Kuuden vuoden kuuliaisuus

Risto Uimonen

Syntynyt 1947 Oulussa.

Helsingin Sanomien pääkirjoitustoimittaja 1986 – 2001.

Kalevan päätoimittaja 2001 – 2009.

Julkisen sanan neuvoston puheenjohtaja 2009 – 2015.

Tietokirjoja muun muassa Lontoosta, poliitikkojen imagonrakennuksesta, Esko Ahosta, Iiro Viinasesta, Sauli Niinistöstä, suomalaisesta jääpallosta sekä Juha Sipilästä.

JOURNALISTI
24.9.2015

Manu Haapalainen, teksti
Teemu Kuusimurto, kuvat

Risto Uimosen kuusivuotinen pesti Julkisen sanan neuvoston puheenjohtajana päättyy vuoden lopussa. Nyt Uimonen puhuu kaudestaan, suomalaisen journalismin tilasta ja mediakohuistaan.

Ympyrä sulkeutuu.

Tammikuussa 1976 alle kolmikymppinen toimittaja Risto Uimonen tuli Lontoosta töihin Turun Sanomien Helsingin toimitukseen. Ensimmäisiin työtehtäviin kuului tuponeuvottelujen seuraaminen Helsingin ”työnantajapalatsissa”, Eteläranta 10:n kahdeksannessa kerroksessa.

39 vuotta myöhemmin kosteusvaurio on ajanut Julkisen sanan neuvoston muutaman korttelin päähän vanhoista Vironkadun tiloistaan. Komean uran muun muassa Kalevassa, Helsingin Sanomissa ja tietokirjailijana tehnyt JSN:n puheenjohtaja on palannut kautensa loppuhetkiksi Eteläranta kymppiin, tuttuun kahdeksanteen kerrokseen. Kekkonen ei enää määrää, internet ja sosiaalinen media ovat muuttaneet journalismia peruuttamattomasti.

 

Kalevan päätoimittajan virasta eläköitynyt Uimonen tuli Julkisen sanan neuvoston johtoon helmikuussa 2009, keskelle sen historian suurinta kriisiä. Edellinen puheenjohtaja Pekka Hyvärinen oli eronnut vastalauseena sille, että neuvosto antoi Ylelle vapauttavan päätöksen Matti Vanhasen lautakasajutussa. Myös Hyväristä edeltäneet Kalevi Kivistö ja Jacob Söderman olivat lähteneet kesken oman kautensa. Neuvoston arvostus oli lähellä nollaa. Jopa sen lakkauttamisesta puhuttiin.

Tällaisia puheita ei enää vuosiin ole kuulunut. Selvää on, että neuvosto on Uimosen jäljiltä kuuden vuoden takaista paljon vahvempi instituutio.

”Lähtökohta oli, että luottamus neuvostoon piti palauttaa”, Uimonen muistelee nyt.

”Työni onnistumisen arvioiminen on muiden tehtävä, mutta minusta JSN nauttii tällä hetkellä melko suuurta arvonantoa.”

 

Uimonen tuntuu kuin syntyneen Julkisen sanan neuvoston puheenjohtajaksi. On helppo uskoa jämptin ja jämäkän, oululaisittain suorapuheisen vanhan liiton miehen allekirjoittavan Journalistin ohjeet sydänverellään.

”Ennen kuin minua pyydettiin neuvoston johtoon, ei tämänkaltainen työ ollut käynyt mielessänikään”, Uimonen sanoo.

”Mutta kasvoin siihen nopeasti sisään. Alan sisäistä sääntelyelintä tarvitaan erityisesti tällaisena aikana. Toimitukset hakevat kannattavaa toimintamallia, ja sortuvat siksi piilomainontaan, klikkausjournalismiin ja muihin kyseenalaisiin keinoihin. Se on kuin haulikkoammuntaa: ammutaan kasa hauleja umpimähkään, ja katsotaan mikä osuu. Neuvosto pystyy osaltaan päätöksillään vaikuttamaan journalismin uskottavuuteen.”

Uimonen sanoo, että leikkauksista ja alan talousvaikeuksista huolimatta suomalainen journalismi on säilynyt korkeatasoisena. Vaikka Journalistin ohjeet olisi syytä hallita paremmin, toimituksissa tehdään vieläkin hyvää työtä.

