Journalismin puolustaja

Riippumaton media on osa Suomen informaatiopuolustusta, sanoo tutkija Saara Jantunen. Median pitäisi nyt lopettaa yleisön kosiskelu ja miettiä, mitä yhteiskunta tarvitsee.

Saara Jantunen, 35

Puolustusvoimien tutkija alkuvuodesta 2014 lähtien. Analysoi työssään informaatioympäristöä.

Kirjoittanut populaarin tietokirjan Infosota, joka ilmestyi lokakuussa. Kirja käsittelee Venäjän informaatiosodankäyntiä.

Väitteli Maanpuolustuskorkeakoulussa sotatieteiden tohtoriksi kesällä 2013.

Opiskeli aiemmin englantilaista filologiaa Hollannissa ja Helsingin yliopistossa, josta valmistui filosofian maisteriksi 2008. Tutki sekä gradussa että väitöskirjassa Yhdysvaltojen armeijan viestintää.

Työskenteli englannin opettajana 2008 – 2013.

Suorittanut vapaaehtoisen varusmiespalveluksen 2004 – 2005, jolloin kiinnostui informaatioympäristöstä. Sotilasarvoltaan kersantti.

Asuu Helsingissä.

JOURNALISTI
26.11.2015

Anna-Sofia Nieminen, teksti
Aleksi Poutanen, kuvat

Medialla on ongelma, eikä siihen ole helppoa ratkaisua.

Mielipide käy nopeasti ilmi, kun keskustelee sotatieteiden tohtorin, Puolustusvoimissa tutkijana toimivan Saara Jantusen kanssa. Tuo ongelma on yleisö.

”Ehkä yleisö ei enää ymmärrä – tai onko ikinä ymmärtänytkään – mihin journalistiset periaatteet perustuvat”, Jantunen sanoo.

Hänestä ymmärtämättömyys tekee median kritisoimisesta helppoa. Se näkyy esimerkiksi kasvavina vaatimuksina julkaista epäiltyjen raiskaajien nimiä, vaikka eihän media voi levittää vahvistamatonta tietoa.

Tällainen luo tilaa MV-lehden kaltaisille julkaisuille, joiden artikkelit muistuttavat ulkoisesti journalismia, mutta joita ei tehdä journalistisin periaattein. Artikkelit saattavat olla täysin tuulesta temmattuja, virheitä ei oikaista, toimitus ei ole sitoutunut Journalistin ohjeisiin ja niin edelleen. Silti ne voivat heijastaa lukijan maailmankuvaa, ja juuri sitä ihmiset haluavat medialta, Jantunen sanoo.

Oikea journalismi näyttäytyy vähemmän houkuttelevana, koska se paljastaa asioita, joita yleisö ei halua kuulla. Samaan aikaan journalismi muuttuu Jantusen mukaan suuntaan, jossa sitä on entistä vaikeampi puolustaa. Mediatalot kosiskelevat yleisöä klikkiotsikoilla ja hankkivat tuloja hutaistuilla artikkeleilla.

 

Jantuselta ilmestyi lokakuussa kirja Venäjän informaatiosodankäynnistä. Infosota ei ole objektiivinen akateeminen tutkimus, vaan paikoin hyvinkin omakohtainen kertomus siitä, mitä informaatiosota tarkoittaa Suomessa.

Informaatiosodankäynnistä on kyse esimerkiksi, kun Venäjän ulkoministeri kiistää venäläisjoukkojen sotivan Ukrainassa tai kun Venäjää kritisoivaa tutkijaa mustamaalataan verkossa. Jantunen kirjoittaa kirjassaan, että informaatiosodankäynti on ”väkivaltaa, joka kohdistuu ajatteluumme ja kykyymme selviytyä henkisesti”.

Kirjan johtoajatus on, että informaatiosodankäyntiä voidaan torjua vain sen rakenteita paljastamalla. Jantusen mukaan perinteisellä medialla on siinä suuri rooli – tai ainakin pitäisi olla.

”Tuntuu, että tutkivan journalismin tehtäviä on ulkoistettu asiantuntijakunnalle.”

Jantunen kokee, että tutkijoiden oletetaan tekevän toimittajien työt, koska toimituksissa ei tällä hetkellä ole tutkivaan journalismiin paljoa resursseja. Kun esimerkiksi Venäjän valtion media kirjoittaa tietyllä agendalla tietyistä asioista, Jantusen mukaan toimittajat tyytyvät usein vain ihmettelemään asiaa. Ihmettelyn sijaan pitäisi yrittää selvittää, mihin Venäjän valtion media pyrkii ja kuka toimintaa organisoi.

