Kahden leirin sota

Helsingin huumepoliisin päällikkö Jari Aarnion rikosepäilyt ovat jakaneet toimittajat kahteen vastakkaiseen leiriin.

Pasilan poliisilaitoksen hissi vie kolmanteen kerrokseen, Helsingin huumerikostutkintayksikköön.

Tänne kulminoituu yksi Suomen rikoshistorian mielenkiintoisimmista ja yhteiskunnallisesti merkittävimmistä epäilyistä. Huumeyksikön päällikkö Jari Aarnio on ollut vuoden tutkintavankeudessa, epäiltynä 28 rikoksesta. Tapahtumat ovat herättäneet vahvoja tunteita viranomaisten keskuudessa, Aarnion puolesta ja häntä vastaan.

Rikosprosessiin liittyy toinenkin historiallinen tarina. Koskaan aiemmin toimittajat eivät ole jakautuneet näin kärjistetysti kahteen leiriin. Heilläkin on ollut tunteensa pelissä. Tavallaan se on ymmärrettävää, sillä Aarnio oli median kanssa tekemisissä vuosikymmenien ajan. Hänellä oli aina tarjota skuuppeja.

Mielenkiintoista on, kuinka tunteet ovat saaneet esitutkinnan aikana poikkeuksellisen paljon palstatilaa. Yhtäältä ne ovat olleet toimittajien tunteita ja toisaalta vuotajien purkauksia. Ajatus siitä, että poliisipäällikkö olisi pyöritellyt meitä kaikkia, ärsyttää, vituttaa, surettaa ja ennen kaikkea hämmentää.

 

Toimittajien leiriytyminen kärjistyi rikosepäilyjen tutkinnan alussa. Viime vuoden maaliskuussa Helsingin Sanomien oikeustoimittajat Susanna Reinboth ja Minna Passi tapasivat Saaraksi nimetyn prostituoidun, joka kertoi yhteistyöstään Aarnion kanssa. Sen jälkeen Reinboth ja Passi keräsivät aiemmat tietonsa ja lähteiden haastattelut yhteen. Ensimmäinen uutinen aiheesta julkaistiin Hesarissa viime vuoden syyskuussa, ja sen jälkeen skuuppeja syntyi kuin liukuhihnalta.

Juttuja tehtailtiin niin paljon, että naapureissa herättiin. Mediataloista huudeltiin, että esitutkintaan liittyvien viranomaisten mielipiteitä olisi uutisoitu yksipuolisesti, tarkoituksena vahvistaa Aarnion syyllisyyttä. Jotkut haastateltavat uskovat, että myös keskusrikospoliisin näkemyksiä olisi uutisoitu samalla tavalla.

Lisäksi Reinboth ja Passi saivat median edustajien lähettämiä viestejä, joilla työparia yritettiin kääntää toisiaan vastaan perättömillä väitteillä.

Samalla kuraa heitettiin toiselle puolelle. Reinboth sanoi, että on olemassa ”Poliisien faniklubi”, siis toimittajia, joiden syytä kysellä -kynnys ei ole ylittynyt, vaikka viranomainen on epäiltynä törkeistä rikoksista. Joidenkin haastateltavien mielestä tämän porukan uutisissa toistuva näkökulma on ollut Helsingin huumerikosyksikön ja KRP:n poliisien välinen riita. Tässä katsannossa Aarnio olisi oikeusmurhan syytön uhri.

Näin toimittajien keskuuteen oli syntynyt kaksi leiriä.

Toisessa porukassa tutkintaan liittyvien henkilöiden ja syyttäjien näkemyksiä on esitettyjen väitteiden mukaan uutisoitu kritiikittä, ja uutisilla Aarnio on tuomittu syylliseksi. Toisen leirin mielestä faniklubilaiset – vakuuttuneina Aarnion syyttömyydestä – uutisoivat häneen tutkinnan aikana kohdistuneista julmista pakkokeinoista ja KRP:n vinoilusta Helsingin huumepoliisille.

