Resurssijournalismin kehitysmaa

JOURNALISTI
16.10.2014

Elina Grundström

Talvivaarassa epäonnistui myös journalismi. Suomesta on tullut luonnonvaratalous, mutta toimittajilla ei ole alkeellistakaan resurssilukutaitoa, kirjoittaa Elina Grundström.

Se on tapahtunut. Keskustapuolueen unelmat ovat täyttyneet.

Suomesta on tullut luonnonvaratalous.

Vuoden alussa julkaistiin pikku-uutinen, jonka mukaan Neste Oil oli vienyt Nokian paikan Suomen liikevaihdoltaan suurimpana yrityksenä.

Uutinen jäi vähälle huomiolle, koska Nokian auringonlasku ei ollut enää kenellekään yllätys. Neste Oilin nousu ykköseksi oli kuitenkin iso muutos, jolla on suuri symbolinen ja taloudellinen merkitys.

Suomessa kuvitellaan usein, että elinkeinoelämämme perustuu teknologiateollisuuteen. Neste Oil on jotain muuta. Se on luonnonvarayhtiö, jonka päätoimialana on raakaöljyn ja palmuöljyn jalostaminen ja kauppa.

Resurssitalouden vahvistuminen näkyy liike-vaihdoltaan suurimpien suomalaisyhtiöiden listalla muutenkin. Vuonna 2013 kymmenen suurimman joukossa oli kolme muutakin luonnonvarayhtiötä: metsäfirmat UPM ja Stora Enso sekä teräsyhtiö Outokumpu. Kymppikerhon ainoat teknologia-yhtiöt ovat Kone ja Nokia. Muut ovat rahoitusyhtiöitä tai kaupan keskusliikkeitä.


Luonnonvarojen jalostukseen perustuva bisnes kasvaa Suomessa täysin ennusteiden mukaisesti. Jo pitkään on ollut tiedossa, että metallien, selluloosan ja energian saatavuus maailmassa heikkenee, mutta kysyntä kasvaa. Vuonna 2006 alkanutta kaivosbuumia ei silti osattu lainkaan ennakoida.

Täydellisenä yllätyksenä on tullut myös kuolleeksi julistetun metsäteollisuuden henkiin herääminen. Kolumneissa kirjoitetaan edelleenkin rutiininomaisesti paperitehtaiden kuolemasta, vaikka sekä UPM että Stora Enso ja Metsä Group ker-toivat viime keväänä uusista satojen miljoonien eurojen sellutehdasinvestoinneista. Suurin niistä oli Metsä Groupin ilmoitus, jonka mukaan se suunnittelee yli miljardin euron tehdashanketta.

Suomen talous perustuu luonnonvarojen hyödyntämiseen ehkä enemmän kuin minkään muun Euroopan maan, ja EU:n raaka-ainestrategioissa Suomella on keskeinen rooli biomassan ja metallien tuottajana koko Eurooppaa varten.

Suomalaisessa mediassa tämä ei näy.

Kun Nokia vielä eli loistossaan, kymmenet toimittajat seurasivat Nokian kanssa kilpailevien kännykkämerkkien markkinaosuuksia ympäri maailmaa.

Nyt kun palmuöljyn, sellun ja nikkelin hinnat vaikuttavat Suomen suurimpien yritysten menestymiseen vastaavalla tavalla kuin Ericssonin puhelinten menekki Nokiaan ennen vanhaan, media seuraa niitä tuskin lainkaan.

Käsi sydämelle kollegat: Kuinka moni teistä osaa lonkalta arvioida näiden raaka-aineiden maailmanmarkkinahinnat? Edes suunnilleen?


Sama näköalattomuus vaivaa ilmastojournalismia. Asiantunteva ilmastopolitiikan seuraaminen on jäänyt matalatasoisen eipäs-juupas-vänkäämisen varjoon, vaikka esimerkiksi EU:n ilmastopolitiikan käänteet vaikuttavat voimakkaasti Neste Oiliin ja metsäyhtiöihin.

Yksi syy luonnonvarajournalismin ohuuteen on suomalaisen talousjournalismin perinne. Siinä taloutta on totuttu seuraamaan pörssitiedotteiden ja pörssikurssien kautta. Sen vuoksi jopa talousjournalistit ovat jääneet resurssilukutaidottomiksi. Monilla toimittajilla ei ole alkeellisiakaan tietoja raaka-ainemarkkinoiden pelureista, toimintalogiikasta, hintamekanismeista tai muista luonnonvaratalouden pelisäännöistä.

