Konflikti hetkautti. Neuvostoaikainen pronssipatsas siirrettiin 2007 mellakoiden saattelemana kirjaston edestä hautausmaalle. Mellakat horjuttivat Kunnaksen turvallisuudentunnetta.

Viron ääni Suomessa

Kaja Kunnas, 48

Työskentelee Tallinnassa Helsingin Sanomien avustajana ja kirjoittaa silloin tällöin myös muihin lehtiin Suomessa.

Asunut Tallinnassa vuodesta 2002. Naimisissa virolaisen miehen kanssa, ja heillä on kolme lasta.

Asui lapsuutensa Hyvinkäällä, opiskeli sosiologiaa Helsingin yliopistossa ja työskenteli muun muassa Helsingin Sanomien Kuukausiliitteessä ja ulkomaantoimituksessa ennen muuttoaan Tallinnaan.

Kesäkuussa ilmestyi Kunnaksen ja Ylen Baltian kirjeenvaihtajan Marjo Näkin kirja Suomenlahden suhdekirja – Uudet vaaran vuodet.

JOURNALISTI
1.9.2016

Anna-Sofia Nieminen, Tallinna, teksti
Birgit Püve, kuvat

Toimittaja Kaja Kunnas on avustanut Helsingin Sanomia Tallinnassa vuodesta 2002. Vuosiin mahtuu väkivaltaisuuksiin johtanut patsaskiista ja Kalamajan muutos katulasten kodista hipsterialueeksi.

Helsingin Sanomien Tallinnan avustajan Kaja Kunnaksen työaamut alkavat usein samalla tavalla: Hän kävelee Express Gruppin lehtien toimitukseen, josta vuokraa työpöytää. Ensimmäinen pysähdyspaikka on kahvihuoneessa päivän lehtien ja kollegoiden parissa. Siellä saattaa vierähtää helposti tuntikin.

Useimmiten keskustelukumppanina on Eesti Päevalehden toimittaja Kadri Ibrus. Kunnaksen mukaan Ibrus on harvinaisuus virolaisessa lehdistössä, koska hän kirjoittaa paljon sosiaalisista aiheista, kuten ihmiskaupasta ja köyhistä perheistä – ja vieläpä ihmisläheisellä tavalla, eikä pelkästään viranomaisia ja poliitikkoja haastatellen.

”Kajan kanssa on hyvä puhua asioista. Hän puhuu minulle, miten asiat Suomessa ovat. Se antaa hyvää perspektiiviä”, Ibrus kertoo.

Aiemmin Kunnas kirjoitti itsekin paljon sosiaalisista aiheista. Se ei miellyttänyt kaikkia. Kerran eräs kaveri soitti Kunnakselle ja kysyi, oliko tämä kuunnellut radiota. Ministeri oli sanonut radiossa, että Helsingin Sanomat on vihamielinen ja että syynä on heidän avustajansa, siis Kunnas.

Tällaisen epäsuoran painostuksen alla hänestä tuntuu erityisen tärkeältä, että työpöytä on virolaisten kollegoiden keskellä, lähellä tukea.

”Kaikki vaan sanoivat, että tervetuloa joukkoon. Toiset toimittajat ovat kokeneet samanlaista, kun heidän jutuistaan välittyvä Viro-kuva ei ole miellyttänyt tiettyjä viranomaisia tai poliitikkoja.”

Kunnaksen mielestä virolainen lehdistö ei ole yhtä poliittisesti korrekti kuin suomalainen. Lehdissä ruoditaan paljon kotimaan politiikkaa, ja toimittajien oma maailmankuva näkyy vahvasti: on maahanmuuttovastaisia toimittajia ja sitten on suvaitsevampia toimittajia, myös yhden lehden sisällä.

Virolaisista kollegoista on tullut Kunnakselle entistäkin tärkeämpiä, kun Tallinnan suomalaisten toimittajien verkosto on vuosien saatossa harventunut. Esimerkiksi STT ja MTV ovat lopettaneet Tallinnan kirjeenvaihtajien pestit.

 

Kansalliskirjaston viereisellä aukiolla on arkiaamuna rauhallista. Siistit kukkaistutukset reunustavat kävelytietä, jossa ei näy yhtään ihmistä.

Toista oli huhtikuussa 2007. Silloin kukkien tilalla oli neuvostoaikainen Pronssisoturi-patsas, ja sen siirtoaikeet aiheuttivat mellakan.

