Alexander Stubb ja Juha Sipilä.

Kielletyt kuvat

Sakari Piippo

34-vuotias helsinkiläinen kuvajournalisti ja dokumentaristi ja valokuvaaja. Toiminut valokuvaajan vuodesta 2010.

Vuoden nuori lehtikuvaaja -palkinnon voittaja vuonna 2012.

Yksi 11-kollektiivi perustajäsenistä. Yhteisöön kuuluu palkittuja valokuvaajia, kuten Meeri Koutaniemi, Maija Tammi, Rami Hanafi ja Touko Hujanen.

Visuaalisen journalismin maisteri Tampereen yliopistosta. Opiskellut visuaalista tarinankerrontaa tanskalaisessa Danish School of Media and Journalismissa.

JOURNALISTI
17.11.2016

Manu Marttinen, teksti,
Sakari Piippo, kuvat

Valtioneuvoston kanslia halusi estää Sakari Piipon valokuvien julkaisun.

Valokuvaaja Sakari Piippo meni viime huhtikuussa Sturenkadun postiin hakemaan kirjattua kirjettä. Sen oli lähettänyt hänen entinen työnantajansa Valtioneuvoston kanslia.

Piippo oli juuri lopettanut kanslian viestintäosastolla vajaan vuoden mittaisen viransijaisuuden viestintäasiantuntijana, käytännössä valokuvaajana.

Alivaltiosihteeri Timo Lankisen ja osastopäällikkö Markku Mantilan allekirjoittama kirje oli otsikoitu uhkaavasti: ”Oikeudettomasti kuvatun materiaalin julkaiseminen”.

Piippo avasi kirjeen. Siinä luki, että ”kanslia kieltää tällä kirjeellä ja yllämainituilla perusteilla julkaisemasta virkasuhteesi aikana kuvaamiasi valokuvia missään muodossa tai millään viestintävälineellä. Internetissä tai muualla jo julkaistut, tässä tarkoitetut valokuvat kanslia pyytää poistamaan välittömästi”.

Kanslian virkamiehet viittasivat noin tuhat kuvaa sisältävään kuvasarjaan, jonka Piippo oli kuvannut virkasuhteensa aikana syksyllä 2015 valtioneuvoston kanslian tiedotustilaisuuksissa.

Kuvissa on Suomen ykköspoliitikkoja, huippuvirkamiehiä ja työmarkkinajohtajia, jota Piippo oli kuvannut tavanomaisesta poikkeavalla tyylillä. Mustavalkoisissa kuvissa on paljon tiukkoja lähikuvia tiedotustilaisuuksissa olleiden miesten kasvoista tai heidän pukeutumisestaan poimittuja yksityiskohtia.

Lankinen ja Piipon esimiehenä toiminut Mantila perustelivat kirjeessä kuvien käyttökieltoa sillä, että kuvien tekijänoikeudet olisivat siirtyneet valtioneuvoston kanslialle niin sanotun normaalikäyttösäännön mukaisesti, ”koska valokuvat on otettu virkasuhteessa ja työtehtäviä hoidettaessa”.

He kirjoittivat myös, että Piippo olisi rikkonut työntekijän lojaliteettivelvoitetta, koska Piippo ei ole saanut kuvien ottamista varten sivutoimilupaa. Miehet vetosivat myös siihen, että kuvia on julkaistu ilman niissä esiintyvien henkilöiden lupaa.

Piipolla meni pala kurkkuun kirjettä lukiessa.

”Kirje säikäytti minut aivan perinpohjaisesti. Alivaltiosihteeri, ministeriön korkein virkamies lähettää minulle tällaisen kirjeen. Se tuntui kuin olisi moukarilla isketty”, Piippo sanoo.

Piippo muistelee viime vuoden loppua. Silloin kuvia oli kertynyt jo paljon ja hän kertoi kuvasarjaideaansa esimiehelleen Mantilalle. Mantilalla ei ollut mitään kuvaprojektia vastaan eikä hän pyytänyt kuvia nähtäväkseen.

”Ei siellä ollut sellaisia palavereja, joissa olisi katsottu, mitkä kuvat saa julkaista ja mitkä ei. Harkintakykyyn ja ammattitaitoon luotettiin ja siksi minut oli sinne palkattukin. Tuo sarja tuo vain erilaisen näkökulman poliittisen vallan luonteeseen. Ne ovat herkkiä ja runollisia kuvia.”

