Juha Honkonen ja Hanna Myyrä ovat huolestuneita siitä, jos Etelä-Suomen Sanomien jutusta liikkeelle lähteneen tutkinnan kaltaiset tapaukset yleistyvät. Heidät kuvattiin Etlarin toimituksessa, jossa on nyt hiljaista koronaepidemian ja etätöiden vuoksi.

Yhdeksän toimittajaa odotti yli vuoden ratkaisua siitä, loukkasiko paikkansa pitänyt kourimisuutisointi lahtelaisvaltuutetun kunniaa

JOURNALISTI
27.4.2020

Jarno Liski, teksti
Samuli Ikäheimo, kuva

Peräti yhdeksän Etelä-Suomen Sanomien toimittajaa päätyi rikoksesta epäillyksi ahdistelutapauksen uutisoinnin vuoksi. Valtuustokollegansa takapuolta puristaneen kuntapoliitikon palkkaama juristi vei lehden löysään hirteen yli vuoden ajaksi. 

Kunnianloukkauksen syyteharkinta päättyi huhtikuun puolivälissä. Poliitikko syyttää edelleen lehteä ja kollegaansa valehtelusta, vaikka poliisitutkinnan perusteella hän syyllistyi kourimiseen.

 

Tapaus sai alkunsa 7. joulukuuta 2018, kun Lahdessa ilmestyvä Etelä-Suomen Sanomat uutisoi, miten kokoomuksen kuntapoliitikko Francis McCarron oli puristanut vasemmistoliiton valtuutettua Elisa Lientolaa takapuolesta ja koskettanut sopimattomasti tämän rintaa Lahden kaupungin itsenäisyyspäivän juhlissa. Lientolan mukaan teko oli jatkoa sanalliselle provosoinnille.  

Lientola kertoi tapauksesta Facebookissa nimiä mainitsematta. Etelä-Suomen Sanomat uutisoi tapauksen kertoen myös Lientolaa kourineen poliitikon nimen.  

McCarron teki tutkintapyynnön kunnianloukkauksesta, johon hän katsoi niin Lientolan kuin tapauksesta uutisoineen toimittajan ja julkaisusta päättäneen päätoimittajan syyllistyneen. Lientola puolestaan teki tutkintapyynnön seksuaalisesta ahdistelusta. 

Tapaus näytti olevan poliisille varsin yksinkertainen, sillä kyseessä ei ollut sana sanaa vastaan -tilanne. Pian joulunpyhien jälkeen tammikuussa 2019 poliisi olikin jo kuulustellut kahta silminnäkijää. 

Näistä toinen oli nähnyt McCarronin käden Lientolan takapuolella. Toinen taas oli kuullut Lientolan huudahtavan ja nähnyt McCarronin poistuvan ripeästi tilanteesta.  

Myöhemmin, juhlien jatkoilla, todistaja oli myös keskustellut asiasta sekä Lientolan että McCarronin kanssa. McCarron oli todistajan mukaan ”leuhkinut” tapahtuneella ja sanonut muun muassa voivansa pyytää anteeksi, ”jos sosialistin perseen kouriminen on rikos”. 

Omassa kuulustelussaan McCarron vakuutti, ettei ollut koskenut Lientolaa rintaan tai takapuoleen. 

  

Jo tammikuun 2019 lopulla näytti selvältä, että lehdellä oli ollut riittävät syyt uutisoida tapahtuneesta. Poliisi olisikin ollut valmis lopettamaan tutkinnan. 

McCarron oli ottanut asianajajakseen Riitta Leppiniemen, joka on Suomen tunnetuimpia rikosjuristeja. Leppiniemi on puolustanut muun muassa huumepoliisin entistä päällikköä Jari Aarniota ja laulaja Jari Sillanpäätä.  

Leppiniemi vaati poliisia kuulustelemaan myös muita lehden journalisteja, jotka olivat osallistuneet lehden aihetta koskevaan uutisointiin. Poliisin on tehtävä asianosaisten vaatimat kuulustelut, elleivät ne ole selvästi perusteettomia. 

Poliisi kutsui kuulusteltavaksi kaikkiaan yhdeksän Etelä-Suomen Sanomien journalistia vt. päätoimittajasta alkaen. Mukaan oli pyritty haalimaan kaikki, jotka olivat mitenkään osallistuneet aiheen uutisointiin. 

Pelkästään toisistaan riippumattomien asianajajien järjestäminen kaikille journalisteille vaati aikaa. Sama asianajotoimisto ei voi samassa rikosjutussa edustaa eri epäiltyjä, joten lehdellä oli vaikeuksia löytää Lahdesta tarvittavat juristit. Avustajia haravoitiin naapurikunnista asti. 

