Lomautettu, ei irtisanottu

Lomautuksista keskustellaan yt-neuvotteluissa aiempaa useammin. Silti niitä käytetään harvoin irtisanomisten vaihtoehtona.

Kiire lisääntyy. Mediatalo Esan journalistien luottamusmies Teppo Koskinen työskentelee uutistoimittajana Etelä-Suomen Sanomissa. Hän sanoo lomautusten vaikuttavan jaksamiseen.”Improvisointi työpäivän aikana lisääntyy, ja erilaiset poikkeukset vaikeuttavat perustyön tekemistä.”

JOURNALISTI
24.9.2015

Janne Salomaa, teksti
Samuli ikäheimo, Kuva

Kaikki Mediatalo Esan 62 journalistia viettävät tänä syksynä viikon palkatonta pakkolomaa. Lomautuksesta sovittiin loppukesällä yt-neuvotteluissa.

”Lomautukset eivät olleet täysi yllätys”, sanoo Esan journalistien luottamusmies Teppo Koskinen.

Muun muassa Etelä-Suomen Sanomia ja Itä-Hämettä julkaiseva Mediatalo Esa arvioi, että ilman lomautuksia se tekisi tänä vuonna tappiota noin 270 000 euroa.

Irtisanomiset eivät kuitenkaan olleet esillä yt-neuvotteluissa.

”Meillä on tehty paljon uudistuksia, jotka on vietävä läpi riittävällä henkilöstöllä”, Koskinen sanoo.

Hän pitää lomautuksia solidaarisempana vaihtoehtona kuin irtisanomisia, mutta toteaa, että viikonkin palkan menetys voi hankaloittaa elämää. Työttömyyskorvausta saisi vasta toiselta viikolta.

 

Journalistiliiton työehtoasiamies Tytti Oras kertoo, että lomautuksista keskustelu on pitkän tauon jälkeen palannut toimitusten yt-neuvotteluihin. Esan ohella Etelä-Suomen Media sopi hiljattain lomautuksista.

Syynä lomautusten paluuseen ovat aiempaa konkreettisemmat talousvaikeudet. Vielä joitakin vuosia sitten useimpien mediakonsernien tulokset olivat niin hyviä, etteivät ne voineet perustella säästöjä pelkästään taloudella. Organisaatiouudistusten kautta yhtiöt saattoivat kuitenkin irtisanoa. Lomautuksiin taas vaaditaan media-alalla käytännössä aina vahvoja talousperusteita.

”Toisaalta organisaatiot ovat jo niin ohuita, että enää ei voi irtisanoa, jos halutaan tehdä yhtä paljon sisältöä”, Oras sanoo.

1990-luvun laman aikana moni mediayhtiö lomautti irtisanomisten sijasta.

”Ratkaisua on kiitelty jälkeenpäin. Lomautukset olivat heikossa taloustilanteessa keino pitää ihmisten osaaminen talossa.”

Viime vuosien yt-neuvotteluissa on ennen kaikkea irtisanottu. Oraksesta se kertoo siitä, että työnantajat uskovat tulevaisuuteen vähemmän kuin 1990-luvulla.

”Yhtiöt uskovat taloustilanteen pysyvän heikkona vielä pitkään.”



15 2018
Arkisto

Sanan saattajat

Kristillinen media on huono bisnes, jota tehdään kutsumuksen voimalla. Aivan erityisen hankala sitä on tehdä niin, että se kelpaisi kaikille, sanoo alan konkari Kirsi Rostamo.

Elämäntapajohtaja

Journalistiliiton puheenjohtajaksi uudelleen valittu Hanne Aho uskoo liiton jäsenmäärän kääntyvän nousuun.

Aishi Zidania kiitettiin palkintoperusteissa myös siitä, etteivät painostus, uutistyön vääristely-yritykset ja nettiviha ole lannistaneet häntä. Jarno Liskin todettiin tekevän monin paikoin riskialtista tutkivaa journalismia sinnikkäästi ja peräänantamattomasti ilman työsuhteen turvaa.

Sananvapauden käyttäjät

Kun ympäristö painostaa, Aishi Zidan ja Jarno Liski nojaavat journalistin perustehtävään. Työ palkittiin Sananvapauden miekalla.

KSF Medias fjolårsresultat, ett minus på 4,2 miljoner euro, var bättre än på många år. Nya vd:n Anna Hellersedt litar på att det nu är en bra tidpunkt för bolaget att införa en ny betallösning för digital journalistik.

