Kiusattu murtui, kiusaaja palkittiin – Mitä Johanna Vehkoon tuomiosta seuraa journalismille?

JOURNALISTI
12.4.2019

Marja Honkonen, teksti

Kirjoittaja on Journalistin toimittaja.

”Esimerkiksi rasisti-sanan käyttäminen journalismissa on jatkossa iso riski, vaikka sille olisi kuinka hyvät perusteet tahansa”, kirjoittaa Journalistin toimittaja Marja Honkonen.

Oulun käräjäoikeus tuomitsi tänään perjantaina 12. huhtikuuta toimittaja Johanna Vehkoon kunnianloukkauksesta 15 päiväsakkoon hänen tekemästään Facebook-päivityksestä.

Syksyllä 2016 julkaistussa päivityksessä Vehkoo nimitti oululaista kaupunginvaltuutettua ja bloggaria Junes Lokkaa muun muassa natsipelleksi ja rasistiksi. Oikeuden mukaan Vehkoon tarkoitus oli Lokan halventaminen. Oikeus katsoi myös, ettei Vehkoon arvostelu kohdistunut Lokan poliittiseen ja julkiseen toimintaan, vaan hänen henkilöönsä. Sen sijaan se ei ottanut kantaa siihen, oliko Vehkoolla syytä olettaa nimitysten vastaavan totuutta.

150 euron päiväsakkojen lisäksi Vehkoon maksettavaksi tuli 200 euroa korvauksia Lokalle sekä tämän oikeudenkäyntikulut. MTV:n mukaan Vehkoo ja hänen asianajajansa ovat ilmoittaneet, että he aikovat valittaa päätöksestä. On siis mahdollista, että asian käsittely jatkuu hovioikeudessa.

Toivottavasti jatkuukin, sillä koko oikeudenkäynti oli nurinkurinen: kiusaajat saivat palkinnon siitä, että kiusattu viimein murtui.

Pahimmillaan päätös yllyttää nettihäiriköitä käyttämään oikeuslaitosta häirinnän välineenä. Journalismia ajatellen sillä on kuitenkin myös muita vaikutuksia.

 

Kylmäävin vaikutus on sillä, että itseään ”läpällä” rasistiksi kutsuvan henkilön kutsuminen rasistiksi tuomittiin kunnianloukkauksena. Oikeuden näkemys oli, ettei Lokan itsestään käyttämillä nimityksillä ja niiden todenperäisyydellä ollut ratkaisun kannalta merkitystä. ”Natsipelle”, ”rasisti” ja ”tunnettu rasisti” olivat oikeuden näkökulmasta haukkumasanoja, joita tyypillisesti käytetään silloin, kun halutaan osoittaa toiselle epäkunnioitusta.

Se tarkoittaa, että esimerkiksi rasisti-sanan käyttäminen journalismissa on jatkossa iso riski, vaikka sille olisi kuinka hyvät perusteet tahansa.

Tuntuu oudolta ajatella, että vielä muutama vuosi sitten Suomessa käytiin aidosti keskustelua siitä, onko oikein kutsua rasistia sievistellen maahanmuuttokriittiseksi. Nyt oikeus kärjistäen linjasi, että maahanmuuttokriittistä henkilöä on laitonta kutsua rasistiksi, vaikka hänen toimintansa antaisi syytä sellaista ajatella.

Ei juuri tarvitse arvailla, kuka on voittanut merkityskamppailun tässä mielessä.

 

Vehkoon tuomio herättää myös kysymyksiä siitä, onko oikeuslaitos kartalla siitä, miten maalittamiseen, vihapuheeseen tai esimerkiksi tutkintapyyntöjen tehtailuun tulisi suhtautua.

Tuomiossaan käräjäoikeus kyllä mainitsee, ettei Lokkaa saa tämän omasta käytöksestään huolimatta panetella. Näin tietysti onkin, vaikka Lokan oman toiminnan rinnalla Vehkoon sanavalinnat eivät tunnu kovin voimakkailta. Näyttää kummalliselta, että samaan aikaan kun moni vakavaa häirintää kokenut jää vaille oikeutta, tuomio tulee tapauksesta, jossa asianomaisen kannustimena on hänen omienkin sanojensa mukaan toimittajan näpäyttäminen.

Kuten päätoimittaja Maria Pettersson Journalistin pääkirjoituksessaan (28.3.) kirjoittaa, usko oikeusvaltioon on saanut kolauksen.

MV-oikeudenkäynnin tuomioissaan Helsingin käräjäoikeus kyllä osoitti ymmärtävänsä verkkohäiriköinnin muotoja, vihapuhetta ja maalittamista. Tuo ymmärrys ei kuitenkaan näytä levinneen laajemmin poliisin ja oikeuslaitoksen toimintaan. Soisi, sillä nettikiusaaminen ei koske vain toimittajia. Sen kohteeksi voi joutua kuka tahansa – kansanedustaja, lääkäri, kirjastonhoitaja, poliisit itse.