Juttua varten tehdyissä toimittajien haastatteluissa kävi nopeasti ja kysymättäkin ilmi, kumpaan leiriin itse kukin kuuluu.

 

Tuntui kuitenkin luontevalta etsiä ensimmäiseksi haastateltavaksi henkilö, joka on jokseenkin puolueeton. Sellainen löytyi KRP:stä, Vantaan Jokiniemestä.

”Luulisi toimittajan tajuavan, että rikosprosessia ei voi käynnistää pelkästään sen takia, että jotkut osapuolet riitelevät”, rikosylikomisario Thomas Elfgren aloittaa. Hän viittaa uutisiin KRP:n ja Helsingin huumepoliisin erimielisyyksistä.

Toinen toimittajien ase hyökkäyksissä on ollut väite liian läheisistä väleistä viranomaisiin. Sen Elfgren kumoaa täysin.

”Poliisilla on aina ollut luottotoimittajia ja toisinpäin. Ei siinä ole mitään erikoista”, Elfgren sanoo.

Voisiko politiikantoimittaja tai viihdetoimittaja tehdä työtään täysillä ilman suhteita? Ei voisi. Verkostoitunut journalisti on toimitukselle kultakimpale, skuuppien tehtailija.

”Henkilökohtaiset suhteet eivät kuulu muille. Paitsi, jos ne muuttavat osapuolten rooleja ja vastuita”.

Suhde ei siis saisi vaikuttaa journalistin harkintaan asioista uutisoitaessa. Se ei myöskään saisi olla apuväline skuuppien hankkimisessa.

 

Vantaan Jokiniemestä on lyhyt matka Itä-Uudenmaan syyttäjänvirastoon, Tikkurilan Kielotielle. Syyttäjät Jukka Haavisto ja Krista Soukola ovat Aarnio-tapauksessa tutkinnanjohtajina, koska rikoksesta epäilty on poliisi.

”Olen huomannut, että mediaa on käytetty hyväksi antamalla esitutkintamateriaalista yksityiskohtia. Jotkut toimittajat eivät edes pyri olemaan yhteydessä meihin tietoja tarkistaakseen”, Haa-visto sanoo ja jatkaa:

”Jotkut mediat pyrkivät myös tahallisesti haittamaan tutkintaa.”

Esimerkkinä toimikoon uutisointi poliisista, joka sai sairaskohtauksen esitutkinnan aikana. Jutuilla annettiin syyttäjän mielestä ymmärtää, että tutkintaa tehdään hinnalla millä hyvänsä.

”Läheskään kaikki Aarnio-tutkinnasta uutisoidut faktat eivät ole oikeasti totta”, Haavisto sanoo.

Vääriä yksityiskohtia on kuulemma uutisoitu alusta asti ja siellä täällä, valtamediaa myöten. Iltapäivälehdissä, Hesarissa, Ylessä ja MTV:ssä.

Poliisi teki syyskuussa Aarnio-epäilyihin liittyvän yllätysiskun Kuopion pääpoliisiasemalle. Iskun uutisoinnissa väitettiin, että poliisilaitoksella olisi ollut jokin konflikti, ja että tutkinnassa olisi laittomien televalvontatietojen luovuttaminen toiselle poliisiyksikölle. Ei pidä alkuunkaan paikkaansa, sanovat tutkinnanjohtajat.

Vaikka media on vastuussa tietojen tarkistamisesta, tutkinnanjohtajien mielestä syy perättömään uutisointiin on myös vuotajissa. Tutkinnanjohtajat tietävät lähes jokaisen uutisen kohdalla tietojen lähteen.

”Kun esimerkiksi lähetin epäillylle asiakirjan, sisältö oli jo samana iltana lehden nettisivuilla”, syyttäjä Krista Soukola kertoo.

