Oman lehden kurjistaminen on kuin näyttäisi keskisormea järjestödemokratialle – tämän vuoksi myös uskonnottoman kannattaa kiinnostua Kirkko ja kaupunki -lehden kohtalosta

JOURNALISTI
5.6.2019

Marja Honkonen

Kirjoittaja on Journalistin toimittaja.

marja.honkonen@journalistiliitto.fi
Twitter: @marjahonkonen

Vantaan yhteinen kirkkovaltuusto päätti tiistaina 4. kesäkuuta pidetyssä kokouksessaan irtisanoutua pääkaupunkiseudun seurakuntien yhteisestä lehdestä tehdystä sopimuksesta ja neuvotella sen uusiksi.

Virallinen syy on, että Kirkko ja kaupunki -lehti on köyhtyville seurakunnille liian kallis, mutta myös lehden linja rassaa vantaalaisia luottamushenkilöitä. Lehti kirjoittaa avoimesti esimerkiksi kirkon sisäisistä kiistakysymyksistä ja haluaa ennen kaikkea palvella niitä, joiden suhde seurakuntaan on ”hauras”, kuten lehden päätoimittaja Jaakko Heinimäki kuvaa.

Eli ei siis varsinaisesti juuri vantaalaisia kirkkovaltuutettuja.

Kirkko ja kaupunki on myös ollut kristittyjen toimia kohtaan kriittinen. Se on esimerkiksi käsitellyt konservatiivikristittyjen kytköksiä laitaoikeistoon. Kun viime joulukuussa tein juttua kotimaisesta uskonnollisesta mediasta, moni haastatelluista arvioi, että juuri Kirkko ja kaupunki tekee Suomessa puhtainta uskontojournalismia.

Seurakuntalehdet tekevät arvokasta työtä ­ajatellen pelkästään sitä, että evankelis-luterilainen kirkko keräsi viime vuonna 870 miljoonaa euroa verorahaa. Jonkun on pidettävä silmällä sen summan käyttöä.

 

Mutta miksi kenenkään muun kuin uskovaisten ja muiden kirkollisveron maksajien pitäisi kiinnostua Kirkko ja kaupungin kohtalosta?

Vantaan seurakunnat perustelivat päätöstään sillä, että ne haluavat ”monipuolistaa” viestintäänsä. Ilmeisesti ”monipuolistaminen” tarkoittaa yhden laadukkaan ja hyvin toimivan viestintäkanavan kuihduttamista.

Myös moni muu ei-kaupallinen toimija on viime vuosina päättänyt käyttää rahat järjestöjournalismin sijaan viestintään tai ainakin pyrkinyt kaventamaan journalismille annettua tilaa.

Itä-Suomen yliopiston ylioppilaskunta lakkautti ylioppilaslehtensä Uljaan.

Tampereella katkolla on Aviisin tulevaisuus, Aalto-yliopistossa taas ylioppilaslehti Ainon.

Ja mitä ylioppilaat tänään, sitä kansa huomenna. Oikeastaan jo eilen.

Vuonna 2017 PAM lakkautti oman lehtensä. Puoluelehdistä taas on niistetty jokaisen vaalitappion myötä rahaa, jota ei vaalivoittojenkaan jälkeen ole kuulunut takaisin. Psykologi-lehdessä päätoimittaja taisteli journalismin puolesta työuupumukseen saakka ja sai lopulta potkut.

Kyse ei ole siitä, etteivät journalismin keinot ja periaatteet toimisi järjestöjen tavoitteiden esiintuomisessa.

Silloin Teknologiateollisuus tuskin maksaisi MustReadille EU-kirjeenvaihtajaa, Miltton ei panostaisi kolmen toimittajan ja yhden kuvaajan reportaasiin eikä Veikkaus panisi eittämättä kelpo summan rahaa komeasti toteutettuun asiakaslehti X:ään. Advertoriaaleja yritetään sinnikkäästi naamioida naistenlehtiin jutun näköisiksi meikkivinkeiksi. Ja sitten ovat tietysti podcastit, joita haluavat tehdä nykyisin ihan kaikki.

Mikään näistä on tuskin aivan halpa rasti, mutta jopa moni voittoa tavoitteleva organisaatio on laskenut, että journalismin keinoja kannattaa käyttää.

