Takaisin

8.1.2018

Kotimaiset televisiotuotantoyhtiöt kannattavat ulkomaisia paremmin

Facebook

Journalisti selvitti televisiotuotantoyhtiöitä: Ulkomaisten tytäryhtiöiden osuus suuri. Suomalaisyhtiöiden tulokset ulkomaisia parempia. Grafiikka: Kai Widell

Tumma naisen nauru, siniset valokeilat, savukiehkura – moni muistaa vielä Broadcastersin tunnuksen esimerkiksi lauantai-illan Uutisvuodon lopusta. Se oli kuin symboli sille rohkeammalle otteelle, mitä indie-yhtiöt 1990-luvulla toivat suomalaiseen televisiomaailmaan.

Nyt Uutisvuodon lopussa on Banijayn keskiharmaa logo, yhtä anonyymin harmaa kuin kansainvälisen yhtymän toimistotalo Pariisin hienostokorttelissa. Suurimman omistajan liiketoimintaan kuuluvat televisio-ohjelmien lisäksi nettipelit ja luksushotellit, pääkonttori on Monacossa.

Indie-yhtiöt, televisiokanavista riippumattomat tuotantoyhtiöt, tulivat uudistavana voimana suomalaiseen televisioon 1990-luvulla. Ne olivat pieniä, ketteriä, rohkeitakin. Perustajina oli nuoria tulisieluja, esimerkiksi Liisa Akimof (Production House), Roope Lehtinen (Moskito) sekä Saku Tuominen ja Juha Tynkkynen (Broadcasters).

Kun vajaat parikymmentä vuotta on nyt kulunut, tilanne on toinen. Suuri osa nuorten intomielten indie-yhtiöistä on myyty kansainvälisille mediajäteille. Pääkonttorit ovat Tukholmassa, Pariisissa ja Lontoossa.

 

Media-ala on Suomessakin kansainvälistä. Tilastokeskuksen mukaan informaation ja viestinnän toimialalla kansainvälisten yhtiöiden osuus liikevaihdosta on runsaat 40 prosenttia. Televisiotuotantoalalla ulkomaisten tytäryhtiöiden osuus on vielä suurempi, 60 prosenttia alan etujärjestön SATU ry:n jäsenyritysten liikevaihdosta. 

”Muutos on ollut dramaattinen. Kansainväliset suuryhtiöt hankkivat suomalaiset yhtiöt ja tulivat ohjelmaehdotusten tarjoamiseen valtavien formaattikatalogien kanssa. Pienet kotimaiset  sinnittelevät sitkeästi”,  kuvaa kehitystä Elise Pietarila, Mad- ja Docventures -ohjelmistaan tunnetun Gimmeyawallet-yhtiön toimitusjohtaja.

SATU ry:n jäsenyrityksistä nelisenkymmentä toimii televisiotuotantoalalla. Ulkomaisia tytärtyhtiöitä on kymmenen. Ne ovat yleensä keskisuuria tai suuria, yli miljoonan tai 10 miljoonan liikevaihdon yhtiöitä.

 

Televisio-ohjelmien tuottaminen on ihmisbisnestä. Keskeisiä ovat ohjelmanteon ja -kehittelyn luovat lahjakkuudet sekä henkilökohtaiset suhteet ohjelmien ostajiin, eri kanavien tilaajiin. Näistä ihmisistä ja suhdeverkoista kansainväliset yhtiöt olivat valmiit maksamaan – jopa miljoonia.   

Kun riittävän rahakkaita ostotarjouksia tuli, indie-pioneerit alkoivat myydä yhtiöitään ulkomaille. Saku Tuominen ja Juha Tynkkynen myivät Broadcastersin Ruotsiin peräti kahdesti: vuonna 1995 Modern Times Group MTG:lle ja takaisinoston jälkeen Zodiak-yhtymälle vuonna 2005.

”Miehistä tuli miljonäärejä”, kirjoitti MTV:n uutiset. Miljonäärejä tuli muutamasta muustakin yhtiönsä myyneestä.

2000-luvun alussa alan mahtiyhtiö oli Varesvuo Partners, johon kuului muun muassa Moskito Television. Ne olivat ytimenä, kun pääomasijoittaja Capman kokosi pohjoismaisen tuotantoyhtiöryppään Nice Entertainment Groupin. Vuonna 2013 Capman myi Nicen 84 miljoonalla eurolla ruotsalaiselle Modern Times Group MTG:lle. Kaupassa menivät myös Roope Lehtisen Moskito ja Liisa Akimofin Production House.

