Journalismin puolustaja

Saara Jantunen, 35

Puolustusvoimien tutkija alkuvuodesta 2014 lähtien. Analysoi työssään informaatioympäristöä.

Kirjoittanut populaarin tietokirjan Infosota, joka ilmestyi lokakuussa. Kirja käsittelee Venäjän informaatiosodankäyntiä.

Väitteli Maanpuolustuskorkeakoulussa sotatieteiden tohtoriksi kesällä 2013.

Opiskeli aiemmin englantilaista filologiaa Hollannissa ja Helsingin yliopistossa, josta valmistui filosofian maisteriksi 2008. Tutki sekä gradussa että väitöskirjassa Yhdysvaltojen armeijan viestintää.

Työskenteli englannin opettajana 2008 – 2013.

Suorittanut vapaaehtoisen varusmiespalveluksen 2004 – 2005, jolloin kiinnostui informaatioympäristöstä. Sotilasarvoltaan kersantti.

Asuu Helsingissä.

JOURNALISTI
26.11.2015

Anna-Sofia Nieminen, teksti
Aleksi Poutanen, kuvat

Riippumaton media on osa Suomen informaatiopuolustusta, sanoo tutkija Saara Jantunen. Median pitäisi nyt lopettaa yleisön kosiskelu ja miettiä, mitä yhteiskunta tarvitsee.

Medialla on ongelma, eikä siihen ole helppoa ratkaisua.

Mielipide käy nopeasti ilmi, kun keskustelee sotatieteiden tohtorin, Puolustusvoimissa tutkijana toimivan Saara Jantusen kanssa. Tuo ongelma on yleisö.

”Ehkä yleisö ei enää ymmärrä – tai onko ikinä ymmärtänytkään – mihin journalistiset periaatteet perustuvat”, Jantunen sanoo.

Hänestä ymmärtämättömyys tekee median kritisoimisesta helppoa. Se näkyy esimerkiksi kasvavina vaatimuksina julkaista epäiltyjen raiskaajien nimiä, vaikka eihän media voi levittää vahvistamatonta tietoa.

Tällainen luo tilaa MV-lehden kaltaisille julkaisuille, joiden artikkelit muistuttavat ulkoisesti journalismia, mutta joita ei tehdä journalistisin periaattein. Artikkelit saattavat olla täysin tuulesta temmattuja, virheitä ei oikaista, toimitus ei ole sitoutunut Journalistin ohjeisiin ja niin edelleen. Silti ne voivat heijastaa lukijan maailmankuvaa, ja juuri sitä ihmiset haluavat medialta, Jantunen sanoo.

Oikea journalismi näyttäytyy vähemmän houkuttelevana, koska se paljastaa asioita, joita yleisö ei halua kuulla. Samaan aikaan journalismi muuttuu Jantusen mukaan suuntaan, jossa sitä on entistä vaikeampi puolustaa. Mediatalot kosiskelevat yleisöä klikkiotsikoilla ja hankkivat tuloja hutaistuilla artikkeleilla.

 

Jantuselta ilmestyi lokakuussa kirja Venäjän informaatiosodankäynnistä. Infosota ei ole objektiivinen akateeminen tutkimus, vaan paikoin hyvinkin omakohtainen kertomus siitä, mitä informaatiosota tarkoittaa Suomessa.

Informaatiosodankäynnistä on kyse esimerkiksi, kun Venäjän ulkoministeri kiistää venäläisjoukkojen sotivan Ukrainassa tai kun Venäjää kritisoivaa tutkijaa mustamaalataan verkossa. Jantunen kirjoittaa kirjassaan, että informaatiosodankäynti on ”väkivaltaa, joka kohdistuu ajatteluumme ja kykyymme selviytyä henkisesti”.

Kirjan johtoajatus on, että informaatiosodankäyntiä voidaan torjua vain sen rakenteita paljastamalla. Jantusen mukaan perinteisellä medialla on siinä suuri rooli – tai ainakin pitäisi olla.

”Tuntuu, että tutkivan journalismin tehtäviä on ulkoistettu asiantuntijakunnalle.”

