Konflikti hetkautti. Neuvostoaikainen pronssipatsas siirrettiin 2007 mellakoiden saattelemana kirjaston edestä hautausmaalle. Mellakat horjuttivat Kunnaksen turvallisuudentunnetta.

Viron ääni Suomessa

Kaja Kunnas, 48

Työskentelee Tallinnassa Helsingin Sanomien avustajana ja kirjoittaa silloin tällöin myös muihin lehtiin Suomessa.

Asunut Tallinnassa vuodesta 2002. Naimisissa virolaisen miehen kanssa, ja heillä on kolme lasta.

Asui lapsuutensa Hyvinkäällä, opiskeli sosiologiaa Helsingin yliopistossa ja työskenteli muun muassa Helsingin Sanomien Kuukausiliitteessä ja ulkomaantoimituksessa ennen muuttoaan Tallinnaan.

Kesäkuussa ilmestyi Kunnaksen ja Ylen Baltian kirjeenvaihtajan Marjo Näkin kirja Suomenlahden suhdekirja – Uudet vaaran vuodet.

JOURNALISTI
1.9.2016

Anna-Sofia Nieminen, Tallinna, teksti
Birgit Püve, kuvat

Toimittaja Kaja Kunnas on avustanut Helsingin Sanomia Tallinnassa vuodesta 2002. Vuosiin mahtuu väkivaltaisuuksiin johtanut patsaskiista ja Kalamajan muutos katulasten kodista hipsterialueeksi.

Helsingin Sanomien Tallinnan avustajan Kaja Kunnaksen työaamut alkavat usein samalla tavalla: Hän kävelee Express Gruppin lehtien toimitukseen, josta vuokraa työpöytää. Ensimmäinen pysähdyspaikka on kahvihuoneessa päivän lehtien ja kollegoiden parissa. Siellä saattaa vierähtää helposti tuntikin.

Useimmiten keskustelukumppanina on Eesti Päevalehden toimittaja Kadri Ibrus. Kunnaksen mukaan Ibrus on harvinaisuus virolaisessa lehdistössä, koska hän kirjoittaa paljon sosiaalisista aiheista, kuten ihmiskaupasta ja köyhistä perheistä – ja vieläpä ihmisläheisellä tavalla, eikä pelkästään viranomaisia ja poliitikkoja haastatellen.

”Kajan kanssa on hyvä puhua asioista. Hän puhuu minulle, miten asiat Suomessa ovat. Se antaa hyvää perspektiiviä”, Ibrus kertoo.

Aiemmin Kunnas kirjoitti itsekin paljon sosiaalisista aiheista. Se ei miellyttänyt kaikkia. Kerran eräs kaveri soitti Kunnakselle ja kysyi, oliko tämä kuunnellut radiota. Ministeri oli sanonut radiossa, että Helsingin Sanomat on vihamielinen ja että syynä on heidän avustajansa, siis Kunnas.

Tällaisen epäsuoran painostuksen alla hänestä tuntuu erityisen tärkeältä, että työpöytä on virolaisten kollegoiden keskellä, lähellä tukea.

”Kaikki vaan sanoivat, että tervetuloa joukkoon. Toiset toimittajat ovat kokeneet samanlaista, kun heidän jutuistaan välittyvä Viro-kuva ei ole miellyttänyt tiettyjä viranomaisia tai poliitikkoja.”

Kunnaksen mielestä virolainen lehdistö ei ole yhtä poliittisesti korrekti kuin suomalainen. Lehdissä ruoditaan paljon kotimaan politiikkaa, ja toimittajien oma maailmankuva näkyy vahvasti: on maahanmuuttovastaisia toimittajia ja sitten on suvaitsevampia toimittajia, myös yhden lehden sisällä.

Virolaisista kollegoista on tullut Kunnakselle entistäkin tärkeämpiä, kun Tallinnan suomalaisten toimittajien verkosto on vuosien saatossa harventunut. Esimerkiksi STT ja MTV ovat lopettaneet Tallinnan kirjeenvaihtajien pestit.

 

Kansalliskirjaston viereisellä aukiolla on arkiaamuna rauhallista. Siistit kukkaistutukset reunustavat kävelytietä, jossa ei näy yhtään ihmistä.