Ulkomaisia yhtiöitä tuli Suomen markkinoille myös MTV:n kautta. Jo vuonna 1999 MTV myi yhtiöittämänsä viihdetuotannon brittiläiselle Pearsonille, joka sittemmin muutti nimensä Fremantleksi. Vuonna 2000 MTV ulkoisti draamatuotantonsa yhtiöön, jonka pääomistaja oli ruotsalainen Jarowskij, myöhemmin osa Zodiakia.

 

Kansainvälisellä tasolla kehitys on kulkenut kohti yhä suurempaa keskittymistä ja alaa hallitsevia ”super-indie” -yhtiöitä. Esimerkiksi Zodiak myytiin vuonna 2008 italialaiselle de Agostini-ryhmälle. Vuonna 2016 Zodiak ja ranskalainen Banijay yhdistyivät. Yrityskaupat jatkuivat vuonna 2017: Aito Media vaihtoi omistusta peräti kahdesti ja joulukuussa vaihtui Endemol Shinen omistus.

”Kaikissa kansainvälisissä tuotantoyhtiöissä tilanne on se, että huomenna voidaan olla kenen tahansa toisen omistuksessa. Maajohtaja saa tiedon päivää ennen kuin kauppa julkistetaan”, kuvaa kehitystä Teea Hyytiä, Zodiak Finland Oy:n toimitusjohtaja.

 

Alan 20:ssa suurimmassa ulkomaisessa ja ja kotimaisessa yhtiössä on samanlainen suomalainen johto ja samanlainen suomalainen henkilöstö. Yhtiöissä on kuitenkin yksi suuri ero. Kotimaisten yhtiöiden keskimääräinen kannattavuus on viime vuosina ollut säännöllisesti ja selkeästi parempi kuin ulkomaisilla yhtiöillä. Vuonna 2016 ero oli reilusti yli kaksinkertainen, kotimaisten keskimääräinen voittoprosentti oli 8,4 ja kansainvälisten yhtiöiden 3,3.

Kukaan alalla ei tunnu uskovan, että liiketoiminnan osaaminen olisi suomalaisyhtiöissä selvästi ja säännöllisesti parempaa kuin kansainvälisissä yhtiöissä.

Mistä ero tuloksellisuudessa voi siis johtua?

”Konsernisiirroista, joita ulkomaalaiset tyttäret voivat tehdä sujuvasti emoille”, tiivistää suurimman suomalaisyhtiön Yellow Film & TV:n näkemyksen sähköpostiviestissään Saija Viitala, yhtiön viestintäpäällikkö.

Siirtohinnoittelu koskee konsernin sisäistä emo- ja tytäryhtiön välistä kauppaa tavaroista ja  palveluksista, esimerkiksi hallinnnointipalkkioita ja formaattioikeuksien korvauksia. Verottaja edellyttää, että siirtohintoja ei käytetä tuloksen siirtoon edullisemman verotuksen maahan, vaan että siirtohinnat ovat markkinaehtoisia.

”Väite, että jos on kansainvälinen iso omistaja, niin suomalaista rahaa lapioidaan kansainvälisen monsterin suuhun, on aivan käsittämätön, järkyttävä vale”, sanoo Antti Väisänen, Warner Bros. Finlandin toimitusjohtaja.

Pitkän uran kotimaisissa ja kansainvälissä yhtiöissä tehnyt Väisänen kiistää omien kokemustensa perusteella jyrkästi tuloksen siirron.

”En ole kertaakaan ollut sellaisen pöydän äärellä kansainvälisen toimijan kanssa,  missä olisi käyty sen tyyppistä keskustelua.”

 

Formaattioikeuksien korvaukset ovat Väisäsen mukaan yleensä 5–8 prosenttia tuotannon budjetista. Konsernin sisäisessä formaattikaupassa korvaus on yleensä vielä pienempi. 

Selitystä kotimaisten ja kansainvälisten yhtiöiden tuloksellisuuden erolle Väisänen löytää yhtiöiden erilaisista liiketoimintastrategioista.

”Kotimaisissa yhtiöissä strategia on varmaan vähän väljempi ja tekemisen kokonaisuus moninaisempi. Kansainvälisen yhtiön strategia on määritellympi. Meidän strategiamme on tehdä täällä tuotantoja, jotka on kansainvälistettävissä, ja tuoda maailmalta formaatteja, jotka voimme tehdä täällä”, Väisänen sanoo.

