Helsingin Sanomien verkkouutinen (10. 3.) Tapanilan raiskauksesta sisälsi sitaatin rikoskomisario Jyri Hiltuselta: ”Nainen ei loukkaantunut fyysisesti vakavasti tapahtuneessa.”
Monet uutista kommentoineet tulkitsivat Hiltusen vähätelleen uhrin henkisiä kärsimyksiä. Samaa tyrmisteli HS:n uutistuottajan verkkokolumni (11. 3.). Kaikki he suhtautuivat sitaatin todistusvoimaan kritiikittä.
Lehtijuttu ei kuitenkaan ole haastattelun kuvaus. Sen sijaan sitaatit valitaan ja irrotetaan haastattelusta, sitten istutetaan ja editoidaan palvelemaan jutun kerrontaa. Haastattelu on toimittajan ja haastateltavan dialogia, mutta juttuun se ”monologisoidaan” ikään kuin haastateltavan itsenäisesti tuottamaksi. Lisäksi toimittaja saattaa esittää kysymyksen, saada vastauksen ”kyllä” ja muotoilla sitaatin sitten kysymyksensä pohjalta.
Missä asiayhteydessä poliisi siteeratun lausuntonsa esitti ja miten sanottavansa tarkalleen muotoili? Nostiko poliisi fyysiset vammat esiin itse vai vastauksena kysymykseen, ja mikä oli kysymys?
Jotta puheen merkitys säilyy uudessa kontekstissaan alkuperäisen kaltaisena, sitaatin kirjoitusasu vaatii usein muokkausta. Jos vielä haastateltava on koukeroinen ja merkkimäärä niukka, toimittaja saattaa tulla vääristelleeksi haastateltavaa. Se on työtapaturma. Jos vääristely tapahtuu tarkoitushakuisesti, se on julkisen keskustelun manipulointia.
HS vahvisti mielikuvaa, että poliisi vähättelee raiskauksia. Yritin tuloksetta tiedustella HS:lta, tekikö poliisi tosiaan niin.
Lauri Haapanen
Kirjoittaja tekee väitöstutkimusta siteerauksesta Helsingin yliopistossa.
Elina Grundström arvosteli JSN:n 20. elokuuta 2014 tekemää päätöstä velvoittaa Kainuun Sanomat julkaisemaan oikaistu tieto, että vain muslimimies voi Koraanin mukaan avioitua muslimin, kristityn tai juutalaisen kanssa. Grundström mainitsee Kaakkois-Aasiassa tuntemastaan musliminaisesta, joka on avioliitossa kristityn kanssa. Grundström ei mainitse, onko avioliitto solmittu islamin lain mukaan vai valtion avioliittolain mukaan.
Osallistuin JSN:n jäsenenä mainitun päätöksen tekoon. Esittelijä oli haastatellut suomalaisten islamilaisten yhdyskuntien edustajia Koraanin avioitumissäännöistä. He vahvistivat tiedon, että Koraanin mukaan muslimimies voi avioitua juutalaiseen tai kristinuskoon kuuluvan naisen kanssa, mutta musliminainen ei voi tehdä näin. Suomessa muslimiyhdyskunnilla ei ole vihkioikeutta, joten kaikki muslimit solmivat avioliiton maistraatissa. Maistraatissa avioliitto solmitaan Suomen avioliittolain mukaan, joten uskonnollisilla taustoilla ei ole merkitystä.
Islamin lain lisäksi avioliittokäsitys voi poiketa valtion avioliittolaista katolisen kirkon kanonisessa oikeudessa. Katolisen kirkon mukaisen avioliiton solmineet voivat saada avioeron valtion avioliittolain perusteella, mutta kirkon silmissä he ovat edelleen naimisissa. Olen kuullut espanjalaisilta juristeilta, että jotkut yrittävät hakea avioliiton peruuttamista, jonka jälkeen he voisivat solmia uuden katolisen kirkon mukaisen avioliiton.
Uskonnon avioliittokäsitykset ja valtion avioliittolaki voivat poiketa toisistaan. Suomessakin tällainen tilanne voi tulla, jos kirkot eivät vihi samaa sukupuolta olevia pareja vuoden 2017 jälkeen. Uskonnollisen yhdyskunnan sisäisiä sääntöjä voidaan kutsua laiksi tai oikeudeksi, kuten islamin sharialaki, katolisen ja ortodoksisen kirkon kanoninen oikeus sekä evankelisluterilaisen kirkon kirkko-oikeus. Näiden rikkomisesta voi olla seurauksena esimerkiksi tehtävän (pappeuden) menetys uskonnollisessa yhteisössä. Journalistien olisi hyvä erottaa, milloin puhutaan valtion laista ja milloin uskonnollisen yhdyskunnan säännöistä.
Riitta Ollila
Oikeustieteen tohtori, JSN:n jäsen 2011 – 2014
Suomen Journalistiliiton
