Oman lehden kurjistaminen on kuin näyttäisi keskisormea järjestödemokratialle – tämän vuoksi myös uskonnottoman kannattaa kiinnostua Kirkko ja kaupunki -lehden kohtalosta

JOURNALISTI
5.6.2019

Marja Honkonen

Kirjoittaja on Journalistin toimittaja.

marja.honkonen@journalistiliitto.fi
Twitter: @marjahonkonen

Vantaan yhteinen kirkkovaltuusto päätti tiistaina 4. kesäkuuta pidetyssä kokouksessaan irtisanoutua pääkaupunkiseudun seurakuntien yhteisestä lehdestä tehdystä sopimuksesta ja neuvotella sen uusiksi.

Virallinen syy on, että Kirkko ja kaupunki -lehti on köyhtyville seurakunnille liian kallis, mutta myös lehden linja rassaa vantaalaisia luottamushenkilöitä. Lehti kirjoittaa avoimesti esimerkiksi kirkon sisäisistä kiistakysymyksistä ja haluaa ennen kaikkea palvella niitä, joiden suhde seurakuntaan on ”hauras”, kuten lehden päätoimittaja Jaakko Heinimäki kuvaa.

Eli ei siis varsinaisesti juuri vantaalaisia kirkkovaltuutettuja.

Kirkko ja kaupunki on myös ollut kristittyjen toimia kohtaan kriittinen. Se on esimerkiksi käsitellyt konservatiivikristittyjen kytköksiä laitaoikeistoon. Kun viime joulukuussa tein juttua kotimaisesta uskonnollisesta mediasta, moni haastatelluista arvioi, että juuri Kirkko ja kaupunki tekee Suomessa puhtainta uskontojournalismia.

Seurakuntalehdet tekevät arvokasta työtä ­ajatellen pelkästään sitä, että evankelis-luterilainen kirkko keräsi viime vuonna 870 miljoonaa euroa verorahaa. Jonkun on pidettävä silmällä sen summan käyttöä.

 

Mutta miksi kenenkään muun kuin uskovaisten ja muiden kirkollisveron maksajien pitäisi kiinnostua Kirkko ja kaupungin kohtalosta?

Vantaan seurakunnat perustelivat päätöstään sillä, että ne haluavat ”monipuolistaa” viestintäänsä. Ilmeisesti ”monipuolistaminen” tarkoittaa yhden laadukkaan ja hyvin toimivan viestintäkanavan kuihduttamista.

Myös moni muu ei-kaupallinen toimija on viime vuosina päättänyt käyttää rahat järjestöjournalismin sijaan viestintään tai ainakin pyrkinyt kaventamaan journalismille annettua tilaa.

Itä-Suomen yliopiston ylioppilaskunta lakkautti ylioppilaslehtensä Uljaan.

Tampereella katkolla on Aviisin tulevaisuus, Aalto-yliopistossa taas ylioppilaslehti Ainon.

Ja mitä ylioppilaat tänään, sitä kansa huomenna. Oikeastaan jo eilen.

Vuonna 2017 PAM lakkautti oman lehtensä. Puoluelehdistä taas on niistetty jokaisen vaalitappion myötä rahaa, jota ei vaalivoittojenkaan jälkeen ole kuulunut takaisin. Psykologi-lehdessä päätoimittaja taisteli journalismin puolesta työuupumukseen saakka ja sai lopulta potkut.

Kyse ei ole siitä, etteivät journalismin keinot ja periaatteet toimisi järjestöjen tavoitteiden esiintuomisessa.

Silloin Teknologiateollisuus tuskin maksaisi MustReadille EU-kirjeenvaihtajaa, Miltton ei panostaisi kolmen toimittajan ja yhden kuvaajan reportaasiin eikä Veikkaus panisi eittämättä kelpo summan rahaa komeasti toteutettuun asiakaslehti X:ään. Advertoriaaleja yritetään sinnikkäästi naamioida naistenlehtiin jutun näköisiksi meikkivinkeiksi. Ja sitten ovat tietysti podcastit, joita haluavat tehdä nykyisin ihan kaikki.

Mikään näistä on tuskin aivan halpa rasti, mutta jopa moni voittoa tavoitteleva organisaatio on laskenut, että journalismin keinoja kannattaa käyttää.

 

Helposti tuleekin mieleen, että ongelmana ovat sisällöt. Se, ettei journalismi tunnu järjestöjen luottamushenkilöiden mielestä aina kivalta. Että tuntuu kurjalta, kun omat mokat, sokeat pisteet, virhearviot ja möläytykset menevät laajemmin ruodittaviksi.

Eikä se olekaan kivaa, koska sen ei kuulu olla kivaa.

Järjestön siipien suojassa tehtävän journalismin tarkoitus ei ole miellyttää luottamushenkilöitä, vaan jäseniä, eikä aina jokaista heistäkään. Sen tehtävä on olla jäsenen puolella, ajaa heidän etuaan katse pikavoittoja kauempana. Järjestölehden toimittajalta se vaatii välillä taiteilua. Ja uskokaa pois, näin järjestölehden toimittajana tiedän, mistä puhun.

