Anna-Kaari Hakkaraisen Kristallipalatsi-romaanissa tärkeä paikka on Helsingin kasvitieteellinen puutarha, jonka Palmusalissa tapahtuneita asioita minäkertoja muistelee. ”Kun kuvaan paikkoja, kuvaan myös henkilöiden sisäisyyttä”, Hakkarainen sanoo.

Kynnyksen ylittänyt

Anna-Kaari Hakkarainen

37-vuotias perustajaosakas brändi- ja sisältötoimisto Gut Studiossa. Perusti toimiston lokakuussa yhdessä entisten Olivia-kollegojensa Laura Mattilan ja Tia Nikkisen sekä Elle-lehden entisen AD:n Leena Oravainion kanssa.

Työskennellyt muun muassa Muoto-lehden päätoimittajana, Olivia-lehden toimituspäällikkönä sekä Vapa Median luovana johtajana. Saanut Muotoilujournalismin Vaasa-palkinnon 2006.

Julkaissut romaanit Verkko (2011), Purkaus (2014) ja Kristallipalatsi (2016), kaikki Tammen kustantamina.

Valmistunut taiteen maisteriksi Taideteollisen korkeakoulun (nykyinen Aalto-yliopisto) visuaalisen kulttuurin tutkimuksen koulutusohjelmasta.

Harrastaa merellä liikkumista, luonnossa samoilua ja kuvataiteita.

JOURNALISTI
15.12.2016

Nina Erho, teksti
Liisa Takala, kuva

Toimittaja ja yrittäjä Anna-Kaari Hakkaraiselta ilmestyi tänä syksynä kolmas romaani. Ennen ensimmäistä kirjaansa häneltä vei pitkään keksiä, miten halusta kirjoittaa fiktiota saa oikeasti syntymään tekstiä.

Anna-Kaari Hakkarainen seurasi lapsena, kun hänen toimittaja-isänsä Olli Hakkarainen istui iltaisin keittiön pöydän ääressä kirjoittamassa kirjoja. Myös tytär halusi kirjailijaksi ja kirjoittikin luontevasti, kunnes:

”Samaan aikaan kun kirjailijaksi tuleminen oli itsestään selvää, kasvatin siihen hirveän kynnyksen. Ajattelin koko ajan, että mustahan piti tulla kirjailija, mutta ei nyt ihan vielä, ensin teen sitä ja tätä. Odotin jotain mystistä aikaa, jolloin voisin vain istua ja kirjoitella.”

Lopulta Hakkarainen totesi lähestyvänsä kolmeakymppiä, eikä elämä toimittajan töineen ollut ainakaan tyhjenemään päin. Fiktiota ei ollut kirjoitettuna. Samaan aikaan sisuksissa kasvoi ja kiehui kuin painekattila – järjetön tarve kirjoittaa.

 

Lopulta kannen avasi Kriittinen korkeakoulu. Hakkarainen oli kuullut siitä tutuilta, ja moni kirjailija mainitsi sen haastatteluissa. Hän pakottautui kirjoittamaan pääsykokeisiin pätkän romaania. Samaa käsikirjoitusta hän työsti sisään päästyään, kunnes sai paremman idean, josta syntyi esikoisromaani Verkko.

Koulussa Hakkarainen tapasi muita samassa tilanteessa olevia, ja opettajien vastaanotoille oli pakko tuottaa puitavaksi lisää ja lisää tekstiä. Vähitellen kirjoittamisesta katosi mystiikkaa ja painetta. Ensimmäisenä kouluvuonna Hakkarainen loi systeemin, jolla on viimeistelyvaihetta lukuun ottamatta kirjoittanut kaikki kolme romaaniaan.

”Päätin raivata joka ikisestä päivästä kirjoittamiseen edes hetken ajatellen, että se on parempi kuin että en kirjoita ollenkaan. Jos kirjoittaa joka päivä kolme riviä, se tekee paljon tekstiä vuodessa.”

 

Hakkaraisen ensimmäinen käsikirjoitus oli omista kokemuksista kumpuava kehitystarina. Ei siinä ollut sinänsä vikaa, mutta vaaran ja arvaamattomuuden tunne puuttuivat. Kriittisessä Hakkarainen oppi, että parempaa tekstiä syntyy, kun aihetta ja fiilistä ei tuo suoraan itsestään, mukavuusalueeltaan.