”Mutta aika monet viime aikoina antamamme langettavat päätökset johtuvat pienistä, anteeksiantamattomista muotovirheistä. Ei esimerkiksi ole muistettu, miten virheet pitää oikaista. Piilomainonta on yhä yleisempi ongelma. Erityisesti netissä on keksitty erilaisia uusia tapoja hämärtää journalismin ja mainonnan rajaa”, Uimonen kuvailee.

”Annoimme kesän alussa suosituksen, että ilmoitus-sanan sijaan pitäisi aina käyttää sanaa mainos. Sen pitäisi selkiyttää ilmapiiriä. Jos hämärretään journalismin ja mainosten rajaa, käydään kauppaa tiedotusvälineiden luotettavuudella.”

Uimonen sanoo toivovansa suomalaismedialta astetta kriittisempää suhtautumista vallanpitäjiin – siis silloin, kun aihetta on. Myös se toisi tiedotusvälineille uskottavuutta, ja on jo tuonutkin.

”Olin näissä hommissa jo Kekkosen aikana. Kyllähän silloin vallanpitäjiä myötäiltiin. Koiviston aikana media vapautui. Tässä suhteessa on menty jättiharppauksin eteenpäin. Vallankäyttäjien ja median suhde on periaatteessa terve. Mutta olemme yhä Ruotsiin, Britanniaan tai Yhdysvaltoihin verrattuna varovaisia. Suomessa on se ongelma, että tämä on pieni maa, jossa poliitikkojen ja toimittajien välinen kanssakäyminen on tiivistä. Jos haastateltava vastaa puuta heinää, se hyväksytään liian helposti. Jatkokysymykset jäävät esittämättä.”

 

Neuvoston arvovaltaa on Uimosenkin aikana kyseenalaistettu. Hän on ainakin tällä haavaa neuvoston viimeinen osa- aikainen puheenjohtaja. Osa-aikaisuus on tarkoittanut sitä, että JSN:n puheenjohtajalle on jäänyt aikaa toimia myös poliittisen kommentaattorin roolissa. Suuren yleisön silmissä Uimonen on kuitenkin ”JSN:n Uimonen” myös ajankohtaisia asioita kommentoidessaan.

Miehelle itselleen kahden roolin välinen työnjako on kristallinkirkas.

”Olen aina tarkka, että jos puhun muussa ominaisuudessa, silloin ei saa sanoa, että ’Uimonen on JSN:n puheenjohtaja’. Olen aina pitänyt siitä huolen. Toki ihmisille tuottaa vaikeuksia erottaa rooleja toisistaan, ja se on ihan ymmärrettävää. Ei niitä ehkä voikaan ulkopuolelta erottaa, mutta itselleni tämä on todella tärkeä periaate.”

Joka tapauksessa Uimonen on saanut töksähtävillä julkisilla kommenteillaan some-pöhisijät haukkomaan muutamaan otteeseen henkeään. Uimonen piti kommentissaan Ylelle Pekka Haaviston mahdollisuuksia presidentinvaaleissa heikkoina ”eräästä tunnetusta syystä”. Venäjällä vangittua Greenpeace-aktivisti Sini Saarelaa hän kuvaili kolumnissaan ”sinisilmäiseksi”. Charlie Hebdo -iskun yhteydessä Uimonen luonnehti länsimaista ja islamilaista demokratiakäsitystä ”yhteensovittamattomiksi.” Heitot ovat vahvistaneet patavanhoillista kuvaa Uimosesta.

Muuten laveasti ja pohdiskellen vastaileva Uimonen kiusaantuu hiukan tästä aihealueesta. Puhe muuttuu lyhytsanaisemmaksi, hetkittäin puolittain hyökkääväksi. Esiin nousee yhä selvemmin oman sukupolvensa mies, suorasanainen totuuudenpuhuja, joka ei uhraa turhaa energiaa sen miettimiselle, onko oma totuus horjutettavissa. Kun jotain on sanottu, se pysyy.

Kysyn Uimoselta, miksi hän ei ole ollut halukas täsmentämään tai korjailemaan möläytyksiksi tulkittuja kommenttejaan.

”Ei ole kysytty! Eikä lausuntojani ole ollut tarvetta korjailla”, hän vastaa.

