Pääkirjoitus

Vapaan sanan juhlavuosi

Pääkirjoitus.

Sananvapaus on suomalaisille itsestäänselvyys, jota ei arjessa tarvitse paljon miettiä. Meillä on perustuslakiin kirjattu oikeus ilmaista, julkistaa ja vastaanottaa tietoa kenenkään ennakolta estämättä. Viranomaisten hallussa olevat asiakirjat ja tallenteet ovat meille julkisia, ellei niiden julkisuutta ole perustellusti rajoitettu.

Sananvapauden keskeiset ulottuvuudet on kirjattu myös Euroopan ihmisoikeussopimukseen, jonka Suomi on allekirjoittanut. Yhdistymis- ja kokoontumisvapauden kanssa sananvapaus on keskeinen osa demokratiaa. Ne ovat tärkeitä perusoikeuksia.

Sananvapautta on siis syytä juhlia aina, kun siihen on aihetta. Ja nyt on. Tänä vuonna tulee kuluneeksi 250 vuotta maailman ensimmäisen sananvapauslain voimaantulosta. Suomalainen valtiopäivämies, kirkkoherra Anders Chydenius oli Ruotsin (tuolloin myös Suomen) painovapausasetuksen aloitteentekijä.

Syy juhlaan on sekin, että Suomi lukeutuu sananvapauden mallimaihin koko maailman mitassa. Sananvapautta mittaavien järjestöjen laatimissa maiden paremmuusjärjestyslistauksissa Suomi on keikkunut kärkijoukossa pitkään.

Suomessa Chydeniuksen perintöä on vaalittu hyvin ja jalostettu taiten, mutta aihetta itsetyytyväisyyteen ei meilläkään ole. Toimittajat ilman rajoja -järjestö on huolissaan journalistien irtisanomisista ja median keskittymisestä – kansalaisten valinnanvapauden kapenemisesta ja tiedonvälityksen yksipuolistumisesta.

Erityinen syy huoleen on myös pyrkimyksissä kaventaa kansalaisten tiedonsaantia, mistä kuvaava esimerkki on viime syksynä käyty kädenvääntö hallintarekisteristä. Avoimuus, läpinäkyvyys ja asiakirjajulkisuus ovat edelleen journalismin kannalta keskeistä sananvapauden ydintä. Ongelmallisia ovat myös aikeet kaventaa lähdesuojaa, yksityisyyden suojaa ja viestintäsalaisuutta, jotka ovat olleet esillä muun muassa niin sanotun urkintalain valmistelussa.

Sananvapauden juhlavuonna on perusteltua myös suhteuttaa asioita. Valtaosassa maailmaa tilanne on aivan toinen kuin meillä: amerikkalaisen Freedom Housen mukaan vain 14 prosenttia maailman väestöstä elää vapaan median maissa, eikä kehitys suinkaan ole kulkenut viime vuosina myönteiseen suuntaan.

Ja uhat vain kasvavat: monessa maassa valtion ote mediasta tiukkenee, terrorismi koettelee myös sananvapautta, samoin informaatiosota ja vihapuhe. Suomessakin.