Sanataiteilija

Tiina Raevaara

Kirjailija, tiedetoimittaja ja kolumnisti. Syntynyt 1979. Asuu syntymäkaupungissaan Keravalla.

Väitellyt filosofian tohtoriksi Helsingin yliopistosta alanaan perinnöllisyystiede.

Kirjoittanut teokset Eräänä päivänä tyhjä taivas, En tunne sinua vierelläni, Koiraksi ihmiselle, Hukkajoki, Laukaisu, Yö ei saa tulla, Korppinaiset, Ihon alla ja Tajuaako kukaan? Opas tieteen yleistajuistajalle.

Saanut Runeberg-kirjallisuuspalkinnon 2011 ja Tiedonjulkistamisen valtionpalkinnon 2015.

Perheeseen kuuluvat aviomies, 13- ja 10-vuotiaat lapset edellisestä liitosta sekä miehen kolme lasta.

JOURNALISTI
24.11.2016

Johanna Pohjola, teksti
Teemu Kuusimurto, kuvat

Kirjailija ja tiedetoimittaja Tiina Raevaara tahtoo Suomeen lisää ilmaisuvoimaista tiedejournalismia. Hänestä tiedejutut taipuvat parhaimmillaan runouden tai romaanien kaltaiseksi sanataiteeksi. Miten?

Tiina Raevaara kutsuu sitä mantraksi. Se on neljän sanan muistisääntö, jota hän hyödyntää romaaneissaan. Hänestä sen avulla syntyy myös vetävämpää tiedejournalismia ja tietokirjoja.

Mantra alkaa kerroksellisuudesta. Se tarkoittaa rikasta sisältöä, mihin palataan myöhemmin. Kerroksellisuus on vähän kuin Tiina Raevaara: jännityskirjailija ja tummanhohteisen kauhun mestari, entinen geneetikko ja perinnöllisyystieteestä väitellyt tohtori, tiedetoimittaja, tietokirjailija ja bloggaaja.

Yhdistelmä hämmentää usein lukijoita. Yleisötilaisuuksissa he kysyvät, onko Raevaaralla kaksi eri persoonaa. Miten hän vaihtelee tiukan tiedetekstin ja fiktiivisen kauhukirjoittamisen välillä?

Vastaus on, että hän ei vaihtele. Hän sekoittaa lajityyppejä sumeilematta: lataa romaaniin tietoa ja asiatekstiin tarinaa ja tunnetta. Hän kammoksuu kaikenlaisia raja-aitoja ja typistäviä lokerointeja.

”Pelkkä asiakirjallisuus sulkisi mielikuvituksen käytön pois. En anna tutkijataustan kahlita kaunokirjallisuutta. Saatan etsiä samaa tietoa sekä asiatekstiin että romaaniin”, Raevaara kertoo.

”Taiteella pystyy kertomaan asioita, joita ei tieteellisesti ole olemassa. Se mahdollisuus pitää käyttää. Kyse on ihmismielen eri kerroksista.”

Raevaara toivoo, että myös toimittajat ja tutkijat kaataisivat alojensa rajoja yleistajuistamalla enemmän tiedettä. Siksi hän kirjoitti hiljattain teoksen Tajuaako kukaan? Opas tieteen yleistajuistajalle (Vastapaino).

Oppaan viesti on, että tieteestä voi kirjoittaa värikkäästi, monipuolisesti ja innostavasti. Tiedeaiheet ovat jopa häikäilemättömän meheviä ja kiehtovia!

 

Sitä paitsi niille on kysyntää juuri nyt.

Marraskuussa julkaistun tiedebarometrin mukaan entistä suurempi osa suomalaisista seuraa tiedeuutisia ja jopa toivoo niitä lisää. Suosituin ala on lääketiede.

Raevaaraa pyydetään jatkuvasti opettamaan tutkijoille yleistajuistamista ja sosiaalisen median käyttöä. Hän uskoo, että tiedejournalismin suosio perustuu sen tuomaan turvaan.

”Maailma tuntuu niin kaoottiselta, että ihmiset arvostavat varminta mahdollista tietoa. On paljon ongelmia, joiden ratkaisu vaatii tiedettä, kuten pandemiat ja ilmastonmuutos”, hän perustelee.