Jantunen ajattelee, että hänen tehtävänsä asiantuntijana on kertoa, mikä informaatiosodassa on merkittävää. Aina toimittajat eivät halua kuulla sitä, vaan ”yksityiskohtia ja pintakuohua”. Pohja-töitä ei välttämättä ole tehty.

”Edelleen tulee puheluita toimittajilta, jotka haluavat tietää, miten trolli tunnistetaan. Se on se sama kysymys, jota minulta kysyttiin yli vuosi sitten.”

[Trollaaminen on sosiaalisessa mediassa tapahtuvaa, poliittisesti motivoitunutta häiriköintiä, painostamista, aggressiivista ja/tai toistuvaa käyttäytymistä, jolla pyritään vaikuttamaan keskusteluun.]

On myös hyviä toimittajia, jotka ovat kiinni ajassa ja poliittisessa tilanteessa. Hyvä toimittaja ei pyri objektiivisuuteen sillä, että asettaa kaksi ääripäätä keskustelemaan keskenään, vaan ymmärtää, että venäläisen propagandistin ja suomalaisen asiantuntijan lausunnot eivät ole tasavertaisia.

Vaatimus huomioida kaikki näkökulmat yhden artikkelin sisällä on Jantusen mielestä sama kuin vaatisi yhdeltä tutkijalta kommenttia kaikkeen. Häneltäkin on tivattu, miksi hän ei ikinä kritisoi länttä.

”Tällä hetkellä minä tutkin sitä, miten Venäjä käy infosotaa, enkä sitä, miten länsi käy infosotaa”, Jantunen vastaa tivaajille.

Hän on tutkinut Puolustusvoimissa informaatioympäristön ilmiöitä alkuvuodesta 2014 lähtien. Sitä edelsi gradun ja väitöskirjan tekeminen Yhdysvaltojen käymästä informaatiosodasta. Tuolloin Jantunen oli ikään kuin ulkopuolinen tarkkailija, sillä sota oli kaukana.

Ukrainan sota kuitenkin muutti tutkijan fokuksen. Se tuli lähelle suomalaisia.

”En voi enää olla ottamatta kantaa Venäjän infosotaan, sillä se on ajankohtaista ja merkityksellistä nyt”, Jantunen kirjoittaa Infosodan johdannossa.

 

Samalla hänestä tuli maalitaulu. ”NATO-kiimainen suvakki.” ”Sotatieteiden tohtori… Hehe. Kaskuei sotataiteiden tohtori.” MV-lehdestä löytyy useita tämänkaltaisia luonnehdintoja Jantusesta. Kommenteissa kyseenalaistetaan nuoren naisen pätevyys sotatieteilijänä ja toivotaan hänen tulevan raiskatuksi.

MV-lehden jutut ja kommentit ovat vain jäävuoren huippu. Jantusta mustamaalataan jatkuvasti esimerkiksi sosiaalisessa mediassa. Hän kutsuu hyökkäystä vastakampanjaksi, jolla hänet halutaan hiljentää. Jantunen sanoo, ettei ota hyökkäystä henkilökohtaisesti.

”Totta kai siitä tehdään niin henkilökohtainen kuin voidaan, koska siten psykologinen vaikuttaminen toimii, mutta se ei ole henkilökohtaista.”

Jantunen on maalitaulu, koska hän työskentelee puolustusvoimissa ja hänellä on painoarvoa turvallisuuspoliittisessa keskustelussa. Hyökkäys tarkoittaa, että hän on paljastanut jotain, jolla on merkitystä. Hänet halutaan hiljentää.

”Tyypillisesti hyökkäys ei kohdistu ihmiseen henkilönä, vaan ammattikuntaan tai ehkä suurempaankin ilmiöön, kuten sananvapauteen.”

Myös toimittajia on joutunut loka-kampanjan uhreiksi. Jantunen kirjoittaa kirjassaan erityisesti Yle Kioskin toimittajasta Jessikka Arosta, joka pyysi Ylen verkkosivuilla lukijoilta kokemuksia Venäjän propagandaa levittävistä aggressiivisista ja anonyymeistä verkkotrolleista. Siitä alkoi uhkailu ja mustamaalaaminen.

”Tällaisille toimittajalle ei pidä sanoa, että älä lue niitä juttuja, eikä pidä sanoa, että älä välitä. Se ei auta, koska toimittaja lukee ne jutut ja välittää”, Jantunen sanoo.