 

Helposti tuleekin mieleen, että ongelmana ovat sisällöt. Se, ettei journalismi tunnu järjestöjen luottamushenkilöiden mielestä aina kivalta. Että tuntuu kurjalta, kun omat mokat, sokeat pisteet, virhearviot ja möläytykset menevät laajemmin ruodittaviksi.

Eikä se olekaan kivaa, koska sen ei kuulu olla kivaa.

Järjestön siipien suojassa tehtävän journalismin tarkoitus ei ole miellyttää luottamushenkilöitä, vaan jäseniä, eikä aina jokaista heistäkään. Sen tehtävä on olla jäsenen puolella, ajaa heidän etuaan katse pikavoittoja kauempana. Järjestölehden toimittajalta se vaatii välillä taiteilua. Ja uskokaa pois, näin järjestölehden toimittajana tiedän, mistä puhun.

Järjestö-, puolue-, ylioppilas- ja seurakuntalehdillä on myös aivan keskeinen tehtävä siinä, että järjestö- tai puoluedemokratia voi aidosti toteutua. Valta tarvitsee vahtikoiransa. Kunakin aikana alakynnessä olevat ryhmät tarvitsevat kanavan, jossa tuoda ilmi omat näkemyksensä.

Siksi oman lehden lakkauttaminen on sama kuin näyttäisi keskisormea omille päättäjilleen. Tavallaan siis itse itselleen.

Oman lehden puutetta voi toki paikkailla aktiivisella tiedottamisella ja monipuolisella viestinnällä jäsenten suuntaan. Siinä ei ole mitään pahaa, päinvastoin, mutta sen ehtoja on sanelemassa myös moni muu asia kuin jäsenen etu.

Ei myöskään ole realismia odottaa, että esimerkiksi kaikki kirkolle ajankohtaiset, tärkeät asiat ylittäisivät uutiskynnyksen maallisessa mediassa. Koska uutiskriteerit ovat mitä ovat, näyttävämmin esiin nousevat jatkossakin yleensä asioista ne riitaisimmat ja ikävimmät, vaikka seurakunnan tiedottajalla olisi tehtävässään ylimaalliset kyvyt.

Sekö on viesti, jolla seurakunnat haluavat tavoittaa kirkkoon vain hauraasti sitoutuneet? En usko.

 

Vantaan seurakuntien päätöksen myötä Kirkko ja kaupungista tehty sopimus neuvotellaan uusiksi. Siinä prosessissa on mahdollista myös käsitellä lehden linjaa ja toiminta-ajatusta: kenelle seurakuntalehteä tehdään, millä periaattein ja kuinka journalistisesti.

Kuten jumalanpalveluksissa tavataan rukoilla: anna päättäjille viisautta.

Lue myös: Vantaalla purnataan Kirkko ja kaupunki -lehden hinnasta ja linjasta – vain pari vuotta toimineen yhteisen seurakuntalehden tulevaisuudesta linjataan tänään (Journalisti 4.6.2019)



5 2019
Arkisto

Toimittaja Aarno Malin tutki ihmismielen sairaimpia puolia ja sairastui itse

Journalistit joutuvat kohtaamaan mieltä järkyttävää materiaalia, mutta sen käsittelyyn on tarjolla vain vähän keinoja. Aarno Malin löysi Tor-verkosta sivuston täynnä lasten kiduttamista. Hän kirjoitti aiheesta jutun ja päätyi traumaterapiaan.

"Musiikkijournalismista on tehty musiikkibisneksen vihollinen"

Nykytilanteesta on syyttäminen erityisesti isoja artisteja ja heidän levy-yhtiöitään, kirjoittaa toimittaja Mervi Vuorela

Ylensyömät

Yle käyttää ohjelmahankinnoissaan paljon rahaa ja valtaa. Freejournalisteille, ohjaajille ja muille sisällöntuottajille yhtiö näyttäytyy joskus kyykyttävänä jättiläisenä. 24 tekijää kertoi Journalistille kokemuksistaan Ylen hankintakoneiston rattaissa.

Hallitusohjelma herättää toivoa – nousemmeko vihdoin pohjoismaiselle tasolle?

Media poikkeaa suurimmasta osasta muuta liiketoimintaa, ja median tukeminen oikeilla tavoilla on demokratian tukemista, kirjoittaa Journalistin päätoimittaja Maria Pettersson.

