Keskustelun ytimessä

Inka Partanen

Satakunnan Kansan kehitysjohtaja vuodesta 2012 lähtien.

Työstää Satakunnan Kansan ja Alma Alueme-dian verkkokeskusteluun liittyviä asioita. Lisäksi sijaistaa päätoimittajaa ja tekee toimituspäällikön töitä.

Työskennellyt aiemmin toimittajana, uutispäällikkönä ja verkkopäällikkönä.

 

Timo Kämäräinen

Ylen uutis- ja ajankohtaistoiminnan tuottaja helmikuusta 2015 lähtien.

Pitkän linjan yleläinen, joka on ajautunut urallaan koko ajan enemmän kohti verkkoa.

Työskennellyt aiemmin toimituspäällikkönä, taloustoimittajana ja taloustoimituksen varaesimiehenä.

 

Pirjo Väyrynen

Aller Median Head of Community Management and Privacy kesästä 2015 lähtien.

Vastannut Aller Mediassa moderoinnista ja yhteisöpalvelujen kehittämisestä usean vuoden ajan, aiemmin eri tittelillä.

Työn puolesta kokemusta verkkokeskusteluista 2000-luvun alusta lähtien. Ei toimittajataustaa.

JOURNALISTI
15.10.2015

Anna-Sofia Nieminen, teksti
Kari Sihvonen, kuvitus

Paskamyrsky riehuu verkossa. Mitä sille voi tehdä? Verkkokeskustelusta puhuvat Satakunnan Kansan Inka Partanen, Ylen Timo Kämäräinen ja Allerin Pirjo Väyrynen.

”no ainakin raiskaukset ja muut tappelut lisääntyy näiden karvaranteiden ja hiekkaneekereiden toimesta. sitä saa mitä tilaa ja ainakaan minä en ole näitä tilannut.”

Suomi24, 27. 9. 2015, moderaattori poisti viestin sen rasistisuuden takia

 

Huutoa, provosointia, rasismia. Verkkokeskustelu on käynyt monessa tiedotusvälineessä entistäkin kiivaampana siitä lähtien, kun Eurooppaan virtaavat turvapaikanhakijat nousivat otsikoihin kesän lopulla.

Nyt.fi poisti verkkokeskustelun käytöstä syyskuun kahdeksi ensimmäiseksi viikoksi. MTV, Verkkouutiset ja Iltalehti rajoittivat kommentointia.

Samaan aikaan keskustelu kuitenkin jatkui toisaalla, aiheena esimerkiksi uutinen tanskalaisessa vastaanottokeskuksessa puukotetusta poliisista.

 

”Montako yksittäistapausta pitää tapahtua ennenkuin myönnetään, minkäsorttisten ihmisten kanssa ollaan tekemisissä? Ja täällä hölmölässä poliisi etsintäkuuluttaa ja jahtaa resurssit punaisena pahvitötteröpäisiä pojankoltiaisia!!”

Suomi24, 29. 9. 2015, moderaattori ei poistanut viestiä

 

Tällaisen viestin poistamiselle ei ole Suomen suurimman keskustelupalstan Suomi24:n säännöissä selkeää perustetta. Siksi se sai jäädä.

Kuka tällaista keskustelua kaipaa?

 

Satakunnan Kansan kehitysjohtaja Inka Partanen esittää toisenlaisen kysymyksen: mikä tässä nyt on uutta?

”Keskustelun kärjistyminen on ollut menossa monta vuotta. Puoliammatilliset trollit ovat lisääntyneet pitkän aikaa”, Partanen sanoo. Trolli tarkoittaa ihmistä, joka tarkoituksella provosoi ja ärsyttää verkkokeskusteluissa.

Partasen mukaan Alma Aluemedian moderaattorit ovat arvioineet, että asiattomien kommenttien määrä ei ole tänä syksynä kasvanut suhteettomasti. Alma Aluemediassa moderointi on pääosin ulkoistettu avustajatiimille. Kommentointi avataan suurimpaan osaan uutisista, ja käytössä on ennakkomoderointi.

Myös Aller Median moderoinnista vastaavan Pirjo Väyrysen käsitys on, että asiattomien kommenttien määrä ei ole kasvanut suhteettomasti. Mutta:

”Ehkä siinä on tasaista kasvua koko ajan ihan samalla tavalla kuin on viestien yleisissä määrissä.”

