Journalismin puolustaja

Saara Jantunen, 35

Puolustusvoimien tutkija alkuvuodesta 2014 lähtien. Analysoi työssään informaatioympäristöä.

Kirjoittanut populaarin tietokirjan Infosota, joka ilmestyi lokakuussa. Kirja käsittelee Venäjän informaatiosodankäyntiä.

Väitteli Maanpuolustuskorkeakoulussa sotatieteiden tohtoriksi kesällä 2013.

Opiskeli aiemmin englantilaista filologiaa Hollannissa ja Helsingin yliopistossa, josta valmistui filosofian maisteriksi 2008. Tutki sekä gradussa että väitöskirjassa Yhdysvaltojen armeijan viestintää.

Työskenteli englannin opettajana 2008 – 2013.

Suorittanut vapaaehtoisen varusmiespalveluksen 2004 – 2005, jolloin kiinnostui informaatioympäristöstä. Sotilasarvoltaan kersantti.

Asuu Helsingissä.

JOURNALISTI
26.11.2015

Anna-Sofia Nieminen, teksti
Aleksi Poutanen, kuvat

Riippumaton media on osa Suomen informaatiopuolustusta, sanoo tutkija Saara Jantunen. Median pitäisi nyt lopettaa yleisön kosiskelu ja miettiä, mitä yhteiskunta tarvitsee.

Medialla on ongelma, eikä siihen ole helppoa ratkaisua.

Mielipide käy nopeasti ilmi, kun keskustelee sotatieteiden tohtorin, Puolustusvoimissa tutkijana toimivan Saara Jantusen kanssa. Tuo ongelma on yleisö.

”Ehkä yleisö ei enää ymmärrä – tai onko ikinä ymmärtänytkään – mihin journalistiset periaatteet perustuvat”, Jantunen sanoo.

Hänestä ymmärtämättömyys tekee median kritisoimisesta helppoa. Se näkyy esimerkiksi kasvavina vaatimuksina julkaista epäiltyjen raiskaajien nimiä, vaikka eihän media voi levittää vahvistamatonta tietoa.

Tällainen luo tilaa MV-lehden kaltaisille julkaisuille, joiden artikkelit muistuttavat ulkoisesti journalismia, mutta joita ei tehdä journalistisin periaattein. Artikkelit saattavat olla täysin tuulesta temmattuja, virheitä ei oikaista, toimitus ei ole sitoutunut Journalistin ohjeisiin ja niin edelleen. Silti ne voivat heijastaa lukijan maailmankuvaa, ja juuri sitä ihmiset haluavat medialta, Jantunen sanoo.

Oikea journalismi näyttäytyy vähemmän houkuttelevana, koska se paljastaa asioita, joita yleisö ei halua kuulla. Samaan aikaan journalismi muuttuu Jantusen mukaan suuntaan, jossa sitä on entistä vaikeampi puolustaa. Mediatalot kosiskelevat yleisöä klikkiotsikoilla ja hankkivat tuloja hutaistuilla artikkeleilla.

 

Jantuselta ilmestyi lokakuussa kirja Venäjän informaatiosodankäynnistä. Infosota ei ole objektiivinen akateeminen tutkimus, vaan paikoin hyvinkin omakohtainen kertomus siitä, mitä informaatiosota tarkoittaa Suomessa.

Informaatiosodankäynnistä on kyse esimerkiksi, kun Venäjän ulkoministeri kiistää venäläisjoukkojen sotivan Ukrainassa tai kun Venäjää kritisoivaa tutkijaa mustamaalataan verkossa. Jantunen kirjoittaa kirjassaan, että informaatiosodankäynti on ”väkivaltaa, joka kohdistuu ajatteluumme ja kykyymme selviytyä henkisesti”.

Kirjan johtoajatus on, että informaatiosodankäyntiä voidaan torjua vain sen rakenteita paljastamalla. Jantusen mukaan perinteisellä medialla on siinä suuri rooli – tai ainakin pitäisi olla.

”Tuntuu, että tutkivan journalismin tehtäviä on ulkoistettu asiantuntijakunnalle.”

Jantunen kokee, että tutkijoiden oletetaan tekevän toimittajien työt, koska toimituksissa ei tällä hetkellä ole tutkivaan journalismiin paljoa resursseja. Kun esimerkiksi Venäjän valtion media kirjoittaa tietyllä agendalla tietyistä asioista, Jantusen mukaan toimittajat tyytyvät usein vain ihmettelemään asiaa. Ihmettelyn sijaan pitäisi yrittää selvittää, mihin Venäjän valtion media pyrkii ja kuka toimintaa organisoi.