Piippoa ei myöskään ohjeistettu, millaisia kuvia hänen pitäisi ottaa. Piippo arvioi jälkikäteen, että tässä vaiheessa molemmille sattui kömmähdys: hänen olisi itse pitänyt näyttää kuvat Mantilalle ja Mantilan olisi pitänyt niitä pyytää nähtäväksi.

Piippo on valokuvaajanuransa aikana allekirjoittanut useita toimeksiantoja, joissa määritellään tarkoin, mitä kuvataan ja miten. Erityyppiset salassapito- ja kuvauskieltosopimukset ovat yleisiä esimerkiksi yrityksiltä tai organisaatioilta tulevissa toimeksiannoissa.

”Ajattelin, että kuvat herättävät uteliaisuutta. Minun mielestä ne ovat uniikkeja, mutta en ajatellut, että ne aiheuttaisivat mitään pahaa kenellekään.”

 

Piippo oli todella innostunut kuvistaan. Hän tajusi jo ensimmäisestä, vahingossa syntyneestä kuvasta, että siinä on jotain erityistä.

”Minua rupesi kiinnostamaan näiden ihmisten ulkokuori: puvut, solmiot ja mustasankaiset silmälasit, joita kaikilla on. Miehet ovat aika samannäköisiä keskenään.  Heillä on käsiteltävänään todella isoja ja vaikeita asioita. Sen sijaan minä rupesin tarkkailemaan yksityiskohtia heidän käytöksessään ja olemuksessaan.”

Hän näytti kuvia Raymondin Kuvagalleria-palstan toimittaja-kuraattorille Touko Hujaselle, joka myös piti näkemästään.

Raymond on Raha-automaattiyhdistyksen asiakaslehti, joka on tunnettu ja palkittu visuaalisesta tyylistään ja kunnianhimoisista reportaaseistaan.

Myös Suomen Kuvalehden valokuvaaja Markus Pentikäinen näki kuvat samoihin aikoihin. SK oli kiinnostunut niiden julkaisusta, mutta kiinnostus lopahti hetkellisesti, kun Raymond julkaisi kuvat.

SK:n päätoimittajan Ville Pernaan mukaan lehti kiinnostui kuvista uudelleen, kun se sai alkukesästä tietoja kuvien julkaisuun liittyneistä uusista käänteistä.

”Asia heräsi tavallaan uudelleen, kun tapaukseen alkoi liittyä muutakin kuin valokuvaustaidetta. Tapaus alkoi muuttua yhteiskunnalliseksi sananvapausasiaksi, poliittiseksi kysymykseksi ja julkisen vallan käytön kysymykseksi”, Pernaa sanoo.

Touko Hujanen ehdotti kuvien julkaisemista Raymondin Kuvagalleria-palstalla, jossa ne julkaistiin lopulta 17. maaliskuuta.

Kuvissa olivat valtiovarainministeri Alexander Stubb, pääministeri Juha Sipilä, STTK:n puheenjohtaja Antti Palola, elinkeinomininisteri Olli Rehn, SAK:n entinen puheenjohtaja Lauri Lyly, valtiovarainministeriön kansliapäällikkö Martti Hetemäki, silloinen sisäministeri Petteri Orpo ja peruspalveluministeri Juha Rehula.

Joukossa oli myös paljon lähikuvia paikalla olleiden ihmisten vaatetuksesta, hihoista ja kraavaateista. Piippo twiittasi maaliskuussa innostuneesti, että ”kuvasarjani solmioista ja poliitikoista julkaisee ‪@raymondlehti. Katso ja ihmettele!”

 

Sitten alkoi tapahtua. Seuraavana päivänä 18.maaliskuuta Piippo sai sähköpostia esimieheltään Mantilalta. Hän kehui kuvia, mutta kysyi ovatko ne otettu kanslian työaikana, kanslian kameroilla ja käsitelty kanslian välineillä.

”Ja sitten jos vastaus kysymykseen on myönteinen, minun on pyydettävä sinua heti poistamaan verkosta ainakin ne kuvat, joissa kohteen tunnistaa”, Mantila kirjoitti.