”Jos käytän purjehdusmetaforaa, ei kirjoiteta saarista, jotka näkyvät, vaan siitä, mikä on ulapan takana. Etsitään aavistusta, häiriötä, särinää ja sitä, jolle voi antaa muodon vain fiktion kautta.”

Nykyään Hakkarainen kirjoittaa joka ilta, kun perheen 6- ja 3-vuotiaat lapset on saatu nukkumaan. Tavoitteena on puoli sivua tekstiä, mihin kuluu joskus tunti, joskus vähemmän. Silti aika koneella on vain osa kirjoittamista.

”Kävelyilläni virittäydyn käsikirjoituksen taajuudelle ja annan mielleyhtymien ja kuvien seurata toisiaan. Jos tekstissä on solmu, yritän olla ajattelematta sitä suoraan. Silti tiedän palatessani, mitä tekstille pitää tehdä.”

 

Uusimman romaanin Kristallipalatsin päähenkilöitä on bloggaaja Dora, joka etsii täydellisen näköisiä hetkiä. Esineiden ja vaikutelmien pilkuntarkka kuvaus nojaa Hakkaraisen työhistoriaan Muoto-lehden päätoimittajana ja Olivian lifestylen toimituspäällikkönä.

Hakkaraisella fiktion kirjoittaminen vastasi pitkään editoivan toimittajan tyypilliseen toiveeseen: ehtisinpä kirjoittaa enemmän. Edelleen se on vaihtelua arkeen ja aikuisuuteen.

”Työssä on pysyttävä faktoissa, mutta fiktiossa on vapaus tutkia mieltään, heittäytyä seikkailuun ja tuntemattomaan ilman tosielämän riskejä. Väline eli kieli on sama, mutta fiktiossa saa olla ihanasti sen vietävänä.”

 

Kristallipalatsin lukija kuvittelee Hakkaraisen kirjoittamaan korkeaan huoneeseen, yksi pioni vierellään. Oikeasti hän kirjoittaa pienessä alkovissa, ”lapsiperheräjähdyksessä”, jonne tungetaan kaikki ylimääräinen kama, jotta muu koti näyttäisi siistiltä.

Uuden tarinan siemen on melkein aina maisema, joka Kristallipalatsissa on Helsingin kasvitieteellinen puutarha. Vaikka kirjoitushetkestä on vuosien varrella tullut rutiini, uutta tarinaa käynnistellessä koneelle joutuu vääntäytymään. Alkovin totaalinen estetiikan puute kuitenkin motivoi avaamaan fiktion oven nopeasti ja astumaan sisään.

Kokeiltuaan myös kirjailijaresidenssiä ja kirjailijaystävänsä työhuonetta Hakkarainen tietää, että arjen pienissä hetkissä kirjoittaminen sopii hänelle muillakin tavoilla.

”Kun kirjoitan tunnin, olen siinä koko keholla ja energiallani läsnä. Kun kirjoitan vähän kuin itseltäni salaa, kirjoittamiseen ei kerry niin suuria paineita.”

 

Kriittisessä Korkeakoulussa opiskelijat saivat luetuttaa tekstejään kustannustoimittajilla. Hakkarainen sai rohkaisevaa palautetta, mutta halusi lopulta lähettää käsikirjoituksensa kustantamoihin ”ihan klassisesti kirjekuoressa”. Sitten soitti Hannu Harju Tammelta ja sanoi, että lähetit meille käsikirjoituksen, tulisitko juttelemaan siitä.

Uutisesta ja samaan aikaan pienen vauvan äitiydestä sekopäinen Hakkarainen meni – ja solmi sopimuksen ensimmäisestä romaanistaan.

Anna-Kaari Hakkarainen

37-vuotias perustajaosakas brändi- ja sisältötoimisto Gut Studiossa. Perusti toimiston lokakuussa yhdessä entisten Olivia-kollegojensa Laura Mattilan ja Tia Nikkisen sekä Elle-lehden entisen AD:n Leena Oravainion kanssa.