”Myös yliopistoilla korostetaan yleistajuistamista. Moni nuori tutkija on ruvennut rohkeasti kirjoittamaan alastaan. Se on todella hienoa.”

Raevaara avustaa lehtiä ja toimii kolumnistina muun muassa Suomen Kuvalehdessä ja Lääkärilehdessä. Hän kuuluu Tiedetoimittajain liiton hallitukseen ja on pitänyt SK:n verkkosivuilla Tarinoita tieteestä -blogia vuodesta 2011.

Viime vuonna Raevaara sai valtion tiedonjulkistamispalkinnon ”ajankohtaisesta ja asiantuntevasta tiedonjulkistamisesta eri medioissa”. Hän ei silti koe itseään journalistiksi, koska ei ole työskennellyt toimituksissa.

”Ehkä se on kunnioitusta journalismia kohtaan. Se on myös valheellista ulkopuolelle jättäytymistä, koska elän syvästi tiedejournalismissa”, hän sanoo.

Raevaara rakastaa pitkiä tiedejuttuja. Etenkin sellaisia kuin hänen lempilehtensä, yhdysvaltalainen Scientific American julkaisee: vaativia ja perusteellisia. Suomalainen Tiede-lehti on entisen dna-tutkijan makuun helppo ja silppumainen.

Juuri pitkästä journalismista Raevaaralla on paljon sanottavaa, sillä siihen mahtuu enemmän kaunokirjallisia elementtejä. Siinä voi soveltaa hänen mantraansa.

 

Raevaara käyttää neljän sanan sääntöään sekä kirjoittaessaan että arvioidessaan tekstejä. Kokonaisuudessaan se kuuluu: kerroksellinen, eheä, intensiivinen ja esteettinen.

Kerroksellisuus on sisällön, kerronnan ja näkökulmien rikkautta. Tiedejuttu tai tietokirja voi yhdistää esimerkiksi taloutta, historiaa, tunteita, havaintoja ja ihmiskohtaloita.

”Juttua rakentaessa mietin, mitä kaikkea se kertoo maailmasta tai luonnosta. Mahtuuko tietosisältöön ja henkilögalleriaan kerroksia? Lyhyeen uutistekstiin ei mahdu”, Raevaara sanoo.

Eheys tarkoittaa, että teksti on kerroksistaan huolimatta yhtenäinen. Jokaisen osan tulee olla perusteltu. Epäolennaisuudet napsitaan surutta pois, alku ja loppu peilaavat usein toisiaan.

Raevaaran mukaan tiedejutun eheyttä helpottaa keskeinen henkilö, kuten sujuvasanainen ja innostunut tutkija. Vastaavasti tässä jutussa eheys perustuu Raevaaraan ja hänen mantraansa.

Kirjailijan mukaan myös hänen elämänsä on varsin eheää. Kun hän jätti biologian ja ryhtyi vapaaksi kirjoittajaksi vuonna 2007, hän on seurannut lähinnä innostustaan. Genrerajoista ja muiden ennakkoluuloista piittaamatta.

”Kaunokirjailijaa pidetään usein intuitiivisena ja epäjärjellisenä taiteilijana. Ajatellaan, ettei sellainen voi kirjoittaa tieteestä aukottomasti. Tai että tutkijataustainen kirjoittaa väkisinkin kuivasti”, Raevaara sanoo.

”Myös kaunokirjallisuudessa tarvitaan suunnittelua ja analyyttistä ajattelua. Romaania ei saa valmiiksi tunteella ja intuitiolla. Tietokirjassa taas tarvitaan hirveästi luovuutta.”

Aiempi geneetikon työ ei sekään ollut niin kaukana nykyisestä kuin luulla voisi. Laboratoriossa Raevaara tutki solun korjauskykyä dna-virheissä eli symbolisesti kuoleman väistämistä. Sittemmin kuolema on pesiytynyt hänen romaaneihinsa.

”Kuoleman käsitteleminen on pohjimmiltaan kuolemanpelkoa. Pyrin ottamaan sitä haltuun, jotta se ei olisi niin pelottava.”

 

Dna:n korjausmekanismeja käsitelleen väitöskirjansa Raevaara kirjoitti englanniksi, eikä käyttänyt siinä kaunokirjallisia kikkoja.

