Tes-päivystys

JOURNALISTI
18.12.2014


Journalistiliiton työehtoasiamiehet vastaavat jäsenten kysymyksiin.

Olen jäämässä äitiysvapaalle. Työehtoasiamies Maija Raninen, saako äitiysvapaan aikana tehdä lainkaan työtä? Jos saa, niin millaisin ehdoin?

Työntekijä saa työnantajan suostumuksella tehdä äitiysrahakauden aikana työtä, joka ei vaaranna hänen eikä lapsen turvallisuutta. Tällaista työtä ei kuitenkaan saa tehdä kahden viikon aikana ennen laskettua synnytysaikaa eikä kahden viikon aikana synnytyksen jälkeen. Sekä työnantajalla että työntekijällä on oikeus milloin tahansa keskeyttää äitiysvapaan aikana tehtävä työ.

Miten paljon isyysvapaata voi enimmillään pitää?

Isyysvapaa on enintään 54 arkipäivää, eli noin yhdeksän viikkoa. Tästä isä voi olla kotona äidin kanssa samaan aikaan enintään 18 arkipäivää, eli noin kolme viikkoa. Isyysvapaan palkallinen kesto vaihtelee, joten tarkastathan asian omasta työehtosopimuksestasi.

Vanhempainvapaata voi pitää lapsen syntymän jälkeen 158 arkipäivää, hoitovapaata jopa kolme vuotta. Nämä ovat yleensä palkattomia vapaita.


Miten toimeentulonsa voi parhaiten järjestää näiden vapaiden aikana?

Vanhempainvapaan aikana työntekijällä on oikeus sairausvakuutuslaissa säädettyyn päivärahaan. Käytännössä vanhempainpäivärahaa maksetaan, kunnes lapsi on noin yhdeksän kuukauden ikäinen. Vanhempainraha määräytyy edellisvuoden vahvistettujen verotulojen perusteella.

Hoitovapaan aikana työntekijä on oikeutettu kotihoidon tukeen. Kotihoidon tukea voi hakea perhe, jonka alle kolmevuotias lapsi ei ole kunnan järjestämässä päivähoidossa. Kotihoidon tukeen kuuluu hoitoraha, johon eivät vaikuta perheen tulot, ja hoitolisä, johon vaikuttavat perheen yhteenlasketut tulot. Kuntalisää maksetaan kotikunnasta riippuen.

 

Mitä voi tehdä, kun työnantaja kieltäytyy myöntämästä alle 10-vuotiaan sairaan lapsen hoitamista varten tilapäistä hoitovapaata?

Jos edellytykset tilapäiselle hoitovapaalle täyttyvät, on oikeus lakisääteinen ja työnantaja on velvoitettu myöntämään tilapäisen hoitovapaan. Työnantajan kieltäytyessä on hyvä keskustella asiasta ja tuoda ilmi, että oikeus on lakisääteinen. Tarvittaessa ole yhteydessä omaan luottamusmieheesi tai liiton tes-päivystykseen.

 

Onko tilapäinen hoitovapaa palkallista vai ei?

Tilapäinen hoitovapaa on palkallista, siitä on sovittu työehtosopimuksissa.

Työehtosopimuksissa on määräyksiä palkallisen poissaolon edellytyksistä sekä siitä, minkälainen selvitys työntekijän on esitettävä poissaolon perusteesta. Palkanmaksuvelvollisuuden kesto vaihtelee työehtosopimusaloittain kolmesta neljään päivään.

 

”Poissaolo pakottavista perhesyistä” aiheuttaa työpaikoilla joskus tulkinnallisia ristiriitatilanteita. Millaiset perhesyyt ovat hyväksyttäviä poissaolon syitä ja millaiset eivät?

