Free-neuvottelukunnan puheenjohtajan Kirsi Mattilan mukaan selvityksen taustalla on pyrkimys helpottaa freelancerina toimimista.

SJL selvittää oman mediayrityksen perustamista

JOURNALISTI
13.8.2015

Manu Marttinen, teksti
Heli Saarela, kuva

SJL selvittää mediayrityksen perustamista freelancereiden aseman parantamiseksi.

Journalistiliiton Free-neuvottelukunta aloittaa hallituksen toimeksiannosta selvityksen, jolla kartoitetaan mahdollisuuksia perustaa liiton yhteyteen osuuskunta tai vastaava media-alan yritys. Yritys hoitaisi freelancereiden laskutukseen ja sosiaaliturvaan liittyvän byrokratian.

”Toimittajien keskuudessa yrittäjyys koetaan hankalaksi. Moni haluaa välttää oman yrityksen perustamisen sosiaaliturvaan liittyvien hankaluuksien takia. Tässä mallissa freelancer voisi keskittyä omaan työhönsä – ei yrityksen pyörittämiseen”, sanoo Journalistiliiton asiamies Jussi Salokangas.

Yrityksen perustamisen tarkoituksena on parantaa freelancereiden asemaa työmarkkinoilla. Se huolehtisi työnantajavelvollisuuksista, kuten työeläkevakuutuksesta ja muista sosiaaliturvamaksuista. Myös työttömyyskassaan liittyminen olisi mahdollista.

”Tarkoitus on, että freelancerit olisivat samassa asemassa kuin palkansaajat”, Salokangas sanoo.

Yritys toimisi freelancereiden työnantajana. Yritys markkinoisi ja myisi työntekijöidensä osaamista ja palveluita. Asiakkaat pitäisi edelleen löytää ja työt hinnoitella itse.

 

Free-neuvottelukunnan puheenjohtaja Kirsi Mattila arvioi, että SJL:n ”mediayritykselle” on kysyntää ja tarvetta.

”Monelle freelle olisi suuri helpotus, jos ei itse tarvitsisi huolehtia yrittäjävelvollisuuksista. Myös palkansajan statuksen saaminen takaisi paremman sosiaaliturvan”, Mattila sanoo.

Yritykseen voisi liittyä kuka tahansa media-alalla työskentelevä. Mattila uskoo, että yritys helpottaisi erityisesti opiskelijoita ja muita alalle tulevia.

”Nuoret säästyisivät firman tai toiminimen perustamiselta ja saisivat turvallisemman startin. Ja lisäksi he saisivat kollegoita. Tässä on todella paljon positiivista”, Mattila sanoo.

Yhtiömuotoa, verotusasioita ja muita käytännön asioita selvitetään parhaillaan. Alkuinvestointien jälkeen yrityksen ei pitäisituoda lisäkuluja liitolle, vaan palvelun käyttäjät rahoittaisivat toiminnasta aiheutuvat kulut.

Liitto järjestää syksyn aikana freelancereille, opiskelijoille ja liitosta eronneille suunnatun kyselyn, jossa kysytään kiinnostusta asiaan. Neuvottelukunta toimittaa selvityksen SJL:n hallitukselle syksyn kuluessa.

Selvitystyö on osa SJL:n laajempaa kehitysvaihetta, jonka aikana liitto kartoittaa mitä palveluja se jäsenilleen tarjoaa ja mitkä palvelut jäsenet kokevat tarpeellisiksi.

Kuva: Free-neuvottelukunnan puheenjohtajan Kirsi Mattilan mukaan selvityksen taustalla on pyrkimys helpottaa freelancerina toimimista.



4 2019
Arkisto

Rahahautomo

Valokuvausjärjestö Finnfoto kylpee rahassa, jota se ei ole saanut jaettua kuvaajille.

"Politiikan toimittajat puhuvat liian vähän politiikan sisällöistä"

Vuoden journalistin Vappu Kaarenojan mielestä osa politiikan journalismista tuo mieleen urheilusivut.

