Muutakin kuin propagandaa

JOURNALISTI
27.11.2014

Manu Haapalainen, teksti

Kirjat: Sarjatulta!

Talvi- ja jatkosodan aikaisia suomalaisia sarjakuvia ja pilapiirroksia on tunnettu huonosti, eikä aiheesta ole ollut olemassa yleisesitystä. Ville Hänninen ja Jussi Karjalainen ovat koonneet näyttävään ja informatiiviseen Sarjatulta! -teokseen valtavan siivun suomalaista lehdistöhistoriaa.

Sota-ajan kuvista syntyvä kuva on ennen kaikkea monipuolinen. Propagandaa (nykyajasta katsoen sekä hauskaa että vähemmän hauskaa) on paljon, mutta niin on muutakin. Karjalainen nostaa erikoiseksi esimerkiksi siitä muusta Aamulehden vuonna 1941 julkaiseman Sigurd Laesvirran lähes dadaistisen sekoilusarjakuvan Sotamies Kalle Pinnari.

”Sota-aikana sai hommia aikamoinen määrä amatööripiirtäjiä”, Karjalainen sanoo.

”Näin punk-ja pienlehtiajan kasvattina oli jännä huomata, että villeimmillään heidän tuottamansa matsku muistuttaa aivan elävästi 60-70-lukujen underground-lehtiä.”

Ville Hänninen & Jussi Karjalainen: Sarjatulta! Sota-ajan suomalaiset pilapiirrokset ja sarjakuvat.
Jalava 2014.



5 2020
Arkisto

Tämä voi olla ainoa tilaisuutemme mediatukeen

Ruotsissa, Tanskassa ja Norjassa valtio on jakanut journalismille koronatukea 24 – 66 miljoonaa euroa normaalin mediatuen päälle. Suomessa tiedonvälitystä ei tueta, vielä. Nyt tilanne on kuitenkin lupaavampi kuin vuosikymmeniin, kirjoittaa Maria Pettersson.

Kuohuva toimitus on loistopaikka edetä uralla, Riikka Räisänen

Ylen uutis- ja ajankohtaistoimituksen päätoimittaja tietää jo, kuka kolumnisti seuraavaksi ehdottaa yhtiön rahoituksen leikkaamista.

Koronan mukana kiire katosi ja filosofia palasi

Kodissamme on nukuttu enemmän kuin aikoihin. Yhtenä yönä en saanut unta, kun olin nukkunut niin jumalattoman paljon edellisinä, kirjoittaa Lauri Rotko.

Medier med mössan i hand

”Det är problematiskt om mediernas roll och deras stödbehov villkoras med coronavirusutbrottet”, skriver Dan Lolax.

Mediatuki on demokratiatuki – ja poliitikkojen olisi aika ymmärtää se

”Median asia ei ole vain median asia. Se on kansalaisten asia. Ja tämä tuntuu poliitikoilta unohtuneen”, kirjoittaa Hanne Aho.

Arvoisat kansalaiset, muistakaa resilienssi!

”Lohdullista – mutta samalla oireellista – on se, että moni journalisti pyrkii edelleen selittämään resilienssin”, kirjoittaa Ville Eloranta.

Verkko toi uutta ay-koulutukseen

”Verkkokoulutus osoittautui yllättävän käteväksi ja vuorovaikutukselliseksi koulutusmuodoksi”, kirjoittaa työehtoasiamies Terhi Tarvainen.

Direktsändningarnas man

Döda: Redaktör Tomas Ek 6. 1.1957 Helsingfors – 2. 5.2020 Helsingfors

Teräväkielinen pomo muisti myös kannustaa

Kuolleita: Päätoimittaja Pekka Hyvärinen 20. 7. 1951 Kuopio – 10. 5. 2020 Helsinki

Uutisia, ei niinkään analyysejä

Kuolleita: Toimittaja Olli Pohjanpalo 21. 3. 1954 Hamilton Kanada – 11. 5. 2020 Helsinki

”Julkaistu kuva oli hyvä kuva”

Kuolleita: Valokuvaaja Mauri Vuorinen 11. 10. 1928 Hämeenkyrö – 30. 3. 2020 Tampere

Oikeutta puolustava marjakapitalisti

Kuolleita: Toimittaja Helena Hyvärinen 6.11. 1950 Tampere – 1.5.2020 Tampere

« Takaisin
logo Suomen Journalistiliiton
ammattilehti
94. vuosikerta