Löperö Yle-laki sallii valtion rahoittaa ohjelmia, jotka markkinatkin hoitaisivat. Siksi Ylen rahoitusta pitäisi leikata, kirjoittaa toimittaja Ivan Puopolo

JOURNALISTI
29.3.2021

Ivan Puopolo

Kirjoittaja on MTV:lle työskentelevä toimittaja ja juontaja.

EU:n kilpailusääntöjen mukaan verorahoin ylläpidetty yhtiö ei saa häiritä yksityisiä yhtiöitä markkinoilla. Sääntöjen tarkoituksena on varmistaa reilu kilpailu. Lisäksi kilpailuoikeus velvoittaa, että veroilla tuotetulle palvelulle tai tavaralle tulee olla yhteiskunnallisesti merkittävä tarve.

Juridiikan kiemuroita hieman oikoen voi sanoa, että veroilla saa tuottaa sellaista, mitä yleinen etu vaatii, mutta mitä ei markkinoilla muuten synny. Tämän vuoksi Yleltä ollaan kieltämässä artikkelit, joihin ei liity liikkuvaa kuvaa tai ääntä. Niitä syntyy ilman Yleäkin.

Herää kysymys: miksi Yle sitten saa tehdä radio- ja tv-ohjelmia? Niitäkin syntyy markkinoilla.

Radio- ja tv-ohjelmilla on poikkeuslupa silloin, kun ne täyttävät niin sanotun yleishyödyllisen palvelun edellytykset. Muita yleishyödyllisiä palveluita ovat esimerkiksi terveydenhuolto ja julkinen liikenne.

Mikä hyvänsä tv- tai radio-ohjelma ei ole yleishyödyllinen. Käytännössä on kuitenkin mahdotonta arvioida erikseen jokaisen radio- tai tv-ohjelman ”yleishyödyllisyyttä”, joten tosiasiallisesti Yleltä voi tulla lähes mitä tahansa. Siitä seuraa, että Yle voi halutessaan häiritä markkinoita kenenkään siihen puuttumatta.

Se ei ole järkevää. Häirintä haittaa elinkeinotoimintaa, innovaatioiden syntymistä ja taloutta. Ei myöskään ole reilua, että yksi toimii veroilla, kun muut kilpailevat aidosti. Ylen pitäisi ilman muuta toimia niin, että se ei häiritsisi markkinoita.

Käytännössä se edellyttäisi, että Yle noudattaisi kilpailuoikeuden sääntöjä eli tuottaisi vain epäkaupallisia ohjelmia, joille on merkittävä yhteiskunnallinen tarve. Nyt siitä ollaan kaukana.

Ohjelmakartta paljastaa, että veroilla on hankittu kaikenlaista Sohvaperunoista Tanskalaiseen maajussiin ja Tik Tok -videoarvosteluista Pillupäiväkirjoihin.

 

On kaksi syytä sille, että Yleltä tulee sitä sun tätä. Ensimmäinen on Yleisradio-laki, joka säätelee, mitä Ylen pitää lähettää. Laki on niin löperö, että se sallii melkein mitä tahansa.

Toinen syy on, että Ylellä on liikaa rahaa. Jos ylimääräistä rahaa ei olisi, voi olla, että jyvät erottuisivat akanoista ilman Yle-lain tiukennustakin. Se ei kuitenkaan ole varmaa. On myös mahdollista, että jos rahaa olisi vähemmän, Yleltä tulisi edelleen sitä sun tätä, mutta mahdollisimman halvalla.

Oikea tapa ohjata Ylen sisällöt sellaisiksi, että ne täyttävät vaatimuksen epäkaupallisuudesta ja yhteiskunnallisesta merkittävyydestä, on sekä tiukentaa Yle-lakia että pienentää rahoitusta.

Yleensä kun Ylen rahoitukseen ehdottaa leikkauksia, alkaa perinteisten vastaväitteiden rummutus.

”Yle lisää moniäänisyyttä!”

Tämä on totta vain, jos Yle tuottaa sisältöjä, joita ei muuten olisi saatavilla. Jos Yleltä tulee ohjelmia, joita olisi tarjolla muutenkin, Yle ei lisää moniäänisyyttä, vaan syö markkinaosuuksia. Se on markkinoiden häiritsemistä, mistä nimenomaan haluamme eroon.

”Yle takaa laadun!”

Laadun tae eivät ole verot vaan tekijät. Jos valtion mediayhtiötä ei olisi, samat lahjakkaat tekijät olisivat töissä jossain muualla.