Tietojen vuotaminen on tietenkin hyvä juttu lehdelle. Ainakin hetkellisesti, ja jos tiedot pitävät paikkaansa. Mutta Haavisto pohtii, rajataanko
viranomaisten tietojärjestelmien käyttöoikeuksia, jos vuodot eivät lopu. Tätä sopii toimittajankin miettiä.

Pian käy niin, että klikkien metsästys ”poliisi vahvistaa”-tyyppisillä uutisilla vähentää oikeasti merkittävien ja yhteiskunnallisesti tärkeiden asioiden esille tulemista.

 

Haastattelukierros jatkuu syyttäjänvirastosta mediataloon, Helsingin ytimeen.

”Olen korostetusti ollut objektiivinen, enkä ole väittänyt, että Aarnio olisi syytön. Kritisoin ainoastaan Aarnioon kohdistuvia kohtuuttomia pakkokeinoja”, sanoo Iltalehden toimittaja Risto Kunnas.

Ajatus poliisien faniklubista on Kunnaksen mielestä järjetön. Heti jos kanta on erilainen kuin syyttäjällä tai KRP:llä, on Aarnion kannattaja.

Kunnas vilkaisee toimituksen ikkunasta ulos.

”Jotkut ovat saaneet enemmän tietoa sellaisista asioista, joilla on haluttu vahvistaa Aarnion syyllisyyttä. En voi välttyä ajatukselta, että viranomaiset olisivat pyrkineet saamaan yleisön silmissä oikeutusta poikkeuksellisille pakkokeinoilleen. Ja siinä mediaa on mielestäni käytetty hyväksi”, Kunnas sanoo ja osoittaa Hesarin toimitusta.

 

Suomen Kuvalehden ex-päätoimittaja Tapani Ruokanen sanoo puhelimessa, että mediaa on häikäilemättömästi manipuloitu ja käytetty hyväksi.

”Toimittajat eivät vain koskaan ole olleet loogisia tai johdonmukaisia. Totta kai tähän liittyy kilpailua, mutta raja pitäisi vetää johonkin”.

Esimerkkinä Ruokanen mainitsee Aarnion pihalta löytyneen rahakätkön uutisoinnin.

”Rahojen alkuperästä ei ollut tarkkaa tietoa. Uutisoinnilla kuitenkin vahvistettiin ajatusta Aarnion syyllisyydestä”.

Ruokanen kirjoitti aiheesta pääkirjoituksen viime huhtikuussa, kun Aarnio-tutkinta oli kestänyt puolisen vuotta. Via Dolorosa Suomessa tänään -kirjoituksessaan Ruokanen kritisoi oikeusjärjestelmää ja sitä, että poliisi on mediaa hyväksikäyttäen tuominnut Aarnion syylliseksi.

 

Helsingin Sanomien Reinboth ja Passi kertovat sähköpostitse, että he ovat haastatelleet yli 70 lähdettä Aarnio-tutkintaa uutisoidessa. He ovat kaivaneet esille myös sellaisia asioita, jotka eivät ole olleet tutkintaryhmän tai valvovien tahojen tiedossa. Faktoja on työparin mukaan selvitetty myös julkisista asiakirjoista.

”Tutkinnanjohtaja on toki keskeinen haastateltava missä tahansa rikosasiassa. Tässä jutussa meillä on kuitenkin ollut poikkeuksellisen laajaa omaa tiedonhankintaa”, työpari sanoo.

 

Poiketaan tässä välissä Pasilaan, Helsingin poliisilaitoksen naapuriin.

Aarnio-tutkinnan alussa Alibin päätoimittaja Mika Lahtonen sai toisen mediatalon edustajalta palautetta. Alibissa oli julkaistu päätoimittajan kirjoittama juttu Aarniosta.

”Sähköpostissa luki, että etkö ymmärrä Aarnion olevan täysi roisto”, Lahtonen kertoo.

