Tiedemies ja lehtimies

JOURNALISTI
25.9.2014

Janne Saarikivi, teksti


Journalismi palvelee lukijaa parhaiten, jos se muistuttaa, että suurin osa maailmasta ei mahtunut lehteen, kirjoittaa Janne Saarikivi.

Journalistit haastattelevat minua silloin tällöin koskien tiedettä ja tutkimustani. Se voi olla turhauttavaa puuhaa.

Monipolvisin selityksin yritän saada lehtimiehet ymmärtämään, että heidän kysymyksiinsä ei oikeastaan voi vastata. Että asiaan liittyy monia puolia, ja että sitä ei ehkä voikaan sanoa siten kuin sen nyt kuitenkin sanon. Tai että asiaa ei ole tutkittu, eikä siitä siksi oikeastaan tiedetä mitään.

Tiedemies pohtii, miten kysymys kannattaisi asettaa, että se ei perustuisi myytteihin ja ennakko-oletuksiin. Lehtimies miettii, miten tuon ahtaisi 300 sanaan, jotka myyttien ja ennakko-oletusten vallassa oleva lukija ymmärtäisi.

Tieteessä on kyse siitä, miten asiat ovat. Useimmiten ne ovat jotenkin toisin kuin luulisi ja odottaisi. Julkisuudessa taas on kyse siitä, mikä ihmisistä on kiinnostavaa.

Journalisti luo julkisuuden, mutta ei todellisuutta. Suurin osa ihmisistä ei ole kovin kiinnostuneita todellisuudesta vaan varjelee mieluummin turvallista oloaan. Tulisiko journalistin siis kirjoittaa todellisuudesta, vai ainoastaan kiinnostavasti, jotta joku haluaisi lukea lehden?

Tilausten vähetessä ja lehtitalojen irtisanoessa luen maireita pääkirjoituksia, joissa journalistit puolustavat ammattiaan samankaltaisin argumentein, joilla olen tottunut puolustamaan tiedettä. ”Informaatiotulvasta pitää löytää oleellinen.” ”Maailman seuraaminen edellyttää laaja-alaista tietoa ja analyysia.” ”Vallan vahtikoira”. ”Sananvapaus”. Ja niin edelleen.

Rivien välissä lukee, että blogien lisäksi pitää olla myös maksettu sanomalehti tai yhteiskunnan maksama televisiokanava. Ja pitääkin. Mutta pitää olla myös spesia­listeja, joiden tekemistä ei voi kääntää journalismin kielelle, jossa kaikella on rajattu merkkimäärä ja vaikeita termejä vältetään.

Tieteen suhde journalismiin on sama kuin journalismin suhde Jussi Halla-ahon blogiin. Tiede tuntee maailmaa syvältä ja laajalti, mutta niin monimutkaisesti, että sitä ei voi kukaan ymmärtää. Halla-ahon blogi tuntee sekin maailmaa, mutta näkökulmia on tasan yksi ja se on täysin subjektiivinen.

Journalismi on siinä välissä. Se palvelee lukijaa parhaiten, jos se muistuttaa, että suurin osa maailmasta ei mahtunut lehteen.

Kirjoittaja on kielitieteen tutkija, joka on toiminut professorina Helsingin yliopistossa sekä Parnasson ja Helsingin Sanomien kolumnistina.

janne.saarikivi@helsinki



4 2020
Arkisto

Lomauttaminen koronakiireen keskellä on moraalitonta, mahdollisesti jopa laitonta

Näyttää siltä, että moni mediayritys on ilmoittanut lomautuksista ja käynyt yt-neuvottelut ”varmuuden vuoksi”. Aikeissa on paljon moraalitonta ja mahdollisesti myös laitonta, kirjoittaa Maria Pettersson.

Tuomas Peltomäki työskentelee nyt kotonaan Hyvinkäällä. Seurana Nuka-koira.

Kollegan haastatteleminen on parasta journalismia, Tuomas Peltomäki

Nyt-liitteen esimies tietää, ettei Twitterissä selviä hengissä, ellei osaa näytellä tyhmää.

Mitt i vårt livs största story

”Det som händer ställer journalisten i svår position. Vi vinner ingenting på att skapa oro, men är trots allt satta till att granska makten, att ställa våra frågor i en situation där entydlig forskning saknas”, skiver Mikaela Löv.

Näin tehdään valaistus elokuvaan

Elokuvan valaistus on tarkkaa sunnittelua. Matleena Kuusela kertoo, miten työ eteni kesällä ensi-iltansa saavan Eden-elokuvan kohdalla.

Porsastelu päätyy joskus uutisiinkin

”Asiallisen uutistyylin ammattilaisillakin tuntuu olevan sisimmässään sokea piste yksittäisille värittyneille sanoille”, kirjoittaa Ville Eloranta.

Uutismies jakoi ympärilleen hyvää mieltä

Kuolleita: Toimittaja Jussi Salokorpi 2.3.1964 Vaasa – 23.3.2020 Helsinki

« Takaisin
logo Suomen Journalistiliiton
ammattilehti
94. vuosikerta