa hiertää toimituksen ja johdon välejä.

Nuoret haluavat reunoilta kovettunutta juustosämpylää siinä missä muutkin

Nuorten hupenevaa kiinnostusta ammattiyhdistysliikkeeseen selitetään usein joko sen imago-ongelmalla tai nuorten ideologisilla valinnoilla. Syy on kuitenkin muualla, kirjoittaa liiton opiskelijalähettiläs Martta Kallionpää.

Tervetuloa takaisin

Journalistiliitossa kokeillaan, millaisia tuloksia eronneiden jäsenten takaisin houkutteleminen tuottaa, liiton tiedottaja Manu Haapalainen kirjoittaa.

« Takaisin
logo Suomen Journalistiliiton
ammattilehti
94. vuosikerta