Liian kiltisti sanottu

JOURNALISTI
5.2.2015

Marja Honkonen, teksti
Pekka Rahkonen, kuvitus

Suomalaista satiiria on moitittu länsieurooppalaiseen verrattuna munattomaksi. Tekijät ovat samaa mieltä.

Kotimainen satiiri ei juuri rajoja koettele. Pariisin terrori-iskujen jälkeen suomalaiset saattoivat osoittaa joukolla solidaarisuutta uhreille #jesuischarlie-tunnuksin. Charlie Hebdo -lehden kaltaista räävitöntä ja loukkaavaa huumoria meillä ei kuitenkaan julkaista. Länsi-Euroopan kollegoihin verrattuna olemme kilttejä, sanovat satiiria työkseen kirjoittavat.

”Meillä ei ole Ranskan tai Iso-Britannian pitkää traditiota naurulle, keisarin uusien vaatteiden hahmottamiselle ja sille, että sivistyneeseen keskusteluun voi kuulua muutakin kuin itsensä kunnioitus ja muiden pelko”, kolumnisti ja muun muassa Presidentin kanslia -sarjaa käsikirjoittanut Jyrki Lehtola sanoo.

”Me olemme totinen, tuvassaan mutiseva epävarma kansa, jolle nauru tarkoittaa liian helposti asian ohi menemistä.”

Mistä se johtuu?

 

Satiirin historia Suomessa ei ole pelkkää pehmoilua. 1900-luvun alkupuolen pilalehtien huumori oli henkilöön menevää, raakaa ja poliittista, Helsingin yliopistolla kirjallisuuden tutkijana työskentelevä dosentti Sari Kivistö kertoo.

”Ne eivät olleet mitään vappupörriäisiä.”

Kivistö on toinen pari vuotta sitten julkaistun Satiiri Suomessa -kirjan tekijöistä. Hänkin pitää länsieurooppalaisen satiirin perinnettä kotimaista kärkevämpänä.

”Suomessa pakinatyyppinen, turiseva huumori on tyypillisempää.”

Kivistön mielestä satiirista on tullut viihteellisempää. Osaltaan se voi johtua siitä, että politiikka on henkilöitynyt. Poliitikon persoona ja ulkonäkö nostetaan tikun nokkaan sen sijaan, että arvioitaisiin hänen toimintaansa.

”Satiirin pitää olla terävää, mutten pidä terävänä sitä, että televisio-ohjelmassa kuvataan pääministeri vessassa”, Alivaltiosihteerin Pasi Heikura sanoo.

Pitkän linjan huumoriryhmän jäsen tosin uskoo, että satiirin onkin oltava hauskaa ja viihteellistä, jotta ihmiset sitä katsoisivat. Se kuuluu asiaan, etenkin jos satiiria tehdään television viihdeohjelmapuolella.

”Paljon on kuitenkin tekijöistä kiinni. Nykyään stand up -komiikka on noussut vähän, mutta sielläkin uusinta ja parasta ovat niin kutsutut roastit, mikä vaikuttaa koulukiusaamisen tuotteistamiselta.”

Alivaltiosihteerin komiikan tavoite on naurattaa ja saada ajattelemaan. Se ei onnistu, jos kuulija suuttuu. Siksi Heikura pitää loukkaamista epäonnistumisena.

 

Heikuran mukaan Alivaltiosihteerin tekeminen on omanlaisensa journalistinen prosessi, jossa tärkeisiin asioihin yritetään löytää mielenkiintoinen, uusi kulma. Samalla periaatteella toimii genren tulokas, HSTV:n Uutisraportti. Viikoittaisen, satiirisen uutiskatsauksen takana on toimittaja Tuomas Peltomäki, joka ”pölli” konseptin Yhdysvalloista tavoitteenaan epäonnistua siinä mielenkiintoisella tavalla.

”Saamme perverssiä mielihyvää siitä, että otetaan aiheeksi joku valuuttarahasto ja tehdään siitä ratkiriemukas juttu. Toki tartumme siihenkin, jos joku on sanonut jotain ääliömäistä, mutta emme me halua tehdä mitään hihittelyä.”

