Yhden lapsen kansan ääni

Toimittaja Mari Manninen kuunteli tarkkaan tavallisten kiinalaisten tarinat kertoakseen maan väestöpolitiikan seurauksista. Se toi hänelle Tieto-Finlandian.

Mari Manninen

45-vuotias vapaa toimittaja.

Muutti Pekingiin 2013 puolisonsa Mikko Paakkasen Helsingin Sanomien Aasian-kirjeenvaihtajan pestin myötä.

On työskennellyt aiemmin Helsingin Sanomissa, muun muassa Tukholmankirjeenvaihtajana.

Julkaisi tänä vuonna myös keittokirjan Suomalaisia sieniruokia kiinalaisella otteella (Nemo) yhdessä Ina Ruokolaisen kanssa.

Palaa ensi vuoden alussa Suomeen ja töihin HS:n kotimaan toimitukseen.

JOURNALISTI
15.12.2016

Marja Honkonen, teksti
Katharina Hesse, Peking, kuva

Miten haastatella äitiä, joka kertoo lääkärin hukuttaneen hänen vastasyntyneen lapsensa vesisankoon ja kävelleen pois sanomatta mitään?

On yhdistettävä herkkyys ja pieni etäisyys – pidettävä haastateltava kasassa, mutta pyrittävä rehellisyyteen, toimittaja Mari Manninen vastaa. Itselleen oikeutta ajavalle on inhimillistä kärjistää asioita, hän sanoo.

”Toimisin itse ihan samoin ja saattaisin vähän lipsua totuudesta. Toimittajan velvollisuus on selvittää, mikä on totta ja mikä ei.”

Loppuraskauden pakkoabortit ovat yksi Kiinan yhden lapsen politiikan äärimmäisistä seurauksista, joita Manninen käsittelee haastatteluihin pohjaavassa kirjassaan Yhden lapsen kansa.

Kirjassa on kuusitoista haastattelua, joista osan hän teki jo aiempia lehtijuttuja varten. Äänen saavat tavalliset kiinalaiset ja muun muassa suomalainen adoptioperhe.

Kirjan tekemisessä oli Mannisen mukaan haastavaa se, että esimerkiksi hukutetun vauvan tarinaa ei voinut tarkastaa mistään. Se mukailee todennettuja tapauksia, mutta ulkomaisen toimittajan on mahdotonta saada maan viranomaisilta edes kaiken kieltävää lausuntoa.

Haastatteluissa Manninen kertoo siksi käyttäneensä ”tarkan kuuntelun metodia”. Hän kysyi samoja asioita useita kertoja, tarkisti yksityiskohtia eri osallisilta ja vertaili, miten he olivat kertoneet aiheesta aiemmin.

Usein kysymykset tulivat selkärangasta. Mannisen mukaan vaikeista asioista on kysyttävä suoraan, mutta antaen haastateltavalle mahdollisuus sanoa ”ei, tähän vastaaminen tuntuu liian pahalta”.

”Kun ihmiset päättävät, että he antavat haastattelun, niin sitten he yleensä puhuvat avoimesti.”

 

Haastatellessaan Manninen ei antanut tarinoiden kauhistuttaa itseään. Itku tuli vasta kirjoittaessa, kun hän samastui kertojiin.

Toisaalta juuri kirjoittaminen auttoi käsittelemään aihetta tunnetasolla.

”Kirjoittaminen on itsessään aika terapeuttista hommaa.”

Manninen halusi alusta saakka kirjoittaa itsensä kirjaan mukaan. Sitä kautta oli luontevaa kyseenalaistaa, mutta toisaalta toimia kiinalaisen kulttuurin tulkkina.

”Siten oli helpompi kirjoittaa auki, milloin minunkin Kiina-kokemustasollani tarinat menivät vähän äärimmäisiksi.”

Marraskuussa Yhden lapsen kansa palkittiin Tieto-Finlandialla. Se tuntuu Mannisesta lottovoitolta.

”En olisi lyönyt itseni puolesta vetoa.”

Omalle työlle saadun tunnustuksen ohella hänelle on tärkeää, että kirjan teemat saavat julkisuutta.

”Ihmiset lukevat kirjasta kertovia lehtijuttuja, ehkä myös kirjan. Onhan se aika mahtavaa.”

Mari Manninen

45-vuotias vapaa toimittaja.

Muutti Pekingiin 2013 puolisonsa Mikko Paakkasen Helsingin Sanomien Aasian-kirjeenvaihtajan pestin myötä.

On työskennellyt aiemmin Helsingin Sanomissa, muun muassa Tukholmankirjeenvaihtajana.

Julkaisi tänä vuonna myös keittokirjan Suomalaisia sieniruokia kiinalaisella otteella (Nemo) yhdessä Ina Ruokolaisen kanssa.

Palaa ensi vuoden alussa Suomeen ja töihin HS:n kotimaan toimitukseen.



2 2019
Arkisto
Suomenmaan Pekka Pohjolainen ja Demokraatin Johannes Ijäs Eduskuntatalon mediatiloissa. Toimittajat kiittelevät talon työskentelyolosuhteita.

Politiikkaa 24/7

Vaalikeväänä käyvät kuumina sekä poliitikot että puoluelehdet. ”Aatteellisissa mutta itsenäisissä” lehdissä työpaikan tulevaisuuden saattaa ratkaista vaalitulos tai viestintätuen uudelleenjärjestely. Journalisti seurasi Demokraatin ja Suomenmaan toimittajien päivää eduskunnassa.

