Liian kiltisti sanottu

JOURNALISTI
5.2.2015

Marja Honkonen, teksti
Pekka Rahkonen, kuvitus

Suomalaista satiiria on moitittu länsieurooppalaiseen verrattuna munattomaksi. Tekijät ovat samaa mieltä.

Kotimainen satiiri ei juuri rajoja koettele. Pariisin terrori-iskujen jälkeen suomalaiset saattoivat osoittaa joukolla solidaarisuutta uhreille #jesuischarlie-tunnuksin. Charlie Hebdo -lehden kaltaista räävitöntä ja loukkaavaa huumoria meillä ei kuitenkaan julkaista. Länsi-Euroopan kollegoihin verrattuna olemme kilttejä, sanovat satiiria työkseen kirjoittavat.

”Meillä ei ole Ranskan tai Iso-Britannian pitkää traditiota naurulle, keisarin uusien vaatteiden hahmottamiselle ja sille, että sivistyneeseen keskusteluun voi kuulua muutakin kuin itsensä kunnioitus ja muiden pelko”, kolumnisti ja muun muassa Presidentin kanslia -sarjaa käsikirjoittanut Jyrki Lehtola sanoo.

”Me olemme totinen, tuvassaan mutiseva epävarma kansa, jolle nauru tarkoittaa liian helposti asian ohi menemistä.”

Mistä se johtuu?

 

Satiirin historia Suomessa ei ole pelkkää pehmoilua. 1900-luvun alkupuolen pilalehtien huumori oli henkilöön menevää, raakaa ja poliittista, Helsingin yliopistolla kirjallisuuden tutkijana työskentelevä dosentti Sari Kivistö kertoo.

”Ne eivät olleet mitään vappupörriäisiä.”

Kivistö on toinen pari vuotta sitten julkaistun Satiiri Suomessa -kirjan tekijöistä. Hänkin pitää länsieurooppalaisen satiirin perinnettä kotimaista kärkevämpänä.

”Suomessa pakinatyyppinen, turiseva huumori on tyypillisempää.”

Kivistön mielestä satiirista on tullut viihteellisempää. Osaltaan se voi johtua siitä, että politiikka on henkilöitynyt. Poliitikon persoona ja ulkonäkö nostetaan tikun nokkaan sen sijaan, että arvioitaisiin hänen toimintaansa.

”Satiirin pitää olla terävää, mutten pidä terävänä sitä, että televisio-ohjelmassa kuvataan pääministeri vessassa”, Alivaltiosihteerin Pasi Heikura sanoo.

Pitkän linjan huumoriryhmän jäsen tosin uskoo, että satiirin onkin oltava hauskaa ja viihteellistä, jotta ihmiset sitä katsoisivat. Se kuuluu asiaan, etenkin jos satiiria tehdään television viihdeohjelmapuolella.

”Paljon on kuitenkin tekijöistä kiinni. Nykyään stand up -komiikka on noussut vähän, mutta sielläkin uusinta ja parasta ovat niin kutsutut roastit, mikä vaikuttaa koulukiusaamisen tuotteistamiselta.”

Alivaltiosihteerin komiikan tavoite on naurattaa ja saada ajattelemaan. Se ei onnistu, jos kuulija suuttuu. Siksi Heikura pitää loukkaamista epäonnistumisena.

 

Heikuran mukaan Alivaltiosihteerin tekeminen on omanlaisensa journalistinen prosessi, jossa tärkeisiin asioihin yritetään löytää mielenkiintoinen, uusi kulma. Samalla periaatteella toimii genren tulokas, HSTV:n Uutisraportti. Viikoittaisen, satiirisen uutiskatsauksen takana on toimittaja Tuomas Peltomäki, joka ”pölli” konseptin Yhdysvalloista tavoitteenaan epäonnistua siinä mielenkiintoisella tavalla.

”Saamme perverssiä mielihyvää siitä, että otetaan aiheeksi joku valuuttarahasto ja tehdään siitä ratkiriemukas juttu. Toki tartumme siihenkin, jos joku on sanonut jotain ääliömäistä, mutta emme me halua tehdä mitään hihittelyä.”

Uutisraportin lopputeksteissä mainitaan kuuden tekijän joukko, joista kaikki tekevät työtä myös vakavina toimittajina. Hesarilaisten asiantuntemus antaa satiirille vahvan pohjan.

Peltomäen teoria on, että kotimainen satiiri olisi terävämpää, jos käsikirjoittajat yhdistäisivät voimansa toimittajien kanssa.