Toista oli huhtikuussa 2007. Silloin kukkien tilalla oli neuvostoaikainen Pronssisoturi-patsas, ja sen siirtoaikeet aiheuttivat mellakan.

Patsaaseen oli alkanut ilmestyä töhryjä, ja valtaan noussut reformipuolue valmisteli sen siirtämistä turvaan. Virossa asuu kuitenkin noin 300 000 venäjänkielistä, ja monelle heistä oli tärkeää, että neuvostosotilaiden muistomerkki pysyisi keskeisellä paikalla. Venäjäkin ilmoitti, ettei halua patsasta siirrettävän. Jännitteet purkautuivat lopulta levottomuuksina.

”Se oli selvä etninen konflikti ja ainakin minulle yllätys, koska jännitteet eivät näkyneet missään arjessa. Konflikti jakoi yhteiskuntaa”, Kunnas sanoo.

Hän ei ollut voinut kuvitellakaan, että tapahtumat kasvaisivat mellakaksi. Vielä alkuillasta patsaan luota raportoidessaan hän ilmoitti Helsingin Sanomiin, että vaikuttaa suhteellisen rauhalliselta. Toimituksesta vastattiin, että uutistoimisto AP:n mukaan siellä on ammuttu kumiluoteja.

”Totesin, että okei, minun täytyy vaihtaa paikkaa.”

Hän soitti virolaisille kollegoilleen, että missä nämä ovat. Poliisi oli alkanut hajottaa väkijoukkoa, joka heitteli kiviä ja yritti päästä poliisin ohi patsaan luo. Kunnas ei päässyt väkijoukon läpi tapahtumien keskipisteeseen.

Sen sijaan hän kulkeutui väkijoukon mukana kaupungin keskustaan päin. Ihmiset ympärillä hajottivat ikkunoita ja ryöstivät liikkeitä. Seuraavana yönä sama jatkui.

Pronssisotilas siirrettiin heti mellakoiden ensimmäisenä yönä turvaan. Nyt se seisoo Tallinnan sotilashautausmaalla kaikessa rauhassa. Jokunen turisti käy ihmettelemässä sitä.

Kaksi yötä kestänyt mellakka kuitenkin horjutti monen turvallisuudentunnetta, myös Kunnaksen.

”Tuli ensimmäistä kertaa olo, että Viron turvallisuus ei ole taattu. Konfliktit voivat syntyä niin pienestä.”

Kunnas lähetti lapset joksikin aikaa Suomeen mummolaan. Itsestään hän oppi sen, ettei nauti ikävistä uutistilanteista – ja toisaalta sen, että pärjää kyllä sellaisissa.

Toistaiseksi vastaavia tilanteita ei ole tullut lisää, mutta juttujen aiheet ovat kyllä muuttuneet vuosien saatossa. Esimerkiksi Krimin kriisin jälkeen hän on kirjoittanut paljon turvallisuuspolitiikasta.

Kunnas muutti Suomesta Tallinnaan 2002, eikä hänen ollut tarkoitus jäädä. Päinvastoin, hän ajatteli etukäteen, että hyvä jos vuoden selviää. Tausta kyllä oli työhön varsin sopiva. Kunnaksen isoisä oli virolainen kielitieteilijä, ja isä puhui kotona viroa. Kunnaksesta tuli kaksikielinen. Jo lapsena hän vieraili usein Virossa.

Mielessä kummitteli kuitenkin vuosi 1990, jolloin Kunnas oli vaihto-opiskelijana Tartossa. Se oli helsinkiläiselle sosiologian opiskelijalle shokki. Neuvostoliiton hävittäjät lentelivät kaupungin yllä, 1930-luku oli muodissa, ja moni naisopiskelija haaveili kotirouvan urasta. Tuntui tunkkaiselta.

Reilu kymmenen vuotta myöhemmin Tallinnassa oli erilaista. Hän huomasi viihtyvänsä, rakastui ja jäi.

 

Kesäkuussa 2001 Kunnas asui vielä Helsingissä, mutta teki Helsingin Sanomiin juttua Tallinnan katulapsista. Sitä varten hän vieraili Kalamajan kaupunginosassa autiotalossa, jossa haisi liima ja majoittui lukuisia levottomia lapsia.

