Löperö Yle-laki sallii valtion rahoittaa ohjelmia, jotka markkinatkin hoitaisivat. Siksi Ylen rahoitusta pitäisi leikata, kirjoittaa toimittaja Ivan Puopolo

JOURNALISTI
29.3.2021

Ivan Puopolo

Kirjoittaja on MTV:lle työskentelevä toimittaja ja juontaja.

EU:n kilpailusääntöjen mukaan verorahoin ylläpidetty yhtiö ei saa häiritä yksityisiä yhtiöitä markkinoilla. Sääntöjen tarkoituksena on varmistaa reilu kilpailu. Lisäksi kilpailuoikeus velvoittaa, että veroilla tuotetulle palvelulle tai tavaralle tulee olla yhteiskunnallisesti merkittävä tarve.

Juridiikan kiemuroita hieman oikoen voi sanoa, että veroilla saa tuottaa sellaista, mitä yleinen etu vaatii, mutta mitä ei markkinoilla muuten synny. Tämän vuoksi Yleltä ollaan kieltämässä artikkelit, joihin ei liity liikkuvaa kuvaa tai ääntä. Niitä syntyy ilman Yleäkin.

Herää kysymys: miksi Yle sitten saa tehdä radio- ja tv-ohjelmia? Niitäkin syntyy markkinoilla.

Radio- ja tv-ohjelmilla on poikkeuslupa silloin, kun ne täyttävät niin sanotun yleishyödyllisen palvelun edellytykset. Muita yleishyödyllisiä palveluita ovat esimerkiksi terveydenhuolto ja julkinen liikenne.

Mikä hyvänsä tv- tai radio-ohjelma ei ole yleishyödyllinen. Käytännössä on kuitenkin mahdotonta arvioida erikseen jokaisen radio- tai tv-ohjelman ”yleishyödyllisyyttä”, joten tosiasiallisesti Yleltä voi tulla lähes mitä tahansa. Siitä seuraa, että Yle voi halutessaan häiritä markkinoita kenenkään siihen puuttumatta.

Se ei ole järkevää. Häirintä haittaa elinkeinotoimintaa, innovaatioiden syntymistä ja taloutta. Ei myöskään ole reilua, että yksi toimii veroilla, kun muut kilpailevat aidosti. Ylen pitäisi ilman muuta toimia niin, että se ei häiritsisi markkinoita.

Käytännössä se edellyttäisi, että Yle noudattaisi kilpailuoikeuden sääntöjä eli tuottaisi vain epäkaupallisia ohjelmia, joille on merkittävä yhteiskunnallinen tarve. Nyt siitä ollaan kaukana.

Ohjelmakartta paljastaa, että veroilla on hankittu kaikenlaista Sohvaperunoista Tanskalaiseen maajussiin ja Tik Tok -videoarvosteluista Pillupäiväkirjoihin.

 

On kaksi syytä sille, että Yleltä tulee sitä sun tätä. Ensimmäinen on Yleisradio-laki, joka säätelee, mitä Ylen pitää lähettää. Laki on niin löperö, että se sallii melkein mitä tahansa.

Toinen syy on, että Ylellä on liikaa rahaa. Jos ylimääräistä rahaa ei olisi, voi olla, että jyvät erottuisivat akanoista ilman Yle-lain tiukennustakin. Se ei kuitenkaan ole varmaa. On myös mahdollista, että jos rahaa olisi vähemmän, Yleltä tulisi edelleen sitä sun tätä, mutta mahdollisimman halvalla.

Oikea tapa ohjata Ylen sisällöt sellaisiksi, että ne täyttävät vaatimuksen epäkaupallisuudesta ja yhteiskunnallisesta merkittävyydestä, on sekä tiukentaa Yle-lakia että pienentää rahoitusta.

Yleensä kun Ylen rahoitukseen ehdottaa leikkauksia, alkaa perinteisten vastaväitteiden rummutus.

”Yle lisää moniäänisyyttä!”

Tämä on totta vain, jos Yle tuottaa sisältöjä, joita ei muuten olisi saatavilla. Jos Yleltä tulee ohjelmia, joita olisi tarjolla muutenkin, Yle ei lisää moniäänisyyttä, vaan syö markkinaosuuksia. Se on markkinoiden häiritsemistä, mistä nimenomaan haluamme eroon.

”Yle takaa laadun!”

Laadun tae eivät ole verot vaan tekijät. Jos valtion mediayhtiötä ei olisi, samat lahjakkaat tekijät olisivat töissä jossain muualla.

”Ylellä on tärkeä rooli kotimaisen kulttuurin tuottamisessa!”

Ei tarvitse olla. Mikäli aikomuksena on tuottaa kulttuuria, jolla ylipäänsä on yleisöä, se syntyisi kaupallisen intressin takia ilman Yleäkin. Ylen tehtäväksi jäisi siis jälleen kerran tuottaa sisältöä, jolle ei ole riittävästi kysyntää.

