Ripityksen hetki

Markus Leikola, 55

Kirjailija, konsultti ja kolumnisti. Asuu Helsingissä enimmäkseen yksin, osan aikaa 18-vuotiaan tyttärensä kanssa.

Aloitti toimittajan työt vuonna 1984 ja työskenteli Ylen ja Talouselämän toimittajana sekä Iltalehdessä talouden, politiikan ja ulkomaiden toimituspäällikkönä.

Viimeinen pesti Ylessä päättyi vuonna 1996, kun Leikola haki uutta kanavalupaa Harri Saukkomaan ja Liisa Akimofin kanssa.

Kanavakisan jälkeen perusti A4-tuotantoyhtiön, joka tuotti ensimmäisten joukossa julkaisuja kaikkiin välineisiin.

Vuonna 2003 ryhtyi konsultiksi. Työskenteli Markkinointiviestinnän toimistojen liiton toimitusjohtajana 2006  –  2010.

Vuodesta 2010 lähtien enimmäkseen vapaana kirjailijana. Leikola on julkaissut runoja, novelleja ja kaksi näytelmää. Kirjoittaa kolumneja Apuun ja toimittaa Leikola ja Lähde -radio-ohjelmaa yhdessä Jussi Lähteen kanssa.

JOURNALISTI
5.11.2015

Noora Mattila, teksti
Jani Laukkanen, kuvat

Markus Leikola tuntee median, politiikan, kirjallisuuden, yritysviestinnän ja suunnilleen kaikki, jotka niiden nimissä jotain kirjoittavat. Siksi hän on oikea ihminen kertomaan, ovatko maailma ja media oikeilla raiteilla.

Markus Leikolan yleisin Facebook-päivitys sisältää ilmauksen ”näpynäpy”. Helsingin Maunulassa notkuvien kirjahyllyjen keskellä läppäri laulaa usein pitkälle yöhön.

Näpynäpyn aikana syntyy kolumneja ja radio-ohjelman käsikirjoituksia, raportteja ja runoja. Näytelmiä, uusimpana Suuri ja mahtava -niminen Venäjä-satiiri sekä sen kirjaversio. Ja Facebook-päivityksiä.

Leikola puhuukin kauniisti, kirjallisin ja historiallisin viittauksin ja kielikuvin. Vaikka nyt on kyse niinkin runottomasta aiheesta kuin mediasta.

Pyysimme Markus Leikolaa vastaamaan seitsemään kriittiseen väitteeseen median nykytilasta.

Leikolaa siksi, että hän on toimittajan, esimiehen, tuottajan, yrittäjän, konsultin, kolumnistin ja kirjailijan kokemuksellaan eräänlainen painetun sanan renessanssi-ihminen ja isähahmo. Hän vaikuttaa tuntevan suunnilleen kaikki, joilla on joskus ollut kynä kädessä. Hän elää kirjallisuuden, journalismin ja yritysviestinnän liepeillä, siis keskellä.

Kriittiseen tarkasteluun taas on aihetta nyt, kun Suomessa vallitsee poikkeuksellinen, synkeä ilmapiiri. Hallitus syöksyy kintaat ojossa kohti huomattavaa yhteiskuntareformia. Melko kokematon pääministeri haluaa esiintyä vahvana johtajana ja lukee messupuheen Ylen iltalähetyksessä.

Samaan aikaan Euroopan porteilla on maailman pahin pakolaiskriisi sitten toisen maailmansodan. Sitä koskevat faktat vaihtuvat mielipiteisiin ja mielipiteet poteroituvat. Mölyävän vähemmistön äänet kokoaa MV-lehti, semijournalistinen julkaisu, joka ei väitäkään noudattavansa Journalistin ohjeita.

Historiallisia käänteitä käsittelee vähenevä media, toimitukset joista on kadonnut vuoden 2008 jälkeen noin 1300 työpaikkaa. Loppua yt-uutisille ei näy, ja akateeminen työttömyys on huippulukemissaan.

Viestimien on valittava roolinsa ja puolustettava paikkaansa. Vaan kenen asiaa klikkiriippuvainen media palvelee?

Mediatalojen talousvaikeudet alkoivat suunnilleen samaan aikaan kuin perussuomalaisten nousu ensin kohti jytkyä ja sitten hallituspaikkaa. Kaksi rinnakkaista kehityskulkua, joita ei onnistuttu täysin ennustamaan.

Mitä seuraavaksi tapahtuu? Mitä nykytilanteesta on opittavissa?