”Sanoin, että Pekka Haavisto ei voita presidentinvaaleja, ja syynä on hänen sukupuolinen suuntautumisensa. Mitäs korjattavaa siinä on? Sini Saarela taas, Greenpeace on maailman taitavimpia propagandajärjestöjä. He käyttivät Saarelaa hyväksi. Ei kommentissani ollut mitään kohahduttavaa, se vain haluttiin tehdä kohahduttavaksi. Kaikestahan meillä loukkaannutaan.”

Uimonen täsmentää tarkoittavansa, että Greenpeace on erinomaisen taitava hallitsemaan julkisuutta – ja niin sen pitää ollakin, jotta voisi mahdollisimman tehokkaasti edistää hyviä päämääriään.

Mutta kokenut poliittinen analyytikko on myös sanankäytön ja sävyerojen ekspertti, pakostakin. Tottahan on eroa sillä, kutsuuko Greenpeacea ensisijaisesti propaganda- vai ympäristöjärjestöksi...

”Se on sekä että! Kalterien takaa Venäjällä maailmaa katseli Sini Saarela sinisine silmineen, blondi. Ajattele jos siellä olisi ollut kaljupäinen, lihaksikas tyttö, tatuointeja joka paikka täynnä. Olisiko maailma reagoinut samoin?”

Vielä enemmän keskustelua Uimonen herätti puhuessaan Charlie Hebdo -terrori- iskun jälkeen ”länsimaisen ja islamilaisen demokratiakäsityksen yhteensovittamattomuudesta”.

”Minun näkemykseni mukaan ne eivät ole yhteen sovitettavissa”, hän vahvistaa.

”Asian voisi pelkistää myös sanomalla näin: Jos tulee tiukka paikka, panevatko suomalaiset hunnun päähänsä vai ottavatko islamilaiset naiset hunnun päästänsä pois? Voimme elää rinnakkain, mutta emme me rupea elämään Suomessa islamilaisten pelisääntöjen mukaan.”

Eli mitä kaikkea tarkoitat tällä yhteensovittamattomuudella?

”Ennen kaikkea tarkoitan sananvapautta. Sanahan ei ole tietojeni mukaan vapaa yhdessäkään islamilaisessa valtiossa. Tietysti on yksi kysymys, mikä on islamilainen valtio. Toinen asia on kuolemanrangaistus. Kolmas on naisen asema. Useimmissa islamilaisissa maissa nainen ei ole aidosti tasa-arvoinen miehen kanssa.”

Uimonen puhuu yhtäältä ”islamilaisesta demokratiasta” – sellainen voisi kai olla vaikkapa kohti sananvapautta ja tasa-arvoa edennyt Indonesia. Toisaalta ”islamilainen valtio” kuulostaa lähinnä sharia-lakiin viittaavan islamic state -käsitteen suomennokselta.

”No, siinä tullaan juuri siihen, mitä islamilaisella valtiolla tarkoitetaan. En nyt osaa niitä suoralta kädeltä tässä luetella. Pitäisi ottaa vaikka Wikipedia avuksi ja katsoa mikä kuuluu mihinkin. Monissa islamilaisissa maissa voi olla näennäinen sanavapaus, mutta ei tosiasiallista.”

 

Uimosen kirjoittama, eduskuntavaalien alla ilmestynyt Juha Sipilä -elämäkerta kuitattiin muun muassa Aamulehdessä ja Ylen verkkosivuilla kritiikittömäksi vaalikirjaksi.

”Se oli aivan käsittämätöntä. Kirjan tarkoitus oli kertoa, millainen mies Sipilä on. Eiväthän edes keskustalaiset tunteneet häntä, eivät tunne kunnolla vieläkään. Se haluttiin julkaista juuri vaalien alla tietenkin kaupallisista syistä. Kirja pitää tehdä silloin kun aihe on kuuma.”

Uimonen korostaa, ettei itse ehdottanut Sipilä-kirjaa, vaan Minerva Kustannus tilasi sen häneltä. JSN-puolipäiväisyys nimenomaan mahdollisti tietokirjailijana toimimisen.