”Pääset paikkoihin ja tilanteisiin, joihin muut eivät pääse. Ihmiset ovat kanslian väen seurassa rennompia ja avautuneempia kuin muiden kohdalla. Tässä syntyy helposti tunne, että luottamusta on käytetty väärin. Siksi pyydän poistamaan nuo tunnistettavat kuvat mahdollisimman pian.”

Piippo ihmetteli esimiehensä reaktiota. Hän oli tehnyt kaikki sovitut työt, kertonut omasta projektistaan ja pitänyt Mantilan ajan tasalla sen etenemisestä. Silti esimies väitti, että hän ei ole luottamuksen arvoinen.

”Olen toiminut oikein työnantajaani kohtaan. Olen kertonut mitä olen tehnyt ja kysynyt lupaa julkaista ja saanut vastauksen, että mitään ongelmaa ei ole”, Piippo sanoo.

Sitten otti yhteyttä Raymondin päätoimittaja Ari Räsänen, joka kysyi Piipon näkökulmaa asiaan. Lopulta kuvat poistettiin Raymondin verkkosivuilta huhtikuun alussa.

 

Piippo päätti ottaa yhteyttä Journalistiliittoon. Häntä ryhtyi avustamaan tekijänoikeuksiin perehtynyt lakimies Sanna Nikula.

Nikula rauhoitteli Piippoa. Kirjeessä esitetyt väitteet olivat perusteettomia, sillä kuvien tekijänoikeudet ovat kuvaajalla, koska hän ei ollut sopinut kanslian kanssa tekijänoikeuden siirtymisestä kanslialle.

Piippo lähetti Mantilalle sähköpostia ja ehdotti tapaamista asian sopimiseksi. Palaveri pidettiin 22. huhtikuuta. Paikalla olivat Piipon ja Mantilan lisäksi valtioneuvoston kanslian lakimies. 

Piippo huomasi kuitenkin nopeasti, että palaverissa ei ole mahdollista saavuttaa osapuolia tyydyttävää ratkaisua. Paikalla ollut lakimies kyseli, että miksi tällaista palaveria edes tarvitaan.

”Hän ilmoitti, että nämä ovat sellaisia kuvia, joita ei missään nimessä haluta julkisuuteen”, Piippo sanoo.

Lakimies ei kuitenkaan perustellut, mikä kuvissa häiritsee.

”Kun kerroin juristeilta saamani tiedot oikeuksistani, hän sanoi, että kyllä sinun asianajajasi voi sanoa tähän vaikka minkälaisia kantoja, mutta sopimusta tekijänoikeuksista ei tarvita, koska oikeudet siirtyvät hiljaisesti kanslialle.”

Lakimies ilmoitti valtioneuvoston kannaksi, että se ei neuvottele asiasta tai peräänny kannassaan. Piippo puolestaan ilmoitti heille haluavansa jatkaa kuvien julkaisemista.

Mantila ja juristi kertoivat tarkistaneensa useilta asiantuntijoilta, että heillä on kuviin tekijänoikeudet. He ehdottivat, että Piippo lähettäisi kanslialle kirjeen, johon olisi kirjoitettu, että Piipon hallussa ei ole valtioneuvoston kanslian kuvamateriaalia. Piippo voisi kysyä lupaa kuvien käyttöön ja kuvien harkinnanvaraiseen julkaisuun.

”Jos olisin kirjallisesti sanonut, mitä he pyysivät minua sanomaan, asia olisi ollut siinä”, Piippo sanoo.

 

Turhaksi osoittautuneen tapaamisen jälkeen Piippo otti uudelleen yhteyttä Journalistiliittoon ja pyysi apua tilanteen ratkaisemiseksi. Sanna Nikula vastasi kanslian lähettämään kirjeeseen 23. kesäkuuta.

Nikula totesi kirjeessä Journalistiliiton kantana, että ”valtioneuvoston kanslialla ei ole lakiin tai sopimukseen perustuvaa oikeutta kieltää Sakari Piippoa julkaisemasta tai muutoin käyttämästä virkasuhteen aikana otettuja valokuvia”.