Jantunen ajattelee, että hänen tehtävänsä asiantuntijana on kertoa, mikä informaatiosodassa on merkittävää. Aina toimittajat eivät halua kuulla sitä, vaan ”yksityiskohtia ja pintakuohua”. Pohja-töitä ei välttämättä ole tehty.

”Edelleen tulee puheluita toimittajilta, jotka haluavat tietää, miten trolli tunnistetaan. Se on se sama kysymys, jota minulta kysyttiin yli vuosi sitten.”

[Trollaaminen on sosiaalisessa mediassa tapahtuvaa, poliittisesti motivoitunutta häiriköintiä, painostamista, aggressiivista ja/tai toistuvaa käyttäytymistä, jolla pyritään vaikuttamaan keskusteluun.]

On myös hyviä toimittajia, jotka ovat kiinni ajassa ja poliittisessa tilanteessa. Hyvä toimittaja ei pyri objektiivisuuteen sillä, että asettaa kaksi ääripäätä keskustelemaan keskenään, vaan ymmärtää, että venäläisen propagandistin ja suomalaisen asiantuntijan lausunnot eivät ole tasavertaisia.

Vaatimus huomioida kaikki näkökulmat yhden artikkelin sisällä on Jantusen mielestä sama kuin vaatisi yhdeltä tutkijalta kommenttia kaikkeen. Häneltäkin on tivattu, miksi hän ei ikinä kritisoi länttä.

”Tällä hetkellä minä tutkin sitä, miten Venäjä käy infosotaa, enkä sitä, miten länsi käy infosotaa”, Jantunen vastaa tivaajille.

Hän on tutkinut Puolustusvoimissa informaatioympäristön ilmiöitä alkuvuodesta 2014 lähtien. Sitä edelsi gradun ja väitöskirjan tekeminen Yhdysvaltojen käymästä informaatiosodasta. Tuolloin Jantunen oli ikään kuin ulkopuolinen tarkkailija, sillä sota oli kaukana.

Ukrainan sota kuitenkin muutti tutkijan fokuksen. Se tuli lähelle suomalaisia.

”En voi enää olla ottamatta kantaa Venäjän infosotaan, sillä se on ajankohtaista ja merkityksellistä nyt”, Jantunen kirjoittaa Infosodan johdannossa.

 

Samalla hänestä tuli maalitaulu. ”NATO-kiimainen suvakki.” ”Sotatieteiden tohtori… Hehe. Kaskuei sotataiteiden tohtori.” MV-lehdestä löytyy useita tämänkaltaisia luonnehdintoja Jantusesta. Kommenteissa kyseenalaistetaan nuoren naisen pätevyys sotatieteilijänä ja toivotaan hänen tulevan raiskatuksi.

MV-lehden jutut ja kommentit ovat vain jäävuoren huippu. Jantusta mustamaalataan jatkuvasti esimerkiksi sosiaalisessa mediassa. Hän kutsuu hyökkäystä vastakampanjaksi, jolla hänet halutaan hiljentää. Jantunen sanoo, ettei ota hyökkäystä henkilökohtaisesti.

”Totta kai siitä tehdään niin henkilökohtainen kuin voidaan, koska siten psykologinen vaikuttaminen toimii, mutta se ei ole henkilökohtaista.”

Jantunen on maalitaulu, koska hän työskentelee puolustusvoimissa ja hänellä on painoarvoa turvallisuuspoliittisessa keskustelussa. Hyökkäys tarkoittaa, että hän on paljastanut jotain, jolla on merkitystä. Hänet halutaan hiljentää.

”Tyypillisesti hyökkäys ei kohdistu ihmiseen henkilönä, vaan ammattikuntaan tai ehkä suurempaankin ilmiöön, kuten sananvapauteen.”

Myös toimittajia on joutunut loka-kampanjan uhreiksi. Jantunen kirjoittaa kirjassaan erityisesti Yle Kioskin toimittajasta Jessikka Arosta, joka pyysi Ylen verkkosivuilla lukijoilta kokemuksia Venäjän propagandaa levittävistä aggressiivisista ja anonyymeistä verkkotrolleista. Siitä alkoi uhkailu ja mustamaalaaminen.

”Tällaisille toimittajalle ei pidä sanoa, että älä lue niitä juttuja, eikä pidä sanoa, että älä välitä. Se ei auta, koska toimittaja lukee ne jutut ja välittää”, Jantunen sanoo.