Uutisraportin lopputeksteissä mainitaan kuuden tekijän joukko, joista kaikki tekevät työtä myös vakavina toimittajina. Hesarilaisten asiantuntemus antaa satiirille vahvan pohjan.

Peltomäen teoria on, että kotimainen satiiri olisi terävämpää, jos käsikirjoittajat yhdistäisivät voimansa toimittajien kanssa.

”Toimittajat tietävät kaikesta kaiken, mutta paahtavat sitä sarkaa. Hyvän kerrontatavan osaajat eivät taas ole olleet saunassa pääministerin avustajan kanssa tai seuranneet makrotaloutta 25 vuotta.”

Kaikki Uutisraportissa kerrottu on Peltomäen mukaan totta. Hän ei usko, etteikö ohjelmassa voisi käsitellä mitä aihetta tahansa, jos kulma on ammattitaitoisesti valittu. Ulkonäön pilkkaamiseen hän silti vetää rajan.

”Me emme tee sitä, koska se on aina todella junttia. Emme ole mitään koulukiusaajia.”

 

Ylittyykö kiusaamisen ja pilkan raja sitten siinä, että perustaa toisen nimissä Twitter-tilin, jossa irvailee muun muassa tämän avioliitosta? Imagen Mäntyniemen herra -hahmo parodioi tasavallan presidenttiä sekä lehdessä että Twitterissä.

”Image on vapaampi julkaisualusta kuin moni muu. Muualla presidentti ei voisi toistuvasti esimerkiksi haaveilla huumeista”,
nimimerkin takana oleva kirjoittaja kertoo.

Hän ei usko suututtaneensa ketään, sillä epäilee, ettei Sauli  Niinistö edes tiedä palstasta.

Jyrki Lehtola ei pidä pilkan ja terävän satiirin rajapinnalla tasapainoilua vaikeana.

”Ei, jos itsellä on edes hämärät kriteerit syyntakeettomuudelle, pienuudelle ja sen tapaiselle asioille. Satiiri saa tietenkin loukata, mutta ei se ole itsetarkoituksellista. Täällä on paljon loukkaavampiakin asioita kuin tekstit, joilla yritetään nauraa sille, että täällä on aika paljon loukkaavia asioita.”

Mäntyniemen herra palaa kansanluonteeseen.

”Me olemme totisten väitelauseiden kansa, ja nekin käsitämme suuttuneina väärin.”

Ketkä tästä totisesta kansasta tekevät sitten parasta tai rohkeinta satiiria?

Haastateltavilta maininnan saavat Lehti, Ville Ranta, Elias Koskimies, Atte Järvinen, Susanna Kuparinen sekä ”tuoretta kalaa toreilla ihmisille kauppaava ihmisvihaaja Pentti Linkola”.

Mäntyniemen herra muistelee hymyilleensä pari kertaa myös Ihmisten puolueelle ja Presidentin kanslialle.

Alivaltiosihteerin Heikura viittaa mielestään helpoimpaan ja suosituimpaan vastaukseen ”ne tekevät sen itse”.

”Eduskunnassa ja valtioneuvostossa tehdään Suomen vaarallisin ja terävin satiiri.”

Uutisraportin Peltomäki muistuttaa, että netti on täynnä rohkeaa satiiria.

”Meemit ja giffit, nehän sitä on. Paras satiiri tulee hahmottomalta, ratkiriemukkaalta ja vähän nörtähtävältä massalta.”

Netissä kuka tahansa voi olla Charlie.



9 2019
Arkisto

Kuolema toimituksessa

Kollegan kuolema pysäyttää toimituksen ja tuo työyhteisön hoidettavaksi paljon käytännön asioita. Surun hoitamiseen ei sen sijaan ole valmista reseptiä.

Daniel Nissén, Lukas Kallenberg,  Mathilda Kull och Karolina Åsmus jobbar på Vasabladet. De unga journalisterna upplever att inhoppare och fast anställda behandlas likvärdigt. Alla är inbjudna till samma personalfester och interna fortbildningar och ingår i samma diskussionsforum. ”Man är en i gänget. Det är viktigt att man får vara med i gemenskapen för att trivas på jobbet”, säger Mathilda Kull.

Journalistförbundet ifrågasätter en praxis där många inhoppare jobbar heltid länge

Under vilka villkor jobbar inhopparna och hur mycket av jobbet görs egentligen av dem? Journalisten utredde en brokig praxis.