Patsaaseen oli alkanut ilmestyä töhryjä, ja valtaan noussut reformipuolue valmisteli sen siirtämistä turvaan. Virossa asuu kuitenkin noin 300 000 venäjänkielistä, ja monelle heistä oli tärkeää, että neuvostosotilaiden muistomerkki pysyisi keskeisellä paikalla. Venäjäkin ilmoitti, ettei halua patsasta siirrettävän. Jännitteet purkautuivat lopulta levottomuuksina.

”Se oli selvä etninen konflikti ja ainakin minulle yllätys, koska jännitteet eivät näkyneet missään arjessa. Konflikti jakoi yhteiskuntaa”, Kunnas sanoo.

Hän ei ollut voinut kuvitellakaan, että tapahtumat kasvaisivat mellakaksi. Vielä alkuillasta patsaan luota raportoidessaan hän ilmoitti Helsingin Sanomiin, että vaikuttaa suhteellisen rauhalliselta. Toimituksesta vastattiin, että uutistoimisto AP:n mukaan siellä on ammuttu kumiluoteja.

”Totesin, että okei, minun täytyy vaihtaa paikkaa.”

Hän soitti virolaisille kollegoilleen, että missä nämä ovat. Poliisi oli alkanut hajottaa väkijoukkoa, joka heitteli kiviä ja yritti päästä poliisin ohi patsaan luo. Kunnas ei päässyt väkijoukon läpi tapahtumien keskipisteeseen.

Sen sijaan hän kulkeutui väkijoukon mukana kaupungin keskustaan päin. Ihmiset ympärillä hajottivat ikkunoita ja ryöstivät liikkeitä. Seuraavana yönä sama jatkui.

Pronssisotilas siirrettiin heti mellakoiden ensimmäisenä yönä turvaan. Nyt se seisoo Tallinnan sotilashautausmaalla kaikessa rauhassa. Jokunen turisti käy ihmettelemässä sitä.

Kaksi yötä kestänyt mellakka kuitenkin horjutti monen turvallisuudentunnetta, myös Kunnaksen.

”Tuli ensimmäistä kertaa olo, että Viron turvallisuus ei ole taattu. Konfliktit voivat syntyä niin pienestä.”

Kunnas lähetti lapset joksikin aikaa Suomeen mummolaan. Itsestään hän oppi sen, ettei nauti ikävistä uutistilanteista – ja toisaalta sen, että pärjää kyllä sellaisissa.

Toistaiseksi vastaavia tilanteita ei ole tullut lisää, mutta juttujen aiheet ovat kyllä muuttuneet vuosien saatossa. Esimerkiksi Krimin kriisin jälkeen hän on kirjoittanut paljon turvallisuuspolitiikasta.

Kunnas muutti Suomesta Tallinnaan 2002, eikä hänen ollut tarkoitus jäädä. Päinvastoin, hän ajatteli etukäteen, että hyvä jos vuoden selviää. Tausta kyllä oli työhön varsin sopiva. Kunnaksen isoisä oli virolainen kielitieteilijä, ja isä puhui kotona viroa. Kunnaksesta tuli kaksikielinen. Jo lapsena hän vieraili usein Virossa.

Mielessä kummitteli kuitenkin vuosi 1990, jolloin Kunnas oli vaihto-opiskelijana Tartossa. Se oli helsinkiläiselle sosiologian opiskelijalle shokki. Neuvostoliiton hävittäjät lentelivät kaupungin yllä, 1930-luku oli muodissa, ja moni naisopiskelija haaveili kotirouvan urasta. Tuntui tunkkaiselta.

Reilu kymmenen vuotta myöhemmin Tallinnassa oli erilaista. Hän huomasi viihtyvänsä, rakastui ja jäi.

 

Kesäkuussa 2001 Kunnas asui vielä Helsingissä, mutta teki Helsingin Sanomiin juttua Tallinnan katulapsista. Sitä varten hän vieraili Kalamajan kaupunginosassa autiotalossa, jossa haisi liima ja majoittui lukuisia levottomia lapsia.

Nyt talon paikalla on vain tyhjä tontti. Kunnas kuuli pian jutun ilmestymisen jälkeen, että talo purettiin. Se oli yksi keino yrittää saada katulapset turvakoteihin.