Allerilla suurin moderointitarve on jälkimoderoitavalla Suomi24-keskustelupalstalla, jonne tulee nykyään jopa 20 000 viestiä päivässä. Määrä on niin suuri, että vaikka vain murto-osa viesteistä on asiattomia, niitä on paljon. Eivätkä ongelmana ole pelkästään asiattomat viestit, vaan tyhjä tauhka, joka ei anna lukijalle oikein mitään.

 

Yle kyllästyi tauhkaan jo pari vuotta sitten.

”Internetin alkuajan ideaali siitä, että verkkokeskustelut jotenkin merkittävästi lisäävät demokratiaa, ei näytä ainakaan täysimääräisesti toteutuvan”, sanoo Ylen uutis- ja ajankohtaistoiminnan verkkotuottaja Timo Kämäräinen.

Siksi Yle on vetänyt viime vuosina linjaa, jossa vain harvat artikkelit avataan erillisellä päätöksellä keskusteluille, ja kommentit moderoidaan ennalta.

Siten jää aikaa kehittää muita vuorovaikutuksen kanavia, kuten chatteja, joukkoistamisia ja A2-teemailtojen kaltaisia isoja hankkeita. Facebookissakin pitää ehtiä olla, koska uutiset leviävät siellä joka tapauksessa.

Kämäräinen kutsuu ratkaisua arvovalinnaksi.

”Ajattelimme, että keskittymällä keskusteluartikkeleissa harvempiin aiheisiin saisimme luotua enemmän laatua.”

Nyt.fi päätyi samankaltaiseen ratkaisuun kahden viikon keskustelupaaston jälkeen: se eriytti kommentit yksittäisistä uutisista aiheperusteisiksi keskusteluartikkeleiksi ja tiukensi samalla moderointia.

Se on suunta, johon Partanen, Väyrynen ja Kämäräinen uskovat tiedotusvälineiden keskustelujen olevan menossa.

Maailmalla on monia esimerkkejä. Uutistoimisto Reuters sallii keskustelut vain mielipidekirjoitusten yhteydessä, koska kokee niiden olevan hedelmällisin lähtökohta keskustelulle.

Teknologiajulkaisu Re/codella ei ole enää kommentointimahdollisuutta lainkaan, vaan se keskustelee Twitterissä ja Facebookissa ja kokee saavansa siitä paljon enemmän. Julkkiksen twiitillä on suurempi vaikutus esimerkiksi kävijälukuihin kuin julkkiksen sivustolle kirjoittamalla kommentilla.

Muutama lehti onkin kertonut, että kävijämäärät ovat kasvaneet kommentointiosion sulkemisen jälkeen.

Miksi keskusteluja oikeastaan pitää olla? Mikä verkkolehtien tai keskustelupalstojen kommenteissa on tärkeää? Riippuu, kenen näkökulmasta asiaa katsoo.

 

Hyötyjiä voi olla kolme: toimittajat, mediatalot ja yleisö.

Toimittajat voivat saada esimerkiksi uutisvinkkejä tai huomautuksen uutisessa olleesta virheestä, mediatalot yleisön viipymään sivustolla pidempään, yleisö taas viihdettä, vertaistukea ja äänensä kuuluviin.

Hyödyt eivät kuitenkaan tule ilman haittoja. Joskus Suomi24:ään muodostuu niin tiivis yhteisö, että se ei halua päästää muita keskustelemaan, vaan ajaa ihmiset pois.

Kommenttien vaikutus mediatalon brändiin voi kääntyä kielteiseksi, koska epämääräiset kommentit eivät vahvista lehden luotettavuutta ja uskottavuutta.

Ja kuinka moni toimittaja oikeasti ehtii ja jaksaa kahlata kasapäin hyödyttömiä kommentteja löytääkseen uutisvinkin? Voi käydä niinkin, että moderointi vie aikaa uutistyöltä.

Partanen teki hiljattain verkkokeskustelujen mielekkyydestä gradun, jossa hän totesi, että toimituksen ja yleisön motiivit osallistua verkkokeskusteluun ovat osin ristiriidassa keskenään. Siten myös ajatukset verkkokeskustelujen kehittämisestä menevät ristiin.

Kenen hyötyjä pitäisi tavoitella, ja miten varmistaa, että niihin päästään? Milloin ylläpitäjän kulut ja hyödyt ovat tasapainossa? Milloin keskustelu on niin hyvää, että se kannattaa?