Naistenlehdet laajentavat naiskuvaa

”Juuri naistenlehdet ovat tehneet naisia näkyviksi ja laajentaneet naiskuvaa sekä lisänneet ylipäänsä suvaitsevaisuutta kertomalla erilaisuudesta”, kirjoittaa Iina Artima-Kyrki.

Työnantaja esittää poikkeuksellisen törkeitä muutoksia työehtosopimuksiin

Mitä tapahtuu, jos työntekijä marssii neuvottelupöytään samanlaisin esityksin kuin työnantaja? kysyy Maria Pettersson.

Politiikkaa on helpompi tehdä, kun toimittajat eivät kyttää, Veli Liikanen

Vihreät päätti lopettaa puoluelehtensä rahoittamisen toimitusta kuulematta. Puoluesihteeri Veli Liikanen ei halua avata aiheesta käymiään keskusteluja.

Moraalittomien väitteiden jyrkkä tuomitseminen ei välttämättä ole tehokasta

Jos jatkuvasti puhumme jostain radikaalina pidetystä ajatuksesta, tuolla ajatuksella on hyvät mahdollisuudet muuttua yhteiskunnan silmissä hiljalleen maltilliseksi ja mahdolliseksi, Janne Zareff pohtii kolumnissaan.

Du skall icke normalisera

Dan Lolax har svårt att acceptera tanken att det finns ämnen som journalister inte ska gå och peta i.

Työehdoista neuvotellaan salassa – miksiköhän?

Neuvottelut työn ehdoista pitävät Journalistiliiton puheenjohtajan kiireisenä. Eräs pimeä perinne mietityttää Hanne Ahoa.

Näin syntyy MTV:n meteorologin sääennuste

Forecan ja MTV:n meteorologi Miina Manninen tietää viikonlopun sään ennen kuin muu Suomi herää.

Olen Retail Manager, sanoi haastateltava

Yhä suurempi osuus yritysväestä tuntuu uskovan, että englanti parantaa menestyksen mahdollisuuksia kotimaassakin, Ville Eloranta kirjoittaa.

”Ilmastonmuutos trendaa nyt kaikkialla, ja ihan syystä. Mutta järjestöt ja brändit käyttävät ilmastoahdistusta keppihevosena omalle asialleen. Joskus on vaikea erottaa, mikä on aiheellista ja mikä ei”, Maria Veitola sanoo.

Maria Veitola kysyy tyhmiä ja se kannattaa

”Se ei aina ole helppoa, mutta usein toimittajan kannattaisi tekeytyä vähän hölmöksi. Katselijat ja kuuntelijat kiittävät, kun tulee parempi ohjelma”, toimittaja Maria Veitola sanoo.

Moni maalittamiseen soveltuva rikosnimike on asianomistajarikos. Yksittäisen virkamiehen kynnys rikosilmoituksen tekemiseen voi olla korkea. Muiden muassa poliisi, syyttäjät, tuomarit ja käräjäoikeuksien laamannit toivovat asiaan pikaista muutosta.

Maalittaminen halutaan kriminalisoida, mutta asia etenee hitaasti

Päättäjät puhuvat julkisuudessa asian kiireellisyydestä, mutta oikeusministeriössä mitään hanketta ei ole käynnissä.

Tapahtumien ”sivutuotteena” syntyy yhteisöllisyyttä

”Jo Helsingin Sanomalehtimiesyhdistyksen ja Aikakauslehdentoimittajien yhdistyksen yhdistymistä suunniteltaessa tavoitteeksi otettiin hyvät jäsentilaisuudet”, kirjoittaa toiminnanjohtaja Kaija Plit.

Tinkimätön toimittaja ja aktiivinen osallistuja

Kuolleita: Toimittaja Tuula Helariutta 24. 4. 1949 Punkalaidun – 10. 9. 2019 Huittinen

”Journalistin tehtävä on kysyä miksi”

Kuolleita: Toimittaja Martti ”Maxi” Kaukonen 15. 9. 1947 Rovaniemi – 12. 10. 2019 Kuopio

« Takaisin
logo Suomen Journalistiliiton
ammattilehti
94. vuosikerta