”Kannessa on vain minun nimeni, mikä tarkoittaa, että minä yksin olen päättänyt mitä Sipilästä kirjoitin. Sipilä on saanut korjata virheet käsikirjoituksesta. Häntä oli vaikea suostutella mukaan. Hän kieltäytyi kustantajien kaikista yhteistyötarjouksista. Minulta meni taivutteluyritykseen puolisen vuotta. En etukäteen ja tekovaiheen alussa edes tiennyt, millainen kirja siitä tulee. Vastahan ryhdyin perehtymään syvällisesti hänen elämäänsä. En myöskään tietokirjailijana voi kirjoittaa muuta kuin sen, mitä on tapahtunut. Minä olen tietenkin vanha kettu ja kestän kritiikin. Mutta harmittaa, että yksinkertaisia tosiasioita ei haluttu ottaa huomioon. Haluttiin mustamaalata.”

Uimonen kertoo, ettei muuten hirveästi perusta siitä, mitä hänestä somessa ja keskustelupalstoilla sanotaan.

”Ei minulla ole tapana googlettaa nimeäni. Tänään paheksutaan minua ja huomenna sinua. Ei se ole sen kummempaa. Jos nykyiseen sosiaalisen median keskusteluun lähtee mukaan, on vain hölmö.”

Osittain kyse voisi olla siitä, että toimittajat haluaisivat JSN:n puheenjohtajan edustavan juuri heidän poliittista ja muuta arvomaailmaansa. Jälleen palataan puheenjohtajan ja poliittisen kommentaattorin eri rooleihin.

”En tietenkään edusta kuin omaa arvomaailmaani, eikä minun tarvitse edustaakaan. Olen koko työelämäni ajan ollut politiikan analysoija. Se on minun ammattini. Olen työskennellyt 14 vuotta Hesarissa pääkirjoitustoimittajana ja kolumnistina. Olin Kalevan päätoimittajana erittäin ahkera kirjoittaja. Aina kun arvaillaan maailmankatsomustani, olen sanonut että olen selkärangaton ihminen. Olen tunnustanut äänestäneeni seitsemää eri puoluetta, eli olen hyvin vapaamielinen. Mutta näissä puheena olevissa lausunnoissani on ollut kyse analyysistä.”

On siis kommentaattori Uimonen ja puheenjohtaja Uimonen. JSN:n puheenjohtajana Uimonen sanoo soveltavansa mahdollisimman arvovapaasti Journalistin ohjeita.

”Siinä roolissa edustan puhtaasti Journalistin ohjeissa ilmaistua eettistä arvomaailmaa. JSN:n eettinen linja on syntynyt sen päätöksissä vuodesta 1968 lähtien. Se on osa minua. Päätöksiä ei vetäistä omasta hatusta, vaan noudatetaan hyvin tarkasti pitkää linjaa, katsotaan mitä mieltä meidän on oltava, jotta tulkitsemme Journalistin ohjeita oikein. Tähän samaan maailmaan astuu seuraajanikin. Kommentaattorin roolissa taas en aina halua olla poliittisesti korrekti, koska silloin en puhuisi totta vaan poliittista propagandaa.”

 

Kun puhutaan julkisesta sanasta Suomessa vuonna 2015, on pakko puhua myös netti- ja some-keskustelujen pakolaiskriisin aikana koventuneesta ilmapiiristä. Pian haastattelupäivän jälkeen muun muassa Nyt.fi, Iltalehti ja MTV3 ilmoittivat sulkevansa nettikeskustelujaan toistaiseksi, osittain tai kokonaan.

Uimonen on aiemmin nostanut JSN:n suurimpien onnistumisten joukkoon kestävien pelisääntöjen luomisen tiedotusvälineiden nettikeskusteluihin. Neuvoston syyskuussa 2011 tekemän linjauksen mukaan medioiden pitää ”seurata verkkosivujaan ja poistaa keskustelupalstoilta ihmisarvoa tai yksityisyyttä loukkaavat viestit”. Ongelmaksi tuntuu kuitenkin yhä enemmän muodostuvan, ettei törkyviestien tulvan moderoimiseen riitä mikään resursointi. Sivistynyt keskustelu tuntuu olevan samanlainen menneisyyden jäänne kuin se sopimusyhteiskunta, jota JSN:n väliaikainen koti Etelärannan työnantajapalatsissa symboloi.

Uimonen sanoo, että keskusteluilmapiiri on jopa ainutlaatuisen huono.

”Ei meillä ole koskaan ollut Suomen historiassa tällaista vaihetta. Aiemmin oletettiin, että törkyviestejä esitetään vain anonyymisti. Nyt ihmiset kirjoittavat niitä ihan vapaasti omalla nimellään ja kuvallaan”, hän sanoo.

