Totuus löytyy fiktiosta

”Kirjallisuuden tavoitteena on kertoa fiktion kautta jotakin, mikä on niin todellista, ettei sitä voi millään muulla keinoin kertoa”, kirjoittaa Venla Hiidensalo.
JOURNALISTI
15.12.2016

Venla Hiidensalo, teksti
Anna-Kaisa Jormanainen, kuvitus

Kirjoittaja on helsinkiläinen kirjailija.

Kun esikoisteokseni Mediahuora julkaistiin viitisen vuotta sitten, sain jatkuvasti vastata kysymykseen, että kertooko se minusta itsestäni ja onko se totta. Vastasin, että tietenkin.

Kirjailija on nimittäin ammattivalehtelija. Hänen tärkein rikoskumppaninsa on kustannustoimittaja. Yhdessä he pyrkivät luomaan mahdollisimman uskottavan ja aukottoman tarinan, oman versionsa siitä, miten asiat olisivat voineet tapahtua. Kirjailija saattaa käyttää päiväkausia pienen pienten yksityiskohtien selvittämiseen. Lukijat puolestaan rakastavat klaffivirheiden bongailua romaaneista, vaikka niillä ei itse tarinan kannalta olisikaan merkitystä. Jos 1800-luvul-le sijoittuvassa romaanissa kuvaillaan hetekan nitinää, se kieltämättä rikkoo realistisuuden illuusion, jota kirjailija yrittää kaikin keinoin vaalia.

 

Kun romaani sitten julkaistaan, kirjailija yleensä jännittää lähipiirinsä reaktiota. Vaikka kirjailija ei suoraan omasta elämästään kirjoittaisikaan, hän kirjoittaa aina oman kokemuksensa ja tunne-energiansa läpi. Mistä muusta kirjailija voisi lopulta ammentaa kuin omasta elämästään? Se ei silti tarkoita, että romaania saisi lukea kirjailijan elämää vasten.

Kirjallisuuden vastaanotossa fakta ja fiktio menevät usein pahasti sekaisin. Jos kirjailija kirjoittaa vaikkapa avioerosta tai päihdeongelmasta, ei mediaa kiinnosta itse kirja vaan se, kertooko se kirjailijan omasta elämästä. Toisinaan arvovaltaiset kriitikotkin hairahtuvat etsimään romaaneista yhtymäkohtia kirjailijan elämään.

Jos kirjailija on valmis avautumaan lehdille suhteistaan tai henkilökohtaisista ongelmistaan, hänestä tehdään mielellään juttu, joka tarjoaa lukijoille samaistu-mispintaa. On hämärän peitossa, lisääkö tällainen henkilöitynyt julkisuus kirjamyyntiä, mikä on tietysti se perimmäinen syy, miksi kirjailija suostuu julkisuudessa patsastelemaan. Joskus lukijoiden samaistuminen teokseen on lähes patologista. Moni kirjailija on saanut kuulla lukijalta varastaneensa tämän elämän.

 

Toisaalta julkisuudessa keskustellaan toistuvasti siitä, onko kirjailijalla oikeus kirjoittaa todella elävistä tai eläneistä henkilöistä. Vuonna 2012 Helsingin Sanomat uutisoi Riikka Ala-Harjan Maihinnousu-romaanin ”järkyttäneen lähipiiriä”, joka väitti jutussa kirjailijan kirjoittaneen perheen sairaustapauksesta.

Yksi viime vuosien esimerkkitapauksista on myös vuonna 2014 ilmestynyt Mika Terhon Niittyvilla – Pattaya all night long -romaani, jossa kirjailija kuvasi kehitysvammaisten hoitolan asukkaita näiden oikeilla etunimillä. Terho oli itse ollut hoitajana kehitysvammaisten hoitolassa ja Forssan kaupunki katsoi hänen rikkoneen virkasalaisuuttaan. Kustantaja veti romaanin myynnistä ja juttu oli syyteharkinnassa kahden vuoden ajan.

Kirjailijaliitto puolusti kirjailijan vapautta vedoten muun muassa siihen, että romaania on tulkittava nimenomaan fiktiivisenä teoksena. Fiktiivisyys tarkoittaa sitä, että kaunokirjallinen teos ei tavoittele journalismin tai historiankirjoituksen tavoin olemassa olevan maailman kuvaamista, vaan se luo omaehtoisen mahdollisen maailmansa. Suomessa on perustuslaissa turvattu taiteen vapaus. Myös Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on pitänyt taiteilijoiden toimintaa tärkeänä yhteiskunnallisen keskustelun lähteenä ja siksi sananvapauden ydinalueeseen kuuluvana.

Kirjailijaliitto huomautti, että oikeiden nimien tai todellisten esikuvien käytöllä on kirjallisuudessa pitkät perinteet. Esimerkiksi Väinö Linnan Tuntematon sotilas pohjautuu Linnan omiin sotakokemuksiin. Terhon romaanissa esiintyvät henkilöt eivät olleet yleisesti tunnistettavissa vaan mahdollisen yhdenmukaisuuden todellisuuden kanssa voivat havaita ainoastaan ne, jotka muutenkin tietävät, ketkä kyseisessä kehitysvammaisten asuntolassa asuvat. Lopulta Mika Terhoa vastaan ei nostettu syytettä.

 

Kirjailija on totuuden etsijä. Kirjallisuuden perimmäisenä tavoitteena on kertoa fiktion kautta jotakin, mikä on niin todellista ettei sitä voi millään muulla keinoin kertoa. Siksi kirjailijalla on oltava ehdoton kirjoittamisen vapaus.

 



2 2019
Arkisto
Suomenmaan Pekka Pohjolainen ja Demokraatin Johannes Ijäs Eduskuntatalon mediatiloissa. Toimittajat kiittelevät talon työskentelyolosuhteita.