Kerro meille, Markus Leikola.

 

Väite 1: median huono taloustilanne vaikuttaa journalismin laatuun.

Leikola: ”Kun mediatalojen yt-neuvottelut alkoivat, ne olivat varmaankin aitoa toiminnan tehostamista. Nyt ollaan kuitenkin siirtymässä vähennyksiin, jotka vaikuttavat laatuun. Menevät sekä kaura että hukkakaura.

Tutkivalle journalismille tarvittaisiin ehdottomasti säätiöiden tukea, joka muistuttaisi muun kulttuurin rahoitusta.

Lisäksi minua huolestuttaa STT:n tulevaisuus. STT ei ole halunnut vastaanottaa valtion rahaa ollakseen riippumaton, vaan rahoitus on ollut tilaajista ja omistajista kiinni. Nyt kehitys näyttää erittäin huonolta, eikä sen päässä ole mitään hyvää. Vahva uutistoimisto on äärettömän tärkeä kansallisen kulttuurin kannalta.

Politiikan journalismissa olisi tärkeää miettiä, mitä priorisoidaan, kun erikoistuneiden toimittajien joukko on pieni.

Uutisia on kolmenlaisia: tapahtumia, jotka ovat etukäteen tiedossa, yllättäviä äkillisiä uutisia sekä selvityksiä, jotka perustuvat tutkimustyöhön ja ilmiöiden yhdistelyyn.

Ensimmäinen laji, aikataulujournalismi, vie liikaa aikaa asioiden tutkimiselta.

Siksi keväällä vallitsi yksituumaisuus siitä, että Suomen taloudellinen tila on erittäin heikko. Medialla ei ollut aikaa kaivaa vaihtoehtoisia näkemyksiä valtiovarainministeriön tarjoamalle tilannekuvalle, koska toimittajat juoksivat vaalitilaisuudesta toiseen. Tarvitsee vain katsoa, millainen joukko oli eduskunnan lisärakennuksessa odottamassa, nouseeko valkoinen vai musta savu. Kaikki mikrofonin pitelijät olivat poissa taustatyön tekemisestä.

Vasta kesällä näkemys monipuolistui, ja nyt talouden tilannekuva on moniarvoinen.”

 

Väite 2: Media ei ole haastanut Sipilää ja hallitusta riittävästi.

”Juha Sipilää (kesk.) ihailtiin ennen vaaleja, ja kuva hänestä keskustapuolueen messiashahmona tarttui toimittajiinkin. Yritysjohtajan kokemus on varmasti hyödyksi, mutta sitä suuremmalla syyllä hallituksen amatöörimäisyys hämmästyttää. Luulisi, että päättäjät 2010-luvulla jo tuntevat talouden toiminnan ja ymmärtävät, millä keinoilla päämääriin päästään. Jos sunnuntailisiä ja ylityökorvauksia leikataan pieneltä osalta palkansaajia, se ei nosta kilpailukykyä tai lisää palveluvientiä.

Yleltä oli varmaankin huolella harkittu teko esittää pääministerin puhe iltalähetyksessä. Sipilältä se oli tietoinen riski. Toimittajat ovat valittaneet, ettei pääministeri altista itseään kysymyksille. Sen jälkeen hän on ainakin joutunut riepoteltavaksi.

Tässä hallituksessa on tiettyjä erityispiirteitä. Siinä on ensimmäistä kertaa mukana Perussuomalaiset, puolue joka ei ole koskaan kokenut hallitusvaltaa. Populistipuolueilla on taipumus luvata mahdottomia. Siitä johtuu myös perussuomalaisten kannatuksen lasku: puolueeseen ovat kohdistuneet epärealistiset odotukset.

Myös pääministeri on politiikassa varsin kokematon. Silti hänellä on hirveä tarve saada aikaiseksi, erottautua edellisestä hallituksesta joka tuli tunnetuksi päättämättömyydestään.

Ei kuitenkaan riitä, että tehdään vain jotakin, mikä näyttää tehokkaalta. Kilpailukyvyn parantamiseksi hallitus on vasta laatinut koko joukon aloitteita, jotka on tyrmätty. Se on yrittänyt antaa ymmärtää, että vastuu oikeudenmukaisuudesta ei kuuluisikaan parlamentaarisesti valitulle hallitukselle vaan ay-liikkeelle. Osittain käsitys on mennyt läpikin. Siten hallitus on onnistunut suututtamaan koko joukon sellaisia tahoja, joiden luottamus Suomen päätöksentekokykyyn on avainasemassa.