”Toleranssi on kasvanut aivan kohtuuttomasti, ja räävittömän keskustelun käymistä pidetään hyväksyttävänä. Minusta tämä on hirveän huolestuttava kehityssuunta. En pidä pahana, jos sivustojen ylläpitäjät sanovat, että meidän sivustollamme se ei käy.”

Vastavuoroisesti myös yleisön on ollut aiempaa hankalampi luottaa journalismiin. Klikkausjournalismi ja kyyninen sensaatiohakuisuus vierottavat lukijoita ja rapauttavat journalismin uskottavuutta, Uimonen huomauttaa.

”Klikkausjournalismi muokkaa voimakkaasti ihmisten mielialoja. Lukijat ovat erittäin tyytymättömiä, kun kokevat että heitä hämätään ja harhaanjohdetaan vetävillä otsikoilla. Klikkauksia laskettaessa liikutaan erittäin vaarallisilla vesillä. Mutta tuntuu, että jotkut toimittajat jopa pilailevat lukijoiden kustannuksella, tekevät tahallaan otsikoita, joilla osoitetaan että lukija on sensaationnälkäinen.”

 

Uimonen korostaa moneen otteeseen tyytyväisyyttään siitä, että hänen seuraajastaan tulee kokopäiväinen puheenjohtaja. Journalistin ohjeita olisi hyvä tehdä tutuksi paikan päällä toimituksissa enemmän kuin puolipäiväinen Uimonen on ehtinyt. Median kiristyvä kilpailutilanne tuskin ainakaan vähentää neuvoston käsittelyyn tulevien kantelujen määrää.

On kaunista sattuman harmoniaa, että Uimosen työura on kiertynyt takaisin Etelärantaan. Haastattelun jälkeen hän hykertelee ”kultansa” työskentelevän aivan naapurissa – vielä syksyn ajan työmatka Espoosta voidaan usein taittaa yhdessä.

Vaikka pesti lähenee loppuaan, tietokirjailija Uimonen tuskin on sanonut viimeistä sanaansa.

”Olen antanut nyt itselleni aikaa Sipilä-kirjan loppurutistuksesta toipumiseen. Mutta uskon vielä jonkun kirjan kirjoittavani. En osaa olla tekemättä mitään.”

Risto Uimonen

Syntynyt 1947 Oulussa.

Helsingin Sanomien pääkirjoitustoimittaja 1986 – 2001.

Kalevan päätoimittaja 2001 – 2009.

Julkisen sanan neuvoston puheenjohtaja 2009 – 2015.

Tietokirjoja muun muassa Lontoosta, poliitikkojen imagonrakennuksesta, Esko Ahosta, Iiro Viinasesta, Sauli Niinistöstä, suomalaisesta jääpallosta sekä Juha Sipilästä.



5 2019
Arkisto

Toimittaja Aarno Malin tutki ihmismielen sairaimpia puolia ja sairastui itse

Journalistit joutuvat kohtaamaan mieltä järkyttävää materiaalia, mutta sen käsittelyyn on tarjolla vain vähän keinoja. Aarno Malin löysi Tor-verkosta sivuston täynnä lasten kiduttamista. Hän kirjoitti aiheesta jutun ja päätyi traumaterapiaan.

"Musiikkijournalismista on tehty musiikkibisneksen vihollinen"

Nykytilanteesta on syyttäminen erityisesti isoja artisteja ja heidän levy-yhtiöitään, kirjoittaa toimittaja Mervi Vuorela

Ylensyömät

Yle käyttää ohjelmahankinnoissaan paljon rahaa ja valtaa. Freejournalisteille, ohjaajille ja muille sisällöntuottajille yhtiö näyttäytyy joskus kyykyttävänä jättiläisenä. 24 tekijää kertoi Journalistille kokemuksistaan Ylen hankintakoneiston rattaissa.

Hallitusohjelma herättää toivoa – nousemmeko vihdoin pohjoismaiselle tasolle?

Media poikkeaa suurimmasta osasta muuta liiketoimintaa, ja median tukeminen oikeilla tavoilla on demokratian tukemista, kirjoittaa Journalistin päätoimittaja Maria Pettersson.