Nykyään hän painottaa tutkijoille, että ei ole tieteen häpäisemistä kirjoittaa siitä kiinnostavasti. Kilpailukykyinen teksti on pikemminkin taistelua tieteen puolesta.

Mantran kolmas sana, intensiivisyys, viittaa juuri vetovoimaiseen tekstiin. Se on virta, joka kaappaa lukijan mukaansa. Tämä ei tylsisty, vaan matkaa innolla loppuun saakka.

Tiedejutussa intensiivisyys toteutuu soljuvalla rakenteella, jossa sitaatit lomittuvat tietoon, Raevaara kuvaa. Tasolta toiselle liikutaan kyllin rivakasti niin, että lukija ei puudu mutta saa silti omaksua asioita rauhassa.

Myös kirjailijalla itsellään oli intensiivinen syksy: hän viimeisteli maaliskuussa julkaistavaa jännitysromaaniaan Veri joka suonissasi virtaa. Kotona Keravalla on ollut samaan aikaan meneillään putkiremontti.

”Aina kun teos on lopuillaan, koko muu elämä on tauolla. Riitelen miehen kanssa, enkä ehdi hoitaa lasten asioita”, Raevaara kertoo.

Hän kirjoittaa usein pätkissä ja upottautuu takaisin teostensa intensiteettiin kuuntelemalla musiikkia. Parhaiten toimii mutkikas progressiivinen rock, kuten varhainen Genesis ja Kingston Wall.

Tässä jutussa puolestaan intensiivisyyteen on pyritty esimerkiksi sillä, ettei Raevaaran koko mantraa paljastettu heti alussa. Toisaalta sitä ei enää pidätelläkään. Seuraa neljäs ja tiedekirjoittamisen kannalta kenties tärkein osuus.

 

Se on esteettisyys, ja mutkikkaat tiedeaiheet tarvitsevat Raevaaran mukaan juuri sitä. 

Estetiikka ilmenee esimerkiksi vivahteikkaana kielenä, tyylikkäinä sanavalintoina, rytmikkäinä virkepituuksina ja hiottuna rakenteena.

Tavoite on, että tiedeteksti soisi lukijalleen myös esteettisen elämyksen. Kyse ei kuitenkaan ole silottelusta tai väkinäisestä kauneudesta, Raevaara huomauttaa.

”Estetiikka voi olla myös rumaa, kurjaa ja groteskia. Teksti voi piirtää kuvan rumasta maailmasta, jossa ihmiset ovat kauheita, kieli säväyttää ja tulee epämiellyttävä olo.”

Raevaaran romaaneja sävyttävät piinaava jännitys ja mystinen miljöökuvaus. Hän itse pelkää pimeää, mutta nauttii synkkyydestä. Musta ja harmaa väri rauhoittavat, samoin sveitsiläistaiteilija Hans Rudolf Gigerin painajaisteokset.

”Joku goottilainen sielu minulla on”, hän sanoo.

Estetiikan nimissä Raevaara kaipaa Suomeen lisää narratiivista tietokirjallisuutta, joka korostaa ilmaisua ja tarinaa. Hän soisi tietokirjailijoille enemmän tekstityöpajoja ja laajentaisi kirjakritiikkien käytäntöjä.

”Nyt tietokirjoista tehdään lähinnä asiavetoisia aihe-esittelyjä. Haluaisin, että tietokirjallisuus nähtäisiin kaunokirjallisuuden tavoin elämyksenä ja lukukokemuksena.”

 

Tiina Raevaara uskoo, että taitava kirjoittaja viljelee hänen muistisääntöään luontaisesti. 

Tavallisimpia keinoja on kuvaileva tai toiminnallinen alkuasetelma, jollaista kutsutaan kaunokirjallisuudessa ekspositioksi.

Raevaara itse pitää kuvailevista aluista. Sellaisen hän teki esimerkiksi Long Playn viimevuotiseen tulevaisuuden avaruusihmislajia koskevaan juttuunsa Jesus, tulevaisuudesta:

Kuvittele, että jollakin hämmentävällä keinolla olet päätynyt tulevaisuuteen. Keinolla ei ole väliä: olet ehkä ajautunut madonreikään tai löytänyt muukalaisten koodaaman viestin, jolla pääset liikkumaan niin ajassa kuin avaruudessa. 