Politiikkaa 24/7

Vaalikeväänä käyvät kuumina sekä poliitikot että puoluelehdet. ”Aatteellisissa mutta itsenäisissä” lehdissä työpaikan tulevaisuuden saattaa ratkaista vaalitulos tai viestintätuen uudelleenjärjestely. Journalisti seurasi Demokraatin ja Suomenmaan toimittajien päivää eduskunnassa.

Peili konfliktille

Pertti Pesosen dokumentin televisioesitys sensuroitiin Venezuelassa. Espanjassa somekohina alkoi Katalonian poliittisia vankeja käsittelevästä dokumentista.

Kalevan palkaton harjoittelu kummastuttaa

Ilmaista harjoittelijaa etsii usein järjestö tai pieni yritys, ei suuri lehtitalo. Kesäsijaisia palkataan kuten aiemminkin.

Mihin ylioppilaslehtiä tarvitaan?

Suomen lehdistössä on meneillään uuvuttava samankaltaistumiskehitys. Omistus keskittyy, samoin uutistuotanto. Tällaisessa ilmapiirissä soisi edes omaäänisten ylioppilaslehtien menestyvän, kirjoittaa Johanna Vehkoo.

Meidän puolesta kyselijät

Tiia Rantanen ja Anna Karhunen ovat ystäviä, joista tuli työkavereita. Läheisyydestä on hyötyä, kun työ on jutustella noloista aiheista kaiken kansan kuullen.

Sexualbrotten, som blev en invandringsdebatt

De stora finländska medierna utmärkte sig inte i rapporteringen om sexualbrotten i Uleåborg. Det säger professor och medieforskare Anu Koivunen, som analyserat en del av materialet.

Sanonta on Antti Grundsténin mielestä ärsyttävä mutta hänen tekemisen tapaansa hyvin kuvaava. Kuva otettiin A-lehtien studiolla ”rakennusnurkassa”, jossa Grundstén tapaa nojailla tikkaisiin ja miettiä seuraavia kuvauksia lavastaja Tuomas Norteman kanssa.

Yllätyksiä olla pitää

Imagen AD Antti Grundstén on valmis perustelemaan haastateltaville, miksi jutun kuvat ovat juuri sellaiset kuin ovat.

Sankari ja nolla

Matti Nykäsen viimeinen palvelus medialle oli tarjota kierros itsetutkiskelua. Enää tuskin tulee julkkista, joka saisi synkän puolensa samaan tapaan anteeksi, sanoo kulttuurihistorian tutkija.

Vaikka kaikki laukut ovat Emmi Tuomistolle käyttöesineitä, Louis Vuittoneitaan hän ei viskaa auton lattialle tai anna koiriensa Ollin ja Mimin talloa. Vuittonin ruudullisen ”Alman” hän hankki marraskuussa, etualan ”Neverfullin” vuodelta 2011 ihan hiljattain.

Liekeissä laukuista

Emmi Tuomisto osti viime vuonna 16 laukkua. Silti arjen juhlaksi riittää myös ihanuuksien bongailu netistä ja toisten olkapäiltä.

Tuuraajasta päätoimittajaksi

Satu Kangas-Viljamäki aloitti 11. helmikuuta päätoimittajana kaupunkilehti Selänteessä.

Kati Koivikko on ollut Sanoma Prolla 11 vuotta. Entisestä kuvatoimittajasta on tullut ”hybridituotteiden” tekijä. ”Oman työn aikatauluttamista vaaditaan aiempaa enemmän, mutta minusta on ihana ajatella isoja kokonaisuuksia.”

Kuvin kiinni ajassa

Oppimateriaalikuvittamisen rima on noussut, väittää visualisti Kati Koivikko. ”Aapinen on herkin tuote”, hän sanoo.

Liitto vei oikeuteen 50 riitaa

Vanhin liiton viime vuonna selvittämä riita sai alkunsa vuonna 2013.

Aina ei mene putkeen

”Usein kaikki menee kuvauskeikalla putkeen. Joskus taas ei mene.” Lauri Rotko kertaa kolumnissaan kolme klassikkoa.

Ontuva taleban

Kun poliitikkojen sanomisista kerrotaan, avattakoon riittävästi, millaista myrkkyä sanat ovat syöneet, kirjoittaa Vesa Heikkinen.

Hullun hommaa

Ajattelin että jestas; nyt on aamiaisaika ja minä könyän 300 metrin syvyydessä ikiroudan alla seuranani ventovieras kaivosmies, kirjoittaa Maria Paldanius.

Painavia rivejä johtamisesta

Siinä missä moni johtamiskirja kertoo ”keissejä”, Teija Rantalan Pieni kirja johtamisesta kertoo vain sen, mitä niistä on opittu, kirjoittaa Nina Erho.

Vem visar vägen i klimatjournalistiken?

Kan ett mediehus på en sida uppmana till större och fler åtgärder för att minska klimatavtrycket och på en annan uppmana samma läsare att resa iväg på en nöjesresa till andra sidan jorden, frågar Lina Laurent.

Klimatkris och bränder när svenska Gräv firar 30 år

Affischnamnet är Martha Mendoza från AP. Som vanligt kommer det att delas ut guldspadar inom olika kategorier för insatser inom grävande journalistik.

Dahlén tar över på Ålandstidningen

Daniel Dahlén kommer närmast från Ålcom, där han varit VD. Han har ingen tidigare erfarenhet av att leda publicistisk verksamhet.

Yhdistykset

Journalistiliiton jäsenyhdistykset tiedottavat.

Takasivu

Provokatiivisia huomioita.

« Takaisin
logo Suomen Journalistiliiton
ammattilehti
94. vuosikerta