Kiusattu murtui, kiusaaja palkittiin – Mitä Johanna Vehkoon tuomiosta seuraa journalismille?

JOURNALISTI
12.4.2019

Marja Honkonen, teksti

Kirjoittaja on Journalistin toimittaja.

”Esimerkiksi rasisti-sanan käyttäminen journalismissa on jatkossa iso riski, vaikka sille olisi kuinka hyvät perusteet tahansa”, kirjoittaa Journalistin toimittaja Marja Honkonen.

Oulun käräjäoikeus tuomitsi tänään perjantaina 12. huhtikuuta toimittaja Johanna Vehkoon kunnianloukkauksesta 15 päiväsakkoon hänen tekemästään Facebook-päivityksestä.

Syksyllä 2016 julkaistussa päivityksessä Vehkoo nimitti oululaista kaupunginvaltuutettua ja bloggaria Junes Lokkaa muun muassa natsipelleksi ja rasistiksi. Oikeuden mukaan Vehkoon tarkoitus oli Lokan halventaminen. Oikeus katsoi myös, ettei Vehkoon arvostelu kohdistunut Lokan poliittiseen ja julkiseen toimintaan, vaan hänen henkilöönsä. Sen sijaan se ei ottanut kantaa siihen, oliko Vehkoolla syytä olettaa nimitysten vastaavan totuutta.

150 euron päiväsakkojen lisäksi Vehkoon maksettavaksi tuli 200 euroa korvauksia Lokalle sekä tämän oikeudenkäyntikulut. MTV:n mukaan Vehkoo ja hänen asianajajansa ovat ilmoittaneet, että he aikovat valittaa päätöksestä. On siis mahdollista, että asian käsittely jatkuu hovioikeudessa.

Toivottavasti jatkuukin, sillä koko oikeudenkäynti oli nurinkurinen: kiusaajat saivat palkinnon siitä, että kiusattu viimein murtui.

Pahimmillaan päätös yllyttää nettihäiriköitä käyttämään oikeuslaitosta häirinnän välineenä. Journalismia ajatellen sillä on kuitenkin myös muita vaikutuksia.

 

Kylmäävin vaikutus on sillä, että itseään ”läpällä” rasistiksi kutsuvan henkilön kutsuminen rasistiksi tuomittiin kunnianloukkauksena. Oikeuden näkemys oli, ettei Lokan itsestään käyttämillä nimityksillä ja niiden todenperäisyydellä ollut ratkaisun kannalta merkitystä. ”Natsipelle”, ”rasisti” ja ”tunnettu rasisti” olivat oikeuden näkökulmasta haukkumasanoja, joita tyypillisesti käytetään silloin, kun halutaan osoittaa toiselle epäkunnioitusta.

Se tarkoittaa, että esimerkiksi rasisti-sanan käyttäminen journalismissa on jatkossa iso riski, vaikka sille olisi kuinka hyvät perusteet tahansa.

Tuntuu oudolta ajatella, että vielä muutama vuosi sitten Suomessa käytiin aidosti keskustelua siitä, onko oikein kutsua rasistia sievistellen maahanmuuttokriittiseksi. Nyt oikeus kärjistäen linjasi, että maahanmuuttokriittistä henkilöä on laitonta kutsua rasistiksi, vaikka hänen toimintansa antaisi syytä sellaista ajatella.

Ei juuri tarvitse arvailla, kuka on voittanut merkityskamppailun tässä mielessä.

 

Vehkoon tuomio herättää myös kysymyksiä siitä, onko oikeuslaitos kartalla siitä, miten maalittamiseen, vihapuheeseen tai esimerkiksi tutkintapyyntöjen tehtailuun tulisi suhtautua.

Tuomiossaan käräjäoikeus kyllä mainitsee, ettei Lokkaa saa tämän omasta käytöksestään huolimatta panetella. Näin tietysti onkin, vaikka Lokan oman toiminnan rinnalla Vehkoon sanavalinnat eivät tunnu kovin voimakkailta. Näyttää kummalliselta, että samaan aikaan kun moni vakavaa häirintää kokenut jää vaille oikeutta, tuomio tulee tapauksesta, jossa asianomaisen kannustimena on hänen omienkin sanojensa mukaan toimittajan näpäyttäminen.