”Toimittajat tietävät kaikesta kaiken, mutta paahtavat sitä sarkaa. Hyvän kerrontatavan osaajat eivät taas ole olleet saunassa pääministerin avustajan kanssa tai seuranneet makrotaloutta 25 vuotta.”

Kaikki Uutisraportissa kerrottu on Peltomäen mukaan totta. Hän ei usko, etteikö ohjelmassa voisi käsitellä mitä aihetta tahansa, jos kulma on ammattitaitoisesti valittu. Ulkonäön pilkkaamiseen hän silti vetää rajan.

”Me emme tee sitä, koska se on aina todella junttia. Emme ole mitään koulukiusaajia.”

 

Ylittyykö kiusaamisen ja pilkan raja sitten siinä, että perustaa toisen nimissä Twitter-tilin, jossa irvailee muun muassa tämän avioliitosta? Imagen Mäntyniemen herra -hahmo parodioi tasavallan presidenttiä sekä lehdessä että Twitterissä.

”Image on vapaampi julkaisualusta kuin moni muu. Muualla presidentti ei voisi toistuvasti esimerkiksi haaveilla huumeista”,
nimimerkin takana oleva kirjoittaja kertoo.

Hän ei usko suututtaneensa ketään, sillä epäilee, ettei Sauli  Niinistö edes tiedä palstasta.

Jyrki Lehtola ei pidä pilkan ja terävän satiirin rajapinnalla tasapainoilua vaikeana.

”Ei, jos itsellä on edes hämärät kriteerit syyntakeettomuudelle, pienuudelle ja sen tapaiselle asioille. Satiiri saa tietenkin loukata, mutta ei se ole itsetarkoituksellista. Täällä on paljon loukkaavampiakin asioita kuin tekstit, joilla yritetään nauraa sille, että täällä on aika paljon loukkaavia asioita.”

Mäntyniemen herra palaa kansanluonteeseen.

”Me olemme totisten väitelauseiden kansa, ja nekin käsitämme suuttuneina väärin.”

Ketkä tästä totisesta kansasta tekevät sitten parasta tai rohkeinta satiiria?

Haastateltavilta maininnan saavat Lehti, Ville Ranta, Elias Koskimies, Atte Järvinen, Susanna Kuparinen sekä ”tuoretta kalaa toreilla ihmisille kauppaava ihmisvihaaja Pentti Linkola”.

Mäntyniemen herra muistelee hymyilleensä pari kertaa myös Ihmisten puolueelle ja Presidentin kanslialle.

Alivaltiosihteerin Heikura viittaa mielestään helpoimpaan ja suosituimpaan vastaukseen ”ne tekevät sen itse”.

”Eduskunnassa ja valtioneuvostossa tehdään Suomen vaarallisin ja terävin satiiri.”

Uutisraportin Peltomäki muistuttaa, että netti on täynnä rohkeaa satiiria.

”Meemit ja giffit, nehän sitä on. Paras satiiri tulee hahmottomalta, ratkiriemukkaalta ja vähän nörtähtävältä massalta.”

Netissä kuka tahansa voi olla Charlie.



5 2019
Arkisto

Toimittaja Aarno Malin tutki ihmismielen sairaimpia puolia ja sairastui itse

Journalistit joutuvat kohtaamaan mieltä järkyttävää materiaalia, mutta sen käsittelyyn on tarjolla vain vähän keinoja. Aarno Malin löysi Tor-verkosta sivuston täynnä lasten kiduttamista. Hän kirjoitti aiheesta jutun ja päätyi traumaterapiaan.

"Musiikkijournalismista on tehty musiikkibisneksen vihollinen"

Nykytilanteesta on syyttäminen erityisesti isoja artisteja ja heidän levy-yhtiöitään, kirjoittaa toimittaja Mervi Vuorela

Ylensyömät

Yle käyttää ohjelmahankinnoissaan paljon rahaa ja valtaa. Freejournalisteille, ohjaajille ja muille sisällöntuottajille yhtiö näyttäytyy joskus kyykyttävänä jättiläisenä. 24 tekijää kertoi Journalistille kokemuksistaan Ylen hankintakoneiston rattaissa.

Hallitusohjelma herättää toivoa – nousemmeko vihdoin pohjoismaiselle tasolle?

Media poikkeaa suurimmasta osasta muuta liiketoimintaa, ja median tukeminen oikeilla tavoilla on demokratian tukemista, kirjoittaa Journalistin päätoimittaja Maria Pettersson.

