Kuoleman jälkeinen elämä

Keskellä viime kesää Microsoft ilmoitti, että se vähentää toimintaansa Suomessa ja lopettaa Salossa sijaitsevan tuotekehitysyksikön. Salossa oli työpaikkoja yli tuhat. Viimeksi olimme nauttineet valtakunnallisesta julkisuudesta kolme vuotta aikaisemmin, kun Nokia lopetti matkapuhelimien teon. Silloin kuuluisa kännykkäkaupunki sai kuoliniskun. Viime kesänä tapettiin vielä vähän lisää.

Mobiiliviestimiä ja optiomiljonäärejä tuottanut Nokia toi työtä ja rahaa. Kasvu alkoi 1990-luvulla ja hiipui seuraavalla vuosikymmenellä. Hurjina vuosina Salossa ajateltiin, että Varsinais-Suomessa on kaksi maakunnallista napaa: Turku ja Salo. Menestys näkyi myös meillä Salon Seudun Sanomissa. Toimitusta kasvatettiin, levikkialuetta laajennettiin läntiselle Uudellemaalle ja tehtiin televisiouutisia. Sittemmin väkeä on vähennetty, ja lehti on muuttunut paikallisemmaksi.

55 000 asukkaan Salo on ollut äkillisen rakennemuutoksen tukialuetta vuodesta 2009. Työttömyys on pysynyt korkeana, väkiluku laskee sadoilla ihmisillä vuodessa ja kaupungin talous on huonossa jamassa. Käynnissä on monenlaisia hankkeita yritysten ja työpaikkojen saamiseksi. Kymmeniäkin vuosia yhtä isäntää palvelleet työntekijät on istutettu koulunpenkille. Uusia työtilaisuuksia syntyy, mutta kukaan ei odota, että niitä tulee tuhansittain. Lujauskoisimmat kantavat rintapielessä ”Salo strikes back” -pinssejä.

Microsoft-uutisen jälkeisenä torstaina lounastin Salon torilla. Näin, kuinka kaupunkiin tulleet toimittaja-kuvaaja-parit etsivät vilkkaalta torilta kurjuuden merkkejä. Iltauutiset ja seuraavan päivän lehdet kertoivat erilaisin sanakääntein pikkukaupunkia kohdanneesta kovasta iskusta. Juttuihin oli vaikea suhtautua ammattimaisesti; en aina tunnistanut kotiani kuvauksista. Työ ei ole vienyt minua katastrofialueelle, mutta ammattitoverien ahkerointia seuratessani ajattelin, että nyt asun sellaisella.

Loppuvuodesta tehtiin uutisia Suomen väestökehityksestä. Salo oli tietysti muuttotappiokuntien listalla, osa ”tuhansien autioituvien talojen Suomea”. Samaan aikaan kerroimme Salon Seudun Sanomissa, että kaupungin keskustaan aletaan rakentaa jälleen uutta kerrostaloa. Tosijuttuja molemmat.

Paikkakunnan päivälehti seuraa selviytymistarinaa intensiivisemmin ja monipuolisemmin kuin isot mediat. Ankarina aikoina yrittäjät ja päättäjät toivovat myönteisiä ja kannustavia uutisia. Lehteä arvostetaan tärkeänä osana yhteisöä. Siksi se ei voi kaunistella todellisuutta, mutta ei myöskään levittää lamaannusta.

Huonot uutiset ovat suuria, hyvät pieniä. Toipumisyritykset ja orastava uusi kasvu eivät synnytä otsikoita niin kuin runteleva työttömyys, painajaiset ja yt-pommit. Lehden toimitus elää samaa tuskaa ja ahdistusta ja näkee samat valonpilkahdukset kuin lukijat. Kuva tilanteesta on laajempi kuin ”turistin”, eikä sekään kuva ole täydellinen.

Viime vuosikymmenellä kymenlaaksolainen kollega kertoi, kuinka paperitehtaiden lakkauttaminen on muuttanut toimittamista. Grillikioskin avaaminen muuttuu merkittäväksi yritysuutiseksi. Silloin hieman hymyilytti, enää ei.