Soile Toivonen kuuluu Bollywood-tanssiryhmä Tamatariin. Ryhmä harjoittelee muun muassa Hämeenlinnan Lyseon lukion salissa. ”Suomessa on pitkä harmaa ja pimeä kausi. Bollywood-harrastus tuo siihen vähän lämpöä ja eksotiikkaa”, Toivonen sanoo. Osan esiintymisvaatteistaan hän on tilannut Intiasta.

Tamatarin pyörteissä

Soile Toivonen

47-vuotias hämeenlinnalainen uutisgraafikko.

Työskennellyt Hämeen Sanomissa 17 vuotta. Ollut töissä myös muun muassa mainostoimistossa sekä lopetetussa Tohmajärvi-Värtsilä-lehdessä taittajana ja ilmoitusvalmistajana.

Filosofian maisteri. Opiskellut suomen kieltä ja kirjallisuutta Joensuun yliopistossa.

Kuuluu Tamatar-ryhmään, joka on Toivosen tietojen mukaan Hämeenlinnan ainoa Bollywood-tanssiryhmä.

JOURNALISTI
25.2.2016

Janne Salomaa, teksti
Toni Rasinkangas, kuva

Bollywood-tanssi sopii kaikille riippumatta iästä ja liikunnallisesta taitotasosta, sanoo uutisgraafikko Soile Toivonen. Hänelle harrastus on avannut uuden maailman.

Iloisuus, vauhdikas musiikki ja eksoottinen liikekieli. Ne saivat Hämeen Sanomien uutisgraafikko Soile Toivosen hurahtamaan Bollywood-tanssiin kuusi vuotta sitten.

Toivonen etsi tuolloin liikunnallista harrastusta, joka vaatisi täyden keskittymisen ja siten nollaisi pään työ- ja kotiasioista. Paikallisesta kansanopistosta hän löysi Bollywood-tanssikurssin, jonka luvattiin sopivan aloittelijoille.

Lupaus piti paikkansa.

”Bollywood ei välttämättä vaadi kovaa kuntoa, eikä tanssin tarvitse olla tarkkaa ja kurinalaista. Jos minunlaiseni köntys pystymetsästä pystyy tähän, niin sitten pystyvät kaikki muutkin, joilla vähänkin jalka nousee”, Toivonen sanoo.

Kunnon ja taitojen kohentuessa vaikeusastetta voi lisätä.

”Nyt pyrin jo siihen, että askelkuviot menisivät joskus oikeinkin. Tärkeintä Bollywoodissa on kuitenkin iloisuus ja mukaansatempaava meininki.”

Toivonen kuuluu kahdeksan naisen Tamatar-tanssiryhmään, joka harjoittelee kerran, pari viikossa. Ryhmä treenaisi mielellään useammin, mutta edullisia tiloja on hankala löytää. Välillä Tamatar harjoittelee jäsentensä työpaikoilla. Jalka on noussut Hämeen Sanomien kokoussalissakin. Toivonen on ryhmästä ainoa mediassa työskentelevä, valtaosa jäsenistä on hoitoalalla.

 

Tamatar myös esiintyy muutaman kerran vuodessa.

”Yleisötapahtumissa on joutunut kohtaamaan esiintymispelkonsa ja oppimaan itsensä nolaamista, mutta hauskalla tavalla.”

Kommelluksia on sattunut etenkin äänitekniikan kanssa. Viime kesänä Hämeenlinnan Elomessuilla järjestäjä ei onnistunut saamaan oikeaa kappaletta soimaan, vaan Tamatar seisoskeli lavalla muutaman minuutin, kunnes heidät ohjattiin pois seuraavan esiintyjän tieltä. ”Esitystä” seurasi parisataa henkeä.

Onnistuneitakin keikkoja on ollut paljon. Muutama vuosi sitten keskiaikamarkkinoilla yleisössä ollut intialaisseurue innostui tanssimaan Tamatarin mukana.

Bollywood-tanssi on saanut Toivosen kiinnostumaan intialaisista elokuvista ja musiikista.

”Harrastus on tarjonnut tilaisuuden kurkistaa intialaiseen kulttuuriin. Tilaan välillä intialaista Netflixin tapaista elokuvapalvelua ja seuraan joitakin Bollywood-tähtiä somessa.”

