Helsingin Esplanadin puistossa vietettiin kahden miehen häitä elokuussa 1994. Kuva: Peter Jansson

Peter Jansson kuvasi aikansa tabuaiheita kuten kuolemaa, surua ja homoseksuaalisuutta – näin kokenut lehtikuvaaja kertoo uransa puhuttavimmista otoksista

JOURNALISTI
17.10.2019

Manu Marttinen, teksti
Peter Jansson, kuvat
Petri Mast, kuva Peter Janssonista

Lehtikuvaaja Peter Jansson kuvasi yli 40 vuotta kestäneen uransa aikana suuria uutisaiheita. Hänen uutiskuvansa kertoivat mitä tapahtui, mutta käsittelivät myös aiheita, joista median oli aikanaan vaikea kirjoittaa, kuten homoseksuaalisuutta, alastomuutta, surua, kuolemaa tai vaikka Lordin kasvoja.

Nyt Janssonin pitkästä urasta on julkaistu kirja Tilanne päällä, jonka hän on tehnyt yhdessä toimittaja-mediayrittäjä Pasi Kiviojan kanssa. Kirja on kokoelma eri aikakauden mediatabuja, joita Jansson käsitteli valokuvillaan.

Kirja julkaistiin perjantaina 18. lokakuuta. Sen tekstit on kirjoittanut Kivioja, joka on tehnyt useita juttukeikkoja Janssonin kanssa.

Peter Jansson työskenteli lehtikuvaajana vuodesta 1974 lähtien ja teki pitkän uran freelancerina. Nyt hänen kuvistaan on julkaistu kirja. Kuva: Petri Mast

Työssään Jansson oli nimenomaan lehtikuvaaja ja uutismies, joka lähti liikkeelle aina, kun jotain uutisarvoista tapahtui. Hän on kuvannut muun muassa yli kaksisataa liikenneonnettomuutta.

Kolaritilanteita Jansson oppi lähestymään niin, että pystyi itse välttämään painajaismaiset näkymät.

”Lehtikuvaajan arkeen kuuluu se, että ruumiita tulee, mutta minä en halunnut nähdä ruumiita. Olisin saanut niistä vain painajaisia. En koskaan pyrkinyt kuvaamaan niitä, koska sellaisia kuvia ei edes julkaistaisi”, Jansson sanoo.

”Olen aina säälinyt ihmisiä, varsinkin tavallisia ihmisiä, jotka tulevat ensimmäisenä kolaripaikalle ja ryhtyvät auttamaan loukkaantuneita.”

Omatunto on soimannut Janssonia kuvaustilanteissa monesti, varsinkin jos hän on joutunut kuvaamaan ihmisiä, jotka ovat herättäneet hänessä sääliä. Jansson tarkoittaa esimerkiksi kuvattavia, jotka olivat töpeksineet uransa tai työpaikkansa liiallisella alkoholinkäytöllä.

”Ajattelin asian niin, että jos minä en ota kuvaa, joku muu ottaa. Media on masiina, joka on käynnissä 24 tuntia päivässä.”

Uutistapahtumat ovat usein täynnä surua ja murhetta. Surevien ihmisten kuvaaminen on ollut kokeneellekin lehtikuvaajalle aina vaikeaa.

”Niissä tilanteissa oleminen tuntuu aina väärältä, mutta siellä pitää olla. Meidän tehtävämme on jakaa surua koko maahan, että ihmiset puhuisivat näistä aiheista. Vaikka omaiset eivät heti ajattele asiasta samalla tavoin, on silti tarpeellista puhua onnettomuuksista. Miksi niitä tapahtuu ja mitä niille voisi tehdä? Jos emme keskustele näistä aiheista, mikään ei muutu. Keskustelun ylläpitäminen on lehtimiesten tehtävä”, Jansson sanoo.

 

Näin Peter Jansson kertoo kuvistaan

Taidevalokuvaaja Spencer Tunick kuvasi elokuussa 2002 Helsingissä ”alastonmaisemaa”. Hankkeeseen ilmoittautui 2 500 vapaaehtoista nakuilijaa, joita Tunick kuvasi muun muassa Kauppatorilla.

”Se oli aika jännä ja absurdi keikka. Oli elokuinen kesäaamu, eikä kaupungilla ollut muita ihmisiä, joten kuvauksiin osallistuneet ihmiset olivat vapautuneita eivätkä välittäneet meistä lehtikuvaajista. Kuvissa on paljasta pintaa, mutta kuvaamisessa ei sinänsä ollut mitään väärää, koska kadulla saa kuvata vapaasti ja ihmiset tulivat vapaaehtoisesti kuvattaviksi. Kuvissa on alastomuutta, joka on edelleen tabuaihe, vaikka koko internet on sitä täynnä. Tästä kuvasta puuttuu kokonaan seksi. Mitä enemmän on paljasta pintaa, sitä vähemmän se on seksikästä. Koitin etsiä tilanteesta huumoria. Ehkä kuvan hauskuus on se, että taustalla lukee sightseeing.”

Helsingin Esplanadin puistossa vietettiin kahden miehen häitä elokuussa 1994.