Yhtä vastausta ei ole. Jotain yleistä voinee kuitenkin sanoa.

”Ehkä hyvän verkkokeskustelun yhteinen nimittäjä on sama kuin keskustelussa ylipäätään. Mikäli se lisää osapuolten ymmärrystä ja vie asioita jollain tavalla eteenpäin, keskustelulla on jokin arvo”, Kämäräinen summaa.

Kokonaan toinen asia on, kuinka usein tällaiseen päästään. Maailmalla on kuitenkin yritetty myös kehittää uutiskommentointia.

 

”Verkkokeskustelujen tyypillinen ongelma on monesti jo teknisistä syistä se, että niissä ei edes voi syntyä vuorovaikutusta. Yksi kommentoi, ja toinen vastaa siihen kolmen tunnin päästä jossain alempana viestiketjussa”, Partanen sanoo.

Tämä lienee tuttu ongelma kaikille verkkokeskusteluja seuraaville tai niihin osallistuville. Mutta tarvitseeko sen olla niin? Entä jos kommentit eivät olisikaan yhtenä pötkönä jutun lopussa?

Blogialusta Medium ja Taloussivusto Quartz ovat kokeilleet mallia, jossa lukija voi tehdä muistiinpanon haluamaansa kohtaan jutussa. Muistiinpano näkyy tekstikohdan vieressä, ja muut voivat kommentoida sitä. Siten kaikkea keskustelua ei tarvitse käydä yhdessä viestiketjussa, vaan juttuun syntyy monia kahvipöytiä.

The New York Times puolestaan on kokeillut yksittäisten kommenttien nostamista sopivaan kohtaan tekstiä. Kommentti näkyy vähän kuin puhekuplana artikkelin vieressä. Se ei lisää kommentoijien keskinäistä vuorovaikutusta, vaan tuo toimituksen mukaan vuorovaikutukseen. Toimitus pystyy kommentin esiin nostamisella osoittamaan, että hei, me ihan oikeasti luemme näitä kommentteja ja arvostamme niitä. Samalla kommentti on vuorovaikutuksessa artikkelin kanssa.

Partanen, Kämäräinen ja Väyrynen pitävät tällaisia kokeiluja kiinnostavina. Mikseivät suomalaiset mediatalot sitten kokeile enemmän?

”Kaikki ovat varmasti kiinnostuneita tuon kaltaisista ominaisuuksista, mutta kun tehdään lista siitä, mitä kaikkea pitäisi välttämättä tehdä, sillä on monia muita suuria asioita”, Kämäräinen sanoo.

”Jos ajatellaan, mikä on meidän perustehtävämme ja myös bisneksemme, se on tietysti journalismi. Ja kyllä siinä varmasti on sitäkin, ettei ihan nähdä, mitä verkkokeskustelulla voidaan saavuttaa”, kommentoi Partanen.

Suomi24:ssä asetelma on toinen, koska keskustelu on ydinasia. Sivustolla onkin tehty joitain kokeiluja: Käyttäjät ovat voineet peukuttaa kommentteja ylös- tai alaspäin viestiketjussa. Moderaattorit ovat voineet pinnata eli kiinnittää kommentteja keskusteluketjun ylimmäiseksi. Myös aktiiviset, vapaaehtoiset käyttäjät pystyivät tekemään pinnauksia.

Tällä hetkellä mikään toiminnoista ei ole käytössä, mutta niistä kehitetään parempia versioita. Aikaisemmat tekniset ratkaisut eivät olleet toimivia tai ovat vanhentuneita. Väyrynen kertoo, että esimerkiksi peukutuksia käytettiin paljon väärin luomalla komentosarjoja, jotka manipuloivat keskustelua. Komentosarjat nostivat omaa näkökulmaa ja laskivat toista.

Pitkässä viestiketjussa sillä on merkitystä.

”Ihmiset jaksavat lukea neljä kommenttia. Sen jälkeen ihmisiä ei kiinnosta, vaikka ketjussa olisi 150 vastausta”, Väyrynen kertoo viitaten Allerin keräämään dataan.

 

150 viestiä on paljon, mutta ei poikkeuksellinen määrä Suomi24:ssä. Keskusteluista on kasvanut massiivisia: vielä 2000-luvun alussa keskustelupalstalle tuli ehkä 50 kommenttia päivässä, nyt niitä tulee 15 000 – 20 000.