”Minun mielestäni on yksi Viron isoimpia saavutuksia, että maassa ei ole nykyään katulapsia.”

Sinä aikana, jonka Kunnas on asunut Tallinnassa, Kalamaja on muuttunut hipstereiden suosimaksi alueeksi. Nuoret virolaisperheet kunnostavat värikkäitä puutaloja idyllisiksi kodeikseen, ja suomalaiset rakastavat alueen trendikkäitä kahviloita.

Se kuvastaa hurjaa muutosta ja vaurauden kasvua, jonka Viro on käynyt läpi. Kunnas ei osannut ennakoida sitä.

”Minä en ostanut Kalamajasta asuntoa, koska halusin, etteivät lapseni joudu kohtaamaan katulapsia koulumatkalla.”

Toki Virossa on edelleen omat ongelmansa. Esimerkiksi eläkkeet ovat pieniä, ja moni joutuu tekemään kahta työtä, jotta pärjää. Suomeen verrattuna Viro on edelleen köyhä maa.

Välillä Kunnasta ärsyttää, että Suomen lehdistö maalaa Virosta ja Baltiasta kuvaa pelkästään menestystarinana. Lehtijutuissa Tallinna näyttäytyy startup-yritysten kehtona, digitaalisena edelläkävijänä ja matkailijoiden trendikohteena.

Sen sijaan arkisista ongelmista puhutaan vähän. Viroa ja Baltiaa ei myöskään usein mainita, kun puhutaan Eurooppaa koskevista trendeistä, kuten äärioikeiston noususta.

”Minusta olisi hirveän hauskaa, että minulla olisi täällä enemmän suomalaisia kilpailijoita. Silloin juttuja olisi erilaisista ilmiöistä, ja useampi toimittaja pitäisi muutenkin tätä aluetta kartalla.”

Kaja Kunnas, 48

Työskentelee Tallinnassa Helsingin Sanomien avustajana ja kirjoittaa silloin tällöin myös muihin lehtiin Suomessa.

Asunut Tallinnassa vuodesta 2002. Naimisissa virolaisen miehen kanssa, ja heillä on kolme lasta.

Asui lapsuutensa Hyvinkäällä, opiskeli sosiologiaa Helsingin yliopistossa ja työskenteli muun muassa Helsingin Sanomien Kuukausiliitteessä ja ulkomaantoimituksessa ennen muuttoaan Tallinnaan.

Kesäkuussa ilmestyi Kunnaksen ja Ylen Baltian kirjeenvaihtajan Marjo Näkin kirja Suomenlahden suhdekirja – Uudet vaaran vuodet.

Baltian tuntijat perehtyvät kirjassaan turvallisuuspolitiikkaan

Kun Venäjä valtasi Krimin helmikuussa 2014, Baltiassa työskentelevien toimittajien työkenttä muuttui totaalisesti.

”En ollut kirjoittanut kauheasti turvallisuuspolitiikasta aiemmin. Oli pakko alkaa ajatella, että mitä nyt tapahtuu”, Helsingin Sanomien Tallinnan avustaja Kaja Kunnas sanoo.

Reilua vuotta myöhemmin Marjo Näkki pyysi häntä kirjoittamaan kanssaan kirjan Suomen, Baltian ja Venäjän suhteista. Kunnas suostui epäröimättä. Näkki oli tuolloin lopettelemassa viisivuotista pestiään Suomen Tallinnan suurlähetystön lehdistö- ja kulttuurineuvoksena ja työskentelee nykyään Ylen Baltian kirjeenvaihtajana Riiassa.

Baltian tuntijat haluavat kirjassaan Suomenlahden suhdekirja – Uudet vaaran vuodet avata suomalaisille, miksi Baltian maat tekevät erilaisia turvallisuuspoliittisia päätöksiä kuin Suomi. Taustalla on monia asioita historiasta valtioiden kokoihin.

Otetaan esimerkiksi Viron Nato-jäsenyys. Taustalla on monen virolaismiehen huono omatunto siitä, ettei Viron armeija Suomen tapaan ryhtynyt sotimaan Neuvostoliittoa vastaan vuonna 1940. Nyt 2000-luvulla Viro on sotinut Yhdysvaltain rinnalla, Naton riveissä, Irakissa ja Afganistanissa. Koska Viro auttaa liittolaisiaan, se olettaa saavansa itse apua hädän tullen.