 

Jantunen ei maalaa ruusuista kuvaa mediasta ja sen toimintaympäristöstä. On journalismia ymmärtämätön yleisö, asiantuntemattomia toimittajia, klik- kauksien perässä juoksevat mediatalot ja hyökkäyksiä asiantuntevia toimittajia ja haastateltavia kohtaan.

Hänen mielestään mediaa pitää kritisoida, sillä se tekee journalismista parempaa. Samalla hän puolustaa mediaa.

”Riippumaton ja terve kotimaisen median kenttä on osa demokraattisen yhteiskunnan puolustusta, informaatiopuolustusta”, Jantunen kirjoittaa kirjassaan.

Siksi hän antaa tämänkin haastattelun, vaikka tietää, että jokaisen haastattelun jälkeen joku provosoi häntä tai vääristelee hänen sanojaan. Haastattelujen lopettaminen tarkoittaisi, että lokakampanjalla painostaminen on tehonnut.

Jantusen mielestä kannattaa kuitenkin valita keskustelunsa. Provosointiyritykset voi ohittaa. Sen sijaan on tarpeellista oikoa väärää tietoa esimerkiksi sosiaalisessa mediassa. Lokakampanjoista kannattaa kertoa analyyttisesti.

Tärkeää on tietysti myös tukea informaatiosotaa tutkivia toimittajia. Jantunen sanoo, että toimittajaa pitää ymmärtää, jos tämä uupuu lokakampanjaan. Samalla pitää kuitenkin miettiä, miten toimittajan saamia tietoja hyödynnetään. Se viestii toimittajallekin, että tämän työ on arvokasta. Toimittaja ei ole ajojahdin kohteena turhaan, vaan hän on saanut tietoonsa jotain yhteiskunnallisesti merkittävää. Siihenhän journalismi tähtää, Jantunen huomauttaa.

”Median pitäisi ehkä lakata kysymästä yleisöltä, mitä se haluaa, ja miettiä, mitä yhteiskunta tarvitsee.”

EDIT 26.11. klo 15:04: Korvattu "Venäjä-mielisten trollaamisesta" muotoon "Venäjän propagandaa levittävistä aggressiivisista ja anonyymeistä verkkotrolleista."

Saara Jantunen, 35

Puolustusvoimien tutkija alkuvuodesta 2014 lähtien. Analysoi työssään informaatioympäristöä.

Kirjoittanut populaarin tietokirjan Infosota, joka ilmestyi lokakuussa. Kirja käsittelee Venäjän informaatiosodankäyntiä.

Väitteli Maanpuolustuskorkeakoulussa sotatieteiden tohtoriksi kesällä 2013.

Opiskeli aiemmin englantilaista filologiaa Hollannissa ja Helsingin yliopistossa, josta valmistui filosofian maisteriksi 2008. Tutki sekä gradussa että väitöskirjassa Yhdysvaltojen armeijan viestintää.

Työskenteli englannin opettajana 2008 – 2013.

Suorittanut vapaaehtoisen varusmiespalveluksen 2004 – 2005, jolloin kiinnostui informaatioympäristöstä. Sotilasarvoltaan kersantti.

Asuu Helsingissä.



5 2019
Arkisto

Toimittaja Aarno Malin tutki ihmismielen sairaimpia puolia ja sairastui itse

Journalistit joutuvat kohtaamaan mieltä järkyttävää materiaalia, mutta sen käsittelyyn on tarjolla vain vähän keinoja. Aarno Malin löysi Tor-verkosta sivuston täynnä lasten kiduttamista. Hän kirjoitti aiheesta jutun ja päätyi traumaterapiaan.

"Musiikkijournalismista on tehty musiikkibisneksen vihollinen"

Nykytilanteesta on syyttäminen erityisesti isoja artisteja ja heidän levy-yhtiöitään, kirjoittaa toimittaja Mervi Vuorela

Ylensyömät

Yle käyttää ohjelmahankinnoissaan paljon rahaa ja valtaa. Freejournalisteille, ohjaajille ja muille sisällöntuottajille yhtiö näyttäytyy joskus kyykyttävänä jättiläisenä. 24 tekijää kertoi Journalistille kokemuksistaan Ylen hankintakoneiston rattaissa.

Hallitusohjelma herättää toivoa – nousemmeko vihdoin pohjoismaiselle tasolle?

Media poikkeaa suurimmasta osasta muuta liiketoimintaa, ja median tukeminen oikeilla tavoilla on demokratian tukemista, kirjoittaa Journalistin päätoimittaja Maria Pettersson.

