Yhden lapsen kansan ääni

Mari Manninen

45-vuotias vapaa toimittaja.

Muutti Pekingiin 2013 puolisonsa Mikko Paakkasen Helsingin Sanomien Aasian-kirjeenvaihtajan pestin myötä.

On työskennellyt aiemmin Helsingin Sanomissa, muun muassa Tukholmankirjeenvaihtajana.

Julkaisi tänä vuonna myös keittokirjan Suomalaisia sieniruokia kiinalaisella otteella (Nemo) yhdessä Ina Ruokolaisen kanssa.

Palaa ensi vuoden alussa Suomeen ja töihin HS:n kotimaan toimitukseen.

JOURNALISTI
15.12.2016

Marja Honkonen, teksti
Katharina Hesse, Peking, kuva

Toimittaja Mari Manninen kuunteli tarkkaan tavallisten kiinalaisten tarinat kertoakseen maan väestöpolitiikan seurauksista. Se toi hänelle Tieto-Finlandian.

Miten haastatella äitiä, joka kertoo lääkärin hukuttaneen hänen vastasyntyneen lapsensa vesisankoon ja kävelleen pois sanomatta mitään?

On yhdistettävä herkkyys ja pieni etäisyys – pidettävä haastateltava kasassa, mutta pyrittävä rehellisyyteen, toimittaja Mari Manninen vastaa. Itselleen oikeutta ajavalle on inhimillistä kärjistää asioita, hän sanoo.

”Toimisin itse ihan samoin ja saattaisin vähän lipsua totuudesta. Toimittajan velvollisuus on selvittää, mikä on totta ja mikä ei.”

Loppuraskauden pakkoabortit ovat yksi Kiinan yhden lapsen politiikan äärimmäisistä seurauksista, joita Manninen käsittelee haastatteluihin pohjaavassa kirjassaan Yhden lapsen kansa.

Kirjassa on kuusitoista haastattelua, joista osan hän teki jo aiempia lehtijuttuja varten. Äänen saavat tavalliset kiinalaiset ja muun muassa suomalainen adoptioperhe.

Kirjan tekemisessä oli Mannisen mukaan haastavaa se, että esimerkiksi hukutetun vauvan tarinaa ei voinut tarkastaa mistään. Se mukailee todennettuja tapauksia, mutta ulkomaisen toimittajan on mahdotonta saada maan viranomaisilta edes kaiken kieltävää lausuntoa.

Haastatteluissa Manninen kertoo siksi käyttäneensä ”tarkan kuuntelun metodia”. Hän kysyi samoja asioita useita kertoja, tarkisti yksityiskohtia eri osallisilta ja vertaili, miten he olivat kertoneet aiheesta aiemmin.

Usein kysymykset tulivat selkärangasta. Mannisen mukaan vaikeista asioista on kysyttävä suoraan, mutta antaen haastateltavalle mahdollisuus sanoa ”ei, tähän vastaaminen tuntuu liian pahalta”.

”Kun ihmiset päättävät, että he antavat haastattelun, niin sitten he yleensä puhuvat avoimesti.”

 

Haastatellessaan Manninen ei antanut tarinoiden kauhistuttaa itseään. Itku tuli vasta kirjoittaessa, kun hän samastui kertojiin.

Toisaalta juuri kirjoittaminen auttoi käsittelemään aihetta tunnetasolla.

”Kirjoittaminen on itsessään aika terapeuttista hommaa.”

Manninen halusi alusta saakka kirjoittaa itsensä kirjaan mukaan. Sitä kautta oli luontevaa kyseenalaistaa, mutta toisaalta toimia kiinalaisen kulttuurin tulkkina.

”Siten oli helpompi kirjoittaa auki, milloin minunkin Kiina-kokemustasollani tarinat menivät vähän äärimmäisiksi.”

Marraskuussa Yhden lapsen kansa palkittiin Tieto-Finlandialla. Se tuntuu Mannisesta lottovoitolta.

”En olisi lyönyt itseni puolesta vetoa.”