”Pariskunnalla oli Esplanadin puistossa symboliset häät, jotka olivat mielenosoitus sen aikaista lakia vastaan. Kuvasin keikan Lehtikuvalle, ja kuva on ollut monien lehtien käyttämä symbolikuva homoseksuaalisuudelle. Nykyisin nahkalippiksiä ei käytetä homoseksuaalisuuden symbolikuvana, mutta jos Lehtikuvassa haetaan aihetta käsittelevää symbolikuvaa, tuo tulee helposti esille. Nykyään aihe ei ole enää tabu eikä lehdistö 1990-luvullakaan vältellyt aiheen käsittelyä, mutta vielä silloin lehdet saattoivat estää homoja tulemasta julkisuuteen kertomaan homoudestaan. Esimerkiksi Jari Sillanpää on kertonut, ettei Hesari julkaissut vuonna 1995 tietoa hänen homoseksuaalisuudestaan, vaikka hän oli valmis siitä kertomaan. Nythän avioliittolaki on muuttunut eli jotain tässä on saavutettu. Tuolloin en olisi uskonut, että lakimuutos toteutuu.”

Lehtikuvaajia kohtasi lohduton näky Utön saarella. Janssonin Utön kalliolla ottama kuva paareilla kannettavasta Estonian vainajasta on poikkeuksellinen lehtikuva, koska siinä näkyy kuolleen ihmisen käsi.

”Kuvan pointti on siinä, että vainaja on periaatteessa kokonaan peitetty, mutta viltti on siirtynyt vähän sivuun. Katsoja todella havahtuu siihen, että siellä kuollut ihminen. Kuolemasta kerrotaan usein lehdissä, mutta juttu ei kosketa, jos kuvassa ei ole mitään kuolemaan viittaavaa. Jos käsi tai jalka pilkottaa, se ravistelee ihmistä ihan toisella tavalla.”

Henkilöauton kuljettajan matka päättyi raitiovaunuun joulukuussa 1999. 

”Kuolemaa käsittelevän kuvan ei tarvitse näyttää ruumista tai paareja, mutta symbolien avulla kuva voi kertoa, että kyse oli oikeasta henkilöstä. Muuten kyse olisi vain raudasta ja romusta ja kuvaa katsova saattaisi ajatella, että voi voi, siinä on käynyt vähän hassusti. Tämän kuvan matkalaukku ja kukat kertovat, että onnettomuudessa kuollut henkilö oli menossa jonnekin. Tällaiset elementit säväyttävät. Outoa onnettomuuksien kuvaamisessa on ollut, että poliisi on pyrkinyt ajamaan lehtikuvaajat pois onnettomuuspaikalta, mutta tavalliset ihmiset ovat saaneet jäädä paikalle kuvaamaan puhelimillaan. Kuvat ovat voineet levitä somessa. Lehtimiehillä on kuitenkin kuri, moraali ja Journalistin ohjeet.”

Erityisen vaikea paikka myös kuvaajalle on, kun on kuollut nuoria ihmisiä. Vampulassa oli suuri suru tammikuussa 2005, jolloin kahden auton törmäyksessä kuoli kuusi nuorta ja vastaan tulleen auton iäkkäämpi kuljettaja.

”Tämä oli ensimmäinen keikka, jonka tein kuukauden mittaisen tsunamikeikan jälkeen. Pidin muutaman päivän vapaata ja kun palasin töihin, jouduin kuvaaman surua, jonka aiheutti kuuden nuoren kuolema liikenneonnettomuudessa. Kaikki nuoret olivat kotoisin pienestä Vampulan kylästä. Se kosketti jokaista siinä kylässä. He kuolivat yöllä ja seuraavana iltana oli muistotilaisuus. Se oli todella koskettavaa, siellä oli hyvin paljon surua. Kurkussa tuntuva kipu oli erityisen kova, kun yritin estää itseäni purskahtamasta itkuun. Olen muutenkin aina halunnut tuoda esiin sen, että meillä lehtikuvaajillakin on tunteet, vaikka monesti ajatellaan, että näin ei ole.”

Peter Jansson kuvasi Lordin ilman maskia maaliskuussa 2006. Hän otti kuvan etuviistosta eikä näyttänyt kasvoja kovin tunnistettavasti. Tämän kuvan julkaisusta ei noussut kohua.

”Lordi oli juuri tullut valituksi Suomen Euroviisu-edustajaksi. Tässä vaiheessa ei ollut vielä tiedossa, että hän suojelee henkilöllisyyttään ja kieltää kuvaamasta itseään ilman maskeja. Myöhemmin, Euroviisuvoittonsa jälkeen hän oli niin pyhä hahmo, että hänen kasvojensa paljastaminen Seiskassa ja Katsossa johti yleisön ja ilmoittajien boikotointiin ja näiden lehtien päätoimittajien anteeksipyyntöön.
Otin kuvan autosta, että sain edes jonkinlaisen kuvan otettua. Yleensä sain julkisuuteen vastentahtoisesti suhtautuvat ihmiset rauhoitettua, että voitiin ylipäänsä ottaa. Tässä tilanteessa en voinut ottaa mitään riskiä, koska silloin en olisi saanut kuvaa ollenkaan. Tämä on sellainen puskista otettu kuva, joista en kauheasti välittänyt.”