 

Jantunen ei maalaa ruusuista kuvaa mediasta ja sen toimintaympäristöstä. On journalismia ymmärtämätön yleisö, asiantuntemattomia toimittajia, klik- kauksien perässä juoksevat mediatalot ja hyökkäyksiä asiantuntevia toimittajia ja haastateltavia kohtaan.

Hänen mielestään mediaa pitää kritisoida, sillä se tekee journalismista parempaa. Samalla hän puolustaa mediaa.

”Riippumaton ja terve kotimaisen median kenttä on osa demokraattisen yhteiskunnan puolustusta, informaatiopuolustusta”, Jantunen kirjoittaa kirjassaan.

Siksi hän antaa tämänkin haastattelun, vaikka tietää, että jokaisen haastattelun jälkeen joku provosoi häntä tai vääristelee hänen sanojaan. Haastattelujen lopettaminen tarkoittaisi, että lokakampanjalla painostaminen on tehonnut.

Jantusen mielestä kannattaa kuitenkin valita keskustelunsa. Provosointiyritykset voi ohittaa. Sen sijaan on tarpeellista oikoa väärää tietoa esimerkiksi sosiaalisessa mediassa. Lokakampanjoista kannattaa kertoa analyyttisesti.

Tärkeää on tietysti myös tukea informaatiosotaa tutkivia toimittajia. Jantunen sanoo, että toimittajaa pitää ymmärtää, jos tämä uupuu lokakampanjaan. Samalla pitää kuitenkin miettiä, miten toimittajan saamia tietoja hyödynnetään. Se viestii toimittajallekin, että tämän työ on arvokasta. Toimittaja ei ole ajojahdin kohteena turhaan, vaan hän on saanut tietoonsa jotain yhteiskunnallisesti merkittävää. Siihenhän journalismi tähtää, Jantunen huomauttaa.

”Median pitäisi ehkä lakata kysymästä yleisöltä, mitä se haluaa, ja miettiä, mitä yhteiskunta tarvitsee.”

EDIT 26.11. klo 15:04: Korvattu "Venäjä-mielisten trollaamisesta" muotoon "Venäjän propagandaa levittävistä aggressiivisista ja anonyymeistä verkkotrolleista."

Saara Jantunen, 35

Puolustusvoimien tutkija alkuvuodesta 2014 lähtien. Analysoi työssään informaatioympäristöä.

Kirjoittanut populaarin tietokirjan Infosota, joka ilmestyi lokakuussa. Kirja käsittelee Venäjän informaatiosodankäyntiä.

Väitteli Maanpuolustuskorkeakoulussa sotatieteiden tohtoriksi kesällä 2013.

Opiskeli aiemmin englantilaista filologiaa Hollannissa ja Helsingin yliopistossa, josta valmistui filosofian maisteriksi 2008. Tutki sekä gradussa että väitöskirjassa Yhdysvaltojen armeijan viestintää.

Työskenteli englannin opettajana 2008 – 2013.

Suorittanut vapaaehtoisen varusmiespalveluksen 2004 – 2005, jolloin kiinnostui informaatioympäristöstä. Sotilasarvoltaan kersantti.

Asuu Helsingissä.



15 2018
Arkisto

Sanan saattajat

Kristillinen media on huono bisnes, jota tehdään kutsumuksen voimalla. Aivan erityisen hankala sitä on tehdä niin, että se kelpaisi kaikille, sanoo alan konkari Kirsi Rostamo.

Elämäntapajohtaja

Journalistiliiton puheenjohtajaksi uudelleen valittu Hanne Aho uskoo liiton jäsenmäärän kääntyvän nousuun.

Aishi Zidania kiitettiin palkintoperusteissa myös siitä, etteivät painostus, uutistyön vääristely-yritykset ja nettiviha ole lannistaneet häntä. Jarno Liskin todettiin tekevän monin paikoin riskialtista tutkivaa journalismia sinnikkäästi ja peräänantamattomasti ilman työsuhteen turvaa.

Sananvapauden käyttäjät

Kun ympäristö painostaa, Aishi Zidan ja Jarno Liski nojaavat journalistin perustehtävään. Työ palkittiin Sananvapauden miekalla.

KSF Medias fjolårsresultat, ett minus på 4,2 miljoner euro, var bättre än på många år. Nya vd:n Anna Hellersedt litar på att det nu är en bra tidpunkt för bolaget att införa en ny betallösning för digital journalistik.