Jantunen kokee, että tutkijoiden oletetaan tekevän toimittajien työt, koska toimituksissa ei tällä hetkellä ole tutkivaan journalismiin paljoa resursseja. Kun esimerkiksi Venäjän valtion media kirjoittaa tietyllä agendalla tietyistä asioista, Jantusen mukaan toimittajat tyytyvät usein vain ihmettelemään asiaa. Ihmettelyn sijaan pitäisi yrittää selvittää, mihin Venäjän valtion media pyrkii ja kuka toimintaa organisoi.

Jantunen ajattelee, että hänen tehtävänsä asiantuntijana on kertoa, mikä informaatiosodassa on merkittävää. Aina toimittajat eivät halua kuulla sitä, vaan ”yksityiskohtia ja pintakuohua”. Pohja-töitä ei välttämättä ole tehty.

”Edelleen tulee puheluita toimittajilta, jotka haluavat tietää, miten trolli tunnistetaan. Se on se sama kysymys, jota minulta kysyttiin yli vuosi sitten.”

[Trollaaminen on sosiaalisessa mediassa tapahtuvaa, poliittisesti motivoitunutta häiriköintiä, painostamista, aggressiivista ja/tai toistuvaa käyttäytymistä, jolla pyritään vaikuttamaan keskusteluun.]

On myös hyviä toimittajia, jotka ovat kiinni ajassa ja poliittisessa tilanteessa. Hyvä toimittaja ei pyri objektiivisuuteen sillä, että asettaa kaksi ääripäätä keskustelemaan keskenään, vaan ymmärtää, että venäläisen propagandistin ja suomalaisen asiantuntijan lausunnot eivät ole tasavertaisia.

Vaatimus huomioida kaikki näkökulmat yhden artikkelin sisällä on Jantusen mielestä sama kuin vaatisi yhdeltä tutkijalta kommenttia kaikkeen. Häneltäkin on tivattu, miksi hän ei ikinä kritisoi länttä.

”Tällä hetkellä minä tutkin sitä, miten Venäjä käy infosotaa, enkä sitä, miten länsi käy infosotaa”, Jantunen vastaa tivaajille.

Hän on tutkinut Puolustusvoimissa informaatioympäristön ilmiöitä alkuvuodesta 2014 lähtien. Sitä edelsi gradun ja väitöskirjan tekeminen Yhdysvaltojen käymästä informaatiosodasta. Tuolloin Jantunen oli ikään kuin ulkopuolinen tarkkailija, sillä sota oli kaukana.

Ukrainan sota kuitenkin muutti tutkijan fokuksen. Se tuli lähelle suomalaisia.

”En voi enää olla ottamatta kantaa Venäjän infosotaan, sillä se on ajankohtaista ja merkityksellistä nyt”, Jantunen kirjoittaa Infosodan johdannossa.

 

Samalla hänestä tuli maalitaulu. ”NATO-kiimainen suvakki.” ”Sotatieteiden tohtori… Hehe. Kaskuei sotataiteiden tohtori.” MV-lehdestä löytyy useita tämänkaltaisia luonnehdintoja Jantusesta. Kommenteissa kyseenalaistetaan nuoren naisen pätevyys sotatieteilijänä ja toivotaan hänen tulevan raiskatuksi.

MV-lehden jutut ja kommentit ovat vain jäävuoren huippu. Jantusta mustamaalataan jatkuvasti esimerkiksi sosiaalisessa mediassa. Hän kutsuu hyökkäystä vastakampanjaksi, jolla hänet halutaan hiljentää. Jantunen sanoo, ettei ota hyökkäystä henkilökohtaisesti.

”Totta kai siitä tehdään niin henkilökohtainen kuin voidaan, koska siten psykologinen vaikuttaminen toimii, mutta se ei ole henkilökohtaista.”

Jantunen on maalitaulu, koska hän työskentelee puolustusvoimissa ja hänellä on painoarvoa turvallisuuspoliittisessa keskustelussa. Hyökkäys tarkoittaa, että hän on paljastanut jotain, jolla on merkitystä. Hänet halutaan hiljentää.

”Tyypillisesti hyökkäys ei kohdistu ihmiseen henkilönä, vaan ammattikuntaan tai ehkä suurempaankin ilmiöön, kuten sananvapauteen.”

