Takaisin

Topeliusprisetin palkintoperusteluissa Liselott Lindströmiä kiitetään asiantuntevasta, monipuolisesta ja monta mediaa kattavasta Afrikka-seurannasta. Kuva: Jenni Petäjä.

Köyhyys ja kurjuus eivät ole koko kuva Afrikasta. Silti Liselott Lindström, 31, ei pidä mantrasta, jonka mukaan kielteisten asioiden vastapainoksi pitää kertoa myönteisiä tarinoita.

”Rakastan työssäni sitä, että näen erilaisia paikkoja, tapaan monenlaisia ihmisiä ja kuulen, mitä sanottavaa heillä on – myönteistä tai kielteistä. Jos karsii jotain pois kielteisen kulman takia, se hiljentää ihmisiä. Kaikkia ihmisiä pitää kuunnella ja heidän tarinoitaan kertoa.”

Freelancetoimittaja Liselott Lindström muutti Kenian Nairobiin kolmisen vuotta sitten. Hän toimii Ylen Afrikan-toimittajana. Lisäksi hän työskentelee televisioyhtiö SVT:lle Ruotsiin sekä kirjoittaa analyyseja Hufvudstadsbladetiin ja kolumneja Journalistiin.

Tänään Lindström saa suurimman suomenruotsalaisen journalistipalkinnon, Topeliusprisetin.

Palkintoperusteluissa Lindströmiä kiitetään muun muassa asiantuntevasta, monipuolisesta ja monta mediaa kattavasta seurannasta, joka on lisännyt tietoisuutta länsimaisessa journalismissa usein väärinymmärretystä Afrikasta.

Lindström sanoo, että kiinnostus Afrikkaan on kasvussa, ja töitä on ollut jopa odotettua enemmän. Häneen ottavat yhteyttä muutkin kuin vakituiset toimeksiantajat.

”Työmäärä kertoo, että täällä voisi olla enemmän suomalaisia toimittajia.”

 

Afrikan 54 maan asioiden kattaminen olisi useammallekin suomalaistoimittajalle vaikea tehtävä.

Lindströmin työssä painottuvat hänen asuinalueensa Itä-Afrikan aiheet.

”Televisiojuttuja on vaikea tehdä etänä, koska niihin tarvitaan kuvaa. Matkustan työnantajien pyynnöstä ja uutistapahtumien perässä, mutta se on kallista ja aikaa vievää, koska Afrikan sisäiset yhteydet ovat huonot.”

Kun Mosambikissa oli pari vuotta sitten hirmumyrsky, Lindström oli Ugandassa. Molemmat maat sijaitsevat itäisessä Afrikassa. Silti matka Mosambikiin kesti lentokoneeseen pääsyn jälkeenkin vielä 20 tuntia.

Lisää mutkia matkoihin on tuonut korona. Keniassa on ulkonaliikkumiskielto ja maskipakko. Lentokoneeseen ja toiseen maahan pääsee vain negatiivisen koronatestin tuloksen saatuaan.

”Olen käynyt seitsemässä testissä, vaikka minulla ei ole ollut mitään oireita.”

Haastattelupäivänä 12. tammikuuta Lindström oli Ugandassa raportoimassa presidentinvaaleista, joiden yhteydessä järjestetään myös parlamenttivaalit. Uutistilanteessa työpäivät ovat helposti 12–15-tuntisia.

Välillä on rauhallisempia hetkiä, jolloin hän kirjoittaa ja editoi juttuja kotona Nairobissa.

Varsinaisen journalismin lisäksi Lindströmiltä kuluu paljon aikaa siihen, että hän hankkii tarvittavat dokumentit, akkreditoinnit ja luvat päästäkseen tekemään työtään.

Runsaan byrokratian ja venyvien aikataulujen sietäminen ja selättäminen vaatii jääräpäisyyttä, kärsivällisyyttä ja oma-aloitteisuutta.

Toisaalta tekemällä oppii, ja vuosien varrella verkostot ja sitä myöten mahdollisuudet saada apua karttuvat, vaikka toimitus puuttuukin ympäriltä.

Paikallisilta kollegoilta ja tutuilta saattaa saada esimerkiksi uuteen maahan akkreditoitumiseen selkeämpiä neuvoja kuin virallisilta verkkosivuilta.

 

Lindström muutti Keniaan keväällä 2018 lyhyellä varoitusajalla mutta ei varsinaisesti yllättäen. Afrikka oli kiinnostanut häntä jo opiskeluaikoina.

2010-luvulla Lindström oli neljä kuukautta yliopistovaihdossa ja toimittajan töissä Tansaniassa ja puoli vuotta Suomen Pakolaisavun tiedottajana Ugandassa.

Toimittajana Svenska Ylessä hän teki myös Afrikka-aiheisia juttuja. Veri olisi kuitenkin vetänyt paikan päälle useammin kuin mikä oli siinä roolissa mahdollista.

Kesäksi 2017 Lindström hakeutui töihin Ruotsin radioon. Kun jalka näin oli saatu myös ruotsalaisten journalismimarkkinoiden oven väliin, hän päätti ryhtyä freelanceriksi, joka tekisi matkoja Afrikkaan ja myisi sitä koskevia juttuja. Suomalaisella medialla ei ollut Afrikassa kirjeenvaihtajaa.