Suomen on vaikea käsittää tätä, koska se on ulkopolitiikassaan painottanut hyviä suhteita Venäjään eikä Yhdysvaltoihin.

”Suomessa ikään kuin syyllistetään Baltian maita siitä, että ne ottavat Naton tänne. Valtioilla on kuitenkin oikeus ottaa politiikka omiin käsiinsä”, Näkki sanoo.

Näkin ja Kunnaksen mukaan ymmärtämättömyys ja erot ulkopolitiikassa ovat johtaneet turhanpäiväiseen nälvimiseen. He avaavat kirjassaan esimerkiksi entisen ulkoministerin Erkki Tuomiojan ja presidentti Toomas Hendrik Ilveksen välistä nokittelua.

Näkin ja Kunnaksen mielestä nokittelun sijaan pitäisi yrittää ymmärtää – etenkin, kun vieressä on yhteinen haastaja Venäjä. Suomi voisi isompana näyttää mallia.

”On hyvä tiedostaa, että vaikka Suomi on maailman mittakaavassa pieni valtio, se on iso valtio Suomenlahdella”, Näkki sanoo.

Samaan aikaan, kun korkean tason suhteet hiertävät, arkiset yhteydet Suomen ja Viron välillä pelaavat. Virolaisia muuttaa Suomeen, ja liikenne kulkee enenevissä määrin myös toisin päin. Tallinnassa on koko ajan pikkukaupungillinen suomalaisia matkailijoita.

Ja kun tilanne käy tarpeeksi vakavaksi, myös virallinen Suomi ja Viro vetävät yhtä köyttä. Näin kävi esimerkiksi, kun Venäjä sieppasi suojelupoliisina työskentelevän virolaisen Eston Kohverin syyskuussa 2014. Tuomioja tuomitsi nopeasti Venäjän toiminnan.

”Ei ollut epäilystäkään, etteikö Suomi asettuisi tuollaisessa konfliktitilanteessa Viron puolelle”, Kunnas sanoo.

Suomenlahden suhdekirja ilmestyi viime kesäkuussa. Sen jälkeen tilanne Suomenlahdella on ehtinyt jälleen elää: Suomen ja Viron välejä vuosia hiertänyt kaasuasia eteni, kun saatiin varmuus sille, että maiden välille tulee kaasuputki. Naton huippukokouksessa puolestaan päätettiin, että Baltian maihin tulee kansainvälisiä joukkoja. Viroon valitaan pian uusi presidentti.

Nämä kaikki ovat asioita, joilla on vaikutusta myös Suomessa. Niiden analyyttinen käsitteleminen vaatii alueen tuntemusta.

”Lehdistössä tulee helposti väärinymmärryksiä, jos ei ymmärretä, mistä jokin retoriikka tulee ja mihin se liittyy. Asiat eivät pysy mittakaavassa ja kontekstissa”, Näkki sanoo. l

Anna-Sofia Nieminen



5 2019
Arkisto

Toimittaja Aarno Malin tutki ihmismielen sairaimpia puolia ja sairastui itse

Journalistit joutuvat kohtaamaan mieltä järkyttävää materiaalia, mutta sen käsittelyyn on tarjolla vain vähän keinoja. Aarno Malin löysi Tor-verkosta sivuston täynnä lasten kiduttamista. Hän kirjoitti aiheesta jutun ja päätyi traumaterapiaan.

"Musiikkijournalismista on tehty musiikkibisneksen vihollinen"

Nykytilanteesta on syyttäminen erityisesti isoja artisteja ja heidän levy-yhtiöitään, kirjoittaa toimittaja Mervi Vuorela

Ylensyömät

Yle käyttää ohjelmahankinnoissaan paljon rahaa ja valtaa. Freejournalisteille, ohjaajille ja muille sisällöntuottajille yhtiö näyttäytyy joskus kyykyttävänä jättiläisenä. 24 tekijää kertoi Journalistille kokemuksistaan Ylen hankintakoneiston rattaissa.

Hallitusohjelma herättää toivoa – nousemmeko vihdoin pohjoismaiselle tasolle?

Media poikkeaa suurimmasta osasta muuta liiketoimintaa, ja median tukeminen oikeilla tavoilla on demokratian tukemista, kirjoittaa Journalistin päätoimittaja Maria Pettersson.