Kuten päätoimittaja Maria Pettersson Journalistin pääkirjoituksessaan (28.3.) kirjoittaa, usko oikeusvaltioon on saanut kolauksen.

MV-oikeudenkäynnin tuomioissaan Helsingin käräjäoikeus kyllä osoitti ymmärtävänsä verkkohäiriköinnin muotoja, vihapuhetta ja maalittamista. Tuo ymmärrys ei kuitenkaan näytä levinneen laajemmin poliisin ja oikeuslaitoksen toimintaan. Soisi, sillä nettikiusaaminen ei koske vain toimittajia. Sen kohteeksi voi joutua kuka tahansa – kansanedustaja, lääkäri, kirjastonhoitaja, poliisit itse.

 

Myös muiden toimijoiden – kuten mediatalojen, Journalistiliiton ja kaikkien, joita sananvapauden vaaliminen kiinnostaa – on nyt korkea aika herätä siihen, miten auttaa entistä paremmin vainon kohteeksi joutuneita. Tätä esimerkiksi Journalistiliitto painottaa tänään julkaistussa tiedotteessaan.

Jos nykyiset lait, rakenteet, käytännöt tai mitkä tahansa muut syyt jollain tapaa estävät vihakampanjan kohteeksi johtuneen auttamista tai tekevät hänen asemansa kohtuuttoman vaikeaksi, viimeistään nyt on korkea aika arvioida niitä uudelleen.

Lupauksia tästä on jo saatu. Huhtikuun alussa Yle kertoi kansanedustajaehdokkaiden selvän enemmistön kannattavan sitä, että vihapuhe määritellään ja asetetaan rangaistavaksi rikoslaissa.

Johanna Vehkoo puolestaan toivoi aiemmin Journalistin haastattelussa (20.3.) mustamaalauskampanjan kohteeksi joutuville freelancereille enemmän tukea, esimerkiksi taloudellista tai terveydenhuoltoon liittyvää apua.

Pyyntö ei tunnu kohtuuttomalta.

 

Eniten minua kuitenkin huolestuttavat tuomion inhimilliset vaikutukset.

Journalistin rooliin kuuluu aina sanoa, etteivät maalittaminen, verkkokiusaaminen tai niiden uhka vaikuta omaan työhön, esimerkiksi aihevalintoihin. Itsekin olen allekirjoittanut työnantajani Journalistiliiton pari vuotta sitten lanseeraaman Sanavastuuvalan. Siinä luvataan muun muassa, että ”vihapuhe ei vaienna minua”.

Kahden kesken moni kollega sanoo silti pohtivansa, onko työ todella paskapalautteen sietämisen arvoista. Heikkona hetkenä se tulee mieleen jo silloin, kun kritiikki on sellaista, jota julkista työtä tekevän pitääkin sietää. Miltä tuntuu saada täysin kohtuuttomia, loukkaavia tai uhkaavia viestejä – sitä voin vain arvailla.

Tietysti verkkovyörytyksen kohteeksi joutumista voi yrittää ehkäistä. Ei tarvitse muuta kuin tehdä aina virheettömiä täsmällisiä juttuja. Harkita jokainen sanansa tarkkaan. Perustella valintansa. Olla ikinä provosoitumatta. Salata numeronsa ja osoitteensa. Piilottaa some-tilinsä.

Eikä sekään aina riitä.

Johanna Vehkoon tapaus on osoitus siitä, millaisia seurauksia toimittajan yhdellä, rajatulle ystäväjoukolle suunnatulla päivityksellä voi olla. Jos se ei saa miettimään, voisiko leipänsä tienata helpommallakin, mikä sitten?

 

Silti moni toimittaja ajattelee edelleen, että työ on vihapalautteen riskin arvoista.

Esimerkiksi Journalistin parin vuoden takaisessa painostuskyselyssä 71 prosenttia vastaajista kertoi, ettei anna ulkoisen vaikuttamisen pelon vaikuttaa työhönsä lainkaan tai juurikaan.

Linda Pelkonen jatkaa työtään.

Rebekka Härkönen jatkaa työtään.

Jessikka Aro jatkaa työtään.

Toivottavasti myös Johanna Vehkoo jatkaa työtään.