Tärkeintä, että olet täällä. Istut tuolilla – tuoli on hädin tuskin tuoliksi tunnistettava, mutta yhä vain ihmiset pitävät istumisesta. Vastapäätä sinua istuu mies nimeltä Jesus.

Myös kaunokirjallisen alun tulee olla sisällöllisesti perusteltu, Raevaara huomauttaa. Hän piti SK:n edesmenneen toimittajan Jari Lindholmin toiminnallisista reportaasialoituksista.

”Aloitus luo lupauksia ja vihjaa jutun kerroksista. Lindholm kuvasi, mitä ihmiset tekivät tai kokivat. Se jäisi irralliseksi, jos luodit viuhuvat alussa, mutta toimintaa ei tulisi 

enää jutussa.”

Kaunon keinoista Raevaara suosii asiateksteissään myös dialogia sekä ympäristön ja henkilön kuvausta. Kuvaus viestii havaintoja, luo tunnelmaa ja vie lukijan keskelle tapahtumia, hän selvittää.

Kirjailijasta pienikin juonellisuus tuo juttuun jämäkkyyttä. Se voi olla esimerkiksi ajankulkua tai omakohtaista kerrontaa. Esimerkkinä Raevaaran mieleen jäi Helsingin Sanomien (28.10.) juttu syöpätutkija Akseli Hemminkistä, jonka oikeudenkäynti toi juttuun juonijännitettä.

 

Oppaassaan Raevaara teroittaa toimittajille myös alkuperäislähteiden käyttöä. Hän ei voisi kuvitellakaan, että tekisi tiedeuutisen pelkän uutistoimistojutun perusteella.

Välikäden tulkinnat voivat sisältää virheitä, hän perustelee. Tarkkuus on tarpeen, koska tiede on usein vaikeaselkoista mutta kertoo tärkeistä asioista, kuten terveydestä.

”Tiede vaatii tavallista enemmän pohjatyötä, ymmärrystä ja suhteuttamista. Se kärsii median kiireestä poikkeuksellisen paljon.”

Tutkijat purkavat usein Raevaaralle pelkojaan ja vimmastumistaan mediaan. Monia harmittaa, että tieteellisen tiedon rinnalle tuodaan usein maallikon päinvastainen näkemys. Vastaava tasapuolisuuden vaatimus puuttuu tieteestä, joka pyrkii esittämään luotettavimman tiedon suoraan.

”Vastakkainasettelu sopii tieteeseen hirveän huonosti. Mediaa taas kiinnostavat konfliktit ja poikkeavat näkemykset. Se tuottaa lähtökohtaisesti törmäyksiä.”

Raevaara kirjoittaa maagisrealistisesti, mutta kuuluu skeptikkojärjestö Skepsiksen hallitukseen ja nojaa maailmankuvassaan tieteeseen. Väittelyn ja vertailun sijaan hän toivoo puhetta ilmiöistä. Miksi jotkut esimerkiksi päätyvät vaihtoehtohoitoihin? 

Mitä he eivät koe saavansa lääketieteestä?

”Jos syöpäsairas saa voimaa homeopatiasta, kokemus on arvokas. Mutta jos sitä tarjotaan parannuskeinona muille virallisen hoidon vaihtoehtona, ollaan vaarallisella tiellä.”

Teoksessaan Raevaara avaa tutkijoille journalistisia käytäntöjä. Kuten sitä, että kommentit lisäävät jutun luotettavuutta ja elävyyttä. Tutkijoista ”puhuvan pään” vaatimus tuntuu usein kummalliselta, selviäähän asia jo tutkimustekstistä.

Tutkijatausta vaikuttaa vieläkin niin, että Raevaaran juttuihin ujuttautuu joskus varovaisia ilmaisuja: ehkä, mahdollisesti, vaikuttaa siltä. Tiedeartikkelin rakenne puskee välillä ulkomuistista.

”Saatan pohjustaa taustaa blogitekstin alkuun ja laittaa pointin loppuun. Sitten muistan, että laitetaanpa pointti rohkeasti alkuun, ehkä jopa otsikkoon.”