Suosittelet kaikille päätoimittajille politiikkaan lähtemistä, Jouni Kemppainen

Maaseudun Tulevaisuuden päätoimittaja Jouni Kemppainen lähti eurovaaliehdokkaaksi, koska Juha Sipilä pyysi.

Näin käsikirjoituksesta syntyy esikoiskirja

Keväällä 2017 kustannustoimittaja Petra Maisonen avasi Tammen sähköpostista Satu Vasantolan käsikirjoituksen. Kirja valmistui vuodessa, mutta työ sen parissa jatkuu yhä.

Politiikan toimittajien työ muistuttaa scifiä, fantasiaa ja kauhua

Vaalien kaltaisissa julkisissa spektaakkeleissa ihmisten on varsin helppoa tarkistaa itse, mitä tapahtui. Ei siihen väliin tarvita toimittajaa. Sen sijaan asiantuntevaa toimittaja tarvitaan kuvailemaan, mitä muuta olisi voinut tapahtua, kirjoittaa Janne Zareff.

Yritys ja erehdys

On arkipäivää, että oikeinkirjoitusohjeiden vastaiset yritysnimet lipuvat lehteen sellaisenaan kenenkään puuttumatta, vaikka aihetta olisi, kirjoittaa Ville Eloranta.

Vaikka Spleenish-kirjan tekeminen oli voimauttavaa, Ulla Donner pelkäsi, että tulos olisi muiden mielestä itsekeskeinen ja tylsä. ”Siksi olen ollut tosi iloinen, kun lukijat ovat kertoneet tunnistaneensa siitä itseään. Kun huomaa muidenkin pohtivan samoja ongelmia, ne eivät enää tunnu niin hallitsemattomilta.”

Freelancekuvittaja Ulla Donner teki ahdistavista tunteistaan sarjakuvakirjan

Omia kokemuksiaan saa käsitellä juuri niin hilpeästi tai epäkunnioittavasti kuin haluaa. Toisten kokemusten kanssa olisi vaikeampaa, Ulla Donner sanoo.

När FNB lades ner lyfte Ny Tids chefredaktör Janne Wass upp frågan om hur statsstödet för tidningar på minoritetsspråk ska fördelas. ”Jag ansåg då och anser fortfarande att stödet inte ska gå oavkortat till SPT eftersom det är att kanalisera pengarna till KSF Media och HSS Media.”

Statsstöd öppnade dörrar för finlandssvenska medier

I fjol gick hela statsstödet för tidningar på minoritetsspråk för första gången till enbart svenskspråkiga aktörer. För Ny Tid och Nyhetsbyrån SPT är externa stöd ”avgörande”.

Käyttääkö ostaja sinua pankkina? Freelancerin kannattaa olla tarkkana maksuajoista

Laki rajaa maksuajan pituuden yritysten välisessä kaupassa 30 päivään, mutta tästä voidaan poiketa sopimalla. Mediayritykset käyttävät mahdollisuutta kernaasti, kirjoittaa Journalistiliiton freelance-asioista vastaava lakimies Hannu Hallamaa.

I kläm mellan lördagskorven och avokadon

Att skriva om klimatfrågan är bland det känsligaste man kan ta sig för. Det påminner närmast om flyktingfrågan 2016, skriver Journalistens nya kolumnist Mikaela Löv-Alden.

Kun toimittaja kysyy, hänelle vastataan

”Kaupunginjohtajalle kenties syyte sairaalajupakassa. Kukaan ei halua kommentoida” -juttu tuskin olisi nähnyt päivänvaloa Keskisuomalaisessa. Oli siis aika vaihtaa haastattelutaktiikkaa, Heikki Kuutti kirjoittaa.

Etujärjestön sielu

Kuolleita: Asiamies Arja Hellman 6. 2. 1946 Heinola  – 13. 5. 2019 Helsinki

Luonnonvoima

Kuolleita: Toimittaja Anna-Kaisa Hermunen 17. 2. 1948 Laukaa – 3. 5. 2019 Laukaa

Kannustava kulttuuritoimittaja

Kuolleita: toimittaja Oiti Kotamo 5. 8. 1925 Virrat – 10. 2. 2019 Savonlinna

Suurisydäminen toimittaja

Kuolleita: Toimittaja Irene Sillanpää 26. 6. 1958  Helsinki – 12. 1. 2019 Helsinki

« Takaisin
logo Suomen Journalistiliiton
ammattilehti
94. vuosikerta