”Piippo on kuvannut ministereitä, työmarkkinajohtajia ja korkeita virkamiehiä. He ovat merkittäviä yhteiskunnallisen vallan käyttäjiä ja olivat paikalla tiedotusvälineille avoimessa tiedotustilaisuudessa. Silti Valtioneuvoston kanslia oli sitä mieltä, että tällaisten kuvien julkaiseminen edellyttäisi henkilöiden lupaa”, Nikula sanoo.

Nikula muistuttaa, että valtaapitävien kavennettu yksityisyyden suoja on kirjattu myös Suomen lainsäädäntöön. Myös perustelut tekijänoikeuksien siirtymisestä ilman sopimusta työnantajalle ovat kokeneelle lakimiehelle ennenkuulumattomia.

Kirjeen sisällöstä Nikulalle syntyi vaikutelma, että siihen oli kerätty useita perusteluja, josko niistä joku olisi pätevä.

Valtioneuvoston kanslia vastasi Nikulalle heinäkuun alussa. Vastauksessaan kanslia piti edelleen kiinni kuvien käyttökiellosta, mutta kieltoa ei enää perusteltu lailla tai sopimuksilla. Sen sijaan Markku Mantilan allekirjoittamassa kirjeessä ehdotettiin uuden neuvottelun pitämisestä lomien jälkeen.

 

30. elokuuta Piippo ja Nikula saapuivat valtioneuvoston kansliaan tapaamaan Mantilaa. Tunnelma oli keväistä palaveria hieman kepeämpi. Kahviakin tarjottiin, ja Mantila yritti jopa keventää tunnelmaa tokaisemalla, että ”meillä on taas ylivoima”. Mantila viittasi ylivoimalla kanslian juristeihin, joita oli paikalla kaksi kappaletta. Kumpikaan heistä ei ollut mukana kevään tapaamisessa.

Juristien lukumäärän noususta huolimatta keskusteluja hallitsi etiikka ja kysymykset oikeasta ja väärästä. Juridiikkaankin lopulta päästiin. Kanslian juristit nostivat esiin mahdollisuuden, että Piippo voisi saada syytteet virkavelvollisuuden rikkomisesta. Myös yksityiselämän suojan rikkomisesta oli puhetta.

Mahdollista virkarikosta perusteltiin sillä, että Piipolla ei ollut sivutoimilupaa, ja että hän oli paikalla Valtioneuvoston kanslian kuvaajana – siis virkamiehenä, eikä esimerkiksi tiedotusvälineen edustajana.

Palaverin jälkeen Nikula rauhoitteli Piippoa muistuttamalla johtavassa asemassa olevien henkilöiden kaventuneesta yksityisyyden suojasta. Virkarikoksen mahdollisuus ei tullut Nikulalle edes mieleen.

Palaveri päättyi sovintoehdotukseen. Sen mukaan valtioneuvosto valitsisi kuvat, joita Piippo saisi jatkossa käyttää. Esitys kuulosti Piiposta paremmalta kuin rikossyytteet.

Kanslian edustaja ryhtyi käymään kuvia läpi syyskuun alussa. Kuvat jaettiin hyväksyttyihin ja hylättyihin ja niitä palloteltiin Piipon ja kanslian virkamiesten välillä parin viikon ajan. Piippo pani merkille, että erityisesti lähikuvat ja tunnistettavat kasvokuvat saivat päälleen paljon punaisia rasteja.

Lopulta lähes kaikki lähikuvat hävisivät hyväksyttyjen kuvien joukosta. Noin 70 prosenttia yhteensä noin tuhannesta kuvasta päätyi kiellettyjen kuvien joukkoon.

Piippo on koko prosessin ajan tähdännyt sopuun, molempia osapuolia tyydyttävän sopimukseen, mutta ei ilman ehtoja: hän halusi pitää kiinni oikeuksistaan kuviin ja mahdollisuudesta käyttää kuvia haluamallaan tavalla.

Silti hän uskoi, että huonokin sopimus on hänelle parempi vaihtoehto kuin mahdolliset rikossyytteet tai asian jääminen ilmaan roikkumaan.

 

14. syyskuuta Mantila soitti Piipolle ja kertoi esitelleensä tilannetta ministereille, jotka ”eivät olleet ilahtuneita kuvista”. Osa paikalla olleista ministereistä oli myös ihmetellyt, että eikö kuvattavilla ole oikeuksia kuviin.

