Takaisin

MTV Oy:n yt-neuvottelut on saatu päätökseen. MTV:n ohjelmatyöntekijät MOT ry:n, eli Journalistiliiton jäseniä ei neuvotteluissa irtisanottu. Heitä oli neuvottelujen kohteena kaikkiaan kolmetoista.

Yt-neuvotteluissa päädyttiin lopulta viiden työntekijän irtisanomiseen, lähinnä myyntiin ja markkinointiin liittyvistä tehtävistä. Alun perin työnantaja ilmoitti vähennystavoitteekseen 30 henkilöä. Pitkäksi venyneiden neuvottelujen aikana MTV:n liiketoiminnoista irtisanoutui toistakymmentä henkilöä, mikä vaikutti osaltaan irtisanomistarpeeseen.

MTV:n ohjelmatyöntekijät ry:n pääluottamusmies Kari Pyrhönen sanoo olevansa helpottunut.

"Arvioin yt-neuvottelujen alkaessa, että liittomme jäsenillä on mahdollisuus selviytyä näistä neuvotteluista. Onneksi arvioni oli oikea. Uskon, että työnantaja näki näiden kokeneiden työntekijöiden arvon. Heitä on monissa keskeisissä tehtävissä ohjelmistotuotannosta kanavasuunnitteluun, ohjelmamateriaalin käsittelyyn ja digitaaliseen osaamiseen. Vähentäminen näistä tehtävistä olisi ollut pahassa ristiriidassa sen kanssa, että nytkin heillä on jo kädet täynnä työtä.”

Yt-neuvotteluissa keskusteltiin myös lomautuksista. Henkilöstön neuvottelijat päättivät yhteisesti, että lomautuksille ei esitetä vaihtoehtoja. Työnantaja on ilmoittanut harkitsevansa yhden viikon lomautusta "jos siitä ei koidu kohtuutonta haittaa liiketoiminnalle”.

MTV Oy uudistaa yt-neuvottelujen jälkeen organisaatiotaan. Kuluttajaliiketoiminta (pay-tv ja muu yksityisten katsojien ostettavissa oleva ohjelmisto) ja mainosrahoitteinen liiketoiminta eriytetään toisistaan. Kaikille kanaville nimitetään kanavapäälliköt, joilla on erityinen vastuu ohjelmiston kaupallisesta tuottavuudesta.

Myös ohjelmisto uudistuu ensi syksynä. Uudella kotimaisella ohjelmistolla haetaan tv-mainonnan kasvua ja uutta nousua.

Pääluottamismies Pyrhönen kuvailee neuvotteluja pitkiksi ja raskaiksi.

"Odottaminen ja epäselvyys on uuvuttavaa ihmisille, jotka pelkäävät työpaikkojensa puolesta. Alkuvaiheessa neuvottelijoiden oli vaikeaa hahmottaa työnantajan tavoitteita: mistä ja miten työ oikeasti vähenisi. Vaadimme myös listausta vapaaehtoisesti irtisanoutuneista ja tämän vähentymisen vaikutuksesta kokonaisuuteen. Aivan kalkkiviivoilla kokonaisuus alkoi loksahtaa paikoilleen. Irtisanoutuneet otettiin huomioon ja kaikkien osastojen esimiehet antoivat henkilöstön neuvottelijoille selvityksen uudistuvasta organisaatiosta ja sen vaikutuksesta työvoiman tarpeeseen.”

Pyrhönen kertoo tukevansa MTV Oy:n toimitusjohtaja Jarkko Nordlundin tavoitteita organisaation uudistamiseksi.

”Johtajien on kannettava vastuunsa ja on tiedettävä kristallinkirkkaasti, kuka vastaa mistäkin. Nordlund näki organisaatioiden päällekkäisyyden ja epäselvyyden ja sen myötä epäselvän johtamisen isona ongelmana taloon tullessaan. Tämän on nähnyt myös henkilökunta. Olisi erittäin hyvä asia, että organisaatio selkenisi.”

MTV:n uutiset vähentää ulkoistamalla

MTV Oy:n omistama uutisyhtiö Mediahub Helsinki Oy puolestaan vähentää väkeä liikkeenluovutuksella. 27. kesäkuuta toteutuvassa liikkeenluovutuksessa Mediahub siirtää kahdeksan työntekijää Director´s Cut -yhtiön palvelukseen. Mediahub luopuu ohjaajista, kuvatuottajista, kuvaussihteereistä ja käyttömestarista.

Mediahubin johto on ilmoittanut, että ”uutisyhtiö keskittyy journalistiseen sisältöosaamiseen”. Päätökseen vaikuttavat Mediahubin johdon mukaan myös tulevat muutokset Huomenta Suomessa. Niiden seurauksena emoyhtiö tilaa Mediahubilta tuotantopalveluja nykyistä vähemmän. Palvelut ostetaan Director´s Cut -yhtiöltä.

”Samaan aikaan kun uutiset MTV Oy:n yt-neuvotteluista olivat meille hyviä, tulee sitten taas tällaisia pettymyksiä", Kari Pyrhönen manaa.

"Kaikki työnsä nyt Mediahubissa menettävät ovat kokeneita ja taitavia ammattilaisia. Ikävää, että heidät myydään tällä tavoin ulos. Päätös on pahasti ristiriidassa Mediahubin tavoitteiden kanssa. Mitään omaa uutisten sisältötuotantoa ei vähennetä, mikä on toki hyvä asia. Nyt liki kaikki toimitustyön ulkopuolinen tuotanto-osaaminen on ostettava ulkopuolelta. Onko tämä todella halvempaa kuin oma henkilökunta?”.

Pyrhönen sanoo vielä tutkivansa Journalistiliiton juristin kanssa, onko liikkeenluovutus laillinen.

"Arvioimme, onko se toiminnallinen liiketaloudellinen kokonaisuus. Viime kädessä on myös tarkkaan katsottava, että liikkeenluovutuslainsäädäntö toteutuu täysin, siis siirto vanhoina työntekijöinä. Mediahubissa noudatettava työehtosopimus säilyy valitettavasti vain syksyyn, mutta tiettyjen etujen on lain mukaan säilyttävä ennallaan, vaikka työehtosopimus vaihtuisi.”

”Director´s Cutissa on onneksi toimiva luottamusmiesjärjestelmä – ja tämä nyt myyty porukka on valmis itsekin hanakasti valvomaan, että laki ja  edut toteutuvat. Yhteyttä pidämme, kaikki säilyvät edelleen MOT ry:n jäseninä.”

 

logo Suomen Journalistiliiton
ammattilehti
94. vuosikerta