Medialla on tapana yksinkertaistaa kuvaa ammattijärjestöistä siten, että Lauri Lyly ja Jyri Häkämies edustavat monimutkaista järjestelmää. Onneksi niillä parilla miljoonalla kansalaisella, jotka kuuluvat työmarkkinajärjestöihin, on monia kanavia saada tietoa.”

 

Väite 3: Media pelkää olemassaolonsa puolesta eikä siksi uskalla ärsyttää lukijoita.

”Koko median liiketoimintamalli on muuttunut aivan päinvastaiseksi. Ennen vuosikertatilaajalle myytiin kymmenentuhatta artikkelia jostakin aiheesta sikana säkissä, ja aina jäi plussalle. Netissä kuluttajat sekä tuottavat sisältöä että jakavat sitä, ja media saa rahansa jälkikäteen suosion mukaan.

Mediatalot valittavat, että Google ja Facebook vievät mainosrahat, mutta enpä tiedä yhtäkään taloa, joka olisi kieltänyt sisältönsä jakamisen, kun jaa-nappeja ilmaiseksi on saanut. Toisin sanoen kaikki ovat antaneet periksi sille, että kuluttajat tekevät entistä enemmän päätöksiä.

Olisi hienoa olla ainoa joka tietää, mitä pitäisi tehdä toisin. Maksumuurikokeilut ovat olleet suhteellisen onnistuneita. Nykyisellä liiketoimintamallilla kyllä pääsee eteenpäin, mutta pitkospuita suon yli. Harha-askeliin on vähemmän varaa.

En ole huomannut, että kuluttajien päätösvalta olisi vaikuttanut sisältöihin esimerkiksi maahanmuuttoasioissa, sillä yleisön mielipiteet jakautuvat selvästi. Nyt kaikki näkemykset tulevat esiin, kaikki äänet saavat rajattomasti tilaa. Median kansanvalistuksellinen tehtävä on häviämässä.

Tavallisesti sanotaan, että liiketoimintamalli johtaa pelkkään ’katso kuvat’ -journalismiin, mutta uskon, että siinä on mahdollisuuksia, joita ei ole vielä edes ajateltu. Voi olla esimerkiksi, että Suomessa aletaan julkaista monikielisiä hybridejä, jolloin levikki voi olla suurempi.”

 

Väite 4: Ihmiset hakevat MV-lehdestä jotain, mitä perinteisestä mediasta ei saa.

”MV-lehteä pitäisi jonkun tutkijan tarkastella enemmän. MV-lehden totuuskäsitys saattaa edustaa median uutta vaihetta. Vuodesta 1995 vuoteen 2005 internet imitoi perinteistä mediaa, jolloin media ei pitänyt sitä uhkana taloudelle. Vuoden 2005 jälkeen alkoi personoidun median aika, Googlen ja sosiaalisen median valtakausi, jolloin jokainen palvelu on käyttäjälle räätälöity.

Vuonna 2015 meillä on MV-lehti, joka on non-mediaa, antimediaa. En edes halua käyttää sanaa hömppä. Se ei yritäkään väittää, että kaikki jutut ovat totta, enkä usko että sillä on aikomusta sitoutua JSN:n periaatteisiin.

Osa lukijoista varmasti tajuaa, että jutut eivät ole totta, mutta on huolestuttavaa, jos jotkut lukevat MV-lehteä totena.

Sillä on kuitenkin niin lojaali lukijakunta, että siitä moni lehti voi vain unelmoida.

Mitä tulee perussuomalaisiin, perinteinen media on antanut jumalattomasti palstatilaa heille ja heidän sanomalleen. Kukaan ei enää sano, ettei maahanmuutosta saa keskustella.

Sitä pitäisi varoa, ettei ihmisiä kutsuta rasisteiksi ilman perusteita. Tiedän maahanmuuttoon kriittisesti suhtautuvia ihmisiä, joita välitön leimaaminen ärsyttää. Tosiasiassa mielipiteissä on pitkä akseli.

Jos tilanne nyt johtaa siihen, että pikkulapsi hiekkalaatikolla kutsuu eriväristä raiskaajaksi, olemme vakavan rasismin edessä. Rasismin vastaiselta työltä ei kannata syödä pohjaa virheellisellä tai epätarkalla kielenkäytöllä.”

 

Väite 5: Perussuomalaisille sopii, että media kirjoittaa turvapaikanhakijoista samaan aikaan, kun hallitus tekee epäsuosittuja päätöksiä.