”Ylellä on tärkeä rooli kotimaisen kulttuurin tuottamisessa!”

Ei tarvitse olla. Mikäli aikomuksena on tuottaa kulttuuria, jolla ylipäänsä on yleisöä, se syntyisi kaupallisen intressin takia ilman Yleäkin. Ylen tehtäväksi jäisi siis jälleen kerran tuottaa sisältöä, jolle ei ole riittävästi kysyntää.

Se lienee hyväksyttävissä.

Tähän kategoriaan on kuitenkin hankala mahduttaa esimerkiksi Areenan kymmeniä kansainvälisiä ”Netflix-sarjoja”.

”Sananvapaus vähenee, jos Yle pienenee!”

Ei vähene. Sananvapauden laajuutta ei mitata mediayhtiöiden koolla tai lukumäärällä vaan ilmaisua rajoittavilla lainsäätäjän toimilla. Sananvapautta kaventaisivat joko ennakkosensuuri tai uudet lait, joiden nojalla joutuisi sanomisistaan vielä nykyistäkin helpommin rikosvastuuseen.

Joskus väitettä perustellaan sillä, että sananvapauteen ei kuulu ainoastaan oikeus sanoa, vaan myös oikeus vastaanottaa tietoa. Argumentissa ei oikein ole järkeä, koska vaikka Yle katoaisi kokonaan, kansalaisilla olisi edelleen sama oikeus vastaanottaa tietoa.

”Vastustatko sinä Pikku Kakkosta, senkin kylmäsydäminen julmuri?!”

En vastusta. Vastustan sitä, että kuluttajat eivät voi omilla valinnoillaan vaikuttaa siihen, millaiseksi tarjonta muodostuu. Kun rahoitus tulee veroista, menetetään markkinamekanismin valikoimaa ohjaava vaikutus.

Itse Pikku Kakkosta voi verrata leluihin. Lapsista näyttäisi kasvavan pääsääntöisesti ihan kunnon kansalaisia, vaikka nukkeja ja pikkuautoja ei valmistakaan Valtion Lelu.

”Kuka sitten tekisi viittomakieliset uutiset tai MOT:n?!”

Ei kukaan. Siksi juuri se – ja vain se – olisi Ylen tehtävä. Ne ovat epäkaupallista, yhteiskunnallisesti merkittävää sisältöä, jota tuskin ilman Yleä syntyisi.

 

Valtiorahoitteisen mediayhtiön taustalla on paradoksi: markkinahäiriön välttämiseksi olisi tehtävä vain sellaista, mille ei ole kunnolla kysyntää, mutta sitten herää kysymys, mihin tarvitaan sellaista, mille ei ole kysyntää.

Joskus kuulee väitteen, että Yle ei syö kaupallisten toimijoiden osuuksia. Jos väite pitäisi paikkansa, se tarkoittaisi, että mikäli Yle loppuisi kokonaan, yksikään katsoja ei siirtyisi katsomaan kaupallisia kanavia. Ylen loppuessa TV:n kokonaiskatselun pitäisi vähentyä täsmälleen saman verran kuin Ylen osuus kokonaiskatselusta on. Sama pätee tietysti radioon. Väite on suoraan sanoen älytön.

Toisin kuin voisi äkkiseltään luulla, markkinoiden häirintä ei koske pelkästään viihdettä. Päinvastoin.

Valtio on rakentanut verorahoilla niin valtavan uutiskoneiston, että joutuu sen rinnalla tukemaan myös kaupallista toimintaa: MTV Uutiset sai valtiontukea vuonna 2019 noin 1,5 miljoonaa. Samana vuonna Yle käytti uutis- ja ajankohtaissisältöihin noin sata kertaa enemmän rahaa: 118,6 miljoonaa.

On hyvä pitää mielessä, että ohjelman yleishyödyllisyys ei tarkoita, että ohjelma ei häiritse markkinoita. Yleishyödyllisyys tarkoittaa ainoastaan, että markkinoiden häirintä on poikkeusluvan takia hyväksyttävää. Lisäksi on perusteltua kysyä, onko ylipäänsä mikään mediatuote nykyisessä nettimaailmassa todella yleishyödyllinen palvelu. Kaikkea on saatavilla joka tapauksessa.

Niin tai näin, on selvää, että Yle on tällaisenaan aivan liian massiivinen ja häiritsee yksityistä toimintaa. Mikä täsmälleen on oikea Ylen koko, on vaikea kysymys. Intuitiolla sanoisin, että puolet pois ei ole liioittelua.


