Hikisiä pohjoisen poikia

JOURNALISTI
21.5.2015

Mikael Vehkaoja, teksti

Kestääks vielä kauan, kysyi komeroon piilotettu joulupukki Seuralta.

Harva osasi ennustaa, että Lordi voittaa Euroviisut. Seuran silloinen toimituspäällikkö Saija Hakoniemi haistoi hyvän jutun ja lähetti minut ja valokuvaaja Marjo Tynkkysen Kreikan kisoihin 2006.

Kisapaikalla elettiin hetkessä. Yhtenä päivänä ajoimme Olympoksen Zeuksen temppelille ottamaan Lordista kuvia. Vahtimestari kiiruhti väliin. Hän piti hirviöitä pyhäinhäväistyksenä ja heitti koko porukan ulos. Kuvat jäivät ottamatta, mutta uutinen saatiin. Kulttuuriskandaali nousi iltapäivälehtien lööppeihin.

Muutama päivä myöhemmin koko Suomi sekosi viisuvoitosta. Ennen varsinaista kansanjuhlaa oli mediasirkus Katajanokalla Scandic Marinassa. Kaikki olivat siellä. Jopa pääministeri Matti Vanhanen saapui opettelemaan Lordin heavy-tervehdyksen.

Mekin olimme paikalla. Seurassa oli päätetty tehdä voiton kunniaksi erillinen Lordi-lehti, ja tekeillä oli jymyskuuppi. Me olimme lennättäneet salaa paikalle toisen Rovaniemen suurmiehen. Minulle oli luvattu Lordin ja joulupukin yhteishaastattelu.

Pelkäsimme, että muut ryöstävät pukin meiltä. ”Tavara” piti piilottaa. Joulupukki könysi partoineen ja nuttuineen kongressikeskuksen siivouskomeroon.

Sovittu haastatteluaika tuli ja meni. Lordia ei kuulunut.

”Kestääks vielä kauan? Täällä on aika kuuma”, kuului möreä ääni komerosta.

Viisuvoittaja saapui lopulta salatreffeille tunnin myöhässä. Kaksi hikistä pohjoisen poikaa kohtasivat.

Haastattelun jälkeen me ryntäsimme Tynkkysen kanssa taksilla toimitukseen, missä taittaja jo odotti juttua.

Pukin vuotama skuuppi päätyi lehden kanteen: ”Lordi oli lapsena joulupukin tonttu!”


Kirjoittaja on Suomen Kuvalehdessä työkierrossa oleva Seuran toimittaja.



6 2020
Arkisto

Ylen heikentäminen ei ratkaise kaupallisen median ongelmia

Kaupallista mediaa ei tueta toiveilla euroista vaan ihan oikeilla euroilla, kirjoittaa Journalistin päätoimittaja Maria Pettersson.

Kun kyse on elämästä ja kuolemasta, päättäjille ei voi antaa työrauhaa

”Kotona pelkäävälle ihmiselle toimittajasta tulee kirjaimellisesti elintärkeä. Tappavan pandemian aikana kysymykset ovat perimmäisiä”, kirjoittaa Susanna Kuparinen.

Suunnittelet kolumnin kirjoittamista, Tomi Einonen

MTV Uutisten vastaava päätoimittaja keskustelee alaistensa kanssa, kun haluaa saada yhteiskunnalliset näkemyksensä esille.

Verkosta tuli suomalaisten tärkein uutislähde

Sanomalehtien verkkosivut ohittivat televisiolähetykset suomalaisten ykkösuutislähteenä. Verkkouutiset luetaan aiempaa useammin älypuhelimella, kertoo kansainvälinen tutkimus.

Oletko käynyt Terveydenvoinnin laitoksella?

”Yhdysrakenteet vaikuttavat joskus leviävän paikkoihin, joissa alkaa tuntua, ettei kirjoittaja enää lainkaan tiedä sääntöjen perusteita”, kirjoittaa Ville Eloranta.

Vad väljer just du bort från historien?

”Låt den där ena reportern göra en lite större grej på sin idé, trots att det inte direkt har att göra med pandemin. Historien tackar”, skriver Liselott Lindström.

Black isolla B:llä

”Keskustelu epätasa-arvosta ja rasismista on kuumentunut monissa amerikkalaistoimituksissa”, kirjoittaa Juha Rekola.

Syksyllä voi taas keskittyä työnhaun sijaan opiskeluun

Journalistiliiton suositus kesätyöntekijöiden rekrytoinnin aikataulusta on saamassa jatkoa, kirjoittaa Laura Forsén.

Uutismies ja kupletisti

Kuolleita: Toimittaja Janne Linnovaara 15. 6. 1970 Jämsänkoski – 28. 5. 2020 Helsinki

Porilainen monilla mausteilla

Kuolleita: Toimittaja Juha-Pekka Lammi 28. 8. 1953 Pori – 13. 4. 2020 Tampere

Asiantunteva toimittaja tallensi piano- ja urkumusiikkia

Kuolleita: Musiikkitoimittaja Leena Santalahti 21. 2. 1943 Heinola – 23. 5. 2020 Espoo

Energinen kirjallisuuden kääntäjä

Kuolleita: Suomentaja Tarja Roinila 27. 1. 1964 Jyväskylä – 19. 5. 2020 Helsinki

« Takaisin
logo Suomen Journalistiliiton
ammattilehti
94. vuosikerta