Marraskuussa 2017 Lindström aikoi osallistua journalismikonferenssiin Etelä-Afrikassa ja tehdä juttuja, joita hän oli tarjonnut myös suomenkieliselle Ylelle.

Kun hän pääsi perille, Zimbabwessa oli meneillään vallankaappaus, ja hän lähti raportoimaan siitä. Suomeen paluun jälkeen Ylestä kysyttiin, haluaisiko hän lähteä Afrikkaan täysipäiväisesti.

”Minulla oli tuuria, mutta toisaalta olin myös tehnyt vuosia töitä sen eteen, että olisin valmis, jos mahdollisuus aukeaa.”

 

Lindström sanoo viihtyvänsä hyvin epämukavuusalueella ja haasteiden parissa. Silti työ Afrikassa on ajoittain ollut rankempaa kuin hän osasi odottaa.

Pelottavin tilanne sattui pari vuotta sitten sisällissotaa käyvässä Kamerunissa.

”Ajoimme tarkastuspisteelle, ja kun olimme parinsadan metrin päässä siitä, alkoi tulitus. Lähdimme peruuttamaan ja pääsimme turvaan. Jälkeenpäin kuulin, että kolme ihmistä oli kuollut. Itse tilanteessa en pelännyt, mutta kotiin palattuani huomasin sen jättäneen jäljen, kun säikähdin paukahtavaa ovea.”

Miten selviydyit pelosta?

”Minua auttoi sen tunnistaminen, mistä pelko johtuu, ja sen myöntäminen, ettei ole heikkoutta olla järkyttynyt, vaan ihan normaalia. Juttelin asiasta myös ystävien ja perheen kanssa.”

”Vitsailen joskus, että minulta puuttuu itsesuojeluvaisto. Oikeasti tässä hommassa pitää kuitenkin olla paljon maalaisjärkeä mukana, sillä pärjää pitkälle.”

Mieluisimpia työtilanteita Lindströmille ovat ne, joissa hän kokee pystyvänsä kertomaan samaan aikaan jotain vallitsevasta kertomuksesta poikkeavaa ja silti ihan tavallista ja tunnistettavaa.

”Esimerkiksi juttu somalialaisista nuorista yrittäjistä, jotka olivat perustaneet kuljetusfirman. Somaliasta kuullaan yleensä muuta. Toisaalta he ovat ihan tavallisia ihmisiä, jotka tekivät tavallisia asioita, kontekstista riippumatta.”

Lindström työskentelee sekä ruotsiksi että suomeksi. Eroja töissä on vähän. Yksi on se, että äidinkieli ruotsi on virheettömämpää. Suomeen raportoidessaan Lindström on huomannut olevansa vakavampi kuin Ruotsiin raportoidessaan.

”Ruotsalaiskollegoiden esiintymisen malli on rennompi. Suomessa enemmän pönötämme mikrofonin kanssa kameran edessä ja kerromme, miten asiat ovat.”

”Toisaalta ruotsalaiset vertaavat itseään amerikkalaisiin, jotka kuulemma ovat heitä parempia esiintyjiä.”

Topeliuspriset on suuruudeltaan 7 500 euroa, ja sen myöntävät Svenska Folkskolans Vänner ja Finlands Svenska Publicistförbund.

 

Kolme vinkkiä: Toimittaja, muista nämä Afrikka-jutuissa

1. Etsi keinoja läsnälon tuntuun

”Kun olin koronajumissa Suomessa, huomasin, että etänäkin voi tehdä läsnäolevia juttuja. Pyysin fikseriä tai toimittajakollegaa menemään puhelin mukanaan ihmisten pariin ja haastattelin heitä videon välityksellä.”

2. Käytä myös paikallisia asiantuntijoita

”Suomessa käytetään Afrikka-asioissa paljon kotimaisia tai pohjoismaisia asiantuntijoita. Afrikassa on paljon hyviä yliopistoja ja järjestöjä, joiden edustajia haastattelemalla voi löytää kiinnostavia näkökulmia. Hyvien haastateltavien löytämisessä pääsee alkuun vaikka seuraamalla, keitä muussa kansainvälisessä tai paikallisessa mediassa haastatellaan.”

3. Pyydä avuksi Suomessa asuvia afrikkalaisia

”Heillä voi olla vinkattavaksi myös kiinnostavia kontakteja kotimaassaan.”

Vinkit antoi Liselott Lindström.


Läs artikeln på svenska:

Topeliuspriset till frilansjournalisten Liselott Lindström – ”Min arbetsmängd visar att här finns plats för fler finländska journalister” 


Lue Journalistin aiempia juttuja Topeliusprisetillä palkituista:

Rohkea kriittikko palkittiin (Journalisti 30.1.2020)

Topeliuspriset till HBL:s Wilhelm Kvist som vill se en klimatgranskning av kulturfältet (Journalisti 14.1.2020)

Gardberg: Viktigt ha stöd då det stormar (Journalisti 31.1.2019)

Hårt efterspel i silvervattnets spår (Journalisti 17.8.2018)

Han vill sätta ljus på extremrörelserna (Journalisti 19.1.2018)

Engagemanget tar ingen semester (Journalisti 10.2.2017) 

Othman laddar med nya ledare (Journalisti 4.2.2016)

Den nyfikna förstår mest (Journalisti 5.2.2015)

 

logo Suomen Journalistiliiton
ammattilehti
94. vuosikerta