Nyt talon paikalla on vain tyhjä tontti. Kunnas kuuli pian jutun ilmestymisen jälkeen, että talo purettiin. Se oli yksi keino yrittää saada katulapset turvakoteihin.

”Minun mielestäni on yksi Viron isoimpia saavutuksia, että maassa ei ole nykyään katulapsia.”

Sinä aikana, jonka Kunnas on asunut Tallinnassa, Kalamaja on muuttunut hipstereiden suosimaksi alueeksi. Nuoret virolaisperheet kunnostavat värikkäitä puutaloja idyllisiksi kodeikseen, ja suomalaiset rakastavat alueen trendikkäitä kahviloita.

Se kuvastaa hurjaa muutosta ja vaurauden kasvua, jonka Viro on käynyt läpi. Kunnas ei osannut ennakoida sitä.

”Minä en ostanut Kalamajasta asuntoa, koska halusin, etteivät lapseni joudu kohtaamaan katulapsia koulumatkalla.”

Toki Virossa on edelleen omat ongelmansa. Esimerkiksi eläkkeet ovat pieniä, ja moni joutuu tekemään kahta työtä, jotta pärjää. Suomeen verrattuna Viro on edelleen köyhä maa.

Välillä Kunnasta ärsyttää, että Suomen lehdistö maalaa Virosta ja Baltiasta kuvaa pelkästään menestystarinana. Lehtijutuissa Tallinna näyttäytyy startup-yritysten kehtona, digitaalisena edelläkävijänä ja matkailijoiden trendikohteena.

Sen sijaan arkisista ongelmista puhutaan vähän. Viroa ja Baltiaa ei myöskään usein mainita, kun puhutaan Eurooppaa koskevista trendeistä, kuten äärioikeiston noususta.

”Minusta olisi hirveän hauskaa, että minulla olisi täällä enemmän suomalaisia kilpailijoita. Silloin juttuja olisi erilaisista ilmiöistä, ja useampi toimittaja pitäisi muutenkin tätä aluetta kartalla.”

Kaja Kunnas, 48

Työskentelee Tallinnassa Helsingin Sanomien avustajana ja kirjoittaa silloin tällöin myös muihin lehtiin Suomessa.

Asunut Tallinnassa vuodesta 2002. Naimisissa virolaisen miehen kanssa, ja heillä on kolme lasta.

Asui lapsuutensa Hyvinkäällä, opiskeli sosiologiaa Helsingin yliopistossa ja työskenteli muun muassa Helsingin Sanomien Kuukausiliitteessä ja ulkomaantoimituksessa ennen muuttoaan Tallinnaan.

Kesäkuussa ilmestyi Kunnaksen ja Ylen Baltian kirjeenvaihtajan Marjo Näkin kirja Suomenlahden suhdekirja – Uudet vaaran vuodet.

Baltian tuntijat perehtyvät kirjassaan turvallisuuspolitiikkaan

Kun Venäjä valtasi Krimin helmikuussa 2014, Baltiassa työskentelevien toimittajien työkenttä muuttui totaalisesti.

”En ollut kirjoittanut kauheasti turvallisuuspolitiikasta aiemmin. Oli pakko alkaa ajatella, että mitä nyt tapahtuu”, Helsingin Sanomien Tallinnan avustaja Kaja Kunnas sanoo.

Reilua vuotta myöhemmin Marjo Näkki pyysi häntä kirjoittamaan kanssaan kirjan Suomen, Baltian ja Venäjän suhteista. Kunnas suostui epäröimättä. Näkki oli tuolloin lopettelemassa viisivuotista pestiään Suomen Tallinnan suurlähetystön lehdistö- ja kulttuurineuvoksena ja työskentelee nykyään Ylen Baltian kirjeenvaihtajana Riiassa.

Baltian tuntijat haluavat kirjassaan Suomenlahden suhdekirja – Uudet vaaran vuodet avata suomalaisille, miksi Baltian maat tekevät erilaisia turvallisuuspoliittisia päätöksiä kuin Suomi. Taustalla on monia asioita historiasta valtioiden kokoihin.