 

Ideansa tohtorikirjailija nappaa esimerkiksi arjesta, luonnosta ja yhteiskunnasta. Korppinaiset-romaaniin päätyi naakkaparvi, jonka hän näki odottaessaan lastaan jalkapalloharjoituksista. Suomen taannoinen perhesurmasuma poiki blogitekstejä ja lopulta Laukaisu-romaanin.

Kun Raevaara saa loistoidean, ympäristössä alkaa suorastaan vilistä siihen liittyviä yksityiskohtia. Mieli janoaa lisää tietoa, ja hän haluaisi kirjoittaa heti.

Mutta juuri silloin, idean poltellessa kuumimmillaan, Raevaara luopuukin siitä. Päästää irti, jättää hetkeksi muhimaan. Oppaassaan hän vertaa ideaa rakkaussuhteeseen:

Jokaista ei edes kannata katsella sillä silmällä. 

Hyvään aiheeseen ja suhteeseen pitää olla valmis käyttämään aikaa, kestämään myös epämukavuutta ja epävarmuutta. Oikean idean ja kumppanin tunnistaa siitä, että kun valinnan hetki on edessä, mitään muita vaihtoehtoja ei todellisuudessa ole. Aiheesta ja kumppanista voi molemmista tuntea myös mustasukkaisuutta.

Ideat vaativat tiukkaa työstöä, kuten mantran soveltamista jo suunnittelussa. Raevaara tietää, että vain innostavimmat kantavat kirjaksi asti. Muista saattaa syntyä blogiteksti, tai sitten ne tuupertuvat odottaessaan.

Tiina Raevaarasta se on traagista.

”Teen jatkuvaa surutyötä. Haaveilen ylimääräisistä irtopäistä, joihin voisin säilöä ideat ja pitää ne elossa.” 


Lue lisää aiheesta: 

Tiedepopulistit

Tiina Raevaara

Kirjailija, tiedetoimittaja ja kolumnisti. Syntynyt 1979. Asuu syntymäkaupungissaan Keravalla.

Väitellyt filosofian tohtoriksi Helsingin yliopistosta alanaan perinnöllisyystiede.

Kirjoittanut teokset Eräänä päivänä tyhjä taivas, En tunne sinua vierelläni, Koiraksi ihmiselle, Hukkajoki, Laukaisu, Yö ei saa tulla, Korppinaiset, Ihon alla ja Tajuaako kukaan? Opas tieteen yleistajuistajalle.

Saanut Runeberg-kirjallisuuspalkinnon 2011 ja Tiedonjulkistamisen valtionpalkinnon 2015.

Perheeseen kuuluvat aviomies, 13- ja 10-vuotiaat lapset edellisestä liitosta sekä miehen kolme lasta.



5 2019
Arkisto

Toimittaja Aarno Malin tutki ihmismielen sairaimpia puolia ja sairastui itse

Journalistit joutuvat kohtaamaan mieltä järkyttävää materiaalia, mutta sen käsittelyyn on tarjolla vain vähän keinoja. Aarno Malin löysi Tor-verkosta sivuston täynnä lasten kiduttamista. Hän kirjoitti aiheesta jutun ja päätyi traumaterapiaan.

"Musiikkijournalismista on tehty musiikkibisneksen vihollinen"

Nykytilanteesta on syyttäminen erityisesti isoja artisteja ja heidän levy-yhtiöitään, kirjoittaa toimittaja Mervi Vuorela

Ylensyömät

Yle käyttää ohjelmahankinnoissaan paljon rahaa ja valtaa. Freejournalisteille, ohjaajille ja muille sisällöntuottajille yhtiö näyttäytyy joskus kyykyttävänä jättiläisenä. 24 tekijää kertoi Journalistille kokemuksistaan Ylen hankintakoneiston rattaissa.

Hallitusohjelma herättää toivoa – nousemmeko vihdoin pohjoismaiselle tasolle?

Media poikkeaa suurimmasta osasta muuta liiketoimintaa, ja median tukeminen oikeilla tavoilla on demokratian tukemista, kirjoittaa Journalistin päätoimittaja Maria Pettersson.

Suosittelet kaikille päätoimittajille politiikkaan lähtemistä, Jouni Kemppainen

Maaseudun Tulevaisuuden päätoimittaja Jouni Kemppainen lähti eurovaaliehdokkaaksi, koska Juha Sipilä pyysi.