Työskennellyt muun muassa Muoto-lehden päätoimittajana, Olivia-lehden toimituspäällikkönä sekä Vapa Median luovana johtajana. Saanut Muotoilujournalismin Vaasa-palkinnon 2006.

Julkaissut romaanit Verkko (2011), Purkaus (2014) ja Kristallipalatsi (2016), kaikki Tammen kustantamina.

Valmistunut taiteen maisteriksi Taideteollisen korkeakoulun (nykyinen Aalto-yliopisto) visuaalisen kulttuurin tutkimuksen koulutusohjelmasta.

Harrastaa merellä liikkumista, luonnossa samoilua ja kuvataiteita.



7 2019
Arkisto

Paluumuuttajat

Viestintätyö houkuttelee journalisteja, mutta kaikki eivät jää sille tielleen. Katri Makkonen ja muut palaajat kertovat nyt, mitä reissu opetti.

Kun sananvapautta loukataan, Suomen media ei puolusta itseään

”Suomi on sananvapauden kärkimaa niin kauan kuin media käyttää sananvapauttaan niin, ettei tärkeää miestä harmita”, kirjoittaa Susanna Kuparinen.

Viestinnän ja journalismin sekoittuminen huolettavat, mutta väärästä syystä

”Viestinnän ja journalismin sekoittuminen on vaarallista ja johtaa journalismin uskottavuuden horjumiseen. Suurin uhka eivät kuitenkaan ole viestintäalalla piipahtaneet toimittajat”, kirjoittaa Maria Pettersson.

On vähän hassua puuhaa lukea uutisia televisiossa, Matti Rönkä

Ylen ykkösuutisankkurin toiveuni on kertoa kansalle vaalituloksista joka sunnuntai. ”Minä en innostu enää mistään”, Rönkä sanoo.

Näin syntyy ruokalehden juttu kauden sienistä

Glorian ruoka & viini tilasi freelance-ruokatoimittaja Anu Braskilta sieniruokajutun. Jutunteko alkoi kesäkuussa 2018. Juttu ilmestyi yli vuotta myöhemmin.

Kikylle ei ole media-alalla perusteita, ja siksi sen on aika mennä

”Media-alalla ei ole paljoa tekemistä Suomen viennin kanssa”, kirjoittaa edunvalvontajohtaja Petri Savolainen.

Ammattiliitot saivat kikystä tarpeekseen

Lisää työpaikkoja ja työlle tekijöitä. Syntyi kilpailukykysopimus eli kiky. Eniten siitä hyötyvät työnantajat.

”Kärpäsenpaskalla” on väliä

”Oikeaoppiset merkinnät osoittavat, että toimitus on kunnioittanut vieraiden kielten ominaispiirteitä”, kirjoittaa Ville Eloranta.

Vardagen är exotisk – och därför behövs utrikeskorrespondenter

”Publiken vill se vanlig afrikansk vardag, för det är något man sällan ser”, skriver Liselott Lindström.

”Lamppuja pitäisi syttyä päivittäin”

Turo Uskali aloitti Jyväskylän yliopiston journalistiikan apulaisprofessorina.

Kumottu kielteinen päätös on paras palaute turvaa hakevien journalistien auttamisesta

”Olen saanut tutustua arkisen sananvapauden sankareihin, jotka ovat paenneet henkensä edestä”, kirjoittaa Juha Rekola

Pikkukalsarit jalassa, väärä avain kädessä

” Palatessa avain ei käynytkään huoneeni oveen”, muistaa Simo Hyttinen.

Kaukomatkailija ja seikkailija on poissa

Kuolleita: Toimittaja Heikki Haapavaara 26. 3. 1956 Kajaani – 26. 8. 2019 Singapore

Intohimoinen toimittaja

Kuolleita: Toimittaja Janne Salomaa Helsinki 24. 4. 1984 – Helsinki 25. 8. 2019

Toimittaja henkeen ja vereen

Toimittaja Riitta Turunen 3. 4. 1961 Ilomantsi – 21. 7. 2019 Helsinki

« Takaisin
logo Suomen Journalistiliiton
ammattilehti
94. vuosikerta