Aarnio ja Lahtonen ovat kyllä hyviä tuttuja, mutta uutisointitapaan se ei päätoimittajan mukaan ole vaikuttanut. Vuoden 2007 Aarnioon kohdistuvat epäilyt virkarikoksesta sen sijaan muistuttivat siitä, kuinka tämäkin epäily voisi olla ohimenevää. Syytteet nostettiin, mutta myöhemmin ne hylättiin.

”Oli helppo ajatella, että tämä on taas samanlainen läpihuutojuttu.”

 

Eräs toimittaja otti tämän jutun teon aikana nimettömänä yhteyttä.

”Tämän päivän Iltalehdessä on tyylipuhdas esimerkki poliisin fanikerholaisten toiminnasta. Kaksi aukeamaa valkopesua, 12 isoa sitaattia Aarniosta. Niistä kaksi on kielteisiä tai neutraaleja, muut ylistäviä”.

Saman näkemyksen jakaa Ylen toimittaja Marko Niemi. Hän kutsuu näitä Aarnio-lauluiksi, joista kuulee Helsingin huumepoliisin painotukset ja näkemykset. Nuotteja on kirjoitettu jo pitkään, sillä poliisien faniklubin tarina on kuulemma alkanut jo vuosia sitten. Niemi kirjoitti viime kesäkuussa kolumnin siitä, kuinka Aarnio on pyörittänyt joitakin journalisteja kauemminkin.

Niemen kanta on edelleen sama.

”On tiettyjä toimittajia, jotka ovat luottaneet Aarnion näkemykseen liikaa”, hän sanoo haastattelussa.

 

Viimeksi kuluneiden 20 vuoden aikana on ymmärretty, että journalistilta ei voi vaatia täydellistä objektiivisuutta. Silti toimittajan pitäisi kirjoittaa subjektiivisuutensa tiedostaen, ja ottaa huomioon mahdollisimman monta näkökulmaa. Mitä tulee rikos- ja oikeusuutisointiin, Suomen oikeusmenettelyssä rikoksesta epäilty on syytön, kunnes toisin todistetaan. Rikostoimittajankaan ei pitäisi tehdä tulkintaa syyttömyydestä tai syyllisyydestä ennen oikeuden tuomiota.

Toki jokainen rikosaiheista uutisoiva myös tietää, milloin pitää käyttää sanaa epäilty, syytetty tai tuomittu. Ongelmissa ollaan, jos kirjoitussävy tai toistuva ja yksipuolinen näkökulma kätkee rivien väliin kirjoittajan tai tietojen vuotajan oman mielipiteen.

 

Haastatteluista päätellen toimittajien leiriytymistä ei pidetä kovin hyvänä juttuna.

”Veljeily Aarnion kanssa ja toimittajien keskinäinen nokittelu syövät uutisoinnin uskottavuutta”, vapaa toimittaja Pasi Kivioja toteaa.

Myös MTV:n rikostoimittaja Jarkko Sipilä kritisoi ammattikuntaansa.

”Jälkiviisaus on tietenkin helppoa, mutta toimittajien olisi pitänyt herätä Aarnio-epäilyihin aiemmin. Jatkossa viranomaisten toiminta pitää kyseenalaistaa entistä laajemmin.”

Olisi tosiaan pitänyt herätä aiemmin. Kukaan – ei edes Hesari – tajunnut penkoa Aarnioon liittyviä huhuja ennen kun prostituoitu Saaran kertomus otettiin tosissaan.

 

Helsingin poliisilaitoksen hissi nousee jälleen kolmanteen kerrokseen. Neuvotteluhuone, jossa myös Aarnio on jutellut moneen kertaan toimittajien kanssa, on huumerikostutkintayksikön oven takana oikealla.

