Takaisin

 

Tutkimuksen mukaan vahva julkisen palvelun mediayhtiö saattaa Suomen kaltaisissa maissa jopa parantaa kaupallisen median kilpailukykyä, kirjoittaa mediatutkija Minna Koivula.
Kuva: Minna Koivula


Vahingoittaako menestyvä julkisen palvelun media kaupallisen median toimintaedellytyksiä?
Yle-lain muutokseen liittyvästä keskustelusta voisi luulla, että Yleisradion tuottama tekstipohjainen verkkosisältö ryövää kaupallisilta mediayhtiöiltä lukijat ja mainosrahat.

Medialiiton toimitusjohtaja Jukka Holmberg perusteli Ylen tekstipohjaisen verkkotoiminnan rajoittamista liiton tiedotteessa toteamalla, että ”yleisradioyhtiön laaja-alainen julkisesti rahoitettu tekstimuotoisten verkkosisältöjen tarjonta vääristää kilpailua mediamarkkinoilla”. Tutkimus ei väitettä tue.


Mediatutkimuksessa puhutaan syrjäyttämisvaikutuksesta. Teorian mukaan hyvin rahoitettu julkisen palvelun media syö kaupallisen median markkinaosuuksia. Kaupalliselle televisiolle ja verkkouutisoinnille jää vähemmän yleisöä, koska ihmiset saavat tietonsa julkisen palvelun yhtiöstä. Pienempi yleisömäärä tarkoittaa pienempiä mainostuloja ja huonompaa tulosta. Julkisen palvelun median tuottaman ilmaisen sisällön nähdään myös vähentävän yleisöjen halukkuutta maksaa verkkouutisista.

Tieteellinen tutkimus ei kuitenkaan tue syrjäyttämisvaikutuksen olemassaoloa. Alkuvuodesta julkaistun, kaikki 28 EU:n jäsenmaata kattavan tutkimuksen mukaan hyvin rahoitettu julkisen palvelun media ei vaikuta negatiivisesti kaupallisen median menestymismahdollisuuksiin. Itse asiassa tulokset näyttävät joidenkin maiden tapauksessa jopa päinvastaisilta.

Verkkouutisten osalta tutkijat havaitsivat, että maissa, joissa on vahva julkisen palvelun media, ihmiset myös maksavat todennäköisemmin muista verkkosisällöistä. Tämä tulos päti erityisesti Pohjoismaiden, kuten Suomen ja Tanskan, kohdalla, joissa on vahvat julkisen palvelun perinteet.

Tutkimuksen tulokset siis osoittavat, että sekä julkinen että kaupallinen media voivat toimia samoilla markkinoilla menestyksekkäästi. Ne voivat jopa hyötyä toisistaan, sillä kilpailu pakottaa yhtiöt panostamaan journalismin laatuun. Nokittelun sijaan yhtiöiden välistä suhdetta kuvaakin paremmin kilpailu kukkulan kuninkuudesta, josta molemmat osapuolet (sekä yleisöt) hyötyvät.
 

Medialiiton keskeinen argumentti lakimuutokselle ei siis saa tutkimuksen näkökulmasta tukea. Kaiken kaikkiaan on varsin yksioikoista olettaa, että kaupallisen median menestys mediamarkkinoilla ja erityisesti verkkouutisissa olisi kiinni Yleisradion tekstimuotoisista verkkojutuista. Tosiasiassa verkkojournalismin ansaintamallin ongelmat juontavat juurensa pitkälle media-alan digitalisaatiokehitykseen, eikä niitä voi ratkaista rajoittamalla yhden toimijan sisällöntuotantoa.

Medialiiton toimitusjohtaja Jukka Holmberg kiistää tutkimustulokset.
“Meille se markkinavaikutus on selvää ja komissiollekin se on ollut selvää. Siitä tämä kaikki lähtee. Miten se tieteellisesti todistetaan, se on sitten eri juttu. Mutta valtion tuella ilman muuta on vaikutusta markkinaan”, Holmberg sanoi Journalistin haastattelussa. Hän ei esittänyt todennettua tietoa milelipiteensä tueksi.

Vaikuttaa sitä, että Yleisradion verkkojournalismi toimii helppona hyökkäyskohteena digitalisaation kourissa kärsineille sanoma- ja aikakauslehtien kustantajille ja heidän edustajilleen Medialiitossa. Hyökkäys Yleä vastaan on luonnollinen vastaus pitkään jatkuneeseen epävarmuuteen – mutta ei tarjoa kestävää ratkaisua mediayhtiöiden kannattavuusongelmiin. Ratkaisut on etsittävä muualta.


Minna Koivula
Kirjoittaja on journalistiikan väitöskirjatutkija Jyväskylän yliopiston kieli- ja viestintätieteiden laitoksella.

logo Suomen Journalistiliiton
ammattilehti
94. vuosikerta