Takaisin

Taina Tervonen on Pariisissa asuva suomalainen freelancetoimittaja, joka kirjoittaa sekä suomalaisiin että ranskalaisiin julkaisuihin. Kuva: Vincent Capman

Keitä oli Libyan edustalle vuonna 2015 uponneen kalastaja-aluksen kyydissä ja kuka jäi kaipaamaan heitä? Miksi he lähtivät kotimaastaan? Se on aihe, jota Taina Tervonen selvitti neljä vuotta. 

Tervonen on freelancetoimittaja, tulkki ja kääntäjä, joka on erikoistunut maahanmuuttoon ja siirtolaisuuteen. Hänet palkittiin tänään torstaina 21. tammikuuta Kehitysjournalismin palkinnolla jutustaan Kadonneiden laiva, joka julkaistiin Imagessa syyskuussa 2019.

Juttu käsittelee Eurooppaan suuntautuvaa siirtolaisuutta. Se kertoo Venetsian biennaalissa näytteillä olleen kalastaja-aluksen hylyn kautta tarinan ihmisistä, jotka pyrkivät Italiaan Välimeren yli, mutta hukkuivat aluksen mukana. 

Oikeuslääkärien arvioiden mukaan matkustajia oli pienen aluksen kyydissä noin tuhat. Heistä 28 selvisi. 

Kehitysjournalismin palkinnon raati kiitti tarkkuutta, jolla jutussa kirjataan omaisten haastattelut, kotimaasta lähdön syyt, olosuhteet ja se, kuka valittiin lähtijäksi. 

Kadonneiden laivan lopussa Tervonen kertoo, ettei halua puhua jutuissaan siirtolaisista ja maahanmuuttajista, vaan äideistä, isistä, lapsista ja ihmisistä. 

”Jos käytän sanaa ’maahanmuuttaja’, ihmisten mieleen nousevat kuvat, jotka he ovat nähneet mediassa sata kertaa: kumiveneitä, ihmisiä hädän hetkellä. Uskon, että meillä on toimittajina vastuu sanoista, joita käytämme, ja siitä, millaisia kuvia ne luovat. Joskus kategoriat tuntuvat helpoilta, mutta ne voivat olla myös vaarallisia. Ne tekevät ihmisistä anonyymejä”, Tervonen sanoo Journalistin haastattelussa. 

”Kun puhutaan kuolleista tai ruumiista, sillä mihin kategoriaan ihminen laitetaan ei ole merkitystä. Siinä ollaan perimmäisten kysymysten äärellä, kuten miksi ihminen pitäisi pystyä hautamaan tai miksi kuolleelle pitää pystyä antamaan nimi?” Tervonen sanoo.  
 

Tervonen on asunut Pariisissa vuodesta 1995 ja kirjoittaa sekä suomalaisiin että ranskalaisiin lehtiin. Nyt palkittua juttua olisi tuskin syntynyt, ellei aihetta olisi voinut jalostaa julkaisuihin molemmissa maissa. 

Tervonen kirjoitti uponneesta kalastaja-aluksesta ja sen mukana Välimereen hukkuneista Imageen ensimmäisen kerran vuonna 2016. Tuolloin julkaistu juttu Hukkuneet palkittiin Aikakauslehtien liiton Edit-palkinnolla. Tervonen ja kuvaaja Anna Autio päättivät käyttää palkintorahat laajentaakseen aihetta kirjaksi. 

Vuonna 2019 ilmestyneen Hukkuneet-kirjaan saatujen apurahojen turvin Tervonen saattoi matkustaa myös Kreikkaan ja Espanjaan tutkimaan aihetta tarkemmin. Matkoilla kerätyt tiedot ja kontaktit jalostuivat ideaksi, jota Tervonen tarjosi ranskalaisella Les Jours -verkkomedialle. Se osti häneltä 23-osaisen juttusarjan, jonka rahoituksen ansiosta Tervonen saattoi matkustaa Nigeriin ja Senegaliin haastattelemaan kalastaja-aluksen haaksirikossa kuolleiden perheitä. Osa haastatteluista päätyi myös Imagen juttuun, ja Tervonen kirjoitti materiaalin pohjalta myös ranskaksi kirjan. 

”Tämä hyvä esimerkki siitä, millä tavoin teen nykyisin freetöitä. Muuten se ei onnistu”, Tervonen sanoo.  