Myös toimittajia on joutunut loka-kampanjan uhreiksi. Jantunen kirjoittaa kirjassaan erityisesti Yle Kioskin toimittajasta Jessikka Arosta, joka pyysi Ylen verkkosivuilla lukijoilta kokemuksia Venäjän propagandaa levittävistä aggressiivisista ja anonyymeistä verkkotrolleista. Siitä alkoi uhkailu ja mustamaalaaminen.

”Tällaisille toimittajalle ei pidä sanoa, että älä lue niitä juttuja, eikä pidä sanoa, että älä välitä. Se ei auta, koska toimittaja lukee ne jutut ja välittää”, Jantunen sanoo.

 

Jantunen ei maalaa ruusuista kuvaa mediasta ja sen toimintaympäristöstä. On journalismia ymmärtämätön yleisö, asiantuntemattomia toimittajia, klik- kauksien perässä juoksevat mediatalot ja hyökkäyksiä asiantuntevia toimittajia ja haastateltavia kohtaan.

Hänen mielestään mediaa pitää kritisoida, sillä se tekee journalismista parempaa. Samalla hän puolustaa mediaa.

”Riippumaton ja terve kotimaisen median kenttä on osa demokraattisen yhteiskunnan puolustusta, informaatiopuolustusta”, Jantunen kirjoittaa kirjassaan.

Siksi hän antaa tämänkin haastattelun, vaikka tietää, että jokaisen haastattelun jälkeen joku provosoi häntä tai vääristelee hänen sanojaan. Haastattelujen lopettaminen tarkoittaisi, että lokakampanjalla painostaminen on tehonnut.

Jantusen mielestä kannattaa kuitenkin valita keskustelunsa. Provosointiyritykset voi ohittaa. Sen sijaan on tarpeellista oikoa väärää tietoa esimerkiksi sosiaalisessa mediassa. Lokakampanjoista kannattaa kertoa analyyttisesti.

Tärkeää on tietysti myös tukea informaatiosotaa tutkivia toimittajia. Jantunen sanoo, että toimittajaa pitää ymmärtää, jos tämä uupuu lokakampanjaan. Samalla pitää kuitenkin miettiä, miten toimittajan saamia tietoja hyödynnetään. Se viestii toimittajallekin, että tämän työ on arvokasta. Toimittaja ei ole ajojahdin kohteena turhaan, vaan hän on saanut tietoonsa jotain yhteiskunnallisesti merkittävää. Siihenhän journalismi tähtää, Jantunen huomauttaa.

”Median pitäisi ehkä lakata kysymästä yleisöltä, mitä se haluaa, ja miettiä, mitä yhteiskunta tarvitsee.”

EDIT 26.11. klo 15:04: Korvattu "Venäjä-mielisten trollaamisesta" muotoon "Venäjän propagandaa levittävistä aggressiivisista ja anonyymeistä verkkotrolleista."

Saara Jantunen, 35

Puolustusvoimien tutkija alkuvuodesta 2014 lähtien. Analysoi työssään informaatioympäristöä.

Kirjoittanut populaarin tietokirjan Infosota, joka ilmestyi lokakuussa. Kirja käsittelee Venäjän informaatiosodankäyntiä.

Väitteli Maanpuolustuskorkeakoulussa sotatieteiden tohtoriksi kesällä 2013.

Opiskeli aiemmin englantilaista filologiaa Hollannissa ja Helsingin yliopistossa, josta valmistui filosofian maisteriksi 2008. Tutki sekä gradussa että väitöskirjassa Yhdysvaltojen armeijan viestintää.

Työskenteli englannin opettajana 2008 – 2013.

Suorittanut vapaaehtoisen varusmiespalveluksen 2004 – 2005, jolloin kiinnostui informaatioympäristöstä. Sotilasarvoltaan kersantti.

Asuu Helsingissä.



1 2021
Arkisto

Journalismin seuraavat sata vuotta

Journalistiliitto täyttää maaliskuussa 100 vuotta. Vuosisadan aikana on tapahtunut paljon: olemme saaneet esimerkiksi radion, television, internetin ja sosiaalisen median, mutta myös journalismin ansaintamallien kriisin. On aika kuvitella, miltä tulevat vuosikymmenet voisivat näyttää. Journalisti pyysi ennusteita kymmeneltä ajattelijalta.

Mitä puoluetta politiikantoimittajat ryöpyttävät eniten? Miten he suhtautuvat eri pääministereihin? Entä työmarkkinajärjestöihin?