Tämä on käynyt erityisen selvästi ilmi Talvivaaran ja koko kaivosbuumin uutisoinnissa. Toimittajat kuvittelevat metallien hintojen nousevan ja laskevan samalla tavalla vähän satunnaisesti kuin pörssikurssien. Kun Pekka Perä kertoo, että nikkelin hinta on noussut, toimittajat eivät osaa tarkistaa, missä vaiheessa nikkelin pitkäaikainen hintasykli on menossa ja onko muutos niin iso, että sillä on tässä kontekstissa mitään väliä.

Todellisuudessa raaka-aineiden hinnat vaihtelevat paljon ennustettavammin kuin pörssikurssit, lähes matemaattisen tarkkoina 20 – 30 vuoden sykleinä.

Raaka-aineisiin erikoistunut salkunhoitaja Peter Seligson ennusti jo kolme vuotta sitten, että Talvivaara oli joutumassa konkurssiin nikkelin hinnan laskun vuoksi. Vanessa Valkaman kirjoittamassa jutussa Puhjennut kupla, joka julkaistiin Tekniikka&Talouden verkkosivuilla 14. huhtikuuta, Seligson ihmettelee, miksi Suomessa ei osata ottaa huomioon raaka-aineiden hintasykliä, ja kaivoksia perustetaan syklin loppuvaiheeseen kuuluvan spekulatiivisen kuplan aikana.

Hyvä esimerkki on Talvivaara, jota ryhdyttiin rakentamaan suurella kiireellä vuonna 2008, jolloin nikkelin hinta oli 30 vuotta kestävän hintasyklinsä huipulla. Hituran nikkelikaivos käynnistettiin pian sen jälkeen. Nyt Talvivaara on konkurssikypsä ja Hiturassakin on jouduttu lomauttamaan työntekijöitä.
 

Talvivaaran kohtalo ei olisi tullut yllätyksenä sen paremmin piensijoittajille kuin valtiolle, jos Suomessa olisi raaka-ainemarkkinoihin erikoistunutta journalismia. Sellaista on runsaasti esimerkiksi Kanadassa ja Australiassa, joiden talous perustuu Suomen tapaan metsiin ja metalleihin. Molempien maiden valtalehdissä resurssijournalismilla on omat monisivuiset osastot, joiden vinjeteissä ei lue ”talous” vaan ”resources” eli luonnonvarat.

Myös suurissa kansainvälisissä talouslehdissä kuten Financial Timesissa raaka-aineille on omistettu oma osasto, jonka nimi on ”commodities” eli hyödykkeet.

Suomessa parasta luonnonvarajournalismia julkaisevat Tekniikka&Talous sekä Maaseudun Tulevaisuus, tosin vain omasta kapeahkosta näkökulmastaan. Talouslehdissä ja yleismedioissa aihepiiriä käsitellään vain satunnaisesti, mutta onneksi niissä on sentään jäljellä sellaisia metsäteollisuutta hyvin hallitsevia toimittajia kuin Helsingin Sanomien Jyrki Iivonen ja Kauppalehden Jorma Pöysä.

Kuvaavaa kuitenkin on, että Kauppalehdessä säännölliseksi raaka-ainejournalismiksi riittää kurssikäyrien katveeseen sijoitettu kuvatekstillä varustettu valokuva.

Suomessa luonnonvara- ja energiateollisuus ovat olleet valtion erityisessä suojelussa. Näillä sektoreilla on viime vuosina törppöilty oikein kunnolla ja poltettu runsaasti valtion rahaa.

Sama meno jatkunee, jos keskusta saa ensi keväänä pääministerin salkun. Puoluehan on perinteisesti halunnut tukea luonnonvarataloutta, koska se työllistää maaseudun asukkaita.

Jollei median, kansalaisten ja poliitikkojen resurssilukutaito kohene, meillä on vielä edessämme monta uutta Talvivaaraa.

Kirjoittaja on vapaa toimittaja, tietokirjailija ja Viesti-lehden päätoimittaja.
elina.grundstrom@kolumbus.fi



3 2021
Arkisto

Vaalikoneet vaikuttavat äänestyspäätöksiin. Millaista valtaa käyttävät koneiden tekijät?

