Ääripäiden yhteentörmäys

JOURNALISTI
26.11.2015

Niina Hyrsky
niina.hyrsky@formin.fi
Kirjoittaja on lehdistö- ja kulttuurivirkamies Suomen Tukholman suurlähetystössä.

Ruotsissa maahanmuuttokeskustelun sävy on muuttunut nopeasti. Ennen toimittaja menetti uskottavuutensa, jos ei mahtunut raamien sisään. Nyt mielipidekäytävä on paljon tilavampi, kirjoittaa Niina Hyrsky.

En olisi uskonut vuosi sitten, että media raportoi päivästä toiseen maahanmuuton ongelmista ja maan rajojen kiristämisestä.

Tämähän on Ruotsi, humanitäärinen suurvalta, avoin ja suvaitsevainen yhteiskunta, jonka edellinen pääministeri kehotti kaikkia avaamaan sydämensä pakolaisille.

Vuosi sitten käydyissä valtiopäivävaaleissa maahanmuuttopolitiikka loisti poissaolollaan. Aihe ei ollut tärkeä mediassa tai vaalipuheissa. Paitsi ruotsidemokraateille, joita ei tavallaan laskettu.

Ruotsidemokraattien vaalimenestys muutti tilannetta. Mielipidekyselyiden mukaan kansalaiset pitävät maahanmuuttokysymystä tärkeänä ja media sen käsittelyä. Juttuja on tehty muun muassa koulujen ja kuntien vaikeuksista sijoittaa uusia maahantulijoita, paperittomista katulapsista ja kaduilla nukkuvista romanikerjäläisistä, turvapaikanhakijoiden vastaanottoon liittyvästä bisneksestä ja poliisin resurssipulasta.

 

Kun Välimeren pakolaiskriisi ylsi tänne Pohjolaan, maahanmuutto on hallinnut mediakeskustelua. Mutta miksi vasta nyt, ruotsalaismediassa kysellään. Miksi maahanmuutosta ei ole keskusteltu aiemmin, jolloin epäkohtiin olisi ehkä ehditty puuttua?

Syyllistä ei ole etsitty vain valtaapitävistä, vaan myös peilistä. Viime aikoina moni toimittaja on sanonut, että Ruotsissa on harjoitettu itsesensuuria maahanmuuttoasioissa.

Ilmiöön viitataan usein metaforalla åsiktskorridor – mielipidekäytävä. Käsitteen teki tunnetuksi valtiotieteilijä Henrik Oscarsson pari vuotta sitten. Se tarkoittaa rajoitettua tilaa, jonka sisälle julkisen mielipiteen on mahduttava. Jos toimittaja ei mahdu käytävään, hän menettää journalistisen uskottavuutensa.

 

Mielipidekäytävän ahtautta maahanmuuttokeskustelussa ovat valitelleet etenkin monet oikeistomedian pääkirjoitustoimittajat. Yksi tunnetuimmista ja kovaäänisimmistä on Göteborgs Postenin politiikan toimittaja Alice Teodorescu, itsekin siirtolaistaustainen. Hänen mukaansa Ruotsissa ei ole saanut avoimesti keskustella maahanmuutosta leimautumatta rasistiksi tai ruotsidemokraatiksi. Erityisen kiellettynä aiheena hän pitää keskustelua siitä, kuinka paljon maahanmuuttajia Ruotsin yhteiskunta kestää.

Samalla linjalla on ollut myös Hanne Kjöller Dagens Nyheterissä. Hänen mukaansa vasemmistomedia teilaa nopeasti kaikki maahanmuuton epäkohtiin tarttuvat arviot. Teilaamisen ”peruspakettiin” kuuluu toimittajan leimaaminen ruotsidemokraattien suuntaan kulkijaksi. ”Premiumpaketissa” matkustetaan 1930-luvun Saksaan saakka, Kjöller kirjoittaa.

Expressenin pääkirjoitustoimittaja Anna Dahlberg on puolestaan arvioinut, että Ruotsi pelkää totuuden puhujia. Hänen mielestään Ruotsissa esimerkiksi tutkija ei saa sanoa, että laajamittainen maahanmuutto ja hyvinvointivaltio eivät sovi yhteen.

Dahlberg on myös syyttänyt sosiaalidemokraatteja lähellä olevaa Aftonbladetia siitä, että Ruotsin julkinen keskustelu on krampissa.

Vasemmistomediassa ulostuloja on pidetty hurskasteluna. Niiden tarkoituksena on pidetty pyrkimystä normalisoida rasismia ja pedata poliittisesti eristettyjen ruotsidemokraattien hallituskelpoisuutta. Vasemmistomediassa on myös kyseenalaistettu koko mielipidekäytävän olemassaolo ja korostettu mielipiteiden eroa.