 

Myös muiden toimijoiden – kuten mediatalojen, Journalistiliiton ja kaikkien, joita sananvapauden vaaliminen kiinnostaa – on nyt korkea aika herätä siihen, miten auttaa entistä paremmin vainon kohteeksi joutuneita. Tätä esimerkiksi Journalistiliitto painottaa tänään julkaistussa tiedotteessaan.

Jos nykyiset lait, rakenteet, käytännöt tai mitkä tahansa muut syyt jollain tapaa estävät vihakampanjan kohteeksi johtuneen auttamista tai tekevät hänen asemansa kohtuuttoman vaikeaksi, viimeistään nyt on korkea aika arvioida niitä uudelleen.

Lupauksia tästä on jo saatu. Huhtikuun alussa Yle kertoi kansanedustajaehdokkaiden selvän enemmistön kannattavan sitä, että vihapuhe määritellään ja asetetaan rangaistavaksi rikoslaissa.

Johanna Vehkoo puolestaan toivoi aiemmin Journalistin haastattelussa (20.3.) mustamaalauskampanjan kohteeksi joutuville freelancereille enemmän tukea, esimerkiksi taloudellista tai terveydenhuoltoon liittyvää apua.

Pyyntö ei tunnu kohtuuttomalta.

 

Eniten minua kuitenkin huolestuttavat tuomion inhimilliset vaikutukset.

Journalistin rooliin kuuluu aina sanoa, etteivät maalittaminen, verkkokiusaaminen tai niiden uhka vaikuta omaan työhön, esimerkiksi aihevalintoihin. Itsekin olen allekirjoittanut työnantajani Journalistiliiton pari vuotta sitten lanseeraaman Sanavastuuvalan. Siinä luvataan muun muassa, että ”vihapuhe ei vaienna minua”.

Kahden kesken moni kollega sanoo silti pohtivansa, onko työ todella paskapalautteen sietämisen arvoista. Heikkona hetkenä se tulee mieleen jo silloin, kun kritiikki on sellaista, jota julkista työtä tekevän pitääkin sietää. Miltä tuntuu saada täysin kohtuuttomia, loukkaavia tai uhkaavia viestejä – sitä voin vain arvailla.

Tietysti verkkovyörytyksen kohteeksi joutumista voi yrittää ehkäistä. Ei tarvitse muuta kuin tehdä aina virheettömiä täsmällisiä juttuja. Harkita jokainen sanansa tarkkaan. Perustella valintansa. Olla ikinä provosoitumatta. Salata numeronsa ja osoitteensa. Piilottaa some-tilinsä.

Eikä sekään aina riitä.

Johanna Vehkoon tapaus on osoitus siitä, millaisia seurauksia toimittajan yhdellä, rajatulle ystäväjoukolle suunnatulla päivityksellä voi olla. Jos se ei saa miettimään, voisiko leipänsä tienata helpommallakin, mikä sitten?

 

Silti moni toimittaja ajattelee edelleen, että työ on vihapalautteen riskin arvoista.

Esimerkiksi Journalistin parin vuoden takaisessa painostuskyselyssä 71 prosenttia vastaajista kertoi, ettei anna ulkoisen vaikuttamisen pelon vaikuttaa työhönsä lainkaan tai juurikaan.

Linda Pelkonen jatkaa työtään.

Rebekka Härkönen jatkaa työtään.

Jessikka Aro jatkaa työtään.

Toivottavasti myös Johanna Vehkoo jatkaa työtään.

Päivitys pe 12.4. kello 14.55: Juttuun on lisätty tieto siitä, että Vehkoo ja hänen asianajajansa aikovat valittaa käräjäoikeuden päätöksestä.



5 2019
Arkisto

Toimittaja Aarno Malin tutki ihmismielen sairaimpia puolia ja sairastui itse

Journalistit joutuvat kohtaamaan mieltä järkyttävää materiaalia, mutta sen käsittelyyn on tarjolla vain vähän keinoja. Aarno Malin löysi Tor-verkosta sivuston täynnä lasten kiduttamista. Hän kirjoitti aiheesta jutun ja päätyi traumaterapiaan.

"Musiikkijournalismista on tehty musiikkibisneksen vihollinen"

Nykytilanteesta on syyttäminen erityisesti isoja artisteja ja heidän levy-yhtiöitään, kirjoittaa toimittaja Mervi Vuorela

Ylensyömät

Yle käyttää ohjelmahankinnoissaan paljon rahaa ja valtaa. Freejournalisteille, ohjaajille ja muille sisällöntuottajille yhtiö näyttäytyy joskus kyykyttävänä jättiläisenä. 24 tekijää kertoi Journalistille kokemuksistaan Ylen hankintakoneiston rattaissa.