Suosittelet kaikille päätoimittajille politiikkaan lähtemistä, Jouni Kemppainen

Maaseudun Tulevaisuuden päätoimittaja Jouni Kemppainen lähti eurovaaliehdokkaaksi, koska Juha Sipilä pyysi.

Näin käsikirjoituksesta syntyy esikoiskirja

Keväällä 2017 kustannustoimittaja Petra Maisonen avasi Tammen sähköpostista Satu Vasantolan käsikirjoituksen. Kirja valmistui vuodessa, mutta työ sen parissa jatkuu yhä.

Politiikan toimittajien työ muistuttaa scifiä, fantasiaa ja kauhua

Vaalien kaltaisissa julkisissa spektaakkeleissa ihmisten on varsin helppoa tarkistaa itse, mitä tapahtui. Ei siihen väliin tarvita toimittajaa. Sen sijaan asiantuntevaa toimittaja tarvitaan kuvailemaan, mitä muuta olisi voinut tapahtua, kirjoittaa Janne Zareff.

Yritys ja erehdys

On arkipäivää, että oikeinkirjoitusohjeiden vastaiset yritysnimet lipuvat lehteen sellaisenaan kenenkään puuttumatta, vaikka aihetta olisi, kirjoittaa Ville Eloranta.

Vaikka Spleenish-kirjan tekeminen oli voimauttavaa, Ulla Donner pelkäsi, että tulos olisi muiden mielestä itsekeskeinen ja tylsä. ”Siksi olen ollut tosi iloinen, kun lukijat ovat kertoneet tunnistaneensa siitä itseään. Kun huomaa muidenkin pohtivan samoja ongelmia, ne eivät enää tunnu niin hallitsemattomilta.”

Freelancekuvittaja Ulla Donner teki ahdistavista tunteistaan sarjakuvakirjan

Omia kokemuksiaan saa käsitellä juuri niin hilpeästi tai epäkunnioittavasti kuin haluaa. Toisten kokemusten kanssa olisi vaikeampaa, Ulla Donner sanoo.

När FNB lades ner lyfte Ny Tids chefredaktör Janne Wass upp frågan om hur statsstödet för tidningar på minoritetsspråk ska fördelas. ”Jag ansåg då och anser fortfarande att stödet inte ska gå oavkortat till SPT eftersom det är att kanalisera pengarna till KSF Media och HSS Media.”

Statsstöd öppnade dörrar för finlandssvenska medier

I fjol gick hela statsstödet för tidningar på minoritetsspråk för första gången till enbart svenskspråkiga aktörer. För Ny Tid och Nyhetsbyrån SPT är externa stöd ”avgörande”.

Käyttääkö ostaja sinua pankkina? Freelancerin kannattaa olla tarkkana maksuajoista

Laki rajaa maksuajan pituuden yritysten välisessä kaupassa 30 päivään, mutta tästä voidaan poiketa sopimalla. Mediayritykset käyttävät mahdollisuutta kernaasti, kirjoittaa Journalistiliiton freelance-asioista vastaava lakimies Hannu Hallamaa.

I kläm mellan lördagskorven och avokadon

Att skriva om klimatfrågan är bland det känsligaste man kan ta sig för. Det påminner närmast om flyktingfrågan 2016, skriver Journalistens nya kolumnist Mikaela Löv-Alden.

Kun toimittaja kysyy, hänelle vastataan

”Kaupunginjohtajalle kenties syyte sairaalajupakassa. Kukaan ei halua kommentoida” -juttu tuskin olisi nähnyt päivänvaloa Keskisuomalaisessa. Oli siis aika vaihtaa haastattelutaktiikkaa, Heikki Kuutti kirjoittaa.

Etujärjestön sielu

Kuolleita: Asiamies Arja Hellman 6. 2. 1946 Heinola  – 13. 5. 2019 Helsinki

Luonnonvoima

Kuolleita: Toimittaja Anna-Kaisa Hermunen 17. 2. 1948 Laukaa – 3. 5. 2019 Laukaa

Kannustava kulttuuritoimittaja

Kuolleita: toimittaja Oiti Kotamo 5. 8. 1925 Virrat – 10. 2. 2019 Savonlinna

Suurisydäminen toimittaja

Kuolleita: Toimittaja Irene Sillanpää 26. 6. 1958  Helsinki – 12. 1. 2019 Helsinki

« Takaisin
logo Suomen Journalistiliiton
ammattilehti
94. vuosikerta