Järjestö-, puolue-, ylioppilas- ja seurakuntalehdillä on myös aivan keskeinen tehtävä siinä, että järjestö- tai puoluedemokratia voi aidosti toteutua. Valta tarvitsee vahtikoiransa. Kunakin aikana alakynnessä olevat ryhmät tarvitsevat kanavan, jossa tuoda ilmi omat näkemyksensä.

Siksi oman lehden lakkauttaminen on sama kuin näyttäisi keskisormea omille päättäjilleen. Tavallaan siis itse itselleen.

Oman lehden puutetta voi toki paikkailla aktiivisella tiedottamisella ja monipuolisella viestinnällä jäsenten suuntaan. Siinä ei ole mitään pahaa, päinvastoin, mutta sen ehtoja on sanelemassa myös moni muu asia kuin jäsenen etu.

Ei myöskään ole realismia odottaa, että esimerkiksi kaikki kirkolle ajankohtaiset, tärkeät asiat ylittäisivät uutiskynnyksen maallisessa mediassa. Koska uutiskriteerit ovat mitä ovat, näyttävämmin esiin nousevat jatkossakin yleensä asioista ne riitaisimmat ja ikävimmät, vaikka seurakunnan tiedottajalla olisi tehtävässään ylimaalliset kyvyt.

Sekö on viesti, jolla seurakunnat haluavat tavoittaa kirkkoon vain hauraasti sitoutuneet? En usko.

 

Vantaan seurakuntien päätöksen myötä Kirkko ja kaupungista tehty sopimus neuvotellaan uusiksi. Siinä prosessissa on mahdollista myös käsitellä lehden linjaa ja toiminta-ajatusta: kenelle seurakuntalehteä tehdään, millä periaattein ja kuinka journalistisesti.

Kuten jumalanpalveluksissa tavataan rukoilla: anna päättäjille viisautta.

Lue myös: Vantaalla purnataan Kirkko ja kaupunki -lehden hinnasta ja linjasta – vain pari vuotta toimineen yhteisen seurakuntalehden tulevaisuudesta linjataan tänään (Journalisti 4.6.2019)



6 2020
Arkisto

Ylen heikentäminen ei ratkaise kaupallisen median ongelmia

Kaupallista mediaa ei tueta toiveilla euroista vaan ihan oikeilla euroilla, kirjoittaa Journalistin päätoimittaja Maria Pettersson.

Kun kyse on elämästä ja kuolemasta, päättäjille ei voi antaa työrauhaa

”Kotona pelkäävälle ihmiselle toimittajasta tulee kirjaimellisesti elintärkeä. Tappavan pandemian aikana kysymykset ovat perimmäisiä”, kirjoittaa Susanna Kuparinen.

Suunnittelet kolumnin kirjoittamista, Tomi Einonen

MTV Uutisten vastaava päätoimittaja keskustelee alaistensa kanssa, kun haluaa saada yhteiskunnalliset näkemyksensä esille.

Verkosta tuli suomalaisten tärkein uutislähde

Sanomalehtien verkkosivut ohittivat televisiolähetykset suomalaisten ykkösuutislähteenä. Verkkouutiset luetaan aiempaa useammin älypuhelimella, kertoo kansainvälinen tutkimus.

Oletko käynyt Terveydenvoinnin laitoksella?

”Yhdysrakenteet vaikuttavat joskus leviävän paikkoihin, joissa alkaa tuntua, ettei kirjoittaja enää lainkaan tiedä sääntöjen perusteita”, kirjoittaa Ville Eloranta.

Vad väljer just du bort från historien?

”Låt den där ena reportern göra en lite större grej på sin idé, trots att det inte direkt har att göra med pandemin. Historien tackar”, skriver Liselott Lindström.

Black isolla B:llä

”Keskustelu epätasa-arvosta ja rasismista on kuumentunut monissa amerikkalaistoimituksissa”, kirjoittaa Juha Rekola.

Syksyllä voi taas keskittyä työnhaun sijaan opiskeluun

Journalistiliiton suositus kesätyöntekijöiden rekrytoinnin aikataulusta on saamassa jatkoa, kirjoittaa Laura Forsén.

Uutismies ja kupletisti

Kuolleita: Toimittaja Janne Linnovaara 15. 6. 1970 Jämsänkoski – 28. 5. 2020 Helsinki

Porilainen monilla mausteilla

Kuolleita: Toimittaja Juha-Pekka Lammi 28. 8. 1953 Pori – 13. 4. 2020 Tampere

Asiantunteva toimittaja tallensi piano- ja urkumusiikkia

Kuolleita: Musiikkitoimittaja Leena Santalahti 21. 2. 1943 Heinola – 23. 5. 2020 Espoo

Energinen kirjallisuuden kääntäjä

Kuolleita: Suomentaja Tarja Roinila 27. 1. 1964 Jyväskylä – 19. 5. 2020 Helsinki

« Takaisin
logo Suomen Journalistiliiton
ammattilehti
94. vuosikerta