Poissaolo pakottavista perhesyistä rajoittuu ennakoimattomiin ja yllättäviin tilanteisiin. Hyväksyttäviä syitä ovat esimerkiksi tilanteet, joissa työntekijän perhettä on kohdannut ennalta-arvaamaton sairaus tai onnettomuus. Silloinkin edellytetään, että kohdannut tapahtuma on sellainen, jonka hoitaminen vaatii työntekijän välitöntä läsnäoloa. Hyväksyttäviä syitä eivät ole sellaiset, jotka eivät täytä yllättyvyyden ja ennalta-arvaamattomuuden vaatimusta. Näissäkin tapauksissa työntekijän ja työnantajan on mahdollista sopia vapaasta, ja työnantaja on velvollinen pyrkimään edistämään työntekijän mahdollisuutta vapaaseen.



5 2021
Arkisto

Ensin ne hakivat journalistit. Silloin me sanoimme, että tämä ei käy.

Meidän suomalaisten pitää auttaa kollegoja muissa maissa. Se on oikein, mutta samalla autamme myös itseämme, kirjoittaa päätoimittaja Maria Pettersson.

Teit paikallisesta varuskunnasta 46-sivuisen erikoisliitteen, koska fanitat armeijaa, Pasi Koivumaa

Karjalaisen päätoimittaja on toimituksessa pidetty hahmo, mutta epäilee Stalinin ja Hitlerin ajatelleen itsestään samoin.

Näin saat kesätyöstäsi kaiken irti

Kokeneet toimittajat jakavat vinkit kesätyöntekijöille. Näillä pääset paremmin alkuun kesätöissä ja kenties koko urallasi.

Mitä journalistin pitää ymmärtää työnantajansa taloudesta?

Iso osinko voi olla hälytysmerkki – tai törkeilyä, jos yrityksessä on samaan aikaan menossa rankka säästöohjelma, kirjoittavat Annukka Oksanen ja Elina Yrjölä.

Journalisternas och hjälporganisationernas relation är problematisk

För några år sedan jobbade jag som frivillig informatör för en finsk organisation i Uganda. Det var en upplevelse jag aldrig skulle vilja ha ogjord – men inte heller göra om, skriver Liselott Lindström.

En onnistunut pilaamaan suomen kielen sääntöjä

Kun minut pyydettiin median edustajaksi suomen kielen lautakuntaan, eräs Helsingin Sanomien lukija ei vaikuttanut vilpittömän ilahtuneelta, kirjoittaa Ville Eloranta.

Kyselytunnilla valtuutetut kysyivät hallitukselta ja toimistolta liiton toimintaan ja linjauksiin liittyviä kysymyksiä. Puheenjohtaja Hanne Aho vastaa etäyhteyksin osallistuneille valtuutetuille.

Journalistiliiton kevätvaltuusto toivoi joustoa työhön

Valtuutetut toivoivat liiton edistävän etätyömahdollisuuksia myös korona-ajan jälkeen.

Media keskittyi – pitäisikö myös Journalistiliiton jäsenyhdistysten yhdistää voimansa?

Median ja työn muutokset vähentävät sijainnin merkitystä toiminnan järjestämisessä, kirjoittaa Tapio Räihä.

Kova kiire tarkastajan juttusille

Kun poliisi pysäytti toimittajan ja kuvaajan nopeusratsiaan, Mika Heikkilä turvautui pieneen valkoiseen valheeseen.

Luja ja luotettava pohjalainen

Toimittaja Päivi Leppilahti 23. 6. 1960 Teuva – 21. 3. 2021 Kankaanpää

Lehtikuvauksen uranuurtaja

Kuolleita: Kuvapäällikkö Antti Suominen 16. 9. 1938 Pori – 9. 4. 2021 Ulvila

Laajasti urheilusta ja liikunnasta

Kuolleita: Urheilutoimittaja Erkki Poutanen 19. 11. 1950 Jyväskylä – 4. 4. 2021 Tuusula

Monen lajin mestari

Kuolleita: Toimittaja Matti Korhonen 28. 11. 1928 Liminka – 1. 3. 2021 Oulu

« Takaisin
logo Suomen Journalistiliiton
ammattilehti
94. vuosikerta