Peili konfliktille

Pertti Pesosen dokumentin televisioesitys sensuroitiin Venezuelassa. Espanjassa somekohina alkoi Katalonian poliittisia vankeja käsittelevästä dokumentista.

Kalevan palkaton harjoittelu kummastuttaa

Ilmaista harjoittelijaa etsii usein järjestö tai pieni yritys, ei suuri lehtitalo. Kesäsijaisia palkataan kuten aiemminkin.

Mihin ylioppilaslehtiä tarvitaan?

Suomen lehdistössä on meneillään uuvuttava samankaltaistumiskehitys. Omistus keskittyy, samoin uutistuotanto. Tällaisessa ilmapiirissä soisi edes omaäänisten ylioppilaslehtien menestyvän, kirjoittaa Johanna Vehkoo.

Meidän puolesta kyselijät

Tiia Rantanen ja Anna Karhunen ovat ystäviä, joista tuli työkavereita. Läheisyydestä on hyötyä, kun työ on jutustella noloista aiheista kaiken kansan kuullen.

Sexualbrotten, som blev en invandringsdebatt

De stora finländska medierna utmärkte sig inte i rapporteringen om sexualbrotten i Uleåborg. Det säger professor och medieforskare Anu Koivunen, som analyserat en del av materialet.

Sanonta on Antti Grundsténin mielestä ärsyttävä mutta hänen tekemisen tapaansa hyvin kuvaava. Kuva otettiin A-lehtien studiolla ”rakennusnurkassa”, jossa Grundstén tapaa nojailla tikkaisiin ja miettiä seuraavia kuvauksia lavastaja Tuomas Norteman kanssa.

Yllätyksiä olla pitää

Imagen AD Antti Grundstén on valmis perustelemaan haastateltaville, miksi jutun kuvat ovat juuri sellaiset kuin ovat.

Sankari ja nolla

Matti Nykäsen viimeinen palvelus medialle oli tarjota kierros itsetutkiskelua. Enää tuskin tulee julkkista, joka saisi synkän puolensa samaan tapaan anteeksi, sanoo kulttuurihistorian tutkija.

Vaikka kaikki laukut ovat Emmi Tuomistolle käyttöesineitä, Louis Vuittoneitaan hän ei viskaa auton lattialle tai anna koiriensa Ollin ja Mimin talloa. Vuittonin ruudullisen ”Alman” hän hankki marraskuussa, etualan ”Neverfullin” vuodelta 2011 ihan hiljattain.

Liekeissä laukuista

Emmi Tuomisto osti viime vuonna 16 laukkua. Silti arjen juhlaksi riittää myös ihanuuksien bongailu netistä ja toisten olkapäiltä.

Tuuraajasta päätoimittajaksi

Satu Kangas-Viljamäki aloitti 11. helmikuuta päätoimittajana kaupunkilehti Selänteessä.

Kati Koivikko on ollut Sanoma Prolla 11 vuotta. Entisestä kuvatoimittajasta on tullut ”hybridituotteiden” tekijä. ”Oman työn aikatauluttamista vaaditaan aiempaa enemmän, mutta minusta on ihana ajatella isoja kokonaisuuksia.”

Kuvin kiinni ajassa

Oppimateriaalikuvittamisen rima on noussut, väittää visualisti Kati Koivikko. ”Aapinen on herkin tuote”, hän sanoo.

Liitto vei oikeuteen 50 riitaa

Vanhin liiton viime vuonna selvittämä riita sai alkunsa vuonna 2013.

Aina ei mene putkeen

”Usein kaikki menee kuvauskeikalla putkeen. Joskus taas ei mene.” Lauri Rotko kertaa kolumnissaan kolme klassikkoa.

Ontuva taleban

Kun poliitikkojen sanomisista kerrotaan, avattakoon riittävästi, millaista myrkkyä sanat ovat syöneet, kirjoittaa Vesa Heikkinen.

Hullun hommaa

Ajattelin että jestas; nyt on aamiaisaika ja minä könyän 300 metrin syvyydessä ikiroudan alla seuranani ventovieras kaivosmies, kirjoittaa Maria Paldanius.

Painavia rivejä johtamisesta

Siinä missä moni johtamiskirja kertoo ”keissejä”, Teija Rantalan Pieni kirja johtamisesta kertoo vain sen, mitä niistä on opittu, kirjoittaa Nina Erho.

Vem visar vägen i klimatjournalistiken?

Kan ett mediehus på en sida uppmana till större och fler åtgärder för att minska klimatavtrycket och på en annan uppmana samma läsare att resa iväg på en nöjesresa till andra sidan jorden, frågar Lina Laurent.

Klimatkris och bränder när svenska Gräv firar 30 år

Affischnamnet är Martha Mendoza från AP. Som vanligt kommer det att delas ut guldspadar inom olika kategorier för insatser inom grävande journalistik.

Dahlén tar över på Ålandstidningen

Daniel Dahlén kommer närmast från Ålcom, där han varit VD. Han har ingen tidigare erfarenhet av att leda publicistisk verksamhet.

Yhdistykset

Journalistiliiton jäsenyhdistykset tiedottavat.

Takasivu

Provokatiivisia huomioita.

« Takaisin
logo Suomen Journalistiliiton
ammattilehti
94. vuosikerta