Päätoimittajat kiistävät politiikkakadon

JOURNALISTI
24.9.2014

Marja Honkonen, teksti


Politiikan toimittajien jäsenkysely ei saanut päätoimittajilta vastakaikua.

Päätoimittajat torppaavat Politiikan toimittajien jäsenkyselyn tulokset aihepiirien kaventumisesta. Neljän median päätoimittajat myöntävät kiireen lisääntyneen, mutta kiistävät työmarkkinoita tai kansainvälistä politiikkaa seurattavan aiempaa vähemmän.

Ylen uutispäätoimittajan  Jouni Kemppaisen mukaan työmarkkinoiden seuraaminen on päinvastoin lisääntynyt. Esimerkiksi työelämän pelisääntöjä, työn ja perheen yhteensovittamista ja yt-neuvotteluja käsitellään enemmän kuin viisi vuotta sitten.

MTV:n uutispäätoimittaja Päivi Anttikoski korostaa toimittajien kiinnostuksen kohteiden vaikutusta.

”Ei meillä ainakaan kukaan ole kieltänyt seuraamasta työmarkkinoita”, hän sanoo.

Kemppainen, Anttikoski, Helsingin Sanomien päätoimittaja Kaius Niemi ja Suomen Kuvalehden päätoimittaja Ville Pernaa kommentoivat jäsenkyselyn tuloksia tuoreeltaan Politiikan toimittajien seminaarissa 9. syyskuuta.

Jäsenkyselyssä 62 prosenttia vastanneista sanoi resurssien vähen­tyneen. Kyselyyn vastasi 49 jäsentä 132:sta.

Ylen Kemppainen haastaa toimittajia miettimään, onko perinteinen aihepiirijako enää perusteltu. Yle on siirtämässä yhteen Yhteiskunta-toimitukseen sekä kotimaan aiheiden erikoistoimitukset että kotimaan ja Uudenmaan uutiset.



5 2020
Arkisto

Tämä voi olla ainoa tilaisuutemme mediatukeen

Ruotsissa, Tanskassa ja Norjassa valtio on jakanut journalismille koronatukea 24 – 66 miljoonaa euroa normaalin mediatuen päälle. Suomessa tiedonvälitystä ei tueta, vielä. Nyt tilanne on kuitenkin lupaavampi kuin vuosikymmeniin, kirjoittaa Maria Pettersson.

Kuohuva toimitus on loistopaikka edetä uralla, Riikka Räisänen

Ylen uutis- ja ajankohtaistoimituksen päätoimittaja tietää jo, kuka kolumnisti seuraavaksi ehdottaa yhtiön rahoituksen leikkaamista.

Koronan mukana kiire katosi ja filosofia palasi

Kodissamme on nukuttu enemmän kuin aikoihin. Yhtenä yönä en saanut unta, kun olin nukkunut niin jumalattoman paljon edellisinä, kirjoittaa Lauri Rotko.

Medier med mössan i hand

”Det är problematiskt om mediernas roll och deras stödbehov villkoras med coronavirusutbrottet”, skriver Dan Lolax.

Mediatuki on demokratiatuki – ja poliitikkojen olisi aika ymmärtää se

”Median asia ei ole vain median asia. Se on kansalaisten asia. Ja tämä tuntuu poliitikoilta unohtuneen”, kirjoittaa Hanne Aho.

Arvoisat kansalaiset, muistakaa resilienssi!

”Lohdullista – mutta samalla oireellista – on se, että moni journalisti pyrkii edelleen selittämään resilienssin”, kirjoittaa Ville Eloranta.

Verkko toi uutta ay-koulutukseen

”Verkkokoulutus osoittautui yllättävän käteväksi ja vuorovaikutukselliseksi koulutusmuodoksi”, kirjoittaa työehtoasiamies Terhi Tarvainen.

Direktsändningarnas man

Döda: Redaktör Tomas Ek 6. 1.1957 Helsingfors – 2. 5.2020 Helsingfors

Teräväkielinen pomo muisti myös kannustaa

Kuolleita: Päätoimittaja Pekka Hyvärinen 20. 7. 1951 Kuopio – 10. 5. 2020 Helsinki

Uutisia, ei niinkään analyysejä

Kuolleita: Toimittaja Olli Pohjanpalo 21. 3. 1954 Hamilton Kanada – 11. 5. 2020 Helsinki

”Julkaistu kuva oli hyvä kuva”

Kuolleita: Valokuvaaja Mauri Vuorinen 11. 10. 1928 Hämeenkyrö – 30. 3. 2020 Tampere

Oikeutta puolustava marjakapitalisti

Kuolleita: Toimittaja Helena Hyvärinen 6.11. 1950 Tampere – 1.5.2020 Tampere

« Takaisin
logo Suomen Journalistiliiton
ammattilehti
94. vuosikerta