Siinä on yksi vastaus kysymykseen, kuka nykyisen kaltaisia verkkokeskusteluja kaipaa. Aika moni niihin ainakin osallistuu.

”Olisi mielenkiintoista nähdä, minne ihmiset menisivät, jos Suomi24:n keskustelut lopetettaisiin päiväksi. Missä ne 15 000 – 20 000 kommenttia olisivat?” Väyrynen pohtii.

Niin, missä?

Esimerkiksi Facebookissa ja Twitterissä keskustelua käydään omalla nimellä. Voi hyvin olla, että tulevaisuudessa mediatalot valikoivat Reutersin, Ylen ja Nyt.fi:n tapaan keskustelunavaukset tarkkaan. Uutiskommentoinnin sijaan saatetaan kehittää muunlaisia vuorovaikutuksen muotoja. Ehkä uudet muodot tulevat keskustelupalstojen rinnalle, tai ehkä niiden tilalle.

Ehkä myös perinteinen uutiskommentointi säilyy vielä kehitettävien asioiden listalla, vaikka sitten sen alapäässä.

Inka Partanen

Satakunnan Kansan kehitysjohtaja vuodesta 2012 lähtien.

Työstää Satakunnan Kansan ja Alma Alueme-dian verkkokeskusteluun liittyviä asioita. Lisäksi sijaistaa päätoimittajaa ja tekee toimituspäällikön töitä.

Työskennellyt aiemmin toimittajana, uutispäällikkönä ja verkkopäällikkönä.

 

Timo Kämäräinen

Ylen uutis- ja ajankohtaistoiminnan tuottaja helmikuusta 2015 lähtien.

Pitkän linjan yleläinen, joka on ajautunut urallaan koko ajan enemmän kohti verkkoa.

Työskennellyt aiemmin toimituspäällikkönä, taloustoimittajana ja taloustoimituksen varaesimiehenä.

 

Pirjo Väyrynen

Aller Median Head of Community Management and Privacy kesästä 2015 lähtien.

Vastannut Aller Mediassa moderoinnista ja yhteisöpalvelujen kehittämisestä usean vuoden ajan, aiemmin eri tittelillä.

Työn puolesta kokemusta verkkokeskusteluista 2000-luvun alusta lähtien. Ei toimittajataustaa.

Moderointikoulun pilotti alkaa lokakuussa

Aller Media ilmaisi hiljattain halunsa olla entistä vahvemmin kehittämässä suomalaista verkkokeskustelua, kun se kertoi perustavansa moderointikoulun. Kuka tahansa voi hakea kouluun, jonka kahdeksalla kokoontumiskerralla käsitellään esimerkiksi netti-ilmiöitä, moderaattorin hyvinvointia ja median vastuuta.

Ajatus koulusta kypsyi vuosien mittaan, kun eri tahot ovat kyselleet Suomi24:ltä neuvoa moderointiin. Syyskuun alussa vilkastunut keskustelu verkkokeskustelusta sysäsi koulun perustamiseen vauhtia, ja pilotti alkaa vielä lokakuun aikana.

”Nyt oli hyvä aika nostaa esiin, että verkkokeskustelujen sulkeminen ei välttämättä ole ainoa vaihtoehto”, moderointikoulun perustaja Pirjo Väyrynen sanoo.

Satakunnan Kansan kehitysjohtaja Inka Partanen sanoo, että moderointikoulu tulee tarpeeseen. Hän uskoo, että jos melkein keneltä tahansa Satakunnan Kansan toimituksessa kysyy, moderointi koetaan vaikeaksi. Lisäksi se on työhyvinvointikysymys: on raskasta kirjoittaa uutinen ja sen jälkeen moderoida siihen liittyviä kommentteja, jotka voivat esimerkiksi kohdistua vahvasti kirjoittajaa tai haastateltavia vastaan.

”Moderointi on ja sen pitää olla ammattimaistumassa”, Partanen sanoo.

Allerin moderointikouluun tuli muutamia kymmeniä hakemuksia. Hakijoista noin 15 valitaan opiskelijoiksi.

Pilottiryhmä valmistuu moderointikoulusta helmikuussa 2016. Sen jälkeen Aller vetää yhteen ryhmän kokemuksia, ja varsinaisesti koulun on tarkoitus aloittaa toimintansa maaliskuussa 2016.