Imagen juttuun jalostui neljän vuoden työ, mutta lehden maksettavaksi tulivat juttupalkkion lisäksi vain lennot Ranskasta Italiaan ja yö venetsialaisessa hotellissa.  

Freelancerin kannattaa syventyä yhteen aiheeseen, Tervonen sanoo. Sen täytyy kuitenkin olla itselle niin tärkeä, että siihen voi uhrata aikaa ilman, että rahallinen korvaus on heti näköpiirissä.  

”Harmillista on, että tällaiselle syventymiselle anneta kovinkaan paljon arvoa mediassa tällä hetkellä”, Tervonen sanoo. 

”Hyvä journalismi vaatii aikaa, mutta se vaatii myös rahaa. Se vaatii sitä, että liikutaan ja käydään siellä, missä asiat tapahtuvat, eikä se synny tuosta vaan. Se vaatii esimerkiksi tulkin käyttämistä, kun keskustelet senegalilaisen pikkukylän asukkaan kanssa.” 

Imagen juttu julkaistiin alunperin syyskuussa 2019. Se on luettavissa myös verkossa.

Haaksirikossa kuolleiden perheet Tervonen löysi Senegalista lehtitietojen, omien kontaktiensa sekä paikallishallinnon virkailijoiden avulla. Omaisten puheille mennessään hänellä oli mukanaan tulkki, valokuvaaja, autonkuljettaja, paikallinen opas ja usein muutama muu kyläläinen. 

Tervonen halusi lähestyä perheitä kunnioittavasti ja hienovaraisesti. Kaikki haastatteluun pyydetyt suostuivat. 

”Aloitin aina haastattelun sanomalla, että olen toimittaja ja tehtäväni on esittää kysymyksiä, mutta kenenkään ei ole pakko niihin vastata.” 

Yksi haastateltava kiitti Tervosta lämpimästi siitä, että hän antoi äänen ihmisille, jotka muuten jäävät näkymättömiksi. Se teki Tervoseen syvän vaikutuksen.  

”Olimme pienessä senegalilaisessa kylässä ihmisten luona, jotka tuskin ovat koskaan matkustaneet 50 kilometriä kauemmas kotikonnuiltaan. Heidän kokemuksensa maailmasta olivat maantieteellisesti pienessä piirissä, mutta heidän ymmärryksensä ihmisyydestä ja siitä, mitä olin tullut sinne tekemään oli valtava”, hän sanoo.  

”Journalistina haluaisin pystyä tuomaan esiin juuri sitä, mikä meitä yhdistää. Se kuulostaa naiivilta, mutta sen yritän pitää työssäni aina mielessä.” 

  

Kehitysjournalismin palkinto jaettiin nyt ensimmäisen kerran. Kunniamaininnan kilpailussa sai Ylen Ulkolinja -työryhmän verkkoartikkeli, jossa seurataan jengiväkivaltaa pakenevan Maria Reyesin matkaa Hondurasista Meksikoon. Raati kiitti mobiililaitteille tarkoitettua erikoisartikkelia siitä, että siinä ovat äänessä jutun päähenkilö ja muut tavalliset, paikalliset ihmiset. Myös visuaalista toteutusta pidettiin laadukkaana.

Palkittavaksi ehdotettiin 58 eri journalistista tuotetta tai tekoa. Palkinnon ovat perustaneet Suomen Punainen Risti, Viestintä ja kehitys -säätiö Vikes, Helsingin Sanomain Säätiö ja Journalistiliitto ja sen arvo on 3 000 euroa. 

Tervonen aikoo käyttää saamansa palkintorahat seuraavaan journalistiseen projektiinsa. Se käsittelee eurooppalaisiin museoihin siirtomaa-ajalla tuotuja afrikkalaisia esineitä. Osa Afrikan valtioista on vaatinut niitä takaisin, ja Euroopan maiden Black lives matter -liikkeet ovat ottaneet asian omakseen. 

”Siinä yhdistyvät siirtomaahistoria, esineiden liikkuminen paikasta toiseen ja se, millä tavalla Eurooppa katsoo historiaansa. Tarina kertoo yhtä lailla 1800-luvulla tulleista esineistä kuin poliisiväkivallasta nykyisin”, Tervonen kertoo.  

”Toivon, että tämäkin aihe jalostuu useammaksi jutuksi.” 

logo Suomen Journalistiliiton
ammattilehti
94. vuosikerta