Jos sössii lehdistönvapauden, voi heittää hyvästit demokratialle

Kansalaisen kannalta on yhdentekevää, lopettaako journalisti työskentelyn ennakkosensuurin vai netissä käydyn vihakampanjan seurauksena, kirjoittaa Journalistin päätoimittaja Maria Pettersson.

Maailma muuttuu vihamielisemmäksi toimittajia kohtaan

Suomi nousi tänä vuonna sananvapaustilaston kakkoseksi, mutta entistä harvemmassa massa tilanne on hyvä tai tyydyttävä. Kymmenen viime vuoden aikana työnsä vuoksi on kuollut yli 700 journalistia.

Freelanceriksi jääminen on heittäytymistä epävarmuuteen, jossa nirsous johtaa konkurssiin

Ennen halusin tehdä ensisijassa yhteiskunnallisesti merkittävää ja lukijaa koskettavaa journalismia. Sittemmin on valjennut yrittäjän arjen totuus, kirjoittaa Lauri Rotko.

Antaisit itse paremmat erätaukohaastattelut, Susanna Luikku

Avun toimittaja Susanna Luikku tähtäsi jääkiekkoilijaksi, mutta päätyi urheilutoimittajaksi. Hän suhtautuu kriittisesti otteluiden erätaukohaastatteluihin.

Haaga-Helian journalismiopiskelijat tarkistivat kansainvälisessä projektissa kuusi EU-väitettä. ”Työssä huomasi, miten paljon asiaa muutamaan lauseeseen saattaa sisältyä”, sanoo Emmi Syrjäniemi (oik.), joka oli mukana tarkistamassa Ville Niinistön (vihr.) twiittiä. Vierellä tarkistustyötä ohjannut lehtori Kaarina Järventaus.

Journalismin opiskelijat tarkistivat EU-väitteitä: enemmistö ”sinne päin”

EU-vaaleihin liittyvä projekti muistuttaa toimittajia tarkistamaan siteerausten faktat ja miettimään otsikoista syntyviä vaikutelmia.

Kom till Afrika, här finns plats!

När det gäller den finska marknaden för Afrikanyheter behöver jag sällan konkurrera med någon, skriver Journalistens nya kolumnist Liselott Lindström, Afrikastringer för Yle.

Ei mitään muttia – vai sittenkin pari?

Verbittömiä lauseita, mutta-sanalla alkavia virkkeitä, ja-sanan pois jättäviä listauksia. Kaikkia näkyy journalistisissa teksteissä jatkuvasti. Mutta saako näin tehdä, pohtii Ville Eloranta.

Pk-media, invandringskritik och andra ord

Vad finns inbyggt i begrepp som politisk korrekt (pk), islamisering, patriot eller i en valseger som liknas vid en tsunami, frågar Jeanette Björkqvist.

Hyvä juttu, ei kauppoja

Tuomo Pirttimaan juttukeikka Norjan vuonolle sujui kuin unelma, kunnes tuli aika kartoittaa aiheen virallista puolta.

Toimittaja aikoo erota päätoimittajan vaaliehdokkuuden takia

Sanomalehti Pohjalaisen päätoimittajan ehdokkuus eduskuntavaaleissa hiertää toimituksen ja johdon välejä.

Nuoret haluavat reunoilta kovettunutta juustosämpylää siinä missä muutkin

Nuorten hupenevaa kiinnostusta ammattiyhdistysliikkeeseen selitetään usein joko sen imago-ongelmalla tai nuorten ideologisilla valinnoilla. Syy on kuitenkin muualla, kirjoittaa liiton opiskelijalähettiläs Martta Kallionpää.

Tervetuloa takaisin

Journalistiliitossa kokeillaan, millaisia tuloksia eronneiden jäsenten takaisin houkutteleminen tuottaa, liiton tiedottaja Manu Haapalainen kirjoittaa.

« Takaisin
logo Suomen Journalistiliiton
ammattilehti
94. vuosikerta