Efter stormen

KSF Medias nya vd Anna Hellerstedt betonar öppen kommunikation inom bolaget och vill förankra stora linjer hos personalen. Främsta löfte hittills: mer fokus på journalistiken – hur det ska förverkligas har vi inte ännu sett.

Tv-ohjaaja ja toimittaja Marja Jaakola on halunnut olla työvuosien jälkeen kuin kuka tahansa. Hän ei ole työskennellyt eläkkeellä. Kuva: Liisa Huima

Ei ole valtaa loistoa

Eläkkeellä identiteetti on rakennettava uudelleen. Toimittajalle se voi olla vaikeaa.

Liikaa keskustelua

Medioiden verkkokeskusteluissa vihan lietsomisen ja asiallisen kommentoinnin välissä on leveä vyöhyke, jolla delete-nappia painetaan liian harvoin, kirjoittaa Asko Lehtonen.

Älä soita sille enää koskaan!

Mediayhtiö harkitsi kieltävänsä tuurajia käyttämästä lähdesuojan alaisia tietoja muissa töissä. Ajatus lähteiden ”omistamisesta” on omituinen, kokenut oikeustoimittaja sanoo.

Jouluihminen. A-lehtien tuottaja Elisa Miinin aloittaa jouluvalmistelut jo elokuussa ja lopettaa joulunvieton tapaninpäivänä. ”Ajatukseni kääntyvät välipäivinä jo pois joulusta ja kohti uutta vuotta, kun olen jo joulua pitkään siinä vaiheessa viettänyt.”

Glögiä jo elokuussa

A-lehtien tuottaja Elisa Miininin kotona on kaksi joulukuusta. Toiseen niistä saa koskea vain hän.

Pekka Vahvasen Kone kaikkivaltias -kirja on saanut kehuja siitä, että ’joku on tätä järjettömyyttä vastaan’. Toisaalta se on kirvoittanut kritiikkiä etenkin teknologiapiireistä. ”Uskon, että kun tunnepitoista kritiikkiä saa, on osunut johonkin oikeaan kohtaan.”

Kadonneen onnen jäljillä

Tutkimusten valossa teknologis-taloudellinen kehitys ei ole enää vuosikymmeniin tehnyt meistä onnellisempia, sanoo digitalisaation ongelmista kirjan kirjoittanut Pekka Vahvanen.

Milloin freelancer on jäävi?

Mikä on eettinen aikaväli jutulle tiettyyn lehteen ja jutulle saman lehden kustantajasta? Vaikuttaako juttutyyppi asiaan? Vastausten pohtimiseen tarvitaan lisää konkreettisia eväitä, kirjoittaa Anna-Sofia Nieminen.

Edellistä työtä jatkamaan

Tiina Ojutkangas aloittaa tammikuussa Kokkolassa ilmestyvän Keskipohjanmaan päätoimittajana.

Dags att tända lyset

På redaktionerna i Finland finns en hel del att lära av Demokratijouren, om hur man bygger upp konkreta rutiner som förebygger hot och hat, skriver Johan Svenlin.

Perehdy tietoturvaan tänään

Vaikka et työskentelisi erityistä tietoturvaa vaativien lähteiden ja aiheiden parissa, ala perehtyä niiden suojaamiseen nyt. Toimittajan salausopas kertoo, miksi se kannattaa.

75 prosenttia

Mistä tietää, että vaalit ovat lähestymässä? Yksi varma merkki on numerohokemien vyöry journalistisiin teksteihin, kirjoittaa Vesa Heikkinen.

Liftaamalla ehtii paremmin

Kirjaan uppoutunut Juha Mäkinen ei huomannut nousta bussiin, mutta onneksi juttukeikalle ehtii toisellakin tavalla.

Otavamedia jatkaa yt-kierrosta ensi vuonna

Otavamedia aloittaa yt-neuvottelut kuvaryhmässään 2. tammikuuta 2019. Yt-neuvotteluja on viime viikkona päättynyt Otavamediassa, Sanoma Media Finlandissa, Aamulehdessä ja A-lehdissä.

Färre fotografer på Hufvudstadsbladet

”Jag är övertygad om att läsarna inte kommer att uppleva någon försämring av bildjournalistiken i HBL framöver”, säger chefredaktör Susanna Landor.

Håkans leder Studentbladet

Som chefredaktör vill Håkans bland annat närma sig studentkårer som tidigare lämnat Svenska studerandes intresseorganisation.

Takasivu

Provokatiivisia huomioita.

« Takaisin
logo Suomen Journalistiliiton
ammattilehti
94. vuosikerta