Näin käsikirjoituksesta syntyy esikoiskirja

Keväällä 2017 kustannustoimittaja Petra Maisonen avasi Tammen sähköpostista Satu Vasantolan käsikirjoituksen. Kirja valmistui vuodessa, mutta työ sen parissa jatkuu yhä.

Politiikan toimittajien työ muistuttaa scifiä, fantasiaa ja kauhua

Vaalien kaltaisissa julkisissa spektaakkeleissa ihmisten on varsin helppoa tarkistaa itse, mitä tapahtui. Ei siihen väliin tarvita toimittajaa. Sen sijaan asiantuntevaa toimittaja tarvitaan kuvailemaan, mitä muuta olisi voinut tapahtua, kirjoittaa Janne Zareff.

Yritys ja erehdys

On arkipäivää, että oikeinkirjoitusohjeiden vastaiset yritysnimet lipuvat lehteen sellaisenaan kenenkään puuttumatta, vaikka aihetta olisi, kirjoittaa Ville Eloranta.

Vaikka Spleenish-kirjan tekeminen oli voimauttavaa, Ulla Donner pelkäsi, että tulos olisi muiden mielestä itsekeskeinen ja tylsä. ”Siksi olen ollut tosi iloinen, kun lukijat ovat kertoneet tunnistaneensa siitä itseään. Kun huomaa muidenkin pohtivan samoja ongelmia, ne eivät enää tunnu niin hallitsemattomilta.”

Freelancekuvittaja Ulla Donner teki ahdistavista tunteistaan sarjakuvakirjan

Omia kokemuksiaan saa käsitellä juuri niin hilpeästi tai epäkunnioittavasti kuin haluaa. Toisten kokemusten kanssa olisi vaikeampaa, Ulla Donner sanoo.

När FNB lades ner lyfte Ny Tids chefredaktör Janne Wass upp frågan om hur statsstödet för tidningar på minoritetsspråk ska fördelas. ”Jag ansåg då och anser fortfarande att stödet inte ska gå oavkortat till SPT eftersom det är att kanalisera pengarna till KSF Media och HSS Media.”

Statsstöd öppnade dörrar för finlandssvenska medier

I fjol gick hela statsstödet för tidningar på minoritetsspråk för första gången till enbart svenskspråkiga aktörer. För Ny Tid och Nyhetsbyrån SPT är externa stöd ”avgörande”.

Käyttääkö ostaja sinua pankkina? Freelancerin kannattaa olla tarkkana maksuajoista

Laki rajaa maksuajan pituuden yritysten välisessä kaupassa 30 päivään, mutta tästä voidaan poiketa sopimalla. Mediayritykset käyttävät mahdollisuutta kernaasti, kirjoittaa Journalistiliiton freelance-asioista vastaava lakimies Hannu Hallamaa.

I kläm mellan lördagskorven och avokadon

Att skriva om klimatfrågan är bland det känsligaste man kan ta sig för. Det påminner närmast om flyktingfrågan 2016, skriver Journalistens nya kolumnist Mikaela Löv-Alden.

Kun toimittaja kysyy, hänelle vastataan

”Kaupunginjohtajalle kenties syyte sairaalajupakassa. Kukaan ei halua kommentoida” -juttu tuskin olisi nähnyt päivänvaloa Keskisuomalaisessa. Oli siis aika vaihtaa haastattelutaktiikkaa, Heikki Kuutti kirjoittaa.

Etujärjestön sielu

Kuolleita: Asiamies Arja Hellman 6. 2. 1946 Heinola  – 13. 5. 2019 Helsinki

Luonnonvoima

Kuolleita: Toimittaja Anna-Kaisa Hermunen 17. 2. 1948 Laukaa – 3. 5. 2019 Laukaa

Kannustava kulttuuritoimittaja

Kuolleita: toimittaja Oiti Kotamo 5. 8. 1925 Virrat – 10. 2. 2019 Savonlinna

Suurisydäminen toimittaja

Kuolleita: Toimittaja Irene Sillanpää 26. 6. 1958  Helsinki – 12. 1. 2019 Helsinki

« Takaisin
logo Suomen Journalistiliiton
ammattilehti
94. vuosikerta