Elokuvista ja musiikkivideoista Toivonen saa ideoita Tamatarin koreografioihin. Bollywood- tanssissa keskeistä on asioiden kuvailu käsiliikkein ja elein. Se vaatii heittäytymistä.

”Tanssiin kuuluu tietty keimailu ja veikistely, ja se on ollut harrastuksessa ehkä vaikeinta. Esitäpä tyrmäävän kaunista naista, jonka pelkkä läsnäolo humalluttaa torillisen ihmisiä. Siinä on haastetta tavalliselle suomalaiselle perheenäidille.”

Soile Toivonen

47-vuotias hämeenlinnalainen uutisgraafikko.

Työskennellyt Hämeen Sanomissa 17 vuotta. Ollut töissä myös muun muassa mainostoimistossa sekä lopetetussa Tohmajärvi-Värtsilä-lehdessä taittajana ja ilmoitusvalmistajana.

Filosofian maisteri. Opiskellut suomen kieltä ja kirjallisuutta Joensuun yliopistossa.

Kuuluu Tamatar-ryhmään, joka on Toivosen tietojen mukaan Hämeenlinnan ainoa Bollywood-tanssiryhmä.



5 2020
Arkisto

Tämä voi olla ainoa tilaisuutemme mediatukeen

Ruotsissa, Tanskassa ja Norjassa valtio on jakanut journalismille koronatukea 24 – 66 miljoonaa euroa normaalin mediatuen päälle. Suomessa tiedonvälitystä ei tueta, vielä. Nyt tilanne on kuitenkin lupaavampi kuin vuosikymmeniin, kirjoittaa Maria Pettersson.

Kuohuva toimitus on loistopaikka edetä uralla, Riikka Räisänen

Ylen uutis- ja ajankohtaistoimituksen päätoimittaja tietää jo, kuka kolumnisti seuraavaksi ehdottaa yhtiön rahoituksen leikkaamista.

Koronan mukana kiire katosi ja filosofia palasi

Kodissamme on nukuttu enemmän kuin aikoihin. Yhtenä yönä en saanut unta, kun olin nukkunut niin jumalattoman paljon edellisinä, kirjoittaa Lauri Rotko.

Medier med mössan i hand

”Det är problematiskt om mediernas roll och deras stödbehov villkoras med coronavirusutbrottet”, skriver Dan Lolax.

Mediatuki on demokratiatuki – ja poliitikkojen olisi aika ymmärtää se

”Median asia ei ole vain median asia. Se on kansalaisten asia. Ja tämä tuntuu poliitikoilta unohtuneen”, kirjoittaa Hanne Aho.

Arvoisat kansalaiset, muistakaa resilienssi!

”Lohdullista – mutta samalla oireellista – on se, että moni journalisti pyrkii edelleen selittämään resilienssin”, kirjoittaa Ville Eloranta.

Verkko toi uutta ay-koulutukseen

”Verkkokoulutus osoittautui yllättävän käteväksi ja vuorovaikutukselliseksi koulutusmuodoksi”, kirjoittaa työehtoasiamies Terhi Tarvainen.

Direktsändningarnas man

Döda: Redaktör Tomas Ek 6. 1.1957 Helsingfors – 2. 5.2020 Helsingfors

Teräväkielinen pomo muisti myös kannustaa

Kuolleita: Päätoimittaja Pekka Hyvärinen 20. 7. 1951 Kuopio – 10. 5. 2020 Helsinki

Uutisia, ei niinkään analyysejä

Kuolleita: Toimittaja Olli Pohjanpalo 21. 3. 1954 Hamilton Kanada – 11. 5. 2020 Helsinki

”Julkaistu kuva oli hyvä kuva”

Kuolleita: Valokuvaaja Mauri Vuorinen 11. 10. 1928 Hämeenkyrö – 30. 3. 2020 Tampere

Oikeutta puolustava marjakapitalisti

Kuolleita: Toimittaja Helena Hyvärinen 6.11. 1950 Tampere – 1.5.2020 Tampere

« Takaisin
logo Suomen Journalistiliiton
ammattilehti
94. vuosikerta