Formaattiohjelmat ovat nykyään keskeinen osa suomalaista televisiotarjontaa. Formaattien määrän kasvu ei selity pelkästään kansainvälisten tv-trendien seuraamisella, vaan suomalaisyhtiöiden siirtymisellä kansainväliseen omistukseen, toteaa dosentti Heidi Keinonen ensi keväänä kirjana ilmestyvässä formaattitutkimuksessaan. Kaikilla kansainvälisillä tuotantoyhtiöillä on omat formaattikataloginsa, joista ne etupäässä myyvät ohjelmia.

Kun kanava ostaa formaattiohjelman, se ostaa myös tiedot siitä, minkälaisia yleisöjä ohjelma on jo saanut muissa maissa. Kanavalle päätös ohjelmaidean ostamisesta on riskittömämpi, kun käytössä on tutkittua tietoa ohjelman menestymisestä muilla televisiomarkkinoilla.

Parad Media -yhtiön Henrik Lindberg kuvaa tilannetta:

”Viimeiset kymmenen vuotta on ollut niin, että jos ei ole kansio täynnä koeteltuja formaatteja, niin todella vaikea on myydä ohjelmaideoita kaupalliselle puolelle.”

 

Suurimmat televisiotuotantoyhtiöt

Koonnut: Timo-Erkki Heino

Liiketoiminnan tuotot muodostuvat liikevaihdosta ja liiketoiminnan muista tuotoista. Liiketoimintalukujen lähteet ovat peräisin SATU ry:ltä ja yhtiöiden tilinpäätöksistä vuodelta 2016.

 

Kotimaiset yhtiöt:

 

Yellow Film & TV -konserni

Liiketoiminnan tuotot 13 574 000 euroa, voitto 989 000 euroa

Vuonna 1994 perustettu, pitkään nimellä Filmiteollisuus Fine toiminut yhtiö. Perustamisesta lähtien mukana olleiden toimitusjohtaja Olli Haikan ja talousjohtaja Jorma Reinilän jälkeen suurin omistaja on Niklas Herlinin sijoitusyhtiö Mariatorp. Pienomistajina henkilöstöä.

Vuonna 2015 Yellow Film & TV:n osakekanta myytiin sisäisenä järjestelynä Yellow Film Management Oy:lle. Kaupassa Haikka ja Reinilä saivat 1,5 miljoonan euron pääomatulot.

Oy Rabbit Films Ltd

Liiketoiminnan tuotot 7 291 000 euroa, voitto 259 000 euroa

Duudson-ohjelmilla aloittanut yhtiö on laajentanut prime time -viihteeseen. Suurimmat omistajat edelleen Jarno Laasala ja Jukka Hildén.

Nouhau Productions Oy

Liiketoiminnan tuotot 3 554 000 euroa, voitto: 624 000 euroa

Tapio ja Virvatuulia Nurmisen tuotantoyhtiö. Tytäryhtiö Nouhau Professionals Oy hoitaa MTV:n ulkoistettuja uutisia.

Intervisio Oy

Liiketoiminnan tuotot 2 549 000 euroa, voitto 546 000 euroa

Pääomistaja ja toimitusjohtaja Antti Seppänen. Vähemmistöosakkaina Tuominen & Tynkkynen sijoitusyhtiönsä T&T Enterprises kautta.

Parad Media Oy

Liiketoiminnan tuotot 1 653 000 euroa, voitto 74 000 euroa

Femille muun muassa Efter Nio-ohjelmaa tekevän yhtiön omistavat Axel Högström ja Henrik Lindberg.

Långfilm Productions Finland Oy

Liiketoiminnan tuotot 1 489 000 euroa, voitto 34 000 euroa

Näyttelijä-tuottaja Mats Långbackan ja kuvaaja Jan Nymanin yhtiö tuottaa ohjelmia pääasiassa Yle Femille.

Gimmeyawallet Productions Oy

Liiketoiminnan tuotot 1 189 000 euroa, voitto 134 000 euroa

Tuomas Milonoffin ja Riku Rantalan Mad- ja Docventures- yhtiö.

Mogulmedia Oy

Liiketoiminnan tuotot 1 060 233 euroa, tappio 63 335 euroa

Ammatti-, kokki- ja matkailurealityä tuottanut Markos Annalan ja Ville Panhelaisen yhtiö teki konkurssin kesällä 2017.

Filmaattiset Oy

Liiketoiminnan tuotot 747 000 euroa, voitto 128 000 euroa

Tuomo Kamisen ja Juha-Pekka Ristmeren vuonna 1991 perustama tamperelaisyritys, nykyään pelkästään Ristmeren omistuksessa.

Century Films Oy

Liiketoiminnan tuotot 709 968 euroa, voitto 115 819 euroa

Tosi-tv-sarjoihin erikoistuneen yhtiön omistaa tuottaja Miska Berg.

 

Ulkomaiset tytäryhtiöt:

 

FremantleMedia Finland Oy

Liiketoiminnan tuotot 12 366 000 euroa, voitto 1 200 000 euroa

Ulkomaiseksi tytäryhtiöksi jo vuonna 1999, kun MTV myi ulkoistamansa MTV-Viihde Oy:n Pearson Televisionille. Nyt omistaja saksalaisperäinen Bertelsmann -mediäjätti RTL Groupin kautta.

Aito Media -konserni

Liiketoiminnan tuotot 10 699 000 euroa, voitto 690 000euroa

Aito Median vuonna 2003 perustaneet Ilkka Hynninen ja Eero Hietala myivät vuonna 2013 yhtiöstään 50,1 prosenttia brittiläis-yhdysvaltalaiselle Content Media Corporationille. Vuoden 2017 kevääällä omistusosuus siirtyi kanadalaiselle sijoitusyhtiölle ja syksyllä ranskalaiselle Lagardère Studiosille. Konserniyhtiö Aito Tehdas Oy (toinen omistaja Eppu Normaali Oy) tekee muun muassa Ylen ulkoistaman Uusi päivä -sarjan studiotuotantoa Tohlopissa.

Moskito Television Oy

Liiketoiminnan tuotot 10 294 000 euroa, voitto 450 000 euroa

Kuuluu Nice Entertainment Group -konserniin, jonka omistusketjun päässä on ruotsalainen Modern Times Group MTG ja Jan Stenbckin perilliset. 

Banijay Finland Oy

Liiketoiminnan tuotot 8 955 000 euroa, tappio 995 000 euroa

Alkuaan Markus Selinin Solar Television, jonka ranskalainen Banijay Entertainment osti vuonna 2009. Kansainvälisellä tasolla Banijay Group ja Zodiak Media yhdistyivät 2016. Sen suurin omistaja on ranskalaisen Stéphane Courbit'n LOV Group.

Suomessa Banijay ja Zodiak jatkavat erillisinä yksikköinä. Banijay tuottaa viihdettä ja Zodiak draamaa, ja niin Zodiakin viihdetuotannot (Vain elämää, Uutisvuoto, Tanssii tähtien kanssa) siirrettiin Banijaylle. 

Warner Bros. International Television Production Finland Oy

Liiketoiminnan tuotot 6 372 000 euroa, voitto 329 000 euroa

Juuret Nordisk Film TV -yhtiössä. Vuonna 2013 osaksi hollantilaista Eyeworks -yhtiötä, joka vuonna 2014 myytiin Time Warnerille. Antti Väisänen edelleen mukana vähemmistöosakkaana ja toimitusjohtajana.

Endemol Shine Finland Oy

Liiketoiminnan tuotot 5 300 000 euroa, tappio 47 000 euroa

Rupert Murdochin 21st Century Foxin Shine Group ja Endemol Group yhdistyivät syksyllä 2014. Joulukuussa 2017 Walt Disney Company osti Foxin omistusosuuden. Suomen yhtiön taustalla on aikoinaan norjalaiseen Schibstedt -konserniin kuulunut Metronome Film & Television Oy. Metronomen emoyhtiön osti (Rupertin tyttären) Elisabeth Murdochin Shine -yhtymä vuonna 2009.

Zodiak Finland Oy

Liiketoiminnan tuotot 4 715 000 euroa, voitto 792 000 euroa

Osa Banijay Groupia. Taustalla vuonna 2000 Jarowskij'lle ulkoistettu MTV:n draamatuotanto sekä Broadcasters. 

Moskito Sport Oy

Liiketoiminnan tuotot 3 060 000 euroa, tappio 1 000 euroa

Sulautui syksyllä 2017 Moskito Televisioniin.

ITV Studios Finland Oy

Liiketoiminnan tuotot 1 264 000 euroa, tappio 354 000 euroa

Kari Tervon ja kumppaneiden vuonna 1997 perustama Tarinatalo Oy myytiin vuonna 2012  brittiläiselle ITV-yhtiölle. Sen suurin omistaja on yhdysvaltalaisen mediamogulin John C. Malonen Liberty Global.

Production House Oy Finland

Liiketoiminnan tuotot 611 000 euroa, voitto 33 000 euroa

Kuuluu Nice Entertainment -konserniin. Toimitusjohtaja Liisa Akimof.


Lue lisää: Kilpailijat samassa tallissa, Journalisti 21/2003 katsasti tuotantoyhtiökenttää.

logo Suomen Journalistiliiton
ammattilehti
94. vuosikerta