Sivistyksen narratiivi

Miksi relevantti eikä asiaan kuuluva, kysyy Vesa Heikkinen.

Olipa kerran kertomus. Se oli ihan kiva ja suuhun sopiva suomen sana.

Sitten tuli Laura Lindstedt: ”Uusliberalistisen ideologian narratiivissa rikkaiden pöydiltä varisevat murut putoavat köyhän suuhun.”

Kirjailija läväytti Finlandia-kiitospuheessaan kasvoillemme uusliberalistisen ideologian narratiivin kuin tiskirätin. Muitakin viisaita sanoja viisaalle kuulijakunnalle hän tarjoili, sellaisia kuin relevantti, fiktiivinen, identiteetti, ideaali ja innovaatio.

Näistä vierassanoista puhuttiin ennen sivistyssanoina. Rustattiin jopa erillisiä sivistyssanakirjoja. Ajateltiin kai, että sivistyneen ihmisen tulee tällaiset sanat hallita.

Mikäpä siinä. Söpöjä sanoja. Pittoreskiä kielimaalailua.

Välillä tosin ihmetyttää, miksi valitsemme juuri vierassanan tutumman asemesta. Miksi relevantti eikä asiaan kuuluva? Ideaali eikä ihanne? Innovaatio eikä keksintö? Ja mitä meillä oikein oli, kun meillä ei ollut projekteja, prosesseja eikä proseduureja?

Jostain kumman syystä vierassanoissa on imua. Yhden selityksen keksin. Kielenkäytössä ei ole kyse vain sisällöistä. Kielenkäyttäjänä luon aina myös mielikuvaa siitä, kuka ja millainen olen ynnä mitä tuumin teistä muista.

Joskus ehkä haluamme antaa itsestämme erityisen viisaan vaikutelman muille viisaille. Ehkäpä viisaanoloiset sanat auttavat tässä.

Kertomus ja tarina taitavat olla sanoina liian tavanomaisia. Narratiivissa sen sijaan on ylevää tenhoa! Siksi puhummekin Putinin narratiivista, suuresta narratiivista tai vaikkapa narratiivisesta käänteestä.

Toisaalta: perin köyhähän olisi kielemme ilman vierasta vaikutusta. Leijonanosa suomen sanoista on lainaa muualta. Tuon kertomuksenkin kähvelsimme muinoin balteilta tai germaaneilta.

4.2.2016
Facebook

Vesa Heikkinen
vesa.pekka.heikkinen@luukku.com
Kirjoittaja on suomen kielen dosentti ja tietokirjailija.

« Takaisin
logo Suomen Journalistiliiton
ammattilehti
93. vuosikerta