”Välimeri, Mare Nostrum, on muuttunut yhteisestä merestä erottavaksi mereksi. Pakolaistilanne ei ole pelkkää hallituksen propagandaa vaan Suomen ja koko Euroopan isoin poliittinen kysymys, joka vaikuttaa pitkälle tulevaisuuteen. Ihmettelen lähinnä, miksi jokin puolue haluaa kerätä pisteitä muistuttamalla, että se varoitti pakolaisista. Puolueen tulisi kerätä laakereita sillä, mitä se aikoo tehdä. Varsinkin, kun perussuomalaisilla on Suomen ulkopolitiikan parlamentaarinen ykköspaikka. Timo Soinin yksi keskeinen tavoite oli päästä ulkoministeriksi, mutta näytöt ovat tähän mennessä olleet vähäisiä.

Samaan aikaan olen valmis sanomaan, että puoluejohtajista Soini on ulkoministeriksi ammattitaitoisimmasta päästä. Hänen uusimmasta kirjastaan paistaa läpi kaipuu saada tehdä ulkopolitiikkaa vertaistensa kanssa. Kotimaan persut ovat rasite, jota pitää raahata perässä.”

 

Väite 6: Media ei osaa vaatia Soinilta näyttöjä ja johtajuutta.

”Soini otettiin ensimmäisen kerran vakavasti vasta vuoden 2009 eurovaalien alla. Kun perussuomalaiset pärjäsivätkin, median kirjoittelussa oli aluksi jotakin anteeksipyytelevää. Perussuomalaiset johtivat poliittisen agendan asettelua pari seuraavaa vuotta, ja Soini pääsi melko vähällä.

Vuonna 2011 alkaneen vaalikauden puolivälissä Soinin kohtelu normalisoitui. Nykyään se muistuttaa muihin puoluejohtajiin kohdistuvaa painetta, vaikkakin hänellä on erityisvastuu pitää puoluekenttä ja Teuvo Hakkaraisen tapaiset ’hassut keissit’ kurissa.”

 

Väite 7: Media on antanut liikaa näkyvyyttä rasisteille ja esittänyt heidät maahanmuuttajien puolustajien tasapainoisena vastavoimana.

”Rasisteista tulee raportoida oikeassa mittasuhteessa ja oikealla nimellä. Ei riitä, että todetaan fanaattisen ryhmän olevan pieni. Se on äänekäs ja pyrkii kasvattamaan vaikutusvaltaansa.

Suomi on sitoutunut kansainvälisiin ihmisoikeussopimuksiin. Täytyy olla todella tarkkana, jotta ei leimata ihmisoikeuksien noudattamista ääripääksi vain sen takia, että joidenkin mielestä sopimukset ovat hanurista.

Keskustelulle on tyypillistä, että ihmiset lukkiutuvat käsityksiinsä. Sitä taas edesauttaa ihmisten näkeminen yhtenä massana. Pakolaisista puhutaan kuin lapsista, heidän ylitseen. Toisaalta niin puhutaan usein suomalaisista vanhuksistakin.

En jaksanut katsoa Ajankohtaisen kakkosen pakolaisiltaa, koska arvelin, että siinä olisi sama vanha asetelma, joka ei tuo mitään uutta. Kaikille mahdollisille tahoille annetaan samanvertainen suunvuoro.

Jokaiselta suomalaiselta voisi saman tien kysyä, mitä hyötyä hänestä on Suomelle. Oli myös A2:lta melkoinen floppi syöttää syyrialaisperheelle puuroa Oulussa pidetyn protestin vuoksi. Pakolaiset ovat heterogeeninen joukko. Heitä yhdistää se, että heitä on vainottu ja he haluavat elää rauhassa.

Tilanteita tulee vielä ja nykyisistä virheistä opitaan. Paljon on kiinni siitä, että toimittajat ja kaikki muutkin solmivat henkilökohtaisia kontakteja.

Sillä aikaa suosittelen kaikille yhden maailman parhaimman irakilaiskirjailijan Hassan Blasimin novellikokoelmaa Irakin purkkajeesus. Se osoittaa, että kun olot ovat todella kaoottiset, ei ole muuta keinoa kuin hervoton musta huumori. Huumoria tässä kaipaisi.”

Markus Leikola, 55

Kirjailija, konsultti ja kolumnisti. Asuu Helsingissä enimmäkseen yksin, osan aikaa 18-vuotiaan tyttärensä kanssa.

