Takaisin

Posti ei ole saanut uusia jakelukoneitaan toimimaan. Maksumiehiksi ovat päätymässä sanomalehtipaperille painetut lehdet, jotka eivät ole syypäitä konehankintoihin. Osaa lehdistä voi odottaa jopa 10–30 prosentin jakelukustannusten kasvu. Edes Postissa ei tiedetä, mitä lehtien jakelu ensi vuonna maksaa.

 

On joulukuun loppu, eikä Postissa tiedetä, kuinka paljon lehtien jakelu maksaa ensi vuonna. Kymmenien lehtien jakelukustannukset ovat näillä näkymin nousemassa hyvin paljon, mutta lehdet, Posti tai asiakkaat eivät tiedä, miten paljon.

Sekava tilanne johtuu uusista lajittelukoneista ja siitä, että ne eivät pysty lajittelemaan kaikkia lehtiä.

Posti on ottanut tänä vuonna käyttöön kolme uutta lajittelukonetta. Koneita on testattu jo kuukausia, eivätkä ne vieläkään pysty lajittelemaan sanomalehtipaperille painettuja lehtiä. Lehdet saivat tietää asiasta marras-joulukuun aikana.
Posti on ratkaisemassa asian määräämällä sanomalehtipaperille painetuille lehdille sakkomaksun, joka voi olla jopa 30 prosenttia. Se on valtava korotus, josta pienimmät lehdet eivät todennäköisesti selviä. Sakkomaksu syntyy siitä, että sanomalehtipaperille painetut lehden jouduttaisiin jatkossa lajittelemaan käsin, kun muut lehdet voidaan lajitella uusilla koneilla.

“Olemme tekemässä testejä, että löydämmekö sellaista grammamäärää ja parametreja, joilla sanomalehtipaperikin saataisiin koneellisesti lajiteltua, jolloin tämä käsinlajittelumaksu häviäisi sitten kokonaan”, kertoo Postin sanomalehtipalveluista vastaava johtaja Kimmo Kauranen. Toistaiseksi koneita ei ole saatu toimimaan.

 

Jopa yli 30 prosentin hinnankorotukset ovat iskemässä osoitteella jaettaviin lehtiin, jotka ilmestyvät harvemmin kuin kaksi kertaa kuukaudessa ja jotka painetaan sanomalehtipaperille. Posti lopettaa tällaisilta lehdiltä nykyisen postituspalvelun ja tarjoaa tilalle ainoastaan uutta Economy Lehti -postituspalvelua, jossa peritään käsinlajittelulisämaksua viisi senttiä per lehti maaliskuun 2020 alusta alkaen.

"Pelkkä se viisi senttiä saattaa hyvinkin olla yli kymmenen prosentin korotus”, sanoo painotalo Botnia Printin toimitusjohtaja Hannu Salmi.

Postituksen hinta riippuu lehden painosta ja painoksen koosta. Ensi vuonna palvelun ehdot muuttuvat niin, että erilaisista lisämaksuista voi kertyä huomattavat korotukset. Esimerkiksi 20 000 kappaleen painoksella 15 kertaa vuodessa ilmestyvälle lehdelle viiden sentin sakkomaksu tietää 15 000 euron jakelukustannusten kasvua vuodessa. Tämä vastaa lehden painosta riippuen noin 10–13 prosentin hinnankorotusta.

Jakeluhintojen korotukset voivat kuitenkin muiden lisämaksujen ja perushintataulukoiden muutosten vuoksi olla moninkertaiset.

"Teoriassa sieltä voi löytyä yli 30 prosentin korotuksia ja yksittäisiä lehtiä on, joilla näin on ollut. Pääsääntöisesti ne muutokset ovat olleet jossain kymmenen prosentin huonommalla puolella”, sanoo Kauranen.

Botnia Printin asiakkaista iso osa on pieniä lehtiä, joihin Postin korotukset osuvat kipeimmin.

"Laskimme joidenkin asiakkaiden kanssa yhdessä, että niiden jakeluhinta nousee 20-30 prosenttia. Onhan se nyt aika hurjaa”, sanoo Hannu Salmi.