Puhelu päättyi siihen, että VNK ryhtyi tekemään sopimusluonnosta. Sopimus ja Piipon haltuun annettavat kuvat piti vielä hyväksyttää alivaltiosihteeri Timo Lankisella.

Piippo piti sopimusehdotusta edelleen mahdollisena hyväksyä. Jäljelle jääneistä kuvista saisi edelleen näyttelyn, kilpailusarjan tai vastaavan julkaistavan kokonaisuuden, hän järkeili.

Piippo sai sopimuksen luettavakseen 12. lokakuuta.  Se oli kuitenkin pettymys. Sopimustekstissä kanslia vetosi uuteen lainkohtaan – henkilötietolakiin: ”Kanslia on katsonut, että valokuvan, josta henkilö on tunnistettavissa, katsotaan olevan laissa tarkoitettu henkilötieto, jonka käsittelyyn tulee olla laissa säädetty peruste.”

Tekijänoikeuksiin sopimusluonnos ei ottanut kantaa, vaan sen tarkoituksena oli ”rajata kuvien käyttöä siltä osin, kuin Kanslia katsoo kuvien olevan kiusallisia tai loukkaavia kuvausten kohteelle ja siten myös hyvän tavan vastaisia."

Tekstissä todetaan myös, että ”kanslian mukaan kuvissa ovat mm. kuvaustilanteiden, rajausten, tunnistettavuuden ja muiden seikkojen johdosta epäedullisessa valossa ja kuvat loukkaavat siten lähtökohtaisesti kuvattavien yksityisyyttä.”

Sopimuksen allekirjoittaminen olisi käytännössä tarkoittanut sitä, että Piippo olisi voinut jatkossa julkaista vain sellaisia kuvia, joista kuvan kohdetta ei tunnista. Sopimus otti kantaa myös kuvien ilmaisullisiin keinoihin, esimerkiksi rajaukseen.

Piippo pohti tilannetta Sanna Nikulan kanssa, ja viikkoa myöhemmin hän päätti, että ei hyväksy sopimusta.

”Sopimus oli niin kaukana siitä, mistä olimme puhuneet: että saisin kuvat oikeasti kuvat käyttööni. Jos olisin hyväksynyt sopimuksen, olisin aina joutunut aina pelkäämään kuvien julkaisun jälkeen, että taas sieltä postista kilahtaa joku haastekirje.”

 

Piippo istuu marraskuun alussa Journalistin toimituksessa ja kertaa kuluneen vuoden tapahtumia. Kiire ja vähän stressikin painavat päälle, sillä hän on juuri lähdössä avustusjärjestön kuvauskeikalle Mongoliaan.

Piippo on yrittänyt koko prosessin ajan keskittyä muihin töihinsä, mutta se on ollut vaikeaa.

”Tämä on niin pieni ja viaton asia, mutta reaktio on ollut näin valtava, että tätä on vaikea suhteuttaa mihinkään järkevään mittakaavaan.”

Hän kertoo miettineensä myös sitä päivää, kun tapauksesta tulee julkinen.

”Se [mahdollinen julkisuus] on hirveää, mutta ei niin hirveää kuin se, että eläisin ainaisessa epävarmuudessa ja miettisin, voinko julkaista kuvia siten, ettei niistä syntyisi vääriä tai loukkaavia mielikuvia kenellekään."

Mitä tekisit nyt toisin?

”En varmasti ottaisi samoja kuvia uudelleen.”

Miksi et?

”Olen jotenkin tahriintunut tässä. En ole immuuni näille syytöksille, että olen tehnyt jotain väärin.”


Lue lisää aiheesta: 

Hyväksytyt ja hylätyt kuvat

Kommentti: Valtio makutuomarina

Sakari Piippo

34-vuotias helsinkiläinen kuvajournalisti ja dokumentaristi ja valokuvaaja. Toiminut valokuvaajan vuodesta 2010.

Vuoden nuori lehtikuvaaja -palkinnon voittaja vuonna 2012.

Yksi 11-kollektiivi perustajäsenistä. Yhteisöön kuuluu palkittuja valokuvaajia, kuten Meeri Koutaniemi, Maija Tammi, Rami Hanafi ja Touko Hujanen.