Suosittelet kaikille päätoimittajille politiikkaan lähtemistä, Jouni Kemppainen

Maaseudun Tulevaisuuden päätoimittaja Jouni Kemppainen lähti eurovaaliehdokkaaksi, koska Juha Sipilä pyysi.

Näin käsikirjoituksesta syntyy esikoiskirja

Keväällä 2017 kustannustoimittaja Petra Maisonen avasi Tammen sähköpostista Satu Vasantolan käsikirjoituksen. Kirja valmistui vuodessa, mutta työ sen parissa jatkuu yhä.

Politiikan toimittajien työ muistuttaa scifiä, fantasiaa ja kauhua

Vaalien kaltaisissa julkisissa spektaakkeleissa ihmisten on varsin helppoa tarkistaa itse, mitä tapahtui. Ei siihen väliin tarvita toimittajaa. Sen sijaan asiantuntevaa toimittaja tarvitaan kuvailemaan, mitä muuta olisi voinut tapahtua, kirjoittaa Janne Zareff.

Yritys ja erehdys

On arkipäivää, että oikeinkirjoitusohjeiden vastaiset yritysnimet lipuvat lehteen sellaisenaan kenenkään puuttumatta, vaikka aihetta olisi, kirjoittaa Ville Eloranta.

Vaikka Spleenish-kirjan tekeminen oli voimauttavaa, Ulla Donner pelkäsi, että tulos olisi muiden mielestä itsekeskeinen ja tylsä. ”Siksi olen ollut tosi iloinen, kun lukijat ovat kertoneet tunnistaneensa siitä itseään. Kun huomaa muidenkin pohtivan samoja ongelmia, ne eivät enää tunnu niin hallitsemattomilta.”

Freelancekuvittaja Ulla Donner teki ahdistavista tunteistaan sarjakuvakirjan

Omia kokemuksiaan saa käsitellä juuri niin hilpeästi tai epäkunnioittavasti kuin haluaa. Toisten kokemusten kanssa olisi vaikeampaa, Ulla Donner sanoo.

När FNB lades ner lyfte Ny Tids chefredaktör Janne Wass upp frågan om hur statsstödet för tidningar på minoritetsspråk ska fördelas. ”Jag ansåg då och anser fortfarande att stödet inte ska gå oavkortat till SPT eftersom det är att kanalisera pengarna till KSF Media och HSS Media.”

Statsstöd öppnade dörrar för finlandssvenska medier

I fjol gick hela statsstödet för tidningar på minoritetsspråk för första gången till enbart svenskspråkiga aktörer. För Ny Tid och Nyhetsbyrån SPT är externa stöd ”avgörande”.

Käyttääkö ostaja sinua pankkina? Freelancerin kannattaa olla tarkkana maksuajoista

Laki rajaa maksuajan pituuden yritysten välisessä kaupassa 30 päivään, mutta tästä voidaan poiketa sopimalla. Mediayritykset käyttävät mahdollisuutta kernaasti, kirjoittaa Journalistiliiton freelance-asioista vastaava lakimies Hannu Hallamaa.

I kläm mellan lördagskorven och avokadon

Att skriva om klimatfrågan är bland det känsligaste man kan ta sig för. Det påminner närmast om flyktingfrågan 2016, skriver Journalistens nya kolumnist Mikaela Löv-Alden.

Kun toimittaja kysyy, hänelle vastataan

”Kaupunginjohtajalle kenties syyte sairaalajupakassa. Kukaan ei halua kommentoida” -juttu tuskin olisi nähnyt päivänvaloa Keskisuomalaisessa. Oli siis aika vaihtaa haastattelutaktiikkaa, Heikki Kuutti kirjoittaa.

Etujärjestön sielu

Kuolleita: Asiamies Arja Hellman 6. 2. 1946 Heinola  – 13. 5. 2019 Helsinki

Luonnonvoima

Kuolleita: Toimittaja Anna-Kaisa Hermunen 17. 2. 1948 Laukaa – 3. 5. 2019 Laukaa

Kannustava kulttuuritoimittaja

Kuolleita: toimittaja Oiti Kotamo 5. 8. 1925 Virrat – 10. 2. 2019 Savonlinna

Suurisydäminen toimittaja

Kuolleita: Toimittaja Irene Sillanpää 26. 6. 1958  Helsinki – 12. 1. 2019 Helsinki

« Takaisin
logo Suomen Journalistiliiton
ammattilehti
94. vuosikerta