Poliisitutkinta lykkääntyi yli kevään 2019 eduskuntavaalien. Sekä McCarron että Lientola olivat vaaleissa ehdolla. Lientola ylsi varasijalle, McCarron ei tullut valituksi. 

 

Toimittajista tehdään aika ajoin tutkintapyyntöjä. Etelä-Suomen Sanomien tapauksessa poikkeuksellista on se, miten pitkälle rikosprosessi meni ja kuinka monta journalistia päätyi epäillyn asemaan varsin tavanomaisen uutisoinnin vuoksi. 

Näin tapahtui siitä huolimatta, että tutkinnassa nopeasti selvisi lehden uutisoimien tietojen pitäneen paikkansa. Löysässä hirressä roikkuneet journalistit pelkäävät seurauksia, mikäli vastaavat prosessit yleistyvät. 

Journalistin haastattelemat Etelä-Suomen Sanomien tuolloinen suunnitteleva uutispäällikkö Juha Honkonen ja tuolloinen vt. päätoimittaja Hanna Myyrä kertovat, että rikosprosessin kestäessä muidenkin juttujen kohteet turvautuivat herkästi oikeustoimilla uhkailuun. 

”Sellainen todella huolestuttava trendi oli, että juttuihin vaadittiin merkittäviä muutoksia ennen julkaisua tai niiden julkaisu haluttiin estää tyystin. Oikeudella uhattiin useamman kerran”, sanoo Honkonen. 

Hanna Myyrä sanoo, että venynyt prosessi vaaransi sananvapautta.  

”Miten helppoa olisi ruveta tekemään rikosilmoituksia ihan vaan vaientaakseen median ja estääkseen asioiden jatkokäsittelyn”, hän sanoo. 

Journalistin ohjeiden mukaan journalisti ei saa käsitellä aiheita, joihin liittyy henkilökohtaisen hyötymisen mahdollisuus. Kun journalisti on epäiltynä poliitikon kunnian loukkaamisesta, on poliitikon helppo syyttää epämieluisia juttuja painostusyrityksiksi tai kostoksi. 

Etelä-Suomen Sanomissa jääviysasioita linjattiin siten, että kukaan epäillyistä ei uutisoinut kourinta-asiasta. Muista asioista he tekivät uutisia, vaikka niihin olisi liittynyt samoja henkilöitä. 

  

Julkisen sanan neuvoston puheenjohtaja Eero Hyvönen katsoo, että toimittajan ei pidä uutisoida itseään koskevasta rikosprosessista. Hyvönen ei kuitenkaan pidä välttämättömänä, että toimittaja jääväisi itsensä kokonaan käsittelemästä aihetta, joka rikosprosessin on poikinut. 

Hän sanoo, että aiheen seuranta voi olla hyvä siirtää toiselle toimittajalle, mikäli resurssit riittävät ja mikäli kyse on rutiininomaisesta uutisoinnista. Esimerkiksi tutkivan journalismin projektia taas ei niin vain siirretä toisen toimittajan tehtäväksi. Hyvösen mukaan ei ole tarpeenkaan. 

Hyvösen mielestä toimituksia ei pystytä vaientamaan rikosilmoituksilla, vaikka prosessit venyisivät pitkiksi. 

”Vaikka sellainen on kiusallista ja tuskallista, niin kyllä siinä mielestäni pystytään työtä jatkamaan. Sitten katsotaan, miten oikeuslaitos aikanaan asian arvioi”, Hyvönen sanoo. 

Hän myöntää, että toimittajiin kohdistuvilla rikostutkinnoilla on pelotevaikutus, joka ruokkii myös itsesensuuria ja lisää houkutusta olla käsittelemättä kiistanalaisia aiheita. 

”Juuri sen takia kannattaa olla hirveän tarkkana, että ei pahenna tilannetta liian muodollisilla tulkinnoilla”, Hyvönen sanoo. 

  

Rikosprosessi Lahdessa eteni verkkaisessa aikataulussa. Kesälomien jälkeen tutkinta saatiin syyttäjälle syyteharkintaan syyskuussa 2019. 

Kihlakunnansyyttäjä Pasi Pälsi panttasi ratkaisuaan. Hän halusi antaa päätöksen lehden asiassa samaan aikaan kun ratkaistaisiin, nostettaisiinko Lientolaa vastaan syyte McCarronin kunnian loukkaamisesta tai McCarronia vastaan syyte Lientolan ahdistelusta. Tätä taas viivytti epäonnistunut sovitteluyritys ja jutun siirtäminen toiselle syyttäjälle. 