Suosittelet kaikille päätoimittajille politiikkaan lähtemistä, Jouni Kemppainen

Maaseudun Tulevaisuuden päätoimittaja Jouni Kemppainen lähti eurovaaliehdokkaaksi, koska Juha Sipilä pyysi.

Näin käsikirjoituksesta syntyy esikoiskirja

Keväällä 2017 kustannustoimittaja Petra Maisonen avasi Tammen sähköpostista Satu Vasantolan käsikirjoituksen. Kirja valmistui vuodessa, mutta työ sen parissa jatkuu yhä.

Politiikan toimittajien työ muistuttaa scifiä, fantasiaa ja kauhua

Vaalien kaltaisissa julkisissa spektaakkeleissa ihmisten on varsin helppoa tarkistaa itse, mitä tapahtui. Ei siihen väliin tarvita toimittajaa. Sen sijaan asiantuntevaa toimittaja tarvitaan kuvailemaan, mitä muuta olisi voinut tapahtua, kirjoittaa Janne Zareff.

Yritys ja erehdys

On arkipäivää, että oikeinkirjoitusohjeiden vastaiset yritysnimet lipuvat lehteen sellaisenaan kenenkään puuttumatta, vaikka aihetta olisi, kirjoittaa Ville Eloranta.

Vaikka Spleenish-kirjan tekeminen oli voimauttavaa, Ulla Donner pelkäsi, että tulos olisi muiden mielestä itsekeskeinen ja tylsä. ”Siksi olen ollut tosi iloinen, kun lukijat ovat kertoneet tunnistaneensa siitä itseään. Kun huomaa muidenkin pohtivan samoja ongelmia, ne eivät enää tunnu niin hallitsemattomilta.”

Freelancekuvittaja Ulla Donner teki ahdistavista tunteistaan sarjakuvakirjan

Omia kokemuksiaan saa käsitellä juuri niin hilpeästi tai epäkunnioittavasti kuin haluaa. Toisten kokemusten kanssa olisi vaikeampaa, Ulla Donner sanoo.

När FNB lades ner lyfte Ny Tids chefredaktör Janne Wass upp frågan om hur statsstödet för tidningar på minoritetsspråk ska fördelas. ”Jag ansåg då och anser fortfarande att stödet inte ska gå oavkortat till SPT eftersom det är att kanalisera pengarna till KSF Media och HSS Media.”

Statsstöd öppnade dörrar för finlandssvenska medier

I fjol gick hela statsstödet för tidningar på minoritetsspråk för första gången till enbart svenskspråkiga aktörer. För Ny Tid och Nyhetsbyrån SPT är externa stöd ”avgörande”.

Käyttääkö ostaja sinua pankkina? Freelancerin kannattaa olla tarkkana maksuajoista

Laki rajaa maksuajan pituuden yritysten välisessä kaupassa 30 päivään, mutta tästä voidaan poiketa sopimalla. Mediayritykset käyttävät mahdollisuutta kernaasti, kirjoittaa Journalistiliiton freelance-asioista vastaava lakimies Hannu Hallamaa.

I kläm mellan lördagskorven och avokadon

Att skriva om klimatfrågan är bland det känsligaste man kan ta sig för. Det påminner närmast om flyktingfrågan 2016, skriver Journalistens nya kolumnist Mikaela Löv-Alden.

Kun toimittaja kysyy, hänelle vastataan

”Kaupunginjohtajalle kenties syyte sairaalajupakassa. Kukaan ei halua kommentoida” -juttu tuskin olisi nähnyt päivänvaloa Keskisuomalaisessa. Oli siis aika vaihtaa haastattelutaktiikkaa, Heikki Kuutti kirjoittaa.

Etujärjestön sielu

Kuolleita: Asiamies Arja Hellman 6. 2. 1946 Heinola  – 13. 5. 2019 Helsinki

Luonnonvoima

Kuolleita: Toimittaja Anna-Kaisa Hermunen 17. 2. 1948 Laukaa – 3. 5. 2019 Laukaa

Kannustava kulttuuritoimittaja

Kuolleita: toimittaja Oiti Kotamo 5. 8. 1925 Virrat – 10. 2. 2019 Savonlinna

Suurisydäminen toimittaja

Kuolleita: Toimittaja Irene Sillanpää 26. 6. 1958  Helsinki – 12. 1. 2019 Helsinki

« Takaisin
logo Suomen Journalistiliiton
ammattilehti
94. vuosikerta