Vaalikone ei ole lelu, vaan journalistinen tuote. Esimerkiksi Ylen vaalikoneen takana on kymmeniä tekijöitä, kymmeniä sivuja väitteitä ja yli puolen vuoden työ. Miten vaalikone rakennetaan reilusti? Miten siitä pitäisi kertoa käyttäjille?

Journalistiliitto on aina vaatinut mahdottomia

Loma, viisipäiväinen työviikko tai työehtosopimukset tuntuivat mahdottomilta ajatuksilta ennen kuin riittävä määrä ihmisiä alkoi vaatia niitä. ”Ei riitä, että jäämme vain puolustamaan saavutettuja etuja”, kirjoittaa Maria Pettersson.

Ilahduit, kun viisi alaistasi lähti kilpailevaan lehteen, Arno Ahosniemi

Kauppalehden vastaava päätoimittaja esittää olevansa ikäistään vanhempi mies, joka odottaa turhaan työtarjousta Etelärannasta.

Koskelan surman uutisoinnissa jäi kertomatta, kuka leikkasi lapsilta

”Helsingistä piirtyy uutisten kautta omituinen kuva kaupunkina, jossa jokin mystinen luonnonvoima kasvattaa luokkakokoja ja näkymätön käsi silppuaa erityisopetuksen kelvottomaan kuntoon”, kirjoittaa Susanna Kuparinen.

Historian ensimmäinen toimittajien työehtosopimus on ­allekirjoitettu! Edessä työnantajan Åke Heiniö ja Arvi V. Mäkinen sekä työntekijöitä edustanut Jyrki Juuti, takana Pauli Strandén ja Esko Muinonen vuonna 1967. Kuva: Uuskuva. SJL. KA.

Satavuotias Journalistiliitto aloitti pienenä herrakerhona ja kasvoi vahvaksi ammattiliitoksi

Journalistiliitto on taistellut journalistien oikeuksien ja paremman journalismin puolesta jo vuosisadan - työnantajan ja itse tsaarin vastustuksesta huolimatta.

Konflikten tar kontextens plats

”Nyhetsmedier kan inte bortförklara sitt ansvar för förvirringen genom att peka finger mot myndigheter och politiker”, skriver Dan Lolax.

Auttaisiko työvälinepooli, jos etätyö jää pysyväksi?

Ergonomisen työskentelyn järjestäminen ei ole yksin työntekijän vastuulla – ei työpaikalla eikä kotona työskennellessä, kirjoittaa Journalistiliiton juristi Tuomas Aalto.

Virus muuntuu, mutta sitä ei muunneta

”Joskus kieleen vakiintuu yhdyssanoja, jotka tarkoittavat keskenään samaa, vaikka niiden osat ovat eri järjestyksessä ja toinen on muutenkin saattanut vaikuttaa toista epäloogisemmalta”, kirjoittaa Ville Eloranta.

Pikkukengillä potku omaan takapuoleen

Kiitos siististä sisätyöstä, ajatteli Heikki Kuutti hyisenä pakkaspäivänä. Sitten uutispäällikkö sai juttuidean.

Journalistien työttömyyskassa Finka sulautuu osaksi uutta jättikassaa

Uudesta kassasta tulee Suomen kolmanneksi suurin työttömyyskassa. Kolmen kassan yhdistyminen tuo liitolle säästöjä ja lisää kassan yhteiskunnallista vaikutusvaltaa.

Näin tekijänoikeusrahat kiertävät

Tekijänoikeusjärjestö Kopioston kautta kulkee vuosittain noin 50 miljoonaa euroa, jotka se jakaa eteenpäin tekijänoikeuksien haltijoille.

Nitrodiskotaiteilija on poissa

Taittaja-graafikko Hannu Marttinen 12. 9. 1945 Helsinki – 10. 2. 2021 Hämeenlinna

Pienestä naisesta jäi iso jälki

Toimittaja Leena Seretin 11. 11. 1959 Kemi – 28. 1. 2021 Sipoo

Päätoimittaja puolusti koskiluontoa ja periaatteitaan

Päätoimittaja Seppo Vento 13. 6. 1930 Vesanto – 9. 2. 2021 Joensuu

« Takaisin
logo Suomen Journalistiliiton
ammattilehti
94. vuosikerta