Lopulta vuorotteluvapaalle jäämässä ollut Pälsi teki journalistien osalta syyttämättäjättämispäätökset huhtikuun alussa. Hän katsoi artikkelien sisällön vastanneen kaupungintalon tapahtumista tutkinnassa saatuja tietoja. 

Viikkoa myöhemmin syyttäjä Pia Mäenpää teki omat ratkaisunsa. Lientola ei saanut syytettä, koska syyttäjällä ei ollut todennäköisiä syitä epäilyn tueksi.  

McCarron taas jätettiin syyttämättä vähäisyysperusteella. Syyttäjä katsoi, että poliisin selvittämät tiedot edellyttäisivät McCarronin syyttämistä.  

Rikos oli kuitenkin syyttäjän mielestä niin vähäinen, että syyte voitiin jättää nostamatta. Syyttäjän perusteli teon vähäisyyttä sen lyhyellä kestolla. Lientola oli kertonut käden viipyneen takapuolella ja rinnalla vain hyvin lyhyen hetken. 

”Epäillystä rikoksesta ei olisi odotettavissa ankarampaa rangaistusta kuin sakko ja sitä on sen haitallisuus huomioon ottaen kokonaisuutena arvostellen pidettävä vähäisenä”, seksuaalirikoksiin erikoistunut syyttäjä Pia Mäenpää kirjoitti päätöksessä. 

  

Rikosoikeuden professori Matti Tolvanen pitää syyttämättäjättämispäätöstä erikoisena. Hän kertoo juuri olleensa käymässä läpi tutkimusta varten kaikki seksuaalisesta ahdistelusta annetut tuomiot lähtien vuodesta 2014, jolloin laki tuli voimaan. 

”En muista, että yhdessäkään tapauksessa olisi tuomittu muuta kuin sakkoja. Koko lain tarkoitus oli kriminalisoida tällainen lievempi seksuaalisen itsemääräämisoikeuden loukkaaminen”, Tolvanen sanoo. 

Tolvasen mukaan takapuolen puristaminen julkisella paikalla on tyyppiesimerkki teoista, jotka haluttiin vuonna 2014 kriminalisoida. Siksi hän olisi pitänyt McCarronin syyttämistä perusteltuna. 

Ennen vuotta 2014 McCarronin saamaa päätöstä vastaava syyttämättäjättämispäätös olisi tehnyt hänestä oikeuden silmissä rikoksentekijän. Näin siksi, että syyttäjä katsoi rikoksen tapahtuneen, vaikkei nostanutkaan syytettä.  

Nykyisin vastaava syyttämättäjättämispäätös ei kuitenkaan ole enää ”syyksilukeva” vaan ”harkinnanvarainen” syyttämättäjättämispäätös. Se ei kumoa syyttömyysolettamaa.  

McCarron on syytön, koska oikeus ei tuominnut häntä teosta. Kourimisväitteitä ei silti suinkaan ole todettu perättömiksi, Tolvanen huomauttaa. 

”Päinvastoin syyttäjä on todennut, että syytteen nostamisen edellytykset ovat olemassa”, Tolvanen sanoo. 

 

  

Francis McCarron kirjoitti heti päätöksen saatuaan 15. huhtikuuta Facebookiin ”poliittisesta ajojahdista”: 

”Se, että Etelä-Suomen Sanomat väitti minun kourineen ja ahdistelleen ei pitänyt paikkaansa. Etelä-Suomen Sanomat siis levitti väärää tietoa ja siltä osin pidän vääränä toisen syyttäjän aiempaa päätöstä jättää syyttämättä Etelä-Suomen Sanomia törkeästä kunnianloukkauksesta ja päätoimittajarikkomuksesta”, McCarron kirjoitti. 

Kokoomuksen Verkkouutiset uutisoi asiasta McCarronin kirjoituksen pohjalta mainitsematta lainkaan sitä, että syyttäjä katsoi kourinnan tapahtuneen ja ESS:n jutun pitäneen paikkansa.  

Lientolan ja Etelä-Suomen Sanomien saamista syyttämättäjättämispäätöksistä jutussa ei mainittu sanallakaan, vaikka koko prosessi sai alkunsa McCarronin tekemistä tutkintapyynnöistä, joissa hän syytti Lientolaa ja lehteä valehtelusta. Verkkouutiset täydensi uutistaan julkaisua seuraavana päivänä.  

Verkkouutisten päätoimittaja Alberto Claramunt kertoo uutisoinnin menneen pieleen, koska juttu tehtiin liian vähin tiedoin kiireessä. 

  

Seuraavana päivänä McCarron ja Lientola keskustelivat Etelä-Suomen Sanomien kanssa samaan konserniin kuuluvan Radio Voiman lähetyksessä, jossa McCarron korotti ääntään moneen kertaan ja syytti Lientolan valehdelleen kourimisesta. 