Journalisti analysoi kuuden tunnetun politiikan toimittajan kolumnit, näkökulma-artikkelit ja muut mielipiteelliset tekstit.

Tähtäät isona kansanedustajaksi, Hanne Aho

Sata vuotta täyttävän Journalistiliiton puheenjohtaja Hanne Aho haluaa tulla tasapainoiseksi ihmiseksi ja haaveilee tes-neuvotteluiden aikana paluusta Suomen Kuvalehden graafikoksi.

Toimittajat, persuuntuneita vai vihervasemmistoa?

”Suomessa perussuomalaisten pelikirjasta tuttu ikävän journalismin esittäminen puoluepolitiikkana vaikuttaa hiljalleen saavan suosiota useamman poliittisen liikkeen piirissä”, kirjoittaa Janne Zareff.

Toimittajan tasapuolisuus ei auta, jos luottamus on menetetty

Yksikään ihminen ei tee työtään arvotyhjiössä. Onneksi juuri kukaan journalisti ei kuvittele olevansa täydellisen objektiivinen yli-ihminen, johon arvot tai elämäntilanne eivät vaikuta, kirjoittaa Maria Pettersson.

Lisää aikaa eropakettia harkitsevalle

”Ensimmäiset päivät irtisanomisen jälkeen voivat mennä täysin sumussa. Pitäisi pystyä soittamaan monta puhelua, kysyä oikeita kysymyksiä, omaksua vastauksia ja tehdä niiden perusteella päätös, jonka vaikutukset tulevaisuuteen ovat joka tapauksessa epävarmoja”, kirjoittaa Journalistiliiton juristi Sanna Nikula.

Korona sävytti median vuotta 2020

Korona muutti työtavat ja kiihdytti media-alan murrosta ja Yhdysvalloissa käytiin vaalit. Tapahtuiko media-alalla muutakin? Kokosimme yhteen vuoden 2020 keskeiset journalismiuutiset.

Päivi Lehtomurto vaihtoi nuorten median työterveysaiheisiin

Päivi Lehtomurto aloitti joulukuussa Työterveyslaitoksella mediaviestinnän erityisasiantuntijana. Sitä ennen hän työskenteli kymmenen vuotta Demissä.

Etusivu uusiksi

Kun Susanna Luikku sai Suomen olympiajoukkueen tiedottajalta viestin, ja sitten tuli kiire.

Journalistiliiton uuden ilmeen suunnitteli Tuija Tarkiainen ja uuden logon piirsi Camilla Pentti. ”Perinteinen leijona haluttiin säilyttää, mutta uusi leijona on modernimpi ja vähemmän kulmikas”, Tarkiainen kertoo.

Journalistiliitto saa uuden ilmeen

Tunnusvärit ja -fontit vaihtuvat, viestintämateriaalit muuttuvat ja logo päivitetään.

Ole korrekti, älä hyperkorrekti

”Tietoisuus siitä, että puhuttu ja kirjoitettu kieli eroavat toisistaan, voi johtaa ylenpalttiseen virallisuuden tai esimerkiksi kansainvälisyyden tavoitteluun”, kirjoittaa Ville Eloranta.

De nya journalisterna är influencers

Högermedierna satsar mindre på att producera den bästa journalistiken och mer på att främst bekräfta det tittarna redan tror, skriver Jeanette Öhman.

Sanomalehtimiehen näytenumero huhtikuussa 1924.

Lehti harrastuksen avuksi

Suomen Sanomalehtimiesten Liitto tarvitsi oman lehden, koska sisäinen tiedotus hoitui ”helpoimmin painokoneen kautta”.

Avarakatseinen humanisti

Toimittaja Jussi Kentala 24. 7. 1946 Veteli – 23. 11. 2020 Kauhava

Taitava taittaja - käytännössä ja teoriassa

Ulkoasupäällikkö Hannu Pulkkinen 8.11.1951 Pyhäjärvi – 6.12.2020 Helsinki 

Henkilökuvauksen lordi ja velho 

Valokuvaaja Kari Kaipainen 28. 9. 1952 Mikkeli – 2. 11. 2020 Espoo

« Takaisin
logo Suomen Journalistiliiton
ammattilehti
94. vuosikerta