Muistele opiskeluaikojasi!

JOURNALISTI
9.4.2015

Manu Marttinen

Toimittajakoulutus Suomessa täyttää tänä vuonna 90 vuotta. Sen kunniaksi Tampereen yliopisto kerää muisteluita entisiltä opiskelijoilta ja opettajilta.

Yliopiston tiedotteen mukaan ei ole väliä, kauanko muistelijan yliopistoajoista on kulunut.

Toimittajakoulutuksen 90-vuotisjuhlia vietetään perjantaina 2. lokakuuta Tampereen yliopistossa. Iltapäivän pääjuhla on kello 14  –  16. Sitä ennen kerrotaan journalismin tutkimuksesta ja sen merkityksestä toimittajakoulutukselle.

Juhlavieraat pääsevät tutustumaan toimittajakoulutuksen sydämeen, harjoitustoimitukseen, jonka remontin on määrä olla valmis syksyksi. Remontissa ovat myös tutkintovaatimukset, joita niin ikään esitellään. Illallisen jälkeen ovat jatkot Alakuppilassa.

Helsinkiin 1925 perustettu Kansalaiskorkeakoulu aloitti ”sanomalehtimiesten” koulutuksen ensimmäisenä Pohjoismaissa ja viidentenä Euroopassa. Tampereelle koulutus siirtyi 1960.

Muistelumateriaalit osoitteeseen: toimittajakoulutus90@uta.fi



10 2019
Arkisto

Ymmärrys ei lisäänny tiedonmuruja tuuttaamalla tai kollegaa nälvimällä

Kuluneiden parin viikon aikana me journalistit olemme onnistuneet julkaisemaan paljon tietoa, mutta ymmärryksen lisääminen on jäänyt jalkoihin, kirjoittaa Journalistin päätoimittaja Maria Pettersson pääkirjoituksessaan.

Autoilua puolustavia ja maahanmuuttoa vastustavia toimittajia on liian vähän, Karri Kannala

Helsingin Uutisten päätoimittajalla on voimakkaita mielipiteitä, mutta usein hän jättää ne kertomatta.

MTV:n työehtosopimuksesta ovat neuvotelleet Ulla Rannikko (MTV, vasemmalla edessä), Jaakko Sainio (Palta) ja Heidi Aho (Palta), Tuomas Aalto (Journalistiliitto), Petri Savolainen (Journalistiliitto), Petteri Savolainen (MTV:n luottamusmies) ja Kari Pyrhönen (Media- ja ohjelmatyöntekijät).

Media-alan tes-neuvottelut etenevät hitaasti

Av-kääntäjien sopimusta jatkettiin vuodella.

Jospa lukija ei olekaan ensisijaisesti kuluttaja?

Viime vuosituhannella journalistit suhtautuivat yleisöön kuin opettamista vailla oleviin hallintoalamaisiin. Nyt hallintoalamaisesta on tullut kuluttaja, kirjoittavat Annukka Oksanen ja Elina Yrjölä.

Jouluradio on brändi ja mielentila

Kauppakeskus Redistä käsin toimivasta Jouluradiosta on kasvanut monikanavainen radiobrändi. Joululauluja kuunnellaan ympäri vuoden, kertoo toimituspäällikkö Riitta Kalliorinne.

Leena Hirvonen haluaa Nokian Uutisten lukijoiden aamukahvipöytään

Uusi päätoimittaja uskoo, että mikropaikallisen journalismin merkitys on entistä suurempi, kun kaikkea mahdollista on saatavilla.

Kuka johtaa työmarkkinateatteria?

”Työnantajat ajavat siis samaan aikaan vientivetoista mallia ja puhuvat paikallisen sopimisen puolesta. Kumpikaan ei kuitenkaan tosiasiassa tunnu maistuvan”, kirjoittaa Rami Lindström kolumnissaan.

Hej arbetsgivare! Frilansaren är den lojalaste arbetstagaren du kan få

Det känns ofta som om inte heller arbetsgivarna förstår att en frilans egentligen är billigare än en fast anställd då alla osynliga kostnader beaktas, skriver Liselott Lindström.

Haloo! Oletko pahassa paikassa?

Janne Flinkkilä ehti vain aloittaa puhelun, kun hän tajusi jo tehneensä ison mokan.

Toimittaja oli jämäkkä mentori

Kuolleita: Toimittaja Helena Vehkaoja-Mäkelä 3. 5. 1940 Ylistaro – 28. 10. 2019 Helsinki

Tiukka haastattelija

Toimittaja Leif Henry Salmén 19. 1. 1952 Helsinki – 19. 11. 2019 Helsinki

« Takaisin
logo Suomen Journalistiliiton
ammattilehti
94. vuosikerta