”Musta on hirveän ikävä kuulla, että samaa valheellista propagandaa – mistä tietysti punaiset, sosialistit tuntuu olevan aika tunnettuja – jatketaan. On todella ikävä, että tätä jatketaan, kun meillä on selvä päätös, missä minut on kaikista syytteistä vapautettu”, McCarron sanoi radiossa 16. huhtikuuta. 

Keskustelua vetänyt päätoimittaja Matti Eve vetosi lopuksi Lientolaan ja McCarroniin, että nämä pyytäisivät toisiltaan anteeksi. Lientola ihmetteli, miksi ahdistellun pitäisi pyytää ahdistelijaltaan anteeksi. McCarron kertoi haluavansa tehdä sovinnon ja olevansa pahoillaan, että on loukannut Lientolaa. Kourimista hän kieltäytyi pyytämästä anteeksi. 

”Mähän en voi pyytää sellaisia tekoja anteeksi, mitä mä en ole tehnyt, joita hän valehtelee ja puhuu palturia”, McCarron sanoi. 

Journalistille McCarron toisti väitteensä, jonka mukaan syyttämättäjättämispäätös osoittaa, että mitään kourimista ei ole tapahtunut.



5 2021
Arkisto

Ensin ne hakivat journalistit. Silloin me sanoimme, että tämä ei käy.

Meidän suomalaisten pitää auttaa kollegoja muissa maissa. Se on oikein, mutta samalla autamme myös itseämme, kirjoittaa päätoimittaja Maria Pettersson.

Teit paikallisesta varuskunnasta 46-sivuisen erikoisliitteen, koska fanitat armeijaa, Pasi Koivumaa

Karjalaisen päätoimittaja on toimituksessa pidetty hahmo, mutta epäilee Stalinin ja Hitlerin ajatelleen itsestään samoin.

Näin saat kesätyöstäsi kaiken irti

Kokeneet toimittajat jakavat vinkit kesätyöntekijöille. Näillä pääset paremmin alkuun kesätöissä ja kenties koko urallasi.

Mitä journalistin pitää ymmärtää työnantajansa taloudesta?

Iso osinko voi olla hälytysmerkki – tai törkeilyä, jos yrityksessä on samaan aikaan menossa rankka säästöohjelma, kirjoittavat Annukka Oksanen ja Elina Yrjölä.

Journalisternas och hjälporganisationernas relation är problematisk

För några år sedan jobbade jag som frivillig informatör för en finsk organisation i Uganda. Det var en upplevelse jag aldrig skulle vilja ha ogjord – men inte heller göra om, skriver Liselott Lindström.

En onnistunut pilaamaan suomen kielen sääntöjä

Kun minut pyydettiin median edustajaksi suomen kielen lautakuntaan, eräs Helsingin Sanomien lukija ei vaikuttanut vilpittömän ilahtuneelta, kirjoittaa Ville Eloranta.

Kyselytunnilla valtuutetut kysyivät hallitukselta ja toimistolta liiton toimintaan ja linjauksiin liittyviä kysymyksiä. Puheenjohtaja Hanne Aho vastaa etäyhteyksin osallistuneille valtuutetuille.

Journalistiliiton kevätvaltuusto toivoi joustoa työhön

Valtuutetut toivoivat liiton edistävän etätyömahdollisuuksia myös korona-ajan jälkeen.

Media keskittyi – pitäisikö myös Journalistiliiton jäsenyhdistysten yhdistää voimansa?

Median ja työn muutokset vähentävät sijainnin merkitystä toiminnan järjestämisessä, kirjoittaa Tapio Räihä.

Kova kiire tarkastajan juttusille

Kun poliisi pysäytti toimittajan ja kuvaajan nopeusratsiaan, Mika Heikkilä turvautui pieneen valkoiseen valheeseen.

Luja ja luotettava pohjalainen

Toimittaja Päivi Leppilahti 23. 6. 1960 Teuva – 21. 3. 2021 Kankaanpää

Lehtikuvauksen uranuurtaja

Kuolleita: Kuvapäällikkö Antti Suominen 16. 9. 1938 Pori – 9. 4. 2021 Ulvila

Laajasti urheilusta ja liikunnasta

Kuolleita: Urheilutoimittaja Erkki Poutanen 19. 11. 1950 Jyväskylä – 4. 4. 2021 Tuusula

Monen lajin mestari

Kuolleita: Toimittaja Matti Korhonen 28. 11. 1928 Liminka – 1. 3. 2021 Oulu

« Takaisin
logo Suomen Journalistiliiton
ammattilehti
94. vuosikerta