Se lienee hyväksyttävissä.

Tähän kategoriaan on kuitenkin hankala mahduttaa esimerkiksi Areenan kymmeniä kansainvälisiä ”Netflix-sarjoja”.

”Sananvapaus vähenee, jos Yle pienenee!”

Ei vähene. Sananvapauden laajuutta ei mitata mediayhtiöiden koolla tai lukumäärällä vaan ilmaisua rajoittavilla lainsäätäjän toimilla. Sananvapautta kaventaisivat joko ennakkosensuuri tai uudet lait, joiden nojalla joutuisi sanomisistaan vielä nykyistäkin helpommin rikosvastuuseen.

Joskus väitettä perustellaan sillä, että sananvapauteen ei kuulu ainoastaan oikeus sanoa, vaan myös oikeus vastaanottaa tietoa. Argumentissa ei oikein ole järkeä, koska vaikka Yle katoaisi kokonaan, kansalaisilla olisi edelleen sama oikeus vastaanottaa tietoa.

”Vastustatko sinä Pikku Kakkosta, senkin kylmäsydäminen julmuri?!”

En vastusta. Vastustan sitä, että kuluttajat eivät voi omilla valinnoillaan vaikuttaa siihen, millaiseksi tarjonta muodostuu. Kun rahoitus tulee veroista, menetetään markkinamekanismin valikoimaa ohjaava vaikutus.

Itse Pikku Kakkosta voi verrata leluihin. Lapsista näyttäisi kasvavan pääsääntöisesti ihan kunnon kansalaisia, vaikka nukkeja ja pikkuautoja ei valmistakaan Valtion Lelu.

”Kuka sitten tekisi viittomakieliset uutiset tai MOT:n?!”

Ei kukaan. Siksi juuri se – ja vain se – olisi Ylen tehtävä. Ne ovat epäkaupallista, yhteiskunnallisesti merkittävää sisältöä, jota tuskin ilman Yleä syntyisi.

 

Valtiorahoitteisen mediayhtiön taustalla on paradoksi: markkinahäiriön välttämiseksi olisi tehtävä vain sellaista, mille ei ole kunnolla kysyntää, mutta sitten herää kysymys, mihin tarvitaan sellaista, mille ei ole kysyntää.

Joskus kuulee väitteen, että Yle ei syö kaupallisten toimijoiden osuuksia. Jos väite pitäisi paikkansa, se tarkoittaisi, että mikäli Yle loppuisi kokonaan, yksikään katsoja ei siirtyisi katsomaan kaupallisia kanavia. Ylen loppuessa TV:n kokonaiskatselun pitäisi vähentyä täsmälleen saman verran kuin Ylen osuus kokonaiskatselusta on. Sama pätee tietysti radioon. Väite on suoraan sanoen älytön.

Toisin kuin voisi äkkiseltään luulla, markkinoiden häirintä ei koske pelkästään viihdettä. Päinvastoin.

Valtio on rakentanut verorahoilla niin valtavan uutiskoneiston, että joutuu sen rinnalla tukemaan myös kaupallista toimintaa: MTV Uutiset sai valtiontukea vuonna 2019 noin 1,5 miljoonaa. Samana vuonna Yle käytti uutis- ja ajankohtaissisältöihin noin sata kertaa enemmän rahaa: 118,6 miljoonaa.

On hyvä pitää mielessä, että ohjelman yleishyödyllisyys ei tarkoita, että ohjelma ei häiritse markkinoita. Yleishyödyllisyys tarkoittaa ainoastaan, että markkinoiden häirintä on poikkeusluvan takia hyväksyttävää. Lisäksi on perusteltua kysyä, onko ylipäänsä mikään mediatuote nykyisessä nettimaailmassa todella yleishyödyllinen palvelu. Kaikkea on saatavilla joka tapauksessa.

Niin tai näin, on selvää, että Yle on tällaisenaan aivan liian massiivinen ja häiritsee yksityistä toimintaa. Mikä täsmälleen on oikea Ylen koko, on vaikea kysymys. Intuitiolla sanoisin, että puolet pois ei ole liioittelua.


Lue lisää aiheesta:
 

Lukijoilta: Ylen tehtävä perustuu kansalaisten ja yhteiskunnan tarpeisiin (Journalisti 30.3.2021)

Kansalaisaloite puolustaa Ylen tekstisisältöjä – tekijöiden tavoitteena on vaikuttaa jo käsittelyssä olevaan lakimuutokseen (Journalisti 26.2.2021)

Ylen heikentäminen ei ratkaise kaupallisen median ongelmia, kirjoittaa Journalistin päätoimittaja Maria Pettersson (Journalisti 27.8.2020)

Suomi aikoo rajata Ylen toimintaa EU:n toiveiden mukaan, mutta toteutus ja hyödyt askarruttavat vähän kaikkia (Journalisti 27.8.2020)

Näkökulma: Vääristääkö Yle mediamarkkinaa? Tutkimuksen mukaan ei. (Journalisti 18.6.2020)

Yleä koskevan lakimuutosehdotuksen epämääräisyys hämmästyttää (Journalisti 18.6.2020)



3 2021
Arkisto

Vaalikoneet vaikuttavat äänestyspäätöksiin. Millaista valtaa käyttävät koneiden tekijät?