 

Ainakin osalle asiakkaista on vasta aivan äskettäin ilmoitettu, että kaikesta sanomalehtipaperille painetusta peritään lisämaksu. Onko Postin johdolle siis tullut yllätyksenä, että sanomalehtipaperi ei sovellu uusien koneiden lajiteltavaksi?

"Arvioimme, että näin tulee käymään, että se ei lajittelukoneesta menisi läpi. Kuten sanoin, jatkamme edelleen testejä, löydetäänkö siihen oikea setuppi”, Kauranen sanoo.

Koneellisen lajittelun lisääminen on Postin pitkäaikainen tavoite. Journalistin haastattelema kokenut työntekijä kertoo Postin pyrkineen jo pitkään siihen, että tulevaisuudessa kaikki lajittelu tehtäisiin koneellisesti, eikä postinjakajille tarvittaisi enää kiinteitä toimipaikkoja, joissa jakajat lajittelevat postia. Näin jakaja voisi ottaa valmiiksi lajitellut niput vaikka suoraan kuorma-auton kyydistä ja lähteä reitilleen.

Uudet hinnat ja sakkomaksut tukevat Postin tavoitteita. Automaatioaste nousee, kun lehtien on joko vaihdettava vähintään kantensa kalliimpaan aikakauslehtipaperiin, jota Postin koneet pystyvät käsittelemään, nieltävä merkittävät jakeluhinnankorotukset tai pohdittava ilmestymiskertojen vähentämistä tai paperilehden lakkauttamista.

Postista on ehdotettu joillekin lehdille kannen vaihtamista aikakauslehtipaperiksi, jolloin konelajittelu olisi mahdollista. Tämä kuitenkin kasvattaisi painokustannuksia helposti saman verran, mitä Postin lisämaksuista säästyisi.

Kauranen kertoo, että käsinlajittelun lisämaksu uhkaa noin 90 lehteä, joista noin “parikymmentä prosenttia” voi välttää maksun vaihtamalla palvelua. Tämä tarkoittaisi sitä, että ainakin yli 70 lehden kannalta on erittäin merkittävää, saako Postin uudet koneensa lajittelemaan sanomalehtipaperia.

 

Postin uusi hinnasto lisämaksuineen kohtelee erikokoisia lehtiä hyvin eriarvoisesti. Vähintään kaksi kertaa viikossa ilmestyville lehdille on tarjolla palveluita, joissa postituksen perushinnat ovat samaa tasoa Economy Lehti -palvelun kanssa, mutta joissa sakkomaksua käsinlajittelusta ei peritä jatkossakaan. Mistä on kyse?

“Ei meillä ole mitään tahtotilaa, että hyljeksisimme minkäänlaisia asiakkaita. Kun katsotaan tätä markkinatilannetta, niin haluamme palvella kaikkia asiakkaita. Toki pyrimme tässä siihen, että volyymien laskiessa lisäämme automaatiota ja sitä kautta pidämme jakeluhintaa tulevaisuudessa kestävällä pohjalla”, sanoo Kimmo Kauranen.

Posti vaatii lehdiltä myös toista muutosta. Lehteen on jatkossa painettava lajittelua helpottava koodi. Mikäli lehteen ei paineta uutta koodia, peritään siitä erillinen viiden sentin lisämaksu per lehti. Tämä on vaatinut painotaloilta painokoneiden uudelleenohjelmointia.

Isoimmat painot ovat pystyneet tekemään tämän talon sisällä, mutta pienemmissä painoissa työ on pitänyt ostaa ulkopuolelta. Hintalappu on ollut vähintään 10 000 euroa, toisinaan jopa yli 20 000 euroa. Vielä ei ole tietoa, pystyvätkö kaikki painot tuottamaan koodin, jota Posti vaatii ensi maaliskuusta alkaen.