Poliisipäällikkö Lasse Aapio heittää mielenkiintoisen ajatuksen:

”Median mielestä Aarnion toimintamalleja ei siksi tarkkailtu, että hän oli niin erikoistunut omaan alaansa. On kirjoitettu, että poliisien tehtävien pitäisi olla määräaikaisia. Eikö näin ollen
rikostoimittajienkin pestien tulisi olla määräaikaisia? Siellähän on reporttereita, jotka ovat toimineet samassa tehtävässä vuosikymmeniä. Ovatko hekin yhtä erikoistuneita? Seuraako päätoimittaja heidän työtään, kääntääkö jokaisen kiven esimerkiksi liittyen rikostoimittajan lähteisiin?”

 

OIKAISU 13.11.2014 klo 11.40

Jutusta on poistettu teksti poliisien ja toimittajien henkilökohtaisista suhteista. Se sisältää perusteettoman vihjauksen, jonka todenperäisyyttä ei ole asianmukaisesti tarkistettu.

Journalistin toimitus

6.11.2014
Facebook

Vera Miettinen, teksti
Essi Ruuskanen, kuvitus

Aarnio-tutkinta

Vyyhti: Helsingin huumerikostutkintayksikön poliisipäällikkö, rikoskomisario Jari Aarnio vangittiin 15. marraskuuta 2013 epäiltynä kolmesta rikoksesta. Epäiltyjen rikosten määrä on nyt 28. Niihin kuuluvat muun muassa törkeä huumausainerikos, törkeä virka-aseman väärinkäyttäminen, virkasalaisuuden rikkominen ja siihen yllyttäminen sekä törkeä lahjuksen ottaminen. Samassa tutkinta­kokonaisuudessa on epäiltyjä yhteensä yli 20. Yksi heistä on United Brotherhood -jengin johtaja Keijo Vilhunen.

Syyte: Esitutkintapöytäkirjassa on 25 000 sivua. Syytteiden nostopäivää on siirretty vuoden aikana neljä kertaa. Nykyinen on 31. 12. 2014. Vuoden 2007 niin sanottuun huumetynnyrijuttuun liittyen Aarnio on nyt vangittuna neljästä törkeästä huumausainerikoksesta.

Sota: KRP:n ja Helsingin huumepoliisin välisistä erimielisyyksistä on monta eri näkemystä. Huumepoliisin työntekijät ovat kertoneet medialle, kuinka välit tulehtuivat jo vuosikymmeniä sitten, ja että ne kärjistyivät pahasti vuonna 2007. KRP:n väitteet Helsingin huumepoliisin toiminnasta johtivat esitutkintaan, jossa viittä huumepoliisia – yksi heistä oli Aarnio – ja yhtä KRP:n tutkijaa epäiltiin virkarikoksista. Syytteet kuitenkin hylättiin. Huumepoliisin nykyinen päällikkö Jukka Paasio sanoo, että yksiköiden välillä ei ole riitaa. Syyttäjä Jukka Haaviston mielestä väitteet huonoista väleistä ovat olleet osa Aarnion pyrkimystä estää tutkinnan kohdistumista itseensä.

 

Toimittajat todistajina

Aarnio-tutkinnan aikana toimittajia on kuultu todistajina yhteydenpidoista ja tietojen vuotamisista rikosepäilyjen tapahtumien aikoihin. Journalisteja määrättiin myös ilmaisukieltoon, samoin kuin muitakin todistajia.

”Mielestäni esitutkinnassa ei ole selvinnyt, että toimittajat olisivat uutisoineet asioista manipuloituina, ilman omaa harkintakykyä”, tutkinnanjohtaja Jukka Haavisto sanoo.

Näkemykset perustuvat todistajien lausuntoihin, mutta myös toimittajien uutisointiin ja muuhun esitutkinnan aikana esille tulleeseen materiaaliin.

”Jokainen voi kuitenkin tehdä oman johtopäätöksensä, kunhan esitutkintapöytäkirjat tulevat julkisiksi.”

« Takaisin
logo Suomen Journalistiliiton
ammattilehti
93. vuosikerta