Vaalikone ei ole lelu, vaan journalistinen tuote. Esimerkiksi Ylen vaalikoneen takana on kymmeniä tekijöitä, kymmeniä sivuja väitteitä ja yli puolen vuoden työ. Miten vaalikone rakennetaan reilusti? Miten siitä pitäisi kertoa käyttäjille?

Journalistiliitto on aina vaatinut mahdottomia

Loma, viisipäiväinen työviikko tai työehtosopimukset tuntuivat mahdottomilta ajatuksilta ennen kuin riittävä määrä ihmisiä alkoi vaatia niitä. ”Ei riitä, että jäämme vain puolustamaan saavutettuja etuja”, kirjoittaa Maria Pettersson.

Ilahduit, kun viisi alaistasi lähti kilpailevaan lehteen, Arno Ahosniemi

Kauppalehden vastaava päätoimittaja esittää olevansa ikäistään vanhempi mies, joka odottaa turhaan työtarjousta Etelärannasta.

Koskelan surman uutisoinnissa jäi kertomatta, kuka leikkasi lapsilta

”Helsingistä piirtyy uutisten kautta omituinen kuva kaupunkina, jossa jokin mystinen luonnonvoima kasvattaa luokkakokoja ja näkymätön käsi silppuaa erityisopetuksen kelvottomaan kuntoon”, kirjoittaa Susanna Kuparinen.

Historian ensimmäinen toimittajien työehtosopimus on ­allekirjoitettu! Edessä työnantajan Åke Heiniö ja Arvi V. Mäkinen sekä työntekijöitä edustanut Jyrki Juuti, takana Pauli Strandén ja Esko Muinonen vuonna 1967. Kuva: Uuskuva. SJL. KA.

Satavuotias Journalistiliitto aloitti pienenä herrakerhona ja kasvoi vahvaksi ammattiliitoksi

Journalistiliitto on taistellut journalistien oikeuksien ja paremman journalismin puolesta jo vuosisadan - työnantajan ja itse tsaarin vastustuksesta huolimatta.

Konflikten tar kontextens plats

”Nyhetsmedier kan inte bortförklara sitt ansvar för förvirringen genom att peka finger mot myndigheter och politiker”, skriver Dan Lolax.

Auttaisiko työvälinepooli, jos etätyö jää pysyväksi?

Ergonomisen työskentelyn järjestäminen ei ole yksin työntekijän vastuulla – ei työpaikalla eikä kotona työskennellessä, kirjoittaa Journalistiliiton juristi Tuomas Aalto.

Virus muuntuu, mutta sitä ei muunneta

”Joskus kieleen vakiintuu yhdyssanoja, jotka tarkoittavat keskenään samaa, vaikka niiden osat ovat eri järjestyksessä ja toinen on muutenkin saattanut vaikuttaa toista epäloogisemmalta”, kirjoittaa Ville Eloranta.

Pikkukengillä potku omaan takapuoleen

Kiitos siististä sisätyöstä, ajatteli Heikki Kuutti hyisenä pakkaspäivänä. Sitten uutispäällikkö sai juttuidean.

Journalistien työttömyyskassa Finka sulautuu osaksi uutta jättikassaa

Uudesta kassasta tulee Suomen kolmanneksi suurin työttömyyskassa. Kolmen kassan yhdistyminen tuo liitolle säästöjä ja lisää kassan yhteiskunnallista vaikutusvaltaa.

Näin tekijänoikeusrahat kiertävät

Tekijänoikeusjärjestö Kopioston kautta kulkee vuosittain noin 50 miljoonaa euroa, jotka se jakaa eteenpäin tekijänoikeuksien haltijoille.

Nitrodiskotaiteilija on poissa

Taittaja-graafikko Hannu Marttinen 12. 9. 1945 Helsinki – 10. 2. 2021 Hämeenlinna

Pienestä naisesta jäi iso jälki

Toimittaja Leena Seretin 11. 11. 1959 Kemi – 28. 1. 2021 Sipoo

Päätoimittaja puolusti koskiluontoa ja periaatteitaan

Päätoimittaja Seppo Vento 13. 6. 1930 Vesanto – 9. 2. 2021 Joensuu

« Takaisin
logo Suomen Journalistiliiton
ammattilehti
94. vuosikerta