”Me tarvitsimme Euroopasta tänne kaksi asiantuntijaa viikoksi ohjelmoimaan uudestaan meidän tulostimia. Olimme ensimmäinen, joka pystyi koodin tekemään. Tiedän muutaman painotalon, jotka ovat käynnistäneet projektin ja varmaan saavat sen toimimaan, mutta tiedän myös muutaman, jotka eivät ole tehneet asian eteen mitään”, sanoo Botnia Printin Salmi.

Jakelukustannukset ovat lehdille erittäin merkittävä menoerä, eikä Postille käytännössä ole kilpailijaa, kun kyse on osoitteella jaettavista lehdistä.

”Joskus viisitoista vuotta sitten sanomalehden painamisen hinta saattoi olla suurempi kuin jakelun hinta. Nyt mennään siinä, että painon hinta voi olla viidesosa siitä, mitä jakelu maksaa”, sanoo Hannu Salmi.

 

Hinnastomuutoksellaan valtionyhtiö Posti siirtää epävarmuutta koneiden toiminnasta pienten lehtien huoleksi. Lehtien valtakunnalliseen osoitteelliseen jakeluun ei ole muita vaihtoehtoja kuin Posti. Tämän takia Postin hinnoittelu ei ole lain silmissäkään Postin yksityisasia. Kilpailulain mukaan määräävässä markkina-asemassa oleva yhtiö ei saa käyttää asemaansa väärin. Sen hinnoittelu ei esimerkiksi saa olla kohtuutonta eikä ketään asiakkaita syrjivää.

Postin tulevien hinnankorotusten voisi helposti ajatella olevan pienten lehtien kannalta sekä kohtuuttomia että syrjiviä. Käytännössä on kuitenkin epävarmaa, puuttuisiko kilpailuviranomainen asiaan, vaikka siitä kantelu tehtäisiin.

Kaurasen mukaan Posti on kuitenkin varautunut kilpailuviranomaisten mielenkiintoon. Sitä silmällä pitäen Posti on suunnitellut "erillishintaohjelman”, jolla korotuksia lykätään.

"Mikäli asiakkaan ostot ovat vähintään 100 000 euroa, ja korotus on vähintään 20 000 euroa ja prosentuaalisesti kohtuuton, on tälle muutokselle mahdollista saada vuoden siirtymäaika”, kertoo Kauranen. Hän ei täsmennä, mitä tarkoittaa ”kohtuuton korotus”.

Pelkkä 20 prosentin korotus 100 000 eurosta 120 000 euroon ei ilmeisesti vielä itsessään olisi kohtuuton.

 

Monen lehden toimituksessa lähdetään joulun viettoon tietämättä, mitä lehden jakelu ensi vuonna maksaa ja onko hinnankorotuksista mahdollista selvitä. Kauranen myöntää, että joillekin asiakkaille on vasta joulukuun aikana "syntynyt ymmärrys” hinnaston muutosten merkityksestä.

Hänen mukaansa Postin voi näin ollen todeta epäonnistuneen asian viestimisessä, sillä tarkoitus oli kertoa muutoksista jo lokakuussa. Sekin kuulostaa myöhäiseltä ajankohdalta ilmoittaa muutoksista, jotka voivat edellyttää täydellistä lehden formaatin uudistamista kymmenien prosenttien hinnankorotusten uhalla.

"Olet siinä oikeassa, että ehkä tämäntyyppinen muutos olisi ollut syytä informoida vielä aiemmin”, Kauranen sanoo.

Botnia Printissä uskotaan, että osa lehdistä herää Postin sekavan tiedottamisen vuoksi hinnastomuutosten vaikutukseen vasta laskun saatuaan.

Teksti: Jarno Liski
Kuva: Lehtikuva


Oikaisu 15.1.2020
Toisin kuin alkuperäisessä jutussa väitettiin, Posti on ottanut tänä vuonna käyttöön kolme, ei kaksi uutta lajittelukonetta. 

Posti julkaisi 23.12.2019 sivuillaan
artikkelia käsitelleen tekstin

logo Suomen Journalistiliiton
ammattilehti
94. vuosikerta