Esimerkiksi Aftonbladetin pääkirjoitustoimittajan Karin Petterssonin mielestä Expressenin kollega Dahlberg on oikeistointoilija, joka kalastelee klikkauksia ja ”aktivoi spekulatiivisella retoriikallaan koko netin rasistikaartin”.

 

Suomalaisen median kasvatille tämä keskustelu näyttäytyy kiivaana ja värikkäänä. Henkilökohtaisiakaan sivalluksia ei säästellä. Toisin kuin Suomessa, pääkirjoitukset ovat Ruotsissa yleensä toimittajien omissa nimissä ja monet pääkirjoitustoimittajat ovat vaikutusvaltaisia julkkiksia.

Usein kiistat jatkuvat printin jälkeen myös televisiossa ja Twitterissä tai niistä tehdään seuraavan päivän uutisia.

Marraskuun alussa mielipidekäytäväkeskustelu sai aivan uutta puhtia, kun Expressenin Charlotte Marteus kirjoitti hätkähdyttävän omakohtaisen pääkirjoituksen otsikolla ”Minä olen mielipidekäytävä”.

”Minä olen itse ollut pystyttämässä käytävää, joka on estänyt rakentavan keskustelun maahanmuutosta ja integraatiosta”, Marteus kirjoittaa.

Hän kertoo aloittaneensa käytävän rakentamisen jo vuonna 2002, jolloin ruotsidemokraatit tulivat maan poliittiselle kartalle ja Tanskasta levisi Ruotsiin kaikuja islamfobiasta.

Marteuksen mukaan hänen tehtävänsä toimittajana oli kaksijakoinen: yhtäältä piti varoittaa yleisöä ruotsidemokraateista ja haukkua ”maalaistollot”, jotka harkitsivat puolueen äänestämistä.

Toisaalta piti lyödä niitä muita toimittajia tai debatoijia, jotka kirjoituksillaan tai sanavalinnoillaan saattoivat normalisoida ruotsidemokraattien esiin nostamaa problematiikkaa. Piti lytätä esimerkiksi kaikki tekstit, joissa kyseenalaistettiin Ruotsin kykyä selviytyä suurista pakolaismääristä lyhyessä ajassa.

Marteuksen mielestä mielipidekäytävästä on ollut hyötyäkin; ”Ruotsista ei ole tullut Tanskaa”, hän iloitsee. Mutta toteaa lopuksi, että käytävä on tullut maalle hyvin kalliiksi ja peittänyt yhteiskunnan ongelmia, jotka olisi pitänyt huomata jo kauan sitten.

Moneen muuhunkin ”porvarilliseen” pääkirjoitukseen sisältyy näkemys, jonka mukaan keskustelu maahanmuuton kielteisistä ilmiöistä on Ruotsissa rinnastettu ruotsidemokraattien agendaan taipumiseksi. Sen on pelätty hyödyttävän puoluetta ja ruokkivan rasismia. Ja siksi sitä on vältelty.

Marteuksen kirjoitus poiki paljon jakoja ja keskustelua sosiaalisessa mediassa. Aftonbladetissa kirjoitusta luonnehdittiin teennäisen omakohtaiseksi ja Marteusta arvosteltiin siitä, että hän tekee numeron itsestään eikä oikeista asioista.

Tilausta itsetutkiskelulle ilmenee Aftonbladetin kyselytutkimuksesta, jossa eri maiden toimittajilta tiedusteltiin näkemyksiä Ruotsin pakolaispolitiikasta ja -keskustelusta. Tanskasta tuli vastaus, että ruotsalaisista on tullut humanismin orjia. Norjalaisen VG:n toimittaja puolestaan totesi, ettei Ruotsissa näytä olleen lupaa keskustella maahanmuuton ongelmista, ja että kannen paneminen keskustelulle on vaarallista.

Kansi ei enää ole kiinni, ja ”mielipidekäytävä” on paljon tilavampi kuin vuosi sitten, mutta yksi aihe ei käytävälle mahdu: ruotsidemokraattien poliittisesta eristämisestä ja paaria-asemasta ei valtame- diassa keskustella.



5 2019
Arkisto

Toimittaja Aarno Malin tutki ihmismielen sairaimpia puolia ja sairastui itse

Journalistit joutuvat kohtaamaan mieltä järkyttävää materiaalia, mutta sen käsittelyyn on tarjolla vain vähän keinoja. Aarno Malin löysi Tor-verkosta sivuston täynnä lasten kiduttamista. Hän kirjoitti aiheesta jutun ja päätyi traumaterapiaan.

"Musiikkijournalismista on tehty musiikkibisneksen vihollinen"

Nykytilanteesta on syyttäminen erityisesti isoja artisteja ja heidän levy-yhtiöitään, kirjoittaa toimittaja Mervi Vuorela

Ylensyömät

Yle käyttää ohjelmahankinnoissaan paljon rahaa ja valtaa. Freejournalisteille, ohjaajille ja muille sisällöntuottajille yhtiö näyttäytyy joskus kyykyttävänä jättiläisenä. 24 tekijää kertoi Journalistille kokemuksistaan Ylen hankintakoneiston rattaissa.

