Media-ala

Kummittelevan tuhon kuvia

Italialainen valokuvaaja Alex Masi  dokumentoi jo kuudetta vuotta teollisuusonnettomuutta, joka on vielä vanhempi. Vuonna 1984 Intiassa Union Carbiden hyönteismyrkkytehtaalta purkautui Bhopalin kaupunkiin myrkkykaasuja. Noin 8  000 ihmistä kuoli välittömästi, mutta ainakin 15  000 lisää on saanut surmansa onnettomuuden seurauksena.

”Uskon valokuvauksen olevan tehokas keino kertoa yleisölle asioista hyvin intiimillä tasolla. Kuvat voivat saada ihmiset, poliitikot tai hallitukset toimimaan”, Masi sanoo.

Itse hän on rahoittanut bhopalilaisen Poonam-nimisen tytön ja tämän sisaren koulutusta saamansa palkinnon ja joukkorahoituskampanjan turvin.

Masin kuvia on esillä Poliittisen valokuvan festivaalin avaavassa Kolmanteen polveen -näyttelyssä. Festivaali on järjestäjien mukaan kolme vuotta kestävä tutkimusprojekti, jonka tämän vuoden tapahtumiin kuuluu myös joukko keskustelutilaisuuksia ja muita tapahtumia.

Kolmanteen polveen -näyttely esittelee myös ruotsalaisen David Magnussonin, venäläisen Tatiana Vinogradovan, afganistanilaisen Farzana Wahidyn sekä suomalaisten Meeri Koutaniemen, Tuomas Linnan ja Sara Hornigin töitä.

Poliittisen valokuvan festivaali 2015 Helsingissä 12.4. saakka: www.pvf.fi