Suosittelet kaikille päätoimittajille politiikkaan lähtemistä, Jouni Kemppainen

Maaseudun Tulevaisuuden päätoimittaja Jouni Kemppainen lähti eurovaaliehdokkaaksi, koska Juha Sipilä pyysi.

Näin käsikirjoituksesta syntyy esikoiskirja

Keväällä 2017 kustannustoimittaja Petra Maisonen avasi Tammen sähköpostista Satu Vasantolan käsikirjoituksen. Kirja valmistui vuodessa, mutta työ sen parissa jatkuu yhä.

Politiikan toimittajien työ muistuttaa scifiä, fantasiaa ja kauhua

Vaalien kaltaisissa julkisissa spektaakkeleissa ihmisten on varsin helppoa tarkistaa itse, mitä tapahtui. Ei siihen väliin tarvita toimittajaa. Sen sijaan asiantuntevaa toimittaja tarvitaan kuvailemaan, mitä muuta olisi voinut tapahtua, kirjoittaa Janne Zareff.

Yritys ja erehdys

On arkipäivää, että oikeinkirjoitusohjeiden vastaiset yritysnimet lipuvat lehteen sellaisenaan kenenkään puuttumatta, vaikka aihetta olisi, kirjoittaa Ville Eloranta.

Vaikka Spleenish-kirjan tekeminen oli voimauttavaa, Ulla Donner pelkäsi, että tulos olisi muiden mielestä itsekeskeinen ja tylsä. ”Siksi olen ollut tosi iloinen, kun lukijat ovat kertoneet tunnistaneensa siitä itseään. Kun huomaa muidenkin pohtivan samoja ongelmia, ne eivät enää tunnu niin hallitsemattomilta.”

Freelancekuvittaja Ulla Donner teki ahdistavista tunteistaan sarjakuvakirjan

Omia kokemuksiaan saa käsitellä juuri niin hilpeästi tai epäkunnioittavasti kuin haluaa. Toisten kokemusten kanssa olisi vaikeampaa, Ulla Donner sanoo.

När FNB lades ner lyfte Ny Tids chefredaktör Janne Wass upp frågan om hur statsstödet för tidningar på minoritetsspråk ska fördelas. ”Jag ansåg då och anser fortfarande att stödet inte ska gå oavkortat till SPT eftersom det är att kanalisera pengarna till KSF Media och HSS Media.”

Statsstöd öppnade dörrar för finlandssvenska medier

I fjol gick hela statsstödet för tidningar på minoritetsspråk för första gången till enbart svenskspråkiga aktörer. För Ny Tid och Nyhetsbyrån SPT är externa stöd ”avgörande”.

Käyttääkö ostaja sinua pankkina? Freelancerin kannattaa olla tarkkana maksuajoista

Laki rajaa maksuajan pituuden yritysten välisessä kaupassa 30 päivään, mutta tästä voidaan poiketa sopimalla. Mediayritykset käyttävät mahdollisuutta kernaasti, kirjoittaa Journalistiliiton freelance-asioista vastaava lakimies Hannu Hallamaa.

I kläm mellan lördagskorven och avokadon

Att skriva om klimatfrågan är bland det känsligaste man kan ta sig för. Det påminner närmast om flyktingfrågan 2016, skriver Journalistens nya kolumnist Mikaela Löv-Alden.

Kun toimittaja kysyy, hänelle vastataan

”Kaupunginjohtajalle kenties syyte sairaalajupakassa. Kukaan ei halua kommentoida” -juttu tuskin olisi nähnyt päivänvaloa Keskisuomalaisessa. Oli siis aika vaihtaa haastattelutaktiikkaa, Heikki Kuutti kirjoittaa.

Etujärjestön sielu

Kuolleita: Asiamies Arja Hellman 6. 2. 1946 Heinola  – 13. 5. 2019 Helsinki

Luonnonvoima

Kuolleita: Toimittaja Anna-Kaisa Hermunen 17. 2. 1948 Laukaa – 3. 5. 2019 Laukaa

Kannustava kulttuuritoimittaja

Kuolleita: toimittaja Oiti Kotamo 5. 8. 1925 Virrat – 10. 2. 2019 Savonlinna

Suurisydäminen toimittaja

Kuolleita: Toimittaja Irene Sillanpää 26. 6. 1958  Helsinki – 12. 1. 2019 Helsinki

« Takaisin
logo Suomen Journalistiliiton
ammattilehti
94. vuosikerta