Aloitti toimittajan työt vuonna 1984 ja työskenteli Ylen ja Talouselämän toimittajana sekä Iltalehdessä talouden, politiikan ja ulkomaiden toimituspäällikkönä.

Viimeinen pesti Ylessä päättyi vuonna 1996, kun Leikola haki uutta kanavalupaa Harri Saukkomaan ja Liisa Akimofin kanssa.

Kanavakisan jälkeen perusti A4-tuotantoyhtiön, joka tuotti ensimmäisten joukossa julkaisuja kaikkiin välineisiin.

Vuonna 2003 ryhtyi konsultiksi. Työskenteli Markkinointiviestinnän toimistojen liiton toimitusjohtajana 2006  –  2010.

Vuodesta 2010 lähtien enimmäkseen vapaana kirjailijana. Leikola on julkaissut runoja, novelleja ja kaksi näytelmää. Kirjoittaa kolumneja Apuun ja toimittaa Leikola ja Lähde -radio-ohjelmaa yhdessä Jussi Lähteen kanssa.



7 2019
Arkisto

Paluumuuttajat

Viestintätyö houkuttelee journalisteja, mutta kaikki eivät jää sille tielleen. Katri Makkonen ja muut palaajat kertovat nyt, mitä reissu opetti.

Kun sananvapautta loukataan, Suomen media ei puolusta itseään

”Suomi on sananvapauden kärkimaa niin kauan kuin media käyttää sananvapauttaan niin, ettei tärkeää miestä harmita”, kirjoittaa Susanna Kuparinen.

Viestinnän ja journalismin sekoittuminen huolettavat, mutta väärästä syystä

”Viestinnän ja journalismin sekoittuminen on vaarallista ja johtaa journalismin uskottavuuden horjumiseen. Suurin uhka eivät kuitenkaan ole viestintäalalla piipahtaneet toimittajat”, kirjoittaa Maria Pettersson.

On vähän hassua puuhaa lukea uutisia televisiossa, Matti Rönkä

Ylen ykkösuutisankkurin toiveuni on kertoa kansalle vaalituloksista joka sunnuntai. ”Minä en innostu enää mistään”, Rönkä sanoo.

Näin syntyy ruokalehden juttu kauden sienistä

Glorian ruoka & viini tilasi freelance-ruokatoimittaja Anu Braskilta sieniruokajutun. Jutunteko alkoi kesäkuussa 2018. Juttu ilmestyi yli vuotta myöhemmin.

Kikylle ei ole media-alalla perusteita, ja siksi sen on aika mennä

”Media-alalla ei ole paljoa tekemistä Suomen viennin kanssa”, kirjoittaa edunvalvontajohtaja Petri Savolainen.

Ammattiliitot saivat kikystä tarpeekseen

Lisää työpaikkoja ja työlle tekijöitä. Syntyi kilpailukykysopimus eli kiky. Eniten siitä hyötyvät työnantajat.

”Kärpäsenpaskalla” on väliä

”Oikeaoppiset merkinnät osoittavat, että toimitus on kunnioittanut vieraiden kielten ominaispiirteitä”, kirjoittaa Ville Eloranta.

Vardagen är exotisk – och därför behövs utrikeskorrespondenter

”Publiken vill se vanlig afrikansk vardag, för det är något man sällan ser”, skriver Liselott Lindström.

”Lamppuja pitäisi syttyä päivittäin”

Turo Uskali aloitti Jyväskylän yliopiston journalistiikan apulaisprofessorina.

Kumottu kielteinen päätös on paras palaute turvaa hakevien journalistien auttamisesta

”Olen saanut tutustua arkisen sananvapauden sankareihin, jotka ovat paenneet henkensä edestä”, kirjoittaa Juha Rekola

Pikkukalsarit jalassa, väärä avain kädessä

” Palatessa avain ei käynytkään huoneeni oveen”, muistaa Simo Hyttinen.

Kaukomatkailija ja seikkailija on poissa

Kuolleita: Toimittaja Heikki Haapavaara 26. 3. 1956 Kajaani – 26. 8. 2019 Singapore

Intohimoinen toimittaja

Kuolleita: Toimittaja Janne Salomaa Helsinki 24. 4. 1984 – Helsinki 25. 8. 2019

Toimittaja henkeen ja vereen

Toimittaja Riitta Turunen 3. 4. 1961 Ilomantsi – 21. 7. 2019 Helsinki

« Takaisin
logo Suomen Journalistiliiton
ammattilehti
94. vuosikerta