Otetaan esimerkiksi Viron Nato-jäsenyys. Taustalla on monen virolaismiehen huono omatunto siitä, ettei Viron armeija Suomen tapaan ryhtynyt sotimaan Neuvostoliittoa vastaan vuonna 1940. Nyt 2000-luvulla Viro on sotinut Yhdysvaltain rinnalla, Naton riveissä, Irakissa ja Afganistanissa. Koska Viro auttaa liittolaisiaan, se olettaa saavansa itse apua hädän tullen.

Suomen on vaikea käsittää tätä, koska se on ulkopolitiikassaan painottanut hyviä suhteita Venäjään eikä Yhdysvaltoihin.

”Suomessa ikään kuin syyllistetään Baltian maita siitä, että ne ottavat Naton tänne. Valtioilla on kuitenkin oikeus ottaa politiikka omiin käsiinsä”, Näkki sanoo.

Näkin ja Kunnaksen mukaan ymmärtämättömyys ja erot ulkopolitiikassa ovat johtaneet turhanpäiväiseen nälvimiseen. He avaavat kirjassaan esimerkiksi entisen ulkoministerin Erkki Tuomiojan ja presidentti Toomas Hendrik Ilveksen välistä nokittelua.

Näkin ja Kunnaksen mielestä nokittelun sijaan pitäisi yrittää ymmärtää – etenkin, kun vieressä on yhteinen haastaja Venäjä. Suomi voisi isompana näyttää mallia.

”On hyvä tiedostaa, että vaikka Suomi on maailman mittakaavassa pieni valtio, se on iso valtio Suomenlahdella”, Näkki sanoo.

Samaan aikaan, kun korkean tason suhteet hiertävät, arkiset yhteydet Suomen ja Viron välillä pelaavat. Virolaisia muuttaa Suomeen, ja liikenne kulkee enenevissä määrin myös toisin päin. Tallinnassa on koko ajan pikkukaupungillinen suomalaisia matkailijoita.

Ja kun tilanne käy tarpeeksi vakavaksi, myös virallinen Suomi ja Viro vetävät yhtä köyttä. Näin kävi esimerkiksi, kun Venäjä sieppasi suojelupoliisina työskentelevän virolaisen Eston Kohverin syyskuussa 2014. Tuomioja tuomitsi nopeasti Venäjän toiminnan.

”Ei ollut epäilystäkään, etteikö Suomi asettuisi tuollaisessa konfliktitilanteessa Viron puolelle”, Kunnas sanoo.

Suomenlahden suhdekirja ilmestyi viime kesäkuussa. Sen jälkeen tilanne Suomenlahdella on ehtinyt jälleen elää: Suomen ja Viron välejä vuosia hiertänyt kaasuasia eteni, kun saatiin varmuus sille, että maiden välille tulee kaasuputki. Naton huippukokouksessa puolestaan päätettiin, että Baltian maihin tulee kansainvälisiä joukkoja. Viroon valitaan pian uusi presidentti.

Nämä kaikki ovat asioita, joilla on vaikutusta myös Suomessa. Niiden analyyttinen käsitteleminen vaatii alueen tuntemusta.

”Lehdistössä tulee helposti väärinymmärryksiä, jos ei ymmärretä, mistä jokin retoriikka tulee ja mihin se liittyy. Asiat eivät pysy mittakaavassa ja kontekstissa”, Näkki sanoo. l

Anna-Sofia Nieminen



6 2019
Arkisto
Ylessä työskentelevät Seurin veljekset löysivät toisensa aikuisuuden kynnyksellä. Ville (oik.) vei Ollin alaikäisenä Helsingin baareihin.” kuva: Jaakko Martikainen

Miltä tuntuu, kun haastateltavat kuvittelevat jatkuvasti puhuvansa veljelle?

Tai kun joutuu kilpailemaan perheenjäsenen kanssa saman alan työpaikoista? Toimittajina työskentelevät sisarusparit avasivat perhe- ja työsuhteitaan.

Jos työnantaja ei ole uskollinen, ei työntekijänkään tarvitse olla

”Työntekijän ei ole järkevää sitoutua tai joustaa enempää kuin työpaikka on valmis sitoutumaan ja joustamaan”, kirjoittaa Journalistin päätoimittaja Maria Pettersson.