Omalle työlle saadun tunnustuksen ohella hänelle on tärkeää, että kirjan teemat saavat julkisuutta.

”Ihmiset lukevat kirjasta kertovia lehtijuttuja, ehkä myös kirjan. Onhan se aika mahtavaa.”

Mari Manninen

45-vuotias vapaa toimittaja.

Muutti Pekingiin 2013 puolisonsa Mikko Paakkasen Helsingin Sanomien Aasian-kirjeenvaihtajan pestin myötä.

On työskennellyt aiemmin Helsingin Sanomissa, muun muassa Tukholmankirjeenvaihtajana.

Julkaisi tänä vuonna myös keittokirjan Suomalaisia sieniruokia kiinalaisella otteella (Nemo) yhdessä Ina Ruokolaisen kanssa.

Palaa ensi vuoden alussa Suomeen ja töihin HS:n kotimaan toimitukseen.



3 2020
Arkisto

Kriisioloissa medialta vaaditaan malttia

Koronauutisoinnissa sekä toimittajien että yleisön on pakko oppia sietämään epävarmuutta ja muuttuvia tilanteita. Ja myös mediayhtiöiden on joustettava, kirjoittaa Maria Pettersson.

Päivi Anttikoski otti selfien Valtio­neuvoston linnan wc-tiloissa. Ennen ­koronaviruksen leviämistä ja valmiuslain käyttöönottoa siihen oli vielä aikaa.

Suosittelet kaikille toimittajille viestintäjohtajan uraa, Päivi Anttikoski

Valtioneuvoston viestintäjohtaja haluaa järjestää tiedotustilaisuuksia ihmisille eikä toimittajille.

Uutissatiiri viihdyttää ja viettelee, mutta se ei ole journalismia

”Satiirissa voidaan myös tarjota oikeamielistä identiteettiä katsojille”, kirjoittaa Janne Zareff.

Finländska medier dryper av vita räddare

När medierna lyfter upp en enskild person som hjälte kan det bidra till ökad volontärturism, skriver Liselott Lindström.

Koronaviruksen lyhennys voi olla uhkapeliä

”Vaikka 'koronan uhrien' ei tulkittaisikaan viittaavan pöytäpeliriippuvuuteen, myös otsikoissa olisi tyylikkäintä puhua (korona)viruksesta”, kirjoittaa Ville Eloranta.

Hovioikeus pohtii Janitskinin kuoleman vaikutusta tuomioon

MV-lehteen liittyvä oikeudenkäynti saattaa venyä jopa syksyyn.

Freelancer sairastaa omaan laskuunsa

”Freelancerin pitäisi saada työstään riittävä korvaus, joka riittää työterveyshuollon ja sairauspäivärahan maksamiseen”, kirjoittaa Hanna Kaisa Hellsten.

Yt-neuvottelut ovat neuvottelut, eivät sanelua, muistutti käräjäoikeus

Helsingin käräjäoikeus tuomitsi helmikuussa Helsingin Evankelisen Opiston maksamaan korvauksia journalistisen alan opettajan työsuhteen päättämisriidassa. Oikeus arvioi sitä, käytiinkö yt-neuvottelut laillisesti.

Monipuolinen toimittaja ja tarkka vesipallotuomari

Kuolleita: Toimittaja Pasi Natunen 15. 7. 1967 Kuopio – 4. 2. 2020 Tuusula

Sanojen taitaja ja älykäs keskustelija

Kuolleita: Kulttuuritoimittaja Katriina Laine 27. 8. 1943 Pori – 4. 2. 2020 Pori

Uutisia Raumalta viideltä vuosikymmeneltä

Kuolleita: Uutispäällikkö Maija-Liisa Tuominen 5. 4. 1926 Kokemäki – 22. 2. 2020 Rauma

Ahkera ja leppoisa elävän kuvan ammattilainen

Kuolleita: Ohjaaja ja leikkaaja Matti Markkanen 26. 8. 1945 Kotka – 6. 11. 2019 Mikkeli

« Takaisin
logo Suomen Journalistiliiton
ammattilehti
94. vuosikerta