Takaisin

Otavamedian kuvaryhmässä 2. tammikuuta alkaneet yt-neuvottelut ovat päättyneet. Neuvottelujen seurauksena ryhmästä lähtee kuusi työntekijää, joista viisi paketeilla ja yksi irtisanottuna. Lisäksi yksi työntekijä osa-aikaistetaan.

Neuvottelujen alkaessa työnantaja ilmoitti vähennystarpeeksi enintään yhdeksän työntekijää.

Kuvaryhmän neuvottelut olivat seitsemännet Otavamediassa vuoden sisään päättyneet yt-neuvottelut. Pääluottamusmies Tuomo Lappalainen sanoo, että tällä kertaa neuvottelutilanne oli erityisen tiukka siksi, että työnantajan esittämä vähennystarve oli yksikön kokoon nähden poikkeuksellisen suuri.

”Neuvottelut olivat hankalat. Jonkin verran saimme ymmärrystä ajatuksellemme siitä, että kuvaajaresurssin pitää jäädä suuremmaksi kuin mitä se oli alkuperäisessä esityksessä. Siinä mielessä emme neuvotelleet turhaan.”

”Toisin päin ajateltuna tilanne on kuitenkin ikävä ja tunteisiin käyvä, koska suurin osa lähtijöistä on työskennellyt talossa pitkään, ja kaikki ovat hyviä ammattilaisia”, Lappalainen sanoo.

Lähtevien suurin yksittäinen ryhmä on Otavamedian kuvausstudioiden henkilökuntaa. Yhtiö aikoo luopua omista kuvausstudioistaan muuttaessaan omasta toimitalostaan vuokralle Pasilaan valmistuvaan Triplaan keväällä 2020.

Työnantaja perusteli yt-neuvotteluissa omista studioista luopumista niiden merkittävästi pudonneella käyttöasteella, Lappalainen sanoo.

Kuvaryhmän kuvaajat sijoittuvat jatkossa yhtiön mediaperheisiin, ja kuvaryhmä puretaan.

Otavamediassa jatkuvat 14. tammikuuta alkaneet yt-neuvottelut yritysasiakkaille suunnatuissa liiketoiminnoissa. Neuvottelut kestävät kuusi viikkoa, ja niiden piirissä on myös asiakaslehtiä tekevä Otavamedia OMA.

Nämä neuvottelut koskevat yli sataa työntekijää. Työnantaja on ilmoittanut haluavansa vähentää enintään 16 työntekijää.

logo Suomen Journalistiliiton
ammattilehti
94. vuosikerta