Päivitys pe 12.4. kello 14.55: Juttuun on lisätty tieto siitä, että Vehkoo ja hänen asianajajansa aikovat valittaa käräjäoikeuden päätöksestä.



4 2021
Arkisto

Merja Ylä-Anttila pitää Yle-lain uudistusta tarpeettomana, mutta välttelee kommentoimasta sitä julkisesti

Merja Ylä-Anttila tuli Ylen toimitusjohtajaksi vuonna 2018. Hän on sen jälkeen ehtinyt uudistaa Ylen organisaation, jättää kädenjälkensä Ylen strategiaan ja tutustua hieman uusiin kollegoihinsa kahvittelemalla noin neljänsadan yleläisen kanssa.

Median ammattilaisen on tiedettävä, kenen ideologiaa edistää

Tiedotusvälineen pitää saada itse valita, mitä sanoja ja käsitteitä käyttää. On kuitenkin tiedettävä, mistä käsitteet ovat peräisin ja kenen ideologiaa ne pönkittävät, kirjoittaa päätoimittaja Maria Pettersson.

Väkivalta varjostaa ja mustasukkaisuus piinaa – miksi otsikoissa raiskaukset vain tapahtuvat, kysyy toimittaja Sara Harju

Sukupuolittuneessa ja seksuaalisessa väkivallassa tekijä usein ohitetaan käyttämällä passiivia ikään kuin väkivalta olisi hallitsematon voima, jota vastaan ei voi pyristellä.

Toimittajana saat kätevästi näkyvyyttä sometilillesi ja laukkumallistollesi, Jenni Alexandrova

Radiotoimittaja Jenni Alexandrova kirjoittaa blogissaan viineistä ja ihmettelee, miksi Alko ei ole lähettänyt hänelle lahjaviinejä.

Liian pitkälle menevä tasa-arvo on hyvä tarina, mutta harvoin totta

Tällaisessa ilmapiirissä ei ole suuri ihme, että maan suurin sanomalehti alkaa nähdä kaiken paitsi luonnontieteellisen tutkimuksen luisuvan tieteellisyydestä kohti silkkaa ”intersektionaalista ideologiaa”, kirjoittaa Janne Zareff.

Näin Journalistiliitto toimii

Satavuotiaalla Journalistiliitolla on toimisto Helsingin Hakaniemessä, mutta jäseniä ympäri maan. Mitä tekevät liiton toimitusosastot, paikallisyhdistykset, valtuusto, hallitus ja toimisto?

Kuusi vuotta sitten freelancerit petettiin. Nyt lainsäätäjät voivat turvata luovan työn tekijöiden elannon.

Luovan työn tekijöiden kohtuulliset korvaukset voitaisiin varmistaa, kun EU-pykäliä tuodaan kotimaiseen tekijänoikeuslainsäädäntöön, kirjoittaa Sanna Nikula.

Uudet puolueet eivät sopeutuneet kirjoitusohjeeseen

”Moni uusi puolueennimi oli rakenteeltaan erilainen kuin vanhat, joten niiden erisnimisyyden häivyttäminen alkukirjaintempulla tuntui oudolta robotiikalta”, kirjoittaa Ville Eloranta.

Den ensidiga bevakningen av rikspolitiken

Att den åländska riksdagsledamoten är den mest frekvent intervjuade rikspolitikern i de åländska medierna är varken konstigt eller fel, det är avsaknaden av andra röster som är det, skriver Felicia Bredenberg.

Kun hätä on suurin, on kollega lähellä

Juuri kun Radio Novan uutiset olivat alkamassa, ankkuri Jussi Karhunen tunsi muljahduksen mahassaan.

Totuuden tyyni tulkki on poissa

Toimittaja Jorma Lehto 2. 3. 1947 Seinäjoki – 25. 3. 2021 Mustasaari

”Alla finlandssvenska medier är dåliga på något sätt”

Vårens näst sista Mediespråkswebbinarium kräver självironi och god humor. Den 23 april ger sig komikern Alfred Backa nämligen på den finlandssvenska journalistiken i en roast där alla får sig kring öronen.

« Takaisin
logo Suomen Journalistiliiton
ammattilehti
94. vuosikerta