Visuaalisen journalismin maisteri Tampereen yliopistosta. Opiskellut visuaalista tarinankerrontaa tanskalaisessa Danish School of Media and Journalismissa.

Markku Mantila: Oikeustoimet mahdollisia

Valtioneuvoston viestintäjohtaja Markku Mantila sanoo Valtioneuvoston kanslian pitävän kiinni näkemyksestään, että valokuvaaja Sakari Piippo ei saisi julkaista kanslian virkamiehenä toimiessaan ottamiaan kuvia. VNK pitää niitä oikeudettomina, koska ne on kuvattu työajalla ilman työnantajan myöntämää sivutoimilupaa ja ilman kohteiden suostumusta.

Lisäksi VNK katsoo, että Piipolla ei ole kuviin tekijänoikeuksia ja kuvat myös saattavat rikkoa kohteidensa yksityisyyden suojaa.

Mantila sanoo, että kyse on myös kuvien sisällöstä: miltä ihmiset näyttävät niissä. Mantilan mielestä moni henkilö näyttää ”kauhealta – suorastaan hirviöltä.”

”Osa kuvista on sellaisia, että ne esittävät kohteen ovat hyvin nolossa valossa, ne ovat täysin asiattomia. Suorastaan räävittömiä. Meistä jokaisen saa, kun sopivasti kuvaa, näyttämään vaikka miltä”, Mantila sanoo.

Mantilan mukaan kuvien kohteet eivät ole vaatineet kuvien julkaisun kieltämistä, vaan Mantila on ollut asiassa aloitteellinen.

Mantilan on vaikea hyväksyä sitä, että työntekijä tekee jotain muuta kuin mitä hänet on palkattu tekemään.

”Hän käytti kanslian aikaa ja kanslian kalustoa kuvien ottamiseen omiin tarkoituksiinsa, eikä se ole minusta ollenkaan oikein.”

Piippo on kertonut Journalistille tehneensä sivutoimi-ilmoituksen, mutta Mantilan mukaan Valtioneuvoston kansliasta ilmoituspaperia ei ole löytynyt.

Mantila korostaa, että Piippo palkattiin valtion virkamieheksi ottamaan kuvia ensisijaisesti kanslian käyttöön, ja että virkamiehen asema on toinen kuin esimerkiksi tiedotusvälineen toimitusta edustavan valokuvaajan.

Mantila sanoo, että valtioneuvoston kanslia ei sulje pois oikeustoimien mahdollisuutta.

”Se ei ole tavoiteltavaa, mutta jos mikään muukaan ei auta, niin pitää tehdä. Lakimiehemme ovat selvittäneet juridisia perusteita”, Mantila sanoo.

”Täytyy nyt katsoa, että missä kuvia putkahtaa esiin ja missä muodossa. Sen jälkeen teemme päätökset.”

Juha Rehula: neutraaleja kuvia

Journalisti kysyi kaikilta Raymondin julkaisemissa kuvissa olevilta henkilöiltä, mitä mieltä ovat kuvista ja Valtioneuvoston kanslian toimista kuvien julkaisun estämiseksi.

Yksi kuvissa esiintyvistä on peruspalveluministeri Juha Rehula (kesk.), joka suhtautuu Sakari Piipon kuviin neutraalisti.

”En minä niitä negatiivisina näe. Ne ovat tilanne- ja tunnelmakuvia, joista välittyy, että missä [tilanteessa] ollaan.”

Rehula kertoo reagoivansa voimakkaasti eri tilanteisiin kasvoillaan ja kehollaan, joten hänestä on otettu ja julkaistu paljon erilaisia ilmeitä ja asentoja sisältäviä kuvia. Piipon kuvasarja ei ole poikkeus.

Rehula muistuttaa, että hänestä löytyy googlettamalla monenlaisia kuvia: suu mutrullaan, otsasuonet pullistelee, käsi suun edessä ja housut lököttäen.

”Mä olen Rehulan Juha ja mä olen tämmöinen."

Rehula ei halua kommentoida Valtioneuvoston kanslian toimia asiassa.

Muut kuvissa esiintyvät henkilöt ilmoittivat, että eivät halua kommentoida tapausta tai eivät reagoineet Journalistin lähettämiin kysymyksiin lainkaan.