Janssonin ura alkoi Hufvudstadsbladetista vuonna 1974. Hän siirtyi Lehtikuvaan 1977 ja freelanceriksi 1986. Jansson on kuvannut uutistapahtumia muun muassa Helsingin Sanomille, Uudelle Suomelle, Ilta-Sanomille, Iltalehdelle, Pressfotolle, Dagens Nyheterille ja ruotsalaisille iltapäivälehdille. Hän jäi eläkkeelle vuonna 2015, jolloin hän täytti 63 vuotta.

Päätökseen jäädä eläkkeellä vaikutti se, että Jansson kieltäytyi kuvaamasta videota. Sen myötä tarjotut keikat vähenivät, eikä Janssonia enää lähetetty suuriin tapahtumiin.

”Se ei ollut minun juttuni. Video on jotain aivan muuta kuin lehtikuva. Molempiin tarvitaan paljon aikaa ja miettimistä.”

Jansson on tyytyväinen siihen, että sai elää alan kultavuodet, jolloin lehtikuvaaja saattoi viettää kuukauden vaikkapa Jugoslaviassa odottamassa maan presidentin kuolemaa ja kuulostelemassa paikallisten tuntoja.

Nyt palkkiot ovat pienentyneet, eikä ulkomaille lähetetä ketään noin vain. Oman palkkiotasonsa Jansson sai pidettyä työuransa loppuun asti.

”Olin arvostettu ja minuun luotettiin. Jos joku toimitti aina varmasti uutiskuvan, se olin minä.”



10 2019
Arkisto

Ymmärrys ei lisäänny tiedonmuruja tuuttaamalla tai kollegaa nälvimällä

Kuluneiden parin viikon aikana me journalistit olemme onnistuneet julkaisemaan paljon tietoa, mutta ymmärryksen lisääminen on jäänyt jalkoihin, kirjoittaa Journalistin päätoimittaja Maria Pettersson pääkirjoituksessaan.

Autoilua puolustavia ja maahanmuuttoa vastustavia toimittajia on liian vähän, Karri Kannala

Helsingin Uutisten päätoimittajalla on voimakkaita mielipiteitä, mutta usein hän jättää ne kertomatta.

MTV:n työehtosopimuksesta ovat neuvotelleet Ulla Rannikko (MTV, vasemmalla edessä), Jaakko Sainio (Palta) ja Heidi Aho (Palta), Tuomas Aalto (Journalistiliitto), Petri Savolainen (Journalistiliitto), Petteri Savolainen (MTV:n luottamusmies) ja Kari Pyrhönen (Media- ja ohjelmatyöntekijät).

Media-alan tes-neuvottelut etenevät hitaasti

Av-kääntäjien sopimusta jatkettiin vuodella.

Jospa lukija ei olekaan ensisijaisesti kuluttaja?

Viime vuosituhannella journalistit suhtautuivat yleisöön kuin opettamista vailla oleviin hallintoalamaisiin. Nyt hallintoalamaisesta on tullut kuluttaja, kirjoittavat Annukka Oksanen ja Elina Yrjölä.

Jouluradio on brändi ja mielentila

Kauppakeskus Redistä käsin toimivasta Jouluradiosta on kasvanut monikanavainen radiobrändi. Joululauluja kuunnellaan ympäri vuoden, kertoo toimituspäällikkö Riitta Kalliorinne.

Leena Hirvonen haluaa Nokian Uutisten lukijoiden aamukahvipöytään

Uusi päätoimittaja uskoo, että mikropaikallisen journalismin merkitys on entistä suurempi, kun kaikkea mahdollista on saatavilla.

Kuka johtaa työmarkkinateatteria?

”Työnantajat ajavat siis samaan aikaan vientivetoista mallia ja puhuvat paikallisen sopimisen puolesta. Kumpikaan ei kuitenkaan tosiasiassa tunnu maistuvan”, kirjoittaa Rami Lindström kolumnissaan.

Hej arbetsgivare! Frilansaren är den lojalaste arbetstagaren du kan få

Det känns ofta som om inte heller arbetsgivarna förstår att en frilans egentligen är billigare än en fast anställd då alla osynliga kostnader beaktas, skriver Liselott Lindström.

Haloo! Oletko pahassa paikassa?

Janne Flinkkilä ehti vain aloittaa puhelun, kun hän tajusi jo tehneensä ison mokan.

Toimittaja oli jämäkkä mentori

Kuolleita: Toimittaja Helena Vehkaoja-Mäkelä 3. 5. 1940 Ylistaro – 28. 10. 2019 Helsinki

Tiukka haastattelija

Toimittaja Leif Henry Salmén 19. 1. 1952 Helsinki – 19. 11. 2019 Helsinki

« Takaisin
logo Suomen Journalistiliiton
ammattilehti
94. vuosikerta