Hallitusohjelma herättää toivoa – nousemmeko vihdoin pohjoismaiselle tasolle?

Media poikkeaa suurimmasta osasta muuta liiketoimintaa, ja median tukeminen oikeilla tavoilla on demokratian tukemista, kirjoittaa Journalistin päätoimittaja Maria Pettersson.

Suosittelet kaikille päätoimittajille politiikkaan lähtemistä, Jouni Kemppainen

Maaseudun Tulevaisuuden päätoimittaja Jouni Kemppainen lähti eurovaaliehdokkaaksi, koska Juha Sipilä pyysi.

Näin käsikirjoituksesta syntyy esikoiskirja

Keväällä 2017 kustannustoimittaja Petra Maisonen avasi Tammen sähköpostista Satu Vasantolan käsikirjoituksen. Kirja valmistui vuodessa, mutta työ sen parissa jatkuu yhä.

Politiikan toimittajien työ muistuttaa scifiä, fantasiaa ja kauhua

Vaalien kaltaisissa julkisissa spektaakkeleissa ihmisten on varsin helppoa tarkistaa itse, mitä tapahtui. Ei siihen väliin tarvita toimittajaa. Sen sijaan asiantuntevaa toimittaja tarvitaan kuvailemaan, mitä muuta olisi voinut tapahtua, kirjoittaa Janne Zareff.

Yritys ja erehdys

On arkipäivää, että oikeinkirjoitusohjeiden vastaiset yritysnimet lipuvat lehteen sellaisenaan kenenkään puuttumatta, vaikka aihetta olisi, kirjoittaa Ville Eloranta.

Vaikka Spleenish-kirjan tekeminen oli voimauttavaa, Ulla Donner pelkäsi, että tulos olisi muiden mielestä itsekeskeinen ja tylsä. ”Siksi olen ollut tosi iloinen, kun lukijat ovat kertoneet tunnistaneensa siitä itseään. Kun huomaa muidenkin pohtivan samoja ongelmia, ne eivät enää tunnu niin hallitsemattomilta.”

Freelancekuvittaja Ulla Donner teki ahdistavista tunteistaan sarjakuvakirjan

Omia kokemuksiaan saa käsitellä juuri niin hilpeästi tai epäkunnioittavasti kuin haluaa. Toisten kokemusten kanssa olisi vaikeampaa, Ulla Donner sanoo.

När FNB lades ner lyfte Ny Tids chefredaktör Janne Wass upp frågan om hur statsstödet för tidningar på minoritetsspråk ska fördelas. ”Jag ansåg då och anser fortfarande att stödet inte ska gå oavkortat till SPT eftersom det är att kanalisera pengarna till KSF Media och HSS Media.”

Statsstöd öppnade dörrar för finlandssvenska medier

I fjol gick hela statsstödet för tidningar på minoritetsspråk för första gången till enbart svenskspråkiga aktörer. För Ny Tid och Nyhetsbyrån SPT är externa stöd ”avgörande”.

Käyttääkö ostaja sinua pankkina? Freelancerin kannattaa olla tarkkana maksuajoista

Laki rajaa maksuajan pituuden yritysten välisessä kaupassa 30 päivään, mutta tästä voidaan poiketa sopimalla. Mediayritykset käyttävät mahdollisuutta kernaasti, kirjoittaa Journalistiliiton freelance-asioista vastaava lakimies Hannu Hallamaa.

I kläm mellan lördagskorven och avokadon

Att skriva om klimatfrågan är bland det känsligaste man kan ta sig för. Det påminner närmast om flyktingfrågan 2016, skriver Journalistens nya kolumnist Mikaela Löv-Alden.

Kun toimittaja kysyy, hänelle vastataan

”Kaupunginjohtajalle kenties syyte sairaalajupakassa. Kukaan ei halua kommentoida” -juttu tuskin olisi nähnyt päivänvaloa Keskisuomalaisessa. Oli siis aika vaihtaa haastattelutaktiikkaa, Heikki Kuutti kirjoittaa.

Etujärjestön sielu

Kuolleita: Asiamies Arja Hellman 6. 2. 1946 Heinola  – 13. 5. 2019 Helsinki

Luonnonvoima

Kuolleita: Toimittaja Anna-Kaisa Hermunen 17. 2. 1948 Laukaa – 3. 5. 2019 Laukaa

Kannustava kulttuuritoimittaja

Kuolleita: toimittaja Oiti Kotamo 5. 8. 1925 Virrat – 10. 2. 2019 Savonlinna

Suurisydäminen toimittaja

Kuolleita: Toimittaja Irene Sillanpää 26. 6. 1958  Helsinki – 12. 1. 2019 Helsinki

« Takaisin
logo Suomen Journalistiliiton
ammattilehti
94. vuosikerta