Ylelle vinoilu loppuu sinun vahtivuorollasi, Johanna Lahti?

Johanna Lahti aloittaa marraskuussa Ilta-Sanomien uutena vastaavana päätoimittajana. ”Kiroiluni on asettunut sellaiselle tasolle, että minut voi päästää huoletta myös kalustettuihin huoneisiin.”

Lukijat maksavat luottamuksesta, epäpuhtaasta journalismista ja fermentointikursseista

Journalismia on aina rahoitettu muullakin kuin hardcore-uutisilla. Journalistien on vain vaikea myöntää sitä, kirjoittavat Annukka Oksanen ja Elina Yrjölä.

Näin syntyvät media-alan työehtosopimukset

Paljonko saat palkkaa, kuinka pitkä lomasi on ja joudutko tekemään kiky-tunteja? Muun muassa nämä kysymykset ratkaistaan syksyn ja talven tes-neuvotteluissa. Näin neuvotteluvalmistelut etenevät.

Maryan Abdulkarim on muun muassa kolumnisti, käsikirjoittaja, kirjailija ja taiteilija. ”Tätä urapolkua en osannut suunnitella, vaan asiat ovat seuranneet toisiaan. Kun joku pyytää mukaan johonkin, mietin aina, olenko riittävän hyvä tähän. Mutta kun epäilyistään huolimatta lähtee mukaan, huomaa, että okei – minusta on myös tähän.”

Miksi vähemmistön asiat näyttäytyvät enemmistön kiusana, kysyy Maryan Abdulkarim

”Sysäys ajatusteni sanallistamiseen oli Helsingin Sanomien juttu, jossa lukija kysyi, miksi suihku ja vessanpönttö sijoitetaan kylpyhuoneessa vierekkäin niin, että sukat kastuvat, ja arkkitehti vastasi, että esteettömyysmääräysten takia.”

Pari klikkausta voittaa pään raapimisen

”Arvailu ja kritiikitön googlailu ovat journalismissa edelleen turhan yleisiä menetelmiä varsinkin kiireessä. Ilahduttavan moni toimittaja on kuitenkin vähitellen löytänyt luotettavat verkkopalvelut”, kirjoittaa Ville Eloranta.

Emojier som journalistik

”Uppdateringen är mångas första kontakt med den journalistik som följer och att fånga läsarens uppmärksamhet är i det här fallet att färga den”, skriver Dan Lolax.

Huolellinen töistä sopiminen helpottaa asiakkaan ja freelancerin elämää

Vaikka ulkoistettaessa työstä halutaan eroon, työn suunnittelu ei saisi päättyä ostajan päässä siihen, kun päätös ulkoistamisesta tehdään, kirjoittaa Hanna Kokkonen.

Raskaus ei ole syy olla jatkamatta määräaikaisuutta

”Raskauden tai äitiyden takia voi tulla helposti syrjityksi huomaamattaan. Aina työnantajakaan ei ymmärrä tekevänsä väärin”, kirjoittaa Journalistiliiton lakimies Rami Lindström.

Tommy Pohjola on kokenut penkoja

Tommy Pohjola aloittaa Journalistin määräaikaisena toimittajana 2. syyskuuta.

Alaston paparazzi nappasi uutiskuvan

”Vielä vettä tippuen kaivoin kameran laukusta, vaihdoin zoomin ja otin matalan tähtäysasennon kylmälle ikkunalaudalle”, kirjoittaa Jukka Järvelä.

Intohimoinen tekniikkatoimittaja

Kuolleita: Toimittaja Tero Lehto 25. 5. 1978 Espoo – 3. 7. 2019 Helsinki

Kotiseutu- ja paikallislehtimies

Kuolleita: paikallislehtimies Kurt Ratia 28. 9. 1943 Lahti – 11. 3. 2019 Hyvinkää

Intohimona radio

Kuolleita: toimittaja Heikki Peltonen 27. 6. 1947 Uusikaupunki – 3. 7. 2019 Merikarvia

Toimittajasta jäi muisto itärajalle

Kuolleita: toimittaja Urho Kinnunen 28. 6. 1930 Ilomantsi – 18. 6. 2019 Ilomantsi

« Takaisin
logo Suomen Journalistiliiton
ammattilehti
94. vuosikerta