Hallitusohjelma herättää toivoa – nousemmeko vihdoin pohjoismaiselle tasolle?

Media poikkeaa suurimmasta osasta muuta liiketoimintaa, ja median tukeminen oikeilla tavoilla on demokratian tukemista, kirjoittaa Journalistin päätoimittaja Maria Pettersson.

Suosittelet kaikille päätoimittajille politiikkaan lähtemistä, Jouni Kemppainen

Maaseudun Tulevaisuuden päätoimittaja Jouni Kemppainen lähti eurovaaliehdokkaaksi, koska Juha Sipilä pyysi.

Näin käsikirjoituksesta syntyy esikoiskirja

Keväällä 2017 kustannustoimittaja Petra Maisonen avasi Tammen sähköpostista Satu Vasantolan käsikirjoituksen. Kirja valmistui vuodessa, mutta työ sen parissa jatkuu yhä.

Politiikan toimittajien työ muistuttaa scifiä, fantasiaa ja kauhua

Vaalien kaltaisissa julkisissa spektaakkeleissa ihmisten on varsin helppoa tarkistaa itse, mitä tapahtui. Ei siihen väliin tarvita toimittajaa. Sen sijaan asiantuntevaa toimittaja tarvitaan kuvailemaan, mitä muuta olisi voinut tapahtua, kirjoittaa Janne Zareff.

Yritys ja erehdys

On arkipäivää, että oikeinkirjoitusohjeiden vastaiset yritysnimet lipuvat lehteen sellaisenaan kenenkään puuttumatta, vaikka aihetta olisi, kirjoittaa Ville Eloranta.

Vaikka Spleenish-kirjan tekeminen oli voimauttavaa, Ulla Donner pelkäsi, että tulos olisi muiden mielestä itsekeskeinen ja tylsä. ”Siksi olen ollut tosi iloinen, kun lukijat ovat kertoneet tunnistaneensa siitä itseään. Kun huomaa muidenkin pohtivan samoja ongelmia, ne eivät enää tunnu niin hallitsemattomilta.”

Freelancekuvittaja Ulla Donner teki ahdistavista tunteistaan sarjakuvakirjan

Omia kokemuksiaan saa käsitellä juuri niin hilpeästi tai epäkunnioittavasti kuin haluaa. Toisten kokemusten kanssa olisi vaikeampaa, Ulla Donner sanoo.

När FNB lades ner lyfte Ny Tids chefredaktör Janne Wass upp frågan om hur statsstödet för tidningar på minoritetsspråk ska fördelas. ”Jag ansåg då och anser fortfarande att stödet inte ska gå oavkortat till SPT eftersom det är att kanalisera pengarna till KSF Media och HSS Media.”

Statsstöd öppnade dörrar för finlandssvenska medier

I fjol gick hela statsstödet för tidningar på minoritetsspråk för första gången till enbart svenskspråkiga aktörer. För Ny Tid och Nyhetsbyrån SPT är externa stöd ”avgörande”.

Käyttääkö ostaja sinua pankkina? Freelancerin kannattaa olla tarkkana maksuajoista

Laki rajaa maksuajan pituuden yritysten välisessä kaupassa 30 päivään, mutta tästä voidaan poiketa sopimalla. Mediayritykset käyttävät mahdollisuutta kernaasti, kirjoittaa Journalistiliiton freelance-asioista vastaava lakimies Hannu Hallamaa.

I kläm mellan lördagskorven och avokadon

Att skriva om klimatfrågan är bland det känsligaste man kan ta sig för. Det påminner närmast om flyktingfrågan 2016, skriver Journalistens nya kolumnist Mikaela Löv-Alden.

Kun toimittaja kysyy, hänelle vastataan

”Kaupunginjohtajalle kenties syyte sairaalajupakassa. Kukaan ei halua kommentoida” -juttu tuskin olisi nähnyt päivänvaloa Keskisuomalaisessa. Oli siis aika vaihtaa haastattelutaktiikkaa, Heikki Kuutti kirjoittaa.

Etujärjestön sielu

Kuolleita: Asiamies Arja Hellman 6. 2. 1946 Heinola  – 13. 5. 2019 Helsinki

Luonnonvoima

Kuolleita: Toimittaja Anna-Kaisa Hermunen 17. 2. 1948 Laukaa – 3. 5. 2019 Laukaa

Kannustava kulttuuritoimittaja

Kuolleita: toimittaja Oiti Kotamo 5. 8. 1925 Virrat – 10. 2. 2019 Savonlinna

Suurisydäminen toimittaja

Kuolleita: Toimittaja Irene Sillanpää 26. 6. 1958  Helsinki – 12. 1. 2019 Helsinki

« Takaisin
logo Suomen Journalistiliiton
ammattilehti
94. vuosikerta