Anna-Sofia Nieminen

 

 



4 2019
Arkisto

Rahahautomo

Valokuvausjärjestö Finnfoto kylpee rahassa, jota se ei ole saanut jaettua kuvaajille.

"Politiikan toimittajat puhuvat liian vähän politiikan sisällöistä"

Vuoden journalistin Vappu Kaarenojan mielestä osa politiikan journalismista tuo mieleen urheilusivut.

Jos sössii lehdistönvapauden, voi heittää hyvästit demokratialle

Kansalaisen kannalta on yhdentekevää, lopettaako journalisti työskentelyn ennakkosensuurin vai netissä käydyn vihakampanjan seurauksena, kirjoittaa Journalistin päätoimittaja Maria Pettersson.

Maailma muuttuu vihamielisemmäksi toimittajia kohtaan

Suomi nousi tänä vuonna sananvapaustilaston kakkoseksi, mutta entistä harvemmassa massa tilanne on hyvä tai tyydyttävä. Kymmenen viime vuoden aikana työnsä vuoksi on kuollut yli 700 journalistia.

Freelanceriksi jääminen on heittäytymistä epävarmuuteen, jossa nirsous johtaa konkurssiin

Ennen halusin tehdä ensisijassa yhteiskunnallisesti merkittävää ja lukijaa koskettavaa journalismia. Sittemmin on valjennut yrittäjän arjen totuus, kirjoittaa Lauri Rotko.

Antaisit itse paremmat erätaukohaastattelut, Susanna Luikku

Avun toimittaja Susanna Luikku tähtäsi jääkiekkoilijaksi, mutta päätyi urheilutoimittajaksi. Hän suhtautuu kriittisesti otteluiden erätaukohaastatteluihin.

Haaga-Helian journalismiopiskelijat tarkistivat kansainvälisessä projektissa kuusi EU-väitettä. ”Työssä huomasi, miten paljon asiaa muutamaan lauseeseen saattaa sisältyä”, sanoo Emmi Syrjäniemi (oik.), joka oli mukana tarkistamassa Ville Niinistön (vihr.) twiittiä. Vierellä tarkistustyötä ohjannut lehtori Kaarina Järventaus.

Journalismin opiskelijat tarkistivat EU-väitteitä: enemmistö ”sinne päin”

EU-vaaleihin liittyvä projekti muistuttaa toimittajia tarkistamaan siteerausten faktat ja miettimään otsikoista syntyviä vaikutelmia.

Kom till Afrika, här finns plats!

När det gäller den finska marknaden för Afrikanyheter behöver jag sällan konkurrera med någon, skriver Journalistens nya kolumnist Liselott Lindström, Afrikastringer för Yle.

Ei mitään muttia – vai sittenkin pari?

Verbittömiä lauseita, mutta-sanalla alkavia virkkeitä, ja-sanan pois jättäviä listauksia. Kaikkia näkyy journalistisissa teksteissä jatkuvasti. Mutta saako näin tehdä, pohtii Ville Eloranta.

Pk-media, invandringskritik och andra ord

Vad finns inbyggt i begrepp som politisk korrekt (pk), islamisering, patriot eller i en valseger som liknas vid en tsunami, frågar Jeanette Björkqvist.

Hyvä juttu, ei kauppoja

Tuomo Pirttimaan juttukeikka Norjan vuonolle sujui kuin unelma, kunnes tuli aika kartoittaa aiheen virallista puolta.

Toimittaja aikoo erota päätoimittajan vaaliehdokkuuden takia

Sanomalehti Pohjalaisen päätoimittajan ehdokkuus eduskuntavaaleissa hiertää toimituksen ja johdon välejä.

Nuoret haluavat reunoilta kovettunutta juustosämpylää siinä missä muutkin

Nuorten hupenevaa kiinnostusta ammattiyhdistysliikkeeseen selitetään usein joko sen imago-ongelmalla tai nuorten ideologisilla valinnoilla. Syy on kuitenkin muualla, kirjoittaa liiton opiskelijalähettiläs Martta Kallionpää.

Tervetuloa takaisin

Journalistiliitossa kokeillaan, millaisia tuloksia eronneiden jäsenten takaisin houkutteleminen tuottaa, liiton tiedottaja Manu Haapalainen kirjoittaa.

« Takaisin
logo Suomen Journalistiliiton
ammattilehti
94. vuosikerta