Lue lisää aiheesta:
 

Lukijoilta: Ylen tehtävä perustuu kansalaisten ja yhteiskunnan tarpeisiin (Journalisti 30.3.2021)

Kansalaisaloite puolustaa Ylen tekstisisältöjä – tekijöiden tavoitteena on vaikuttaa jo käsittelyssä olevaan lakimuutokseen (Journalisti 26.2.2021)

Ylen heikentäminen ei ratkaise kaupallisen median ongelmia, kirjoittaa Journalistin päätoimittaja Maria Pettersson (Journalisti 27.8.2020)

Suomi aikoo rajata Ylen toimintaa EU:n toiveiden mukaan, mutta toteutus ja hyödyt askarruttavat vähän kaikkia (Journalisti 27.8.2020)

Näkökulma: Vääristääkö Yle mediamarkkinaa? Tutkimuksen mukaan ei. (Journalisti 18.6.2020)

Yleä koskevan lakimuutosehdotuksen epämääräisyys hämmästyttää (Journalisti 18.6.2020)



5 2021
Arkisto

Ensin ne hakivat journalistit. Silloin me sanoimme, että tämä ei käy.

Meidän suomalaisten pitää auttaa kollegoja muissa maissa. Se on oikein, mutta samalla autamme myös itseämme, kirjoittaa päätoimittaja Maria Pettersson.

Teit paikallisesta varuskunnasta 46-sivuisen erikoisliitteen, koska fanitat armeijaa, Pasi Koivumaa

Karjalaisen päätoimittaja on toimituksessa pidetty hahmo, mutta epäilee Stalinin ja Hitlerin ajatelleen itsestään samoin.

Näin saat kesätyöstäsi kaiken irti

Kokeneet toimittajat jakavat vinkit kesätyöntekijöille. Näillä pääset paremmin alkuun kesätöissä ja kenties koko urallasi.

Mitä journalistin pitää ymmärtää työnantajansa taloudesta?

Iso osinko voi olla hälytysmerkki – tai törkeilyä, jos yrityksessä on samaan aikaan menossa rankka säästöohjelma, kirjoittavat Annukka Oksanen ja Elina Yrjölä.

Journalisternas och hjälporganisationernas relation är problematisk

För några år sedan jobbade jag som frivillig informatör för en finsk organisation i Uganda. Det var en upplevelse jag aldrig skulle vilja ha ogjord – men inte heller göra om, skriver Liselott Lindström.

En onnistunut pilaamaan suomen kielen sääntöjä

Kun minut pyydettiin median edustajaksi suomen kielen lautakuntaan, eräs Helsingin Sanomien lukija ei vaikuttanut vilpittömän ilahtuneelta, kirjoittaa Ville Eloranta.

Kyselytunnilla valtuutetut kysyivät hallitukselta ja toimistolta liiton toimintaan ja linjauksiin liittyviä kysymyksiä. Puheenjohtaja Hanne Aho vastaa etäyhteyksin osallistuneille valtuutetuille.

Journalistiliiton kevätvaltuusto toivoi joustoa työhön

Valtuutetut toivoivat liiton edistävän etätyömahdollisuuksia myös korona-ajan jälkeen.

Media keskittyi – pitäisikö myös Journalistiliiton jäsenyhdistysten yhdistää voimansa?

Median ja työn muutokset vähentävät sijainnin merkitystä toiminnan järjestämisessä, kirjoittaa Tapio Räihä.

Kova kiire tarkastajan juttusille

Kun poliisi pysäytti toimittajan ja kuvaajan nopeusratsiaan, Mika Heikkilä turvautui pieneen valkoiseen valheeseen.

Luja ja luotettava pohjalainen

Toimittaja Päivi Leppilahti 23. 6. 1960 Teuva – 21. 3. 2021 Kankaanpää

Lehtikuvauksen uranuurtaja

Kuolleita: Kuvapäällikkö Antti Suominen 16. 9. 1938 Pori – 9. 4. 2021 Ulvila

Laajasti urheilusta ja liikunnasta

Kuolleita: Urheilutoimittaja Erkki Poutanen 19. 11. 1950 Jyväskylä – 4. 4. 2021 Tuusula

Monen lajin mestari

Kuolleita: Toimittaja Matti Korhonen 28. 11. 1928 Liminka – 1. 3. 2021 Oulu

« Takaisin
logo Suomen Journalistiliiton
ammattilehti
94. vuosikerta