Efter stormen

KSF Medias nya vd Anna Hellerstedt betonar öppen kommunikation inom bolaget och vill förankra stora linjer hos personalen. Främsta löfte hittills: mer fokus på journalistiken – hur det ska förverkligas har vi inte ännu sett.

Tv-ohjaaja ja toimittaja Marja Jaakola on halunnut olla työvuosien jälkeen kuin kuka tahansa. Hän ei ole työskennellyt eläkkeellä. Kuva: Liisa Huima

Ei ole valtaa loistoa

Eläkkeellä identiteetti on rakennettava uudelleen. Toimittajalle se voi olla vaikeaa.

Liikaa keskustelua

Medioiden verkkokeskusteluissa vihan lietsomisen ja asiallisen kommentoinnin välissä on leveä vyöhyke, jolla delete-nappia painetaan liian harvoin, kirjoittaa Asko Lehtonen.

Älä soita sille enää koskaan!

Mediayhtiö harkitsi kieltävänsä tuurajia käyttämästä lähdesuojan alaisia tietoja muissa töissä. Ajatus lähteiden ”omistamisesta” on omituinen, kokenut oikeustoimittaja sanoo.

Jouluihminen. A-lehtien tuottaja Elisa Miinin aloittaa jouluvalmistelut jo elokuussa ja lopettaa joulunvieton tapaninpäivänä. ”Ajatukseni kääntyvät välipäivinä jo pois joulusta ja kohti uutta vuotta, kun olen jo joulua pitkään siinä vaiheessa viettänyt.”

Glögiä jo elokuussa

A-lehtien tuottaja Elisa Miininin kotona on kaksi joulukuusta. Toiseen niistä saa koskea vain hän.

Pekka Vahvasen Kone kaikkivaltias -kirja on saanut kehuja siitä, että ’joku on tätä järjettömyyttä vastaan’. Toisaalta se on kirvoittanut kritiikkiä etenkin teknologiapiireistä. ”Uskon, että kun tunnepitoista kritiikkiä saa, on osunut johonkin oikeaan kohtaan.”

Kadonneen onnen jäljillä

Tutkimusten valossa teknologis-taloudellinen kehitys ei ole enää vuosikymmeniin tehnyt meistä onnellisempia, sanoo digitalisaation ongelmista kirjan kirjoittanut Pekka Vahvanen.

Milloin freelancer on jäävi?

Mikä on eettinen aikaväli jutulle tiettyyn lehteen ja jutulle saman lehden kustantajasta? Vaikuttaako juttutyyppi asiaan? Vastausten pohtimiseen tarvitaan lisää konkreettisia eväitä, kirjoittaa Anna-Sofia Nieminen.

Edellistä työtä jatkamaan

Tiina Ojutkangas aloittaa tammikuussa Kokkolassa ilmestyvän Keskipohjanmaan päätoimittajana.

Dags att tända lyset

På redaktionerna i Finland finns en hel del att lära av Demokratijouren, om hur man bygger upp konkreta rutiner som förebygger hot och hat, skriver Johan Svenlin.

Perehdy tietoturvaan tänään

Vaikka et työskentelisi erityistä tietoturvaa vaativien lähteiden ja aiheiden parissa, ala perehtyä niiden suojaamiseen nyt. Toimittajan salausopas kertoo, miksi se kannattaa.

75 prosenttia

Mistä tietää, että vaalit ovat lähestymässä? Yksi varma merkki on numerohokemien vyöry journalistisiin teksteihin, kirjoittaa Vesa Heikkinen.

Liftaamalla ehtii paremmin

Kirjaan uppoutunut Juha Mäkinen ei huomannut nousta bussiin, mutta onneksi juttukeikalle ehtii toisellakin tavalla.

Otavamedia jatkaa yt-kierrosta ensi vuonna

Otavamedia aloittaa yt-neuvottelut kuvaryhmässään 2. tammikuuta 2019. Yt-neuvotteluja on viime viikkona päättynyt Otavamediassa, Sanoma Media Finlandissa, Aamulehdessä ja A-lehdissä.

Färre fotografer på Hufvudstadsbladet

”Jag är övertygad om att läsarna inte kommer att uppleva någon försämring av bildjournalistiken i HBL framöver”, säger chefredaktör Susanna Landor.

Håkans leder Studentbladet

Som chefredaktör vill Håkans bland annat närma sig studentkårer som tidigare lämnat Svenska studerandes intresseorganisation.

Takasivu

Provokatiivisia huomioita.

« Takaisin
logo Suomen Journalistiliiton
ammattilehti
94. vuosikerta