4 2019
Arkisto

Rahahautomo

Valokuvausjärjestö Finnfoto kylpee rahassa, jota se ei ole saanut jaettua kuvaajille.

"Politiikan toimittajat puhuvat liian vähän politiikan sisällöistä"

Vuoden journalistin Vappu Kaarenojan mielestä osa politiikan journalismista tuo mieleen urheilusivut.

Jos sössii lehdistönvapauden, voi heittää hyvästit demokratialle

Kansalaisen kannalta on yhdentekevää, lopettaako journalisti työskentelyn ennakkosensuurin vai netissä käydyn vihakampanjan seurauksena, kirjoittaa Journalistin päätoimittaja Maria Pettersson.

Maailma muuttuu vihamielisemmäksi toimittajia kohtaan

Suomi nousi tänä vuonna sananvapaustilaston kakkoseksi, mutta entistä harvemmassa massa tilanne on hyvä tai tyydyttävä. Kymmenen viime vuoden aikana työnsä vuoksi on kuollut yli 700 journalistia.

Freelanceriksi jääminen on heittäytymistä epävarmuuteen, jossa nirsous johtaa konkurssiin

Ennen halusin tehdä ensisijassa yhteiskunnallisesti merkittävää ja lukijaa koskettavaa journalismia. Sittemmin on valjennut yrittäjän arjen totuus, kirjoittaa Lauri Rotko.

Antaisit itse paremmat erätaukohaastattelut, Susanna Luikku

Avun toimittaja Susanna Luikku tähtäsi jääkiekkoilijaksi, mutta päätyi urheilutoimittajaksi. Hän suhtautuu kriittisesti otteluiden erätaukohaastatteluihin.

Haaga-Helian journalismiopiskelijat tarkistivat kansainvälisessä projektissa kuusi EU-väitettä. ”Työssä huomasi, miten paljon asiaa muutamaan lauseeseen saattaa sisältyä”, sanoo Emmi Syrjäniemi (oik.), joka oli mukana tarkistamassa Ville Niinistön (vihr.) twiittiä. Vierellä tarkistustyötä ohjannut lehtori Kaarina Järventaus.

Journalismin opiskelijat tarkistivat EU-väitteitä: enemmistö ”sinne päin”

EU-vaaleihin liittyvä projekti muistuttaa toimittajia tarkistamaan siteerausten faktat ja miettimään otsikoista syntyviä vaikutelmia.

Kom till Afrika, här finns plats!

När det gäller den finska marknaden för Afrikanyheter behöver jag sällan konkurrera med någon, skriver Journalistens nya kolumnist Liselott Lindström, Afrikastringer för Yle.

Ei mitään muttia – vai sittenkin pari?

Verbittömiä lauseita, mutta-sanalla alkavia virkkeitä, ja-sanan pois jättäviä listauksia. Kaikkia näkyy journalistisissa teksteissä jatkuvasti. Mutta saako näin tehdä, pohtii Ville Eloranta.

Pk-media, invandringskritik och andra ord

Vad finns inbyggt i begrepp som politisk korrekt (pk), islamisering, patriot eller i en valseger som liknas vid en tsunami, frågar Jeanette Björkqvist.

Hyvä juttu, ei kauppoja

Tuomo Pirttimaan juttukeikka Norjan vuonolle sujui kuin unelma, kunnes tuli aika kartoittaa aiheen virallista puolta.

Toimittaja aikoo erota päätoimittajan vaaliehdokkuuden takia

Sanomalehti Pohjalaisen päätoimittajan ehdokkuus eduskuntavaaleissa hiertää toimituksen ja johdon välejä.

Nuoret haluavat reunoilta kovettunutta juustosämpylää siinä missä muutkin

Nuorten hupenevaa kiinnostusta ammattiyhdistysliikkeeseen selitetään usein joko sen imago-ongelmalla tai nuorten ideologisilla valinnoilla. Syy on kuitenkin muualla, kirjoittaa liiton opiskelijalähettiläs Martta Kallionpää.

Tervetuloa takaisin

Journalistiliitossa kokeillaan, millaisia tuloksia eronneiden jäsenten takaisin houkutteleminen tuottaa, liiton tiedottaja Manu Haapalainen kirjoittaa.

« Takaisin
logo Suomen Journalistiliiton
ammattilehti
94. vuosikerta