Takaisin

Helsingin Kansainvälisen Lehdistöklubin toiminta on uhattuna. Rautatieasemalla sijaitsevan Pressiklubin vuokrasopimus päättyy marraskuun lopussa, eikä tilan omistaja Avecra halua jatkaa sopimusta.

”Rautatieasemalle on tulossa remontti, ja Avecra haluaa tilan omaan käyttöönsä, ilmeisesti kokoustilaksi”, kertoo Pressiklubin puheenjohtaja Jari Mäkäräinen.
Yle Radio Suomen toimittajana työskentelevä Mäkäräinen ymmärtää Avecraa, sillä klubi on ollut tilanomistajalle ilmeisen huono bisnes. Lehdistöklubi ei ole maksanut lainkaan varsinaista vuokraa, vaan Avecra on olettanut saavansa tuloja ruoan ja juoman myynnistä toimittajille.

Viime vuosina tulot ovat olleet vähäisiä, koska klubi on ollut useimpina iltoina lähes tai täysin tyhjä. Pressiklubilla järjestettyihin keskustelutilaisuuksiin ja muihin tapahtumiin on sen sijaan osallistunut yleensä 20–50 journalistia.

Pressiklubi etsii parhaillaan uusia tiloja Helsingin keskustasta. Mäkäräisestä klubille voisi riittää pelkkä kantapöytä tai pieni kabinetti ja mahdollisuus varata koko ravintola isompiin tilaisuuksiin.
”Esimerkiksi Painobaari, jossa toimittajat käyvät muutenkin, voisi olla hyvä.”

Mäkäräinen kuitenkin korostaa, ettei Pressiklubi ole vielä neuvotellut Painobaarin kanssa. Myöskään Pressiklubin taustajärjestöt eivät ole vielä pohtineet yhdessä klubin tulevaisuutta. Klubin toiminnasta vastaavat Helsingin Sanomalehtimiesyhdistys HSY, Suomen Aikakauslehdentoimittajain Liitto SAL ja Radio- ja Televisiotoimittajien Liitto RTTL.

”Sekin on mahdollista, että Pressiklubin toiminta lopetetaan”, Mäkäräinen sanoo.
Puheenjohtajan mielestä klubitilaa tarvittaisiin myös tulevaisuudessa.
”Vaikka kollegoiden kanssa voi keskustella sosiaalisessa mediassa, mikään ei korvaa naamatusten kohtaamista.”

Mäkäräisestä klubin tapahtumissa on ollut parasta se, että ne ovat keränneet yhteen eri medioissa työskenteleviä toimittajia ja välillä myös erimaalaisia toimittajia.
”Olen käynyt Pressissä kiinnostavia keskusteluja esimerkiksi venäläistoimittajien kanssa.”

Vuonna 1962 perustettu Helsingin Kansainvälinen Lehdistöklubi on laatuaan Pohjoismaiden vanhin. Rautatieasemalla se ehti toimia 15 vuotta. Vuosikymmenten varrella klubi on muuttunut journalistien riehakkaasta kantajuottolasta ammatillisten keskustelutilaisuuksien pitopaikaksi.
”Olemme hallituksessa lähteneet siitä, että ihmiset voivat juoda alkoholinsa missä haluavat, ja keskittyneet tapahtumien järjestämiseen.”
Pressiklubin vuokrasopimuksen päättymisestä uutisoi ensimmäisenä SAL:n Lööppi